torstai 9. elokuuta 2018

Pimientos de padron - how queer

Grillattava tapaschili - onhan se niin jännittävä konsepti, että pakko oli kokeilla. Legendan mukaan kyseessä on ns. venäläinen ruletti -chili: joka kymmenes yksilö on tulinen, joten et voi olla varma nautitko vai kärsitkö.

No, legendan voi suoraan heittää old wives' tales -koriin, sillä melkein joka yksilössä lämpöä riittää. Ensigrillauksella mentiin reteästi siemenine ja väliseinämine päivineen. Luigi della casa sai täysin tulettoman yksilön, kun taas meikäläiseltä valui hiki, kyyneleet ja räkä. Oli pirkuleen tulinen chili! Mutta maku oli aivan mahtava, joten tätähän oli saatava lisää.

Seuraavalla kerralla poistettiin siemenet ja väliseinämät (kannattaa käyttää hanskoja. Itsellä peukalon kynnenalus poltti vielä seuraavanakin päivänä) ja lautasella huomattiin, että kapsaisiini ei todellakaan jakaudu tasaisesti: chilin häntäpää oli tulinen, mutta hattupää mieto. Mutta ah, niin hyvää.

Tämä varmaan tuli kasvihuoneeseen jäädäkseen, sillä maku on hieno, valmistustapa helppo, ja satoa tulee todella paljon. Siemenet kannattaa poistaa ennen grillausta, koska niitä on chilin sisällä paljon, eikä niitä ole helppo lautasella nyppiä pois, kun hedelmäliha muhjuuntuu grillissä silkkisen pehmeäksi.

Koska tuota määrää padroneita ei millään ehditä syömään tämän kesän aikana, mietin muhkean sadon jatkojalostamista. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona on chilien puolittaminen, siementen poistaminen (hanskat kädessä!), chilien paahtaminen uunissa ja sitten pakastus. Romanttisena ajatuksena on niiden donkkaaminen talven pimeydessä lämpimiin salaatteihin, nuudelikeittoihin, patoihin ja lämpimien leipien väliin.

tiistai 7. elokuuta 2018

Tomaattitasting 2018

Viime vuonna uusien tomaattilajikkeiden makuvertailu jäi vain haaveeksi, sillä Sungoldia lukuun ottamatta yhdessäkään lajikkeessa ei ollut makua, ja Sungoldissakin sitä oli vain hippunen. Tänä vuonna tomaatit ovat saaneet mielin määrin aurinkoa ja lämpöä, joten makua on päässyt kehittymään.

Brandywine-tomaatteja kehuttiin erittäin hyvänmakuisiksi, ja niitä ostinkin toissa vuonna 5 eri lajiketta, mutta eipä tarvi kokeilla toiste. Isoja tomaatteja tekevät, mutta maku on liian blaah. Kaipaavat hapokkuutta ja hivenen lisää sokeria. Kastiketomaateiksi käyvät, sillä ovat vähäsiemenisiä ja isolihaisia.

Olivade oli tämän kesän uutuuskokeilu. Tekee isoja luumutomaatteja, mutta näidenkin maku on blaah-luokkaa. Ehkä jopa enemmän blaah kuin Brandywinet. Komean näköisiä ja kokoisia ovat, mutta kun maun täytyisi olla se juttu.

Kasvihuoneen riesana on ollut Principe Borghese. Siemenpussissa luki, että varkaita ei tarvi poistaa, kun kyseessä on pensastomaatti, ja lopputuloksena oli semmoinen pöheikkö, ettei ohi mahtunut kulkemaan. Raivoisan saksimisen tuloksena oli kumminkin jonkin verran satoa. Tomaatit ovat kirsikkatomaatin kokoluokkaa ja maku on oikein hyvä. Ei räjäytä tajuntaa, mutta saa suun hymyyn. Menee jatkoon, joskin varkaat saavat ensi kesänä kyytiä.

Kanssainstagrammaaja vinkkasi Sunchocola-kirsikkatomaatista, ja sitä yllätyksekseni löysinkin. Melkein yhtä upea kuin Sungold, vähän vähempihappoinen, mutta ehdottomasti jatkoon tämäkin. Kerrankin erikoisen näköinen tomaatti, johon on jalostettu myös makua!

