maanantai 2. kesäkuuta 2025

Tangentin suuntaan

Maaliskuussa viihdytin itseäni miettimällä, mitä takapihan nurmikolle voisi tehdä. Pikkuhiljaa alkoi kirkastua visio, jossa avoimen nurmikentän sijaan kasvaa muutama hedelmäpuu ja hyötypensaita. Paikalla on aiemmin kasvanut tyrniä (valtava lumipyry kaatoi ne), kriikunaa (kuolla kupsahti yhtäkkiä) ja kaksi Pepi-päärynää (kumpikin katkesi kovassa tuulessa, joskin toinen vielä sinnittelee hengissä), mutta ne ovat olleet aivan nurmikon laidassa, aronioiden edessä.

Pepi ei maullaan ole hurmannut, joskin hyvää chilihilloketta siitä tehtiin, mutta edelleen kiinnosti päärynän kasvattaminen, kun muilla tuntuu kasvavan ihania herkkulajikkeita. Kotipuutarha-lehti kehui Souvenirs-päärynää, joten sitä hommasin kaksi, ja luumuksi valikoitui Delikatnaja. Niiden väliin istutin kaksi hunajamarjaa, Onnin ja Sinikan, ja aloin sitten lapioida nurmikkoa pois kasvien ympäriltä ja välistä, ajatuksena tehdä istutusalueesta yhtenäinen ja kattaa se kuorikatteella.

Mutta miten sitä rupesikin ajattelemaan, että alueelle voisi tyrkätä muutaman pionin, syyskylvää esikkoja ja haudata kilokaupalla kukkasipuleita. Parempi puolisko onneksi järjen äänellä totesi, että siinä olisi sitten taas yksi alue kitkettävänä (minä kun en niitä muitakaan kitke - kukkapenkit ovat nykyään dynaaminen istutus syysasteria ja vuohenputkea), eikä tuohon kohti oikein sopisikaan mikään kukkaistutus. Ehkä korvaan pioni-ideani jollain pienellä marjapensaalla, jos sellainen kohdalle osuu. Ja villisti ajattelin tänä kesänä täyttää kasvien välit tomaatintaimilla, kun niitä on vielä muutama (8 kpl) kasvihuoneessa jemmassa.

2 kommenttia:

  1. Nämä talvihaaveet ovat ihania ja joskus hiukan villinkin puoleisia versus kun aika on toteuttaa. Usein ne toteutuukin ja varmaan samalla tapaa, kunhan antaa aikaa ja paikka muovautuu. Ihana keksintö on tuo kate. Varmasti hyviä lajikkeita löysit, aion ensi lauantaina katsoa, jos jotain kivaa löytäisin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän myös päästä lauantaina paikalle. Vielä joudutaan suvun nuorimpien kanssa miettimään minä viikonloppuna tulevat meille, mutta äkkiäkös sitä nappaa teinit mukaansa taimikaupoille :-D

      Poista