tiistai 29. marraskuuta 2016

Sisäkukkien vapautusrintama

Sisäkukkiin on minulla aina ollut viha-rakkaussuhde: viha siitä, että keräävät pölyä, pudottavat lehtiä ja kuolevat yhtäkkiä; rakkaus taas siitä, että talvellakin kasvaa jotain vihreää. Viime vuosina olen pitänyt sisäkukkia lähinnä taimikasvattamoina, joista voi kevään korvalla napsia pistokkaita pihalle, kesän kukka-asetelmiin.

Yksi taimikasvattamoista on tuo monsteriksi kasvanut rönsylilja, jonka poikasia on ollut piharuukuissa jo useina kesinä. Vuosi sitten siirsin emokasvin altakasteluruukkuun, mistä se riehaantui niin, että peittää osan alapuolellaan olevasta kylpyammeesta ja saa paremman puoliskon pelkäämään, että amppelikoukku rysähtää puolen katon kanssa alas.

Ajattelin heittää koko hökötyksen lopullisesti ulos ensi kesänä ja vaihtaa kylppärin koristeeksi tämän perinteisen kultaköynnöksen (jolla on hurjan hieno englanninkielinen nimi: devil's ivy!), joka eli ensimmäiset vuotensa työkaverin työpöydällä vesilasissa kituen. Viimeisinä toimistopäivinä 10-senttinen kasviparka pakattiin juhlallisesti vessapaperiin ja lahjoitettiin sille, joka huolii. Ja huolinhan minä, ihan sitä silmällä pitäen, että tuostakin saa aikanaan napsittua pistokkaita ulos.

Onhan se toki myös mukava, joskin haikea, muisto kollegasta, samoin kuin nämä muorinkukat (?), joista yhden oli toinen ex-kollega Ikeasta työpöytänsä koristeeksi hankkinut. Satuin ihailemaan kukkasta, kun tämäkin kollega tyhjensi työpistettään, joten sain sen kotiinviemiksiksi (see the pattern?). Ajattelin ensin pitää kukan visusti sisätiloissa, kunnes ylikastelin sen ja jouduin pelastamaan sen uuteen ruukkuun, ja samalla kukka hajosi kahteen osaan.
Siitäkin siis saa helposti pistokkaita, mikä korvan taakse pistettäköön.

Tavara-allergikkona en joudu harrastamaan kon-marinointia, mutta jos sisäkukat lasketaan tavaroiksi ja tavaroiden pitäisi tuottaa onnellisuutta, lähtisi tämä kukka mäkeen, sillä myös se muistuttaa vanhasta työelämästä. Kultaisen kädenpuristuksen jatkeeksi lykättiin kouraan Ikean bonsai, joka ei suostu kuolemaan sitten millään ja tekee uusia lehtiä minkä ehtii. Parempi puolisko on tuohon kääpiöön tykästynyt, joten kasvakoon sitten keittiössä, kun ei onneksi kovin paljoa tilaa vie.

Anoppivainaa kasvatti aikoinaan saint paulioita ja omisti niitä peräkärryllisen. Minä en saa sitä lajia hengissä pysymään, mutta pelastin
jäämistöstä muutaman marraskuunkaktuksen, sillä niiden kukinta on ihanan räikeän kirjavaa. Saman lajin edustajan pelastin myös oman äitini jäämistöstä, joten marraskuussa meillä kukkivat äitivainajat. Kaktuksista saa helposti pistokkaita, ja tänä vuonna todistin, että kestävät hyvin -6 asteen pakkasen. Arvoin pitkälle syksyyn jätänkö yhden setin kaktuksia terassille vetelemään viimeisiään, kun sisätiloista ei niille tuntunut paikkaa löytyvän, mutta hellyin sitten antamaan niille
talvisuojan. Ens syksynä saavat päättää päivänsä ulkona.

Anopinkieli on jäänyt mieleen ikivanhasta (jo reilusti yli viiskymppisestä) valokuvasta, jossa vanhemmat ja isosisko poseeraavat ekassa asunnossaan. Pitkään etsin tuollaista tummaa, ei-kellertävää anopinkieltä ja kun sen viimein löysin, kokeilin senkin pistokastamista. Hyvin onnistuu, ja kylmänkestävyys on yllättävän hyvä, joskaan pakkasta ei anopinkieli siedä.

Tälle yksilölle ostan keväämmällä suuremman ruukun ja sijoitan sen olkkarin lattialle. Toinen yksilö päätyy pihahommiin, sillä se asui toissa kesän ulkona ja kosteus laikutti sen paikoin epäesteettiseksi.


Joka syksy olen pelastanut rosmariinin kukkatikkailta sisätiloihin ja tammikuussa todennut, ettei se pysy kuivissa sisätiloissa hengissä. Tänä vuonna teen kasvikokeen: nostin oliivi- ja curry-yrtit sekä rosmariinin lasitetulle terassille, missä ne ihmeeksemme sinnittelevät, vaikka pakkanen on käynyt jo -16:ssa. Rosmariini hitusen nikottelee, mutta parhaimmista lehdistä saa vielä kuorrutetta luomukaritsalle. Oliiviyrtti on jonkin verran kuivunut alaosistaan, mutta curry-yrtti on yhtä hyvässä kunnossa kuin toukokuussa. Katsotaan onko siitä jopa joulumausteeksi!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Puutarhaguruni haastoi kaivamaan kännykän syövereistä 6 kuvaa kesästä, ja mikäs sen mukavampaa näin kammottavan pimeänä ja synkkänä aikana.

Kesän katsotaan alkavan siitä, kun tehdään toivioretki jollekin ihanalle taimitarhalle. Gurun kanssa mentiin perinteisesti Kauppilaan ja vietettiin siellä helteinen päivä. Hiki virtasi, naama punoitti, mutta se ei estänyt ostoskärryä täyttymästä. Oliiviyrtti yhä sinnittelee terassilla, vaikka on jo kokenut -16:n asteen pakkasen. Viimeksi lauantaina sitä hierottiin karitsanviulun kylkeen.

Kesän uutuuksista paras oli jättisuuri kasvihuone, jossa kasvien lisäksi viihtyivät myös kaalikoit ja kirvat. Esikasvaneille kaalikasveille sai jättää hyvästit, mutta paprikat ja chilit tekivät hurjan sadon. Vieläkin tulee avattua kasvihuoneen ovi ja nuuhkuteltua sen tuoksua (pesuaine ja betonilaatta). Antaahan se lupauksen ensi kevään esikasvatuksista.

Toinen uutuuksista oli cucamelon, vähän ehkä turhake, mutta nätti ja hauskan kirpsakka maultaan. Kurkkujen kanssa se jaksoi kasvaa lokakuulle asti ja viehätti isoa joukkoa kimalaisia.

Kasvihuoneen ohella kesän tukikohta on kesäkeittiö, johon kasvihuoneesta ja -mailta kiikutetaan ruokaa kypsennettäväksi. Kuvassa on myös uudella hakettimella tehtyä haketta, jonka rastaat tosin viskoivat urakalla pois. 14 vuotta vanha Misa-keittiömme alkaa tulla tiensä päähän, joten ensi kesänä täytyy ostaa uusi.

Kesän teemaväri oli oranssi, ja yksi sen kannattajista oli Ananas-tomaatti, joka kasvatti jättimäisiä hedelmiä. Maku oli todella makea, hedelmäliha kiinteä ja vähäsiemeninen ja sekin väriltään upean oranssinkirjava. Toinen oranssi oli minipaprika Snackbite orange, joka aloitti satokautensa varhain ja teki hengästyttävän monta hedelmää. Maku oli siinäkin hyvä.

Oransseja olivat nämäkin kauniit Potimarronit. Isossa kasvihuoneessa ne pääsivät hyvään alkuun ja mahtuivat olemaan siellä suojassa kesäkuun alun kylmyydeltä. Eikä kerrota kenellekään, että yksi Potimarron oli jäänyt kodinhoitohuoneessa kaikkien muiden kurpitsojen alle ja mädäntyi... Ens vuonna on pidettävä tarkempaa lukua.
Kurpitsavuodesta tuli hyvä. Viime viikolla paahdoin ja soseutin loput siltä varalta, etteivät ne enää jaksaisi pysyä hyvinä. Mauttomaksi haukkumani Butterbush osoittautuikin todella maukkaaksi, jahka se sai ensin kunnolla kypsyä.

Enää 8 viikkoa esikasvatuksen alkuun. Sitä ennen voisi vaikka vilkaista Sauvajyväsen kesän 6 kuvaa. Jospa siellä vilahtaisi itse Hugh Fearnley-Whittingstall.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Inventaario ja tilaus

Yritin lykätä siemenpussien inventointia ihan vain siitä ilosta, että saa miettiä ja hehkutella sen tekemistä (köyhää, tiedän), mutta enhän sitä kovin pitkälle malttanut pantata, etenkin kun yleensä Thompson & Morganin siemenluettelo tulee postilaatikkoon lokakuun lopulla, ja silloin täytyy olla ostoslista valmis, ettei mopo lähde liiaksi keulimaan.

Nyt otin inventaariossa tiukan asenteen: jos ei kasvi ehdi Suomen kasvukaudessa kasvaa, niin heitän siemenet pois, koska vievät vain turhaan tilaa sekä siemenlaatikostossa että kasvimaalla. No en raaskinut heittää, mutta laitoin sivuun sillä nootilla, että vapautan ne luontoon toukokuussa, eli ripottelen johonkin päin tonttia ja annan luonnon hoitaa loput.

Ostoslista oli jo osaksi muotoutunut keväällä, sillä kasvimaita kylväessä merkkasin ylös, mitkä siemenet loppuivat. Loput ostettavat tulivat inspiraationa muiden puutarhurien kasvatuksista. Listalle ei loppujen lopuksi päätynyt kuin 5 itemiä. Kumma kyllä, kun viikonloppuna Thompson & Morgan meilasi, että nyt ois siemeniä sikahalvalla, tilauksessa olikin 17 eri kohtaa. Hmm.

Mutta kun se paras maissi Butterscotch oli tarjouksessa, samoin kuin herne Twinkle ja papu Fasold. Kaikkia noita mulla on vielä, mutta onpahan sitten riittävästi myös keväälle 2018. Ja aina täytyy kokeilla uutta palsternakka- ja pinaattilajiketta. Ja muutamaa kukkasta. Potimarronille, härkäpavulle ja pak choille oli ihan oikea tarve, ja tokihan Sungold tarvii kaverikseen toisen kirsikkatomaatin. Enkä ollut ikinä hoksannut kokeilla ananaskirsikan kasvattamista kasvihuoneessa. Ens vuonna tulee sekin kokeiltua. Lopuksi vielä tarjosivat taimien merkkaustikkuja halvalla, joten tartuin tarjoukseen, sillä jostain syystä nuo 50 nykyistä tikkua ei riitä enää mihinkään.

Ohitettaisko tuo marraskuu pikakelauksella, niin joulukuussa pääsis jo ostamaan multaa tammikuun esikasvatuksiin?

tiistai 4. lokakuuta 2016

Vielä vähän aikaa viherkieltoa

Lokakuun aurinko jaksaa yhä kypsyttää tomaatteja ja paprikoita, vaikka ne öisin hytisevätkin kasvihuoneessa kylmän kourissa. Kurkkujakin tulee, joten pärjätään varmaankin vielä ens viikko omilla vihreillä, ennen kuin täytyy taas turvautua kaupan antimiin. Viikonloppuna laitan kasvihuoneen pakettiin, sillä tuo kalvakka aurinko ei jaksa enää tuoda kunnolla makua.

Kasvimailla rucola ja kaalit vielä kukoistavat. Savoijin pelastin jo jääkaappiin, vaikka se kylmää kestääkin. Jatkuva jäätyminen ja sulaminen eivät kuitenkaan hyvää tee. Broccolit tuskin jaksavat enää kukkia, joten ne päätyvät loppuviikosta kompostiin. Nero di Toscana saa jäädä sijoilleen maan jäätymiseen asti. Siitä on kiva riipiä lehtiä keittojen, muusien, patojen ja pastojen mausteeksi.

Kaikki mahdollinen on nyt säilötty, joten viikon ruuat menevät nyt tällä reseptillä: joka päivä käytetään ruuanlaittoon jotakin pakastimesta; vähintään kerran viikossa syödään sieniä ja vähintään kerran viikossa kurpitsaa. Eilen haudattiin leppäsavustetun luomukaritsanmaksan jämät omatekoisen lihaliemen (pakaste) ja kuivattujen tattilastujen kanssa omista perunoista (pakaste) tehdyn muusin alle ja paahdettiin koko komeutta uunissa. Tänään syödään lindströmejä (pakaste) ja uunipaahdettuja perunoita (pakaste) vuohenjuustodipin kanssa, ja huomenna teen kurpitsafalafeleja freekehjuuresten (pakaste) kanssa. Eiköhän näillä eväillä varastot ala tyhjetä ensi kautta varten.

Lauantaina tehtiin ihania kurpitsalettuja aamiaiseksi. Täytyykin ottaa tästä viikonlopputraditio: perjantaina paahdetaan kurpitsa ja tehdään illalla taikina jääkaappiin. Aamulla sitten paisto ja päällistahnojen teko. Saadaan kodinhoitohuoneeseen tilaa tulevia esikasvatteita varten, sillä kurpitsat vievät sieltä kokonaisen pöydän. Juu, enää 3,5 kk esikasvatuksen alkuun :-)))

perjantai 23. syyskuuta 2016

Lammaslihapullatagine




Tämä ohje on meillä kestosuosikki. Ja saa edelleen samat täpinät, kuin ensimmäisellä kerralla vuosia sitten.

400-500 g jauhettua luomulampaanlihaa
3 sipulia hienoksi silputtuna
pieni nippu persiljaa silputtuna
1-2 tl kanelia
1 tl jeeraa
ripaus cayennenpippuria
3 rkl voita
25 g hienonnettua inkivääriä
1 tuore chili silputtuna
hyppysellinen sahramirihmoja
nippu tuoretta korianteria
1/2 - 1 sitruunan mehu (itse laiton puolikkaan)
3 dl vettä
suola
mustapippuri

Jauhelihaan puolet sipulisilpusta, suola, pippuri, persilja, kaneli, jeera ja cayennenpippuri. Sekoita hyvin ja muotoile pieniä lihapullia. Jätä oheen tekeytymään.

Pannulle voi ja loput sipulit, inkivääri, chili ja sahrami. Kuullottele kunnes sipuli alkaa saada väriä. Lisää korianteri ja sitruunan mehu. Lisää vesi ja lisää suola. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää nesteeseen lihapullat ja vähennä lämpöä. Anna muhia pannun alla 20 min pari kertaa pullia kääntäen.

Anna hautua ilman kantta vielä 10 min, kunnes neste keittyy hieman kokoon. Mukana nautimme cous-cousia. Rapsakka leipä on myös hyvä vaihtoehto, sillä saa sikahyvän liemen varmasti siivottua viimeiseen pisaraan.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Operaatio pinkitys

Aikojen alussa rakennettiin hillitty piha, jonka kalusteiden väri soinnutettiin mahdollisimman lähelle talon seinän väriä. Sitä maalia lutrattiin litrakaupalla aitaan, autokatokseen, puutarhakeinuun ja kasvimaihin. Kunnes sitten tapahtui raksavastaavan tekemä, legendaarinen mullipöytä kasvihuoneeseen. En muista kumman idea oli tehdä siitä purkkapinkki, mutta pinkki siitä tuli, ja samalla maalilla sutaistiin kasvihuoneen portaat.

Jossain vaiheessa tuli aika uusia puutarhakeinun maali, ja siitähän se sitten lähti. Keinuun tuli kolmea erilaista pinkkiä, ja siinä maalisudin kanssa pihalla patsastellessa tuli pinkittyä myös lintulauta, kukkatikkaat ja köynnösristikko.

Vielä viime vuonna maalattiin uudet kasvimaat tutulla keltaisehkolla, mutta kun näin naapurustossa punamullalla vedetyt lavakaulukset kasvimaalla, ja autotallia inventoidessa löytyi muutama jämäpurkki pinkkiä maalia, päätin vaihtaa kasvimaan värimaailman. Nyt oli siihen sopiva aika, kun joudutaan pikkuhiljaa uusimaan kaikki kasvimaat.

Viimevuotiset laatikot pinkittyivät ensimmäisinä, paitsi tuo yksi, jonka laitoja peittää broccolin lehdet. Se saa maalinsa keväällä. Upouudet lavakaulukset saivat viime viikolla pinkkiä pintaansa. Alunperin oli tarkoitus tehdä kasvimaa kolmesta päällekkäisestä lavakauluksesta, mutta todettiin kahden riittävän mainiosti. Saadaan näillä kolmella laatikolla korvattua 2 vanhaa kasvimaata.