Instagramissa britit kovasti kehuvat Costoluto Genovesea. Meillä on jo useamman vuoden kasvanut Costoluto Fiorentinoa, ja se on kyllä hyvä tomaatti: kiinteä, hyvänmakuinen ja vielä nätti kuin nappi. Muistankin miten hämmästyneenä sitä katsoi bolognalaisen pikkumarketin vihannesosastoa, kun siellä oli näitä kukan muotoisia, puna-vihreitä tomaatteja läjäpäin. Nyt ymmärrän miksi. Vaikka nimessä on costoluto (= pihvi), eivät nämä mitään heavy duty pihvitomaatteja ole, vaan napakoita ja nyrkin kokoisia. Voisikin googlettaa mitä kaikkia costoluto-lajikkeita sitä onkaan ja sitten hankkia niitä ens vuoden tastingiin.

Varsinaisten pihvitomaattien kasvattamisesta voisi kyllä luopua. Kasvattavat vaan ratkeilevia, epämuodostuneita, jauhoisia möhkylöitä, joiden maku ei päätä huimaa. Poikkeuksen tekee Ananas, joka on makea, kiinteä ja maukas lajike. Ja nätti. Ehkä sitä vielä kerran?

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Salamakesä säilöntäsuoralla

Salamalla tässä viitataan sadon nopeaan kypsymiseen; ukkoset onneksi karttavat tätä maaplänttiä kiitettävästi.

Kovin tyhjiksi ovat kasvimaat jo käyneet, kun satoa on korjattu hiki tukassa, eivätkä uusintakylvöt ole paahteessa pitkälle jaksaneet.

Perunanvarret alkoivat kuukahtaa, joten nypin Jazzyt ja Bellarosat esikeittoon. Kovin pieniä olivat, kiitos hallatuhojen ja kuivuuden, mutta 1,5 ämpärillistä perunaa saatiin pakkaseen. Asterix oli vielä sen verran hyväkuntoinen, joten se sai jäädä kasvamaan. Ihan OK valinnat nämä tämän vuoden pottulajikkeet. Olivat kaikki kiinteitä ja maukkaita. Bellarosa tosin osoittautui todella rupiseksi ja toukkien rakastamaksi, joten sitä ei tarvinne toista kertaa kokeilla.

Pavutkin kurtistuivat hallan kourissa, joten kylvin niitä uudestaan, mutta papupa toipui hallatuhoista, joten satoa saatiin/saadaan hurja määrä. Koska en löydä makua keitetyistä pakastevihanneksista, päätin tällä kertaa paahtaa papuja uunissa ja sen jälkeen pakastaa. 2 kukkurapellillistä paahtopapuja odottaa nyt pakastimessa pääsyä talven patoihin ja keittoihin.

Kovasti on kasvimaalla ötökkätuhoja. Liekö viime vuoden märkyydessä etanat keksineet pesiytyä kasvilaatikoihin, tai sitten syyllinen on tämän vuoden tulokaslaji gammayökkönen, jonka toukat kuulemma tuhoavat kasvustoa tehokkaasti. Kasvihuoneessa ja muualla puutarhassa gammayökkösiä on tullut bongattua, joten eiköhän niitä toukkiakin täällä matele.

Kasvihuoneessa kurkku vetää henkeä, mikä on hyvä, sillä jääkaappi pullistelee kurkkusäilykkeitä, tzatzikia ja kokonaisia kurkkuja. Cucamelonin lisäksi sitruunakurkku kaipaa pölyttäjiä, joten kummastakaan ei satoa juurikaan tule, mikä ei harmita, sillä kumpikaan ei varsinainen makuelämys ole. Tomaatit alkoivat kypsyä, joten tomaattipiirakkaa ja -kastiketta ollaan tehty urakalla. Täysnimikaima kertoi Instagramissa paahtavansa tomaattikastiketomaatit, mikä kuulosti niin hyvältä, että sitä on ehdottomasti kokeiltava. Mitään jättisatoa ei tomaatista tule, kun kasvