Mitä et näe kuvassa?

Ei näy valkoista. Enkä siis puhu lumesta, vaan metsäkauriin hanurista. Ei näy, ei. Vielä syksyllä tontilla kulki kaurispukki 4 naaraan kanssa, mutta mihin lie hävisivät, kun talvella ei näkynyt jälkiä kuin pariin otteeseen. Etupihalta tosin löytyi keväällä kauriin etujalka, joka nyt puhisee kompostissa. Ehkäpä loput kauriista puhisevat jonkun pakastimessa. Ja hyvä niin, sillä yksi naaraista ontui ikävästi, mistä metsästäjille vinkattiin. Ehkäpä se pääsi tuskistaan.

Mutta siis ei ole kauriita ikävä, etenkin kun tänä vuonna aion kylvää punajuurta suuret määrät. Aiempina vuosina ollaan kauriiden kanssa kilpailtu siitä, kuka saa punajuuret käyttöönsä. Yleensä olen hävinnyt kisan. Lehtokotiloita, punkkeja ja kirppoja on kyllä pihalla riittämiin, joten ihan ilman tuholaisia ei olla. Ja eka ampiainenkin jo pyöri koiran jaloissa.

Kevät on edelleen 2 viikkoa etuajassa, joten esikasvatteet ovat häätyneet kasvihuoneeseen, kukista tehty asetelmat ruukkuihin ja kasvimailla itää koemielessä alkukuusta tehdyt kylvöt. Kaalit on siirretty isompiin potteihin, ja tällä viikolla edessä on loput kasvimaakylvöt ja kurpitsojen istutus loppusijoitusämpäreihinsä. Ihan parasta.

Lampaanviulu sous vide

Kuulemma tällaista ohjetta oli hankala löytää, joten tässä todistetusti hyvä ohje lampaanviulun sous videttämiseen, eli vesihauteessa kypsentämiseen. Toki meidän viulu oli kotimaista luomukaritsaa, joka on jo luontaisesti mehevämpää kuin tehotuotettu serkkureppanansa.

Viulun pintaan hierottiin suola ja silputtiin pari kourallista rosmariinia. Vakumoinnin jälkeen viulu (2,4 kg) upotettiin sous videen, jossa sitä pidettiin 12 tuntia 55 asteessa. Sous viden jälkeen viulu sai levätä pari tuntia, ja sitten se heitettiin grilliin ottamaan tymäkkä rusketus.

Liha oli tirsuvan mehevää ja irtosi luusta helposti.

Lisukkeena oli espanjalaista parsaa, kun kotimaisen version kausi ei ole vielä alkanut, sekä hävikkipekonilla täytettyjä hävikkisieniä. Ei mikään tyylikäs lisuke, mutta saatiinpa parit hävikkisetit tuhottua.

 

Hollantilainen kirvapopulaatio

Aivanhan tässä ihminen hämmästyy, kun viime vuosien hangista helteisiin -ilmiö ei ole toistunut, vaan ollaan ihan oikeassa keväässä. Lumet sulivat pari viikkoa etuajassa, mutta vielä ei ole kasvukausi rehahtanut käyntiin. Ihan rauhassa on saanut katsella pihaansa ja siirrellä väärässä paikassa asuvia taimia (en kai minä voi olla ainoa, jolla kasvaa hervoton vadelmapuska kukkapenkissä?) ja napsia kurittomasti lonkeroivia aronian ja kanukan oksia pois tieltä.

Maa on vielä umpijäässä, joten lapio on heilunut ainoastaan kompostoreissa, joiden sisältö (= kuvassa olevat mustat lämpäreet, paitsi yks on koira) on siirtynyt muhevoittamaan kukkapenkkejä. Oli jännä huomata, että Tokmannin ikivanha vesisaavi kompostoi sisältönsä (toki siis vain kypsentämätöntä kasvijätettä) tehokkaammin kuin varta vasten ostettu kompostori.

Kompostorien tyhjentämisen lisäksi kamalien kevättöiden listalla on varastojen siivous ja ikkunoiden pesu, joista jälkimmäisen sain ruksittua listalta eilen. Siinä putipuhtaita ikkunoitani ihaillessa huomasin olkkarin ikkunalla kiipeilevän kirvan! Heti piti laittaa ikänäkölasit silmille ja ruveta syynäämään lähistöllä olevia kasveja. No eiköhän vaan Hollannista tulleissa pelargonintaimissa ollut kirvoja rivissä. Sekunnin verran mietin kasvien heivaamista ulos jäätävään myrskytuuleen, mutta säälin investointejani ja tyydyin litsimään kirvat sormin. Pitänee turvautua myrkkyihin, jos niitä edelleen ilmestyy.

Vaikka keli on edelleen jäätävä ja yöksi on luvattu kunnon lumimyräkkä, on tämä mukavaa, kun saa nämä pakolliset keväthuhkinnat tehtyä kun keli on vielä viileä. Sitten kun lämpenee, siirrytään huvipuolelle, eli pyöräilemään ja uimaan. Ei siinä enää viitsi ikkunaruutuja hinkata.

Muodinmuutos

Juu, on siellä amme. Mutta se on menossa kaatopaikalle.

Vuonna 1999 lupasin pienelle, frisbeehullulle tyttökoiralle, että vielä joskus hän saa pihan, jossa juosta frisbeen perässä joka päivä. Lupaus tuli pidettyä, ja koiran sekä silloisen puutarhamuodin takia sekä etu- että takapihalle tuli perustettua hervoton nurmikkokenttä. Nykytietämyksellähän moinen on a) hitonmoinen riesa hoitaa ja b) luonnon kannalta yhtä monimuotoinen ratkaisu kuin asfaltointi.

Nyttemmin perheessä on pallojen piilottelusta kiinnostunut koira (lumen alta löytyi tänä keväänä 3 palloa...), joten nurmikolla rallattelulle ei ole tarvetta. Niinpä siinä Trädgårds tideriä kutomisen lomassa silmäiltyäni alkoi mieleen hiipiä totaalinen pihan overhaul. Etupiha saisi olla pitkälti sellaisenaan, mutta tuo takapihan nurmikkotuska voisi alkaa väistyä.

Kutsumme talouspihaksi tontin osiota, jossa on autokatos ja varasto, pyykinkuivausteline ja marjapuskat. Mikään paraatipaikka se ei ole, ja kun John Taylor esitteli upeaa kompostointialuettaan telkussa, välähti ihmisellä, että talouspihaanhan voisi kompostorit siirtää kasvihuoneen takaa. Tilaa olisi enemmän ja kompostorit voisi piilottaa jollain sievällä aidanpätkällä. Myös matka keittiöstä lyhenisi.

Kasvimaita ja -huonetta on rajannut ekassa kuvassa näkyvä aita ja pergola. Uudessa visiossani ne siirtyisivät nurmikkotuskan toiseen päähän, jolloin tontin hyötyosio voisi levittäytyä nurmikolle: muutama hedelmäpuu (ei omppua, mutta luumua ja kirsikkaa - mikäli niitä saa ei-juurivesovina versioina) ja marjapensaita, kun en aamumehutarpeestani ole päässyt edes ikääntyessä. Muutaman kasvilavankin voisi alueelle lisätä, kun niitähän ei koskaan voi olla liikaa. Samalla voisi talouspihalta deletoida pahanmakuiset mustaviinimarjat (sellaisiakin näköjään voi olla), ja siirtää makoisammat puskat nurmikolle.

Eihän tässä mitään toteuttamiskelvotonta ole, mutta sitä ennen pitäisi miettiä, missä vanhuutensa elää, mikäli sinne saakka pääsee. Nykyinen talo on kaikin puolin hyvä, mutta kun ihmisiin on iskenyt iili päästä veden ääreen. Että kannattaako tähän pihaan enää panostaa vai säästetäänkö rahat mahdolliseen uuteen asujaimeen.

Berliinin marjat

Metalli on puutarhassa turhaakin turhempi materiaali, kun luonto tuppaa omimaan sen muutamassa kesässä ja jäljelle jää vain kasa ruostetta. Mutta kun sisko dumppasi parit metalliruukut meikäläisen matkaan, ja talven joulukukka-asetelmista oli jäänyt pari metalliämpäriä, kävin varastot läpi kaiken metallin osalta ja nappasin Bauhausista spraymaalipullon. 

Joskus muinoin tein saman tempun paloautonpunaisella spraymaalilla (oiskohan ollut Maston-merkkinen?), ja se pidensi metalliruukkujen elämää usealla vuodella. Yksi punainen ruukku on edelleen käyttökunnossa.

Mukavasti spraypäivälle osui tuulinen keli, joten hitusen tuli maalattua myös nurmikkoa, mutta yllättävän kiva lopputulos tuli Berlin berry -sävyllä. Kuvan haravahärpäke oli alunperin valkoinen ja ämpäri vihreä, mutta nyt ovat samaa sävyä, ja tänään käyn korvaamassa tuon Ikean muovikukan narsissilla.

Aikoinaan spraymaalasin kaverilta roudatut betoniruukut mustiksi (mikähän iili siinäkin oli? Ankea väri!), mutta väri oli kulunut jo suurimmaksi osaksi pois. Arvoin limenvihreän ja luumunpunaisen välillä ja päädyin luumunpunaiseen, kun Bauhausista (ei ole maksettu mainos) sattui löytymään juuri oikea sävy.

Eilen aloin vihdoin sutia ruukkuja sokkelimaalilla, joka olikin maalatessa purkkapinkkiä. Pieni iik-efekti värähti ihmisessä, mutta jatkoin päättäväisesti sutimista, ja maalin kuivuttua sävy tummui hitusen, muttei kuitenkaan niin tummaksi kuin värilastussa. No, ei se mitään; tänään vielä toinen kerros, joka toivottavasti peittää alta pilkistävän mustan, ja huomenna saadaan nuo 1000 kg painavat ruukut takaisin paikoilleen. Alkaisivatpa jo myydä orvokkeja kaupoissa, niin saisi ruukkuihin täytettäkin.

Full house

Tulihan se Mustilan tilauskin viimein perille, joten pääsin pelaamaan ruukkutetristä. Daalioiden (Candy stripe ja Afrodite) juurakot olivat sen verran massiivisia, että täytyi varastosta hakea suurimmat potit mitä löytyi ja yrittää mahduttaa ne kodinhoitohuoneeseen kaiken maailman esikasvatteiden joukkoon. 

Olin myös heikkouksissani tilannut jaloleinikin Salmon mukuloita, vaikka en ole koskaan onnistunut jaloleinikkien kanssa. Eikä ihme, kun sattumoisin luin Kukkatarhureiden artikkelin aiheesta: https://www.kukkatarhurit.fi/blogs/news/jaloleinikin-kasvatus. Kovin tuntuu olevan vaikeaa puuhaa saada leinikit kasvamaan ja kukkimaan (rönsyleinikki kyllä rönsyilee pitkin pihaa), mutta nyt ovat mukulat ruukuissaan terassilla kylmälaukun suojissa, kun kerran viileässä ja pimeässä käskettiin heitä pitämään. Pitää ensi vuonna muistaa, ettei moiseen kasviin enää sorru.

Tilauksen mukana tuli myös istukassipulia ja vuoden ainokainen siemenperuna Annabelle. Yhden perunan jo donkkasin ämpäriin ja kasvihuoneeseen. Sen jälkeläiset varmaankin taas nautitaan juhannuksena.

Ennen vanhaan sitä ajatteli, että sitten eläkkeellä on ihana esikasvattaa asioita, kun on aikaa huoltaa ja hoivata taimia 24/7. No, näin lomautettuna täytyy todeta, että aikaa kyllä on, mutta kasvatteita on niin järkyttävä määrä (hups), ettei 24/7 riitä jokaisen yksilölliseen huomioimiseen. Välillä sitä paniikissa lorottaa kastelukannusta vettä, kun kasvit tuntuvat kuivahtaneen, mutta seuraavana päivänä huomaakin, että joku tyyppi on ihan upoksissa. Eläkkeen sijaan (ajatella, että meikäläisiltä napsaistiin pois ennen 23:a ikävuotta tienatut eläkkeet. Sinne meni 8 vuoden kesätyöt ja opiskeluajan viikonloppuistumiset Anttilan kassalla) sitä nyt odottaa, että saisi siirtää kasvatteet kasvihuoneeseen ja pääsisi taas elämään leveästi keittiössä ja kodinhoitohuoneessa.

Mamut kirjastossa

 

(Sainpas raflaavan otsikon näin vaalien alla)

Mutta siis siinä ne nyt on, Hollannista Suomeen muuttaneet pelargonit! Tammikuun lopussa tein tilauksen ja laitoin lähetyspäivätoiveeksi maaliskuun puolivälin. Viikko sitten maanantaina taimet lähtivät kohti Suomea ja eilen tupsahtivat Kangasalle. Yksi lajike oli jäänyt tulematta, mutta se ei onneksi ollut niitä sykähdyttävimpiä, ja taimitarha oli korvannut hinnan (kokonaista 2,70 €) luottokortille. 

Kasvit olivat selvinneet matkasta suhteellisen hyvin, vaikka vähän hirvitti yölämpötilojen huitominen -10:n paikkeilla. Onneksi kasvit olivat olleet kuljetuksen aikana sen verran lämpimässä, ettei pakkasvahinkoja ollut sattunut. Kasvien mukana tuli käyttöohje, jota kiltisti noudatin, joskin aamulla oli iik-hetki, kun huomasin multapaakkujen kuivuneen rutikuiviksi yön aikana. Äsken siirsin taimet isompiin potteihin, kun näyttivät juurtuneen istutuspotteihinsa, ja otin ne seurakseni tänne meidän kirjastohuoneeseen.

Ketäs meille sitten muutti? Hassun hapsuinen ja pinkki Pelargonium caffrum x, tummanpuhuva Pelargonium vespertinum, hehkuvan violetti Brigitte Stisser, pinkki tähtipelargoni Lotusland, karkkiraitainen Harlequin my love, oranssi tähtipelargoni Vancouver centenial [sic], kirjavalehtinen Ville de Paris, ja se viime vuonna kaihertamaan jäänyt Creamy nutmeg.

Vaikka ollaan nippa nappa kevään puolella (sunnuntaina näkyi eka kurki!), nyt jo mietityttää, miten/missä uudet pelargonit saa talvehtimaan. Vähän käy kateeksi naapurin mummo, jolla on autotallin jatkeena suuri-ikkunainen huone, jonka ikkunalla näkyy talvisin kasvivalon alla supertuuheat pelargonit. No, ties vaikka syksyyn mennessä on lottovoitto iskenyt ja meidänkin autotalli saanut moisen jatkeen. Tosin kyllähän työnantaja taas suunnittelee meikäläiselle digitaalista päivätoimintaa, mutta tuskin se kovin kauan kestää, eikä palkassakaan ole hurraamista, joten sen varaan ei talvehtimishuonetta kannata laskea.