sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Retrottaa

Parin vuoden ajan on tullut pistettyä merkille, että puutarhalehdissä on alkanut esiintyä kiinankaali, tuo keski-ikäisille karmeita kasarifläshbäkkejä tuova jötikkä. 1980-luvulla ei vielä ollut keksitty jäävuorisalaattia, joten kiinankaali muodosti sen ajan salaattipohjan. Ja olihan se kauheaa: kuivaa, mautonta, sitkeää lehdykkää, johon ei myöhemmillä vuosikymmenillä tullut enää koskettua.

Paitsi ehkä ensi vuonna. Grow your own nimittäin mainosti Thompson & Morganilta saatavaa Natsuki-lajiketta, jonka kiinalaisuus tosin on hitusen kyseenalaista, sillä kyseessä on japanilaisten kehittämä lajike, joka on kuulemma erityisen hyvää korealaisessa kimchissä. Tavallinen kiinankaali kasvaa hitaasti, joten sitä tuskin kannattaa näillä leveysasteilla testata, mutta Natsukista voi ruveta napsimaan lehtiä jo 7 viikossa. Jos sen malttaa antaa kasvaa rauhassa, saa syksyllä kannettua jötikän ruokapöytään.

Toki tuotakin kaalta vaivaavat kirpat ja kaalikoit, joten ei sen kasvattaminen ihan helppoa ole, mutta jospa luottaisi siihen, että tämän kesän kylmyys nujersi öttiäiset sen verran tehokkaasti, että ensi kesänäkin populaatio pysyisi pienenä?

Ainoa ongelma tässä on se, että Thompson & Morganilla on tarjous viisi pakettia siemeniä neljän hinnalla, enkä mä muita siemeniä tarvitse. Paitsi että Edamame-papua voisi kokeilla. Parsaherne on aina hyvä valinta. Kenties sitä mustajuurtakin?

torstai 5. lokakuuta 2017

Kauden 2018 maut

Kun melkein on kauden 2017 pillit pussissa, ja esikasvatuskausi lähestyy kovaa kyytiä, oli siemenpussien inventaarion aika. Homma oli aika helppo, kiitos tämän kauden "pussit tyhjiksi" -teeman. Mauttomuuksia ei ollut muuta kuin 2 siementä Ailsa Craigia, ja turhuuksia oli pienehkö nippu puutarhalehtien mukana tulleita ilmaissiemenpusseja. Teen näille saman kuin tänä keväänä: heitän siemenet tyhjiin kohtiin kukkapenkeissä. Nytkin sinisessä kukkapenkissä yhä kukkii epämääräinen joukko kaalikasveja, joista ei mitään olisi ehtinyt ruokapöytään asti Suomen suvessa kasvaa. Nättejä kukkia kuitenkin tekevät.

Kesäkurpitsat kävin läpi erityisen kovalla kädellä, kun myönsin itselleni rehellisesti, etten niistä kovinkaan paljoa pidä, ja lisäksi vievät turkasesti tilaa kasvimaalla. Ainoastaan kiinteät kesäkurpitsat saavat armon, sillä niissä on makua ja niitä voi donkata sekä salaattiin että grilliin. Vetiset peruslötköt eivät kasvimaalle asti pääse.

Inventaarion jälkeen totesin, että kesän aikana ylläpidetty ostoslista pitää melko hyvin edelleen paikkansa, ja kun Thompson & Morgan muistutteli viherturaajaa tarjouksin, lähti tilaus maailmalle. Tomaatteja oli varastossa vielä reilusti, mutta Sungold puuttui. Paprikoitakin oli, mutta kun ovat hitaasti kypsyvää tyyppiä, laitoin tilaukseen takuuvarman, oranssin Gourmet'n. Snackbite orangen puuttuessa Thompsonilta tilasin sen sijaan Lunchbox-värilajitelman pikkupaprikoita.