Raksavastaava teki viime vuonna pari kasvilaatikkoa vesivanerista, ja kun keväällä innostuin spraymaalista, päätin käyttää sitä vanerilodjujen pinkitykseen. Valitettavasti rautakaupassa ei ollut Prof-maalia pinkkinä, joten ostin pinkin sprayn marketista. Enpä olisi uskonut, mikä ero maaleilla voi olla! Marketin maali pöllysi ympäriinsä, joten laatikon lisäksi maalipinta syntyi myös nurmikkoon sekä puutarhurin housuihin ja kenkiin. Kammottava tuote.

Jämä- ja spraymaalien ansiosta värimaailma ei ihan yhtenäinen ole, mutta olipahan ekologisempi vaihtoehto sutia vanhat maalit loppuun ennen uuden ostamista. Pari vanhaa kasvimaata on jo lapioitu pois. Jahka kasvukausi päättyy, hajoitetaan vielä yksi vanha kasvimaa ja laitetaan pinkit tilalle, tällä kertaa patolevyllä vuorattuina. Toivottavasti kestävät pidempään kuin edeltäjänsä.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Isompi parempi

Shisoa ja meiramia lukuun ottamatta  kasvihuoneen yrtit kosahtivat ensimmäisiin hallaöihin, mutta muut kasvit yhä porskuttavat. Ensimmäinen kesä ison kasvihuoneen kanssa on ollut niin nautittava kuin sitä etukäteen ajattelikin. Ainoastaan bistro on jäänyt vähälle käytölle, kun aurinkoa on riittänyt sen verran mukavasti, ettei ole tarvinnut mennä kasvihuoneeseen lämmittelemään.

Lämmönsäätely on isossa kasvarissa ollut helppoa, kun siellä ei lämpötila pääse niin kovaksi kuin pienessä kasvarissa. Tämä kesä on mennyt manuaalisäädöllä, sillä kasvihuoneeseen ostetut automaattiavaajat eivät sitten sopineetkaan, vaikka ne juuri tälle mallille myytiin.

Pölyttäjät ovat viihtyneet isossa kasvarissa todella hyvin, mutta punarinta on käynyt vain pari kertaa kurkkimassa, vaikka sille olisi ollut ötököitä tarjolla mielin määrin. Kurkku on suorastaan hurmaantunut uuteen kotiinsa ja edelleen pukkaa satoa, vaikka yleensä se lopettaa hedelmien teon jo elokuun lopussa. Nytkin siellä on 6 pötköä odottamassa poimintaa, vaikka kostea kesä saikin lehdet menemään huonoiksi jo heinäkuussa.

Kirvat ja kostea kesä ovat olleet huono yhdistelmä paprikoille ja chileille. Yhden chilin häädin jo kompostiin, sillä sen lehdet olivat kauttaaltaan sienitaudissa, joka alkoi levitä hedelmiinkin. Varmaan kirvojen pissa on edesauttanut sienitautien puhkeamista. Satoa kyllä chileistä ja paprikoista saadaan, jälkimmäisistä ihan hengästymiseen saakka. Niitä ollaan wokattu ja salsattu ja grillattu ja salaatitettu ja pizzattu ja syöty sellaisenaan leivän päällä. Ens vuonna täytyy kylvää muutama taimi vähemmän. Tomaatteja olisi sen sijaan voinut ehkä olla enemmän, vaikka toki niitä on saatu kastikkeen muodossa säilöönkin.

Kasvimailla ei enää mikään ole kriittisellä polulla. Kurpitseria tyhjeni ensimmäisten hallojen alla, ja kurpitsat ovat jatkaneet kypsymistään sisätiloissa. Punajuuret päätyivät perinteisesti lindströmeihin ja porkkanat soseihin, joista ensimmäinen käytettiin eilen porkkana-kookoskeittoon. Palsternakat saavat vielä vähän aikaa kasvaa rauhassa, samoin broccolit ja savoijinkaalit, kun ne kestävät kylmää urheasti.

Ei hullumpi kasvukausi, vaikka alku olikin yhtä tappelua kirvojen ja kaalikoiden kanssa.