Vanha naukseri on toivottavasti ensi kesänä vielä muonavahvuudessa, joten sokerihernettä oli tilattava karvakuonon kesäherkuksi. Härkäpapu oli tyystin loppunut, ja hetken arvoin The Suttonin ja Perlan välillä, mutta kun aina täytyy kokeilla kaikkea uutta, pääsi Perla ostoskoriin. Samoin kurkun osalta vaakakupeissa olivat vanha hyvä Burpless tasty green ja ennenmaistamaton Bella, ja päädyin testaamaan ensi vuonna Bellaa.

Uusia makuja tuovat myös monen tänä vuonna kehuma sitruunakurkku, joka Thompson & Morganilla kulkee Crystal apple -nimellä sekä pimientos de padron, eli Padron-chili, jota kärväytellään urakalla grillissä ens kesänä.

Yrttien osalta täytyy muistaa, että jos vain eteen tulee valkosipuliyrttiä ja sitruunalippiaa, ne on IHAN PAKKO ostaa.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Sisäistä kauheutta

Viime vuonna tähän aikaan syötiin hiki hatussa paprikaa ja kurpitsaa, ja viimeksi mainittua riitti pakastimeenkin rasiakaupalla. Nyt saatiin kolme puolipunaista paprikaa ja kaksi täyskeltaista, jotka tosin rääkättiin kypsiksi muovipussissa omenan kanssa. Makua niissä kuitenkin oli, joten syödyksi tulivat.

Kurpitsoja tuli kourallinen, eikä niistäkään kaikki jaksaneet kypsyä, joten päätyivät kompostiin. Osa kurpitsoista oli keksinyt homehtua siemenkodastaan. Kiva taistella kovakuorista kurpparia auki vain huomatakseen, että sisällä on mustaa homelillua :-x Potimarron ja Rolet onnistuivat jotenkuten, ja Roletia voin kyllä suositella minikurppariksi: on maukas ja satoisa, jopa näinkin surkeana kesänä. Kypsyikin jo heinäkuun puolella.

Kasvihuone on tyhjennetty ja pesty. Ei olla koskaan puutarhaturaamisemme aikana tyhjentäneet kasvaria näin aikaisin. Vielä täytyy huoltotoimenpiteenä liimata satamiljoonaa pleksiä, jotka olivat varmaan uv-säteilyn takia irronneet. Kasvihuoneen paprikapenkkikin on huollossa, eli ankaran pinkityksen alla. Entiset maalit repsotti pahasti ja penkki tuntui kovin kostealta. Kuivauksen ja maalauksen jälkeen se toivottavasti kestää taas muutaman kesän.

Kasvimaalla rehottavat vielä persilja, timjami, salvia ja rakuuna, sekä Nero di Toscana ja Purple sprouting -broccoli, joka todistetusti (kuvassa) sprouttaa. On eka kesä, kun siitä saa satoa (siis tuon yhden floretin), mutta tuomitsen broccolin puutarhaturhakkeiden joukkoon: vie hitokseen tilaa, nippa nappa ehtii muutaman kukinnon tehdä, eikä makukaan ole hääppöinen. Calabrese sen sijaan tuotti satoa jo heinäkuussa ja oli todella hyvänmakuinen kylmyyden ansiosta.

Ruukkuyrtit siirsin terassille suojaan, joskin valkosipuliyrtin kohdalla pyörtänen päätöksen, sillä siinä on todella voimakas sipulin tuoksu. Melkein silmiä kirvelee, kun terassilla käy. Jos talvi jatkaa vanhalla kura & pimeys -linjalla, yrtit säilynevät terassilla ens vuoden puolelle. Viime jouluna saatiin terassilla majailleista oliivi- ja curry-yrteistä hyvä tahna luomupossun kinkun kuorrutteeksi (ollaankin jo tilattu luomupossua täksi jouluksi ja pyysimme, että kinkkuun jätettäisiin kunnon pläskit ja kamara, kun nehän ne parhaat palat siassa ovat).

Hankalasta kesästä huolimatta sadonkorjuupakastin on täynnä. Viikonloppuna keitin kriikuna-konjakkihilloa (HYVÄÄ!!!) ja oli työn ja tuskan takana löytää sille sopivia rasioita, kun kaikki tuntui olevan jo käytössä.

Jahka saa pihapuut verkotettua (pihalla liikkuu jo pahaenteinen jänis), niin sitten voi kääntää katseen kasvukauteen 2018 ja ruveta tilaamaan siemeniä. Esikasvatushan alkaa ihan kohta.

torstai 14. syyskuuta 2017

Mautonta

Tämä kasvukausi oli hyvä muistus siitä, että myös kasvihuoneessa ollaan luonnon armoilla. Koskaan aiemmin ei ole tullut vastaan näin totaalinen pölyttäjien puute ja sen vaikutukset kasvihuoneen satoon. Kasvit kyllä kukkivat komeasti, mutta vain tomaateista ja paprikoista tuli normaali sato; kurkut jäivät hyvin vähäisiksi, vaikka kurkkuähkyä epäilinkin kantaessani kasvariin viittä eri lajiketta. Normaalisti ähky tulee jo kolmesta taimesta.

Munakoiso puski kukkaa, mutta melkein jäi munattomaksi. Vasta kun kuskasin sitä ulos kasvarista kompostikekoa kohti, kuului ämpärin kyljestä bonk - siellä oli kuin olikin 1 hedelmä. Mutta vain se ainokainen. Cucamelonin sadon pelasti yksi yksinäinen kimalainen, joka ahersi satojen cucamelonin kukkien parissa muutaman minuutin, kunnes lensi kattoluukusta pois. Oli hämmästyttävää, miten nopeasti sen jälkeen alkoi hedelmää syntyä: jo seuraavana päivänä saatiin cucamelonsalsaa (cucamelonia, kirsikkatomaatteja, ananaskirsikkaa, valkoista balsamicoa), vaikka kasvi oli kukkinut sitä ennen viikkojen ajan ilman yhtäkään hedelmää.

Luonnon armoilla oltiin myös auringon puutteen takia. Tomaatit jäivät vetisiksi ja mauttomiksi, mikä harmitti isosti, koska tänä vuonna kokeilussa oli Brandywine-tomaatit, joiden makua hehkutettiin erityisen hyväksi. No eivät maistuneet juuri miltään. Jopa ihana Sungold kärsi auringottomuudesta. Oli toki yhtä makea kuin ennenkin, mutta aromista jäi osa puuttumaan. Paprikoille ja chileille auringon puute on katastrofaalinen. Toistaiseksi vain violetit Orozco- ja Marconi purple -chilit ovat päätyneet ruokapöytään, sekä muutama Espelette. Sato olisi hyvä, mutta tuskin muut ehtivät kypsyä. Eikä se makukaan varmaan kummoinen ole, vaikka kypsyisivätkin.

Pölyttäjistä ja auringosta on siis ollut puute, mutta sadetta ollaan saatu riittämiin (toissapäivänä 28 mm neljässä tunnissa, eilen 12 mm kahdessa tunnissa, tänään 20 mm kolmessa tunnissa...). Pari viikkoa sitten kurkut homehtuivat parissa päivässä niin, että ne piti heittää kompostiin. Tomaatit alkavat saada ruostepilkkuja, joten niitäkin on jo muutama heitetty pois, vaikka normaalisti tekevät satoa lokakuun puolelle saakka. Kasvihuonekausi päättynee pikapuoliin, jollei sää ala muuttua.

Kolmas kamala kesä peräkkäin. Viherturaaja siitä kyllä toipuu, mutta kauanko menee, ennen kuin meillä on taas normaali kanta pölyttäjiä ja linnunpoikasia? Hirvittää ajatuskin, että kohta pitäisi putsata linnunpöntöt talvea varten. Kuolleita poikasia löytyy varmasti. Eikä käy maanviljelijöitä kateeksi. Vilja ei kypsy, ja pellot lainehtii vettä. Vieläkö uskaltaisi todeta, että eiköhän ens kesä ole taas hyvä; eihän voi neljättä huonoa kesää olla peräkkäin, eihän?

perjantai 8. syyskuuta 2017

Voihan vieraslaji!

Viime vuosituhannella törmäsin ex-toimiston pihalla kauniiseen kukkaan, joka kuulemma oli häpykannus eli jättipalsami. Itse nimesin sen poksukukaksi, koska se poksautteli siemenkotansa auki ja sinkosi siemenet ties minne. Myöhemmin kuulin, että se on ns. vieraslaji, mutta en siihen sen kummemmin kiinnittänyt huomiota. Nätti kukka ja pölyttäjien suosikki, joten eihän semmoinen voi paha olla, eihän?

Muutama kukkanen ilmestyi vuosien saatossa omaankin pihaan, mutta pysyivät horsmien ja mesiangervojen avulla kurissa. Yhdellä pyöräilylenkillä osuttiin paremman puoliskon kanssa paikkaan, joka oli täysin jättipalsamin peitossa. Oltiin suorastaan järkyttyneitä siitä määrästä, ja tuntui mahdottomalta, että kukaan ikinä saisi tuota kasvia paikasta enää hävitettyä. Sen jälkeen palsamia näkyi kaikkialla.

Viime vuonna kitkin palsamit pois pihasta ja ehdin huokaista helpotuksesta, kunnes tänä kesänä eräänä grillaushetkenä chef sanoi, että katsos tuota pajua: kesäkeittiön vieressä iso pajupuska oli aivan jättipalsamin peitossa. Pari viime sulaan-jäädyn-sulaan -talvea sekä järjetön määrä myyriä oli tuhonnut tontilta aluskasvillisuutta, joten palsamit pääsivät rehahtamaan kasvuun. Ei kun trimmeri käteen ja kasveja tuhoamaan.

Vaan tälläpä on maailmankaikkeuden paras koodi: jos kukkavarsi katkeaa, palsami kasvattaa sivuhankoihin uudet kukat. Ja vaikka kasvin kiskoo juurineen irti, se siltikin jatkaa kasvuaan ja kohottaa kukat aurinkoa kohti. Ja kasvattaa niitä riivatun sivuhankakukkia. Yksivuotisena se ei juuristaan lisäänny, vaan pelkästään siemenestä, mutta on se kyllä uskomattoman tehokas siementen tuottaja.

Kun sain pari säkillistä palsamia tuhottua omasta pihasta, osui katse naapuriin: aivan järjetön palsamipuska. Samoin naapurin naapurissa. Ylipäätään koko kylä tuntuu nyt olevan jättipalsamin vallassa. Tiedossa on siis loputon taistelu sitä vastaan. Tänä aamuna taisteluun tuli ainakin hetken tauko, kun yöpakkanen oli tuhonnut tämänhetkiset kukat. Mutta varmasti tuommoinen juureton, kukkanupustaan katkaistu ja pakkasen muhjuntama riesa vielä keksii jonkin tavan tehdä siemeniä >:-/

Ihan kuin übermyrkyllisessä punakoisossa ja terijoensalavaa pitkin kiipeilevässä elämänlangassa ei olisi tarpeeksi :-/

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Viimeiseen roippeeseen

Kyllä n'ei oo mitkään syntymäpäivät jonsei verissäpäin puukot kädessä riehuta. Joten kun sisko nelikymppisiään seuraavana aamuna kysyi lahdataanko ankat, olin toki heti mukana, vaikka omista lahtaripäivistäni onkin kulunut ainakin se 40 vuotta.

Kovasti kovetin itseä, kun sisko antoi neuvot ja kantoi lahtikamat paikalle, mutta kyllähän ne kyyneleet tulvi valtoimenaan, kun ensimmäistä ankkaa tuotiin paikalle. Ja toista. Ja kolmatta. Sitten tuli rutiini. Paha sai myös palkkansa, kun yksi ankka kosti kaulankatkaisun roiskuttamalla veret naamalle.

Sydän ja maksa päätyivät ihmisravinnoksi; kivipiira koiran-. Yhden ankan sain mukaani, ja parempi puolisko leikkasi siitä lihat tarkasti talteen. Lopun rangan keitin liemeksi oman maan juuresten ja sipulin kera. Eikä siivilöinnin jälkeen liemikamoista paljoa mennyt kompostiin, sillä kaikki luista irtoava roipe päätyi koirankuppiin, ja liemivihannekset surautin vielä koirille soseeksi.

Munasta asti ankka sai elää vapaana pihapiirissä, eikä sitä tehoruokittu rehulla. Loppu oli nopea ja tuskaton. Uskon, että se maistuu myös lopputuloksessa, jahka raakakypsyminen on hoidettu.

perjantai 18. elokuuta 2017

Kuxit

Eli kurpitsojen exit kurpitseriasta. Totesin, että kun elokuu on jo puolivälissä, ja osa kurpitsoista vain kukkii tai ovat tehneet pikkuruisen hedelmän, on näissä yölämpötiloissa (+3,5 C) turha enää hedelmiä odottaa. Ölkurbisin, pari Small sugaria ja kaikki Potimarronit jätin vielä toiveikkaina strutsinkakkakuorrutteella kasvamaan. Rolet oli yllättäen tehnyt muutaman minikurpitsan kuusaman lehdille, joten se on ainoa takuuvarma sadontuottaja tänä vuonna. Small sugarista oletettavasti tulee 2 hedelmää. Potimarron tekee aivan järjettömästi kurpitsoja, mutta kovin ovat pieniä ja keltaisia vielä. Kunpa nyt edes yhden saisi lautaselle asti. Hassua, että viime vuonna kurpitsoja sadonkorjattiin hiki hatussa, ja nyt saa vain nostella lonkeroita ja todeta ne tyhjiksi. Kylmä kesä teki sen, että kurpitsat pukkasivat vain mieskukkia, joista ei syötävää tule. Mutta ovat toki hyvä ruokabaari kimalaisille.

Muutenkin on puutarhassa jo alasajon meininki. Herneille on heitetty heipat; suippokaalit lammaskaalitettu; Epicure ja Jussi esikeitetty pakastimeen. Jussi oli hurjan satoisa, sileä ja ruveton - todella hieno pottu, jos vain sitä makua olisi ollut enemmän. Muut juurekset jäävät sadoltaan vaatimattomiksi, tosin ensimmäisen kerran elämässäni onnistuin kasvattamaan lanttua, joka säilööntyy laatikoksi joulua varten.

Suippokaali on ollut kauden yllättäjä. Se kasvoi nopeasti, teki ison, tiiviin kerän ja maistui todella makealle. Sitä tuli syötyä ihan sellaisenaan raakana, kun maku oli niin hyvä. Täytyy ens vuonna testata sitä uudestaan, jotta saa selville oliko makeuden takana kylmyys vai lajike (Greyhound). Kaalin kasvatus oli tänä vuonna naurettavan helppoa, kun kylmyys nujersi tuholaiset.

Kasvihuoneessa kurkut tekevät toista tulemistaan, ja ensimmäinen tomaattikastike on jo keitetty. Ananaskirsikka tekee hurjasti satoa, mutta tuo lajike on jotenkin ätläkän makuinen. Ei mene jatkoon. Flöristä ostettu munakoison taimi homehduttaa kaikki hedelmänsä, joten sen kohtalona on Muxit, eli exit kasvihuoneesta. Chileistä ainoastaan violetit versiot ovat valmiit; muut - kuten myös paprikat - ovat vielä täysin vihreitä. Riivin niiden lehtiä pois, jotta ne vähäisetkin auringonsäteet pääsisivät satoa kypsyttämään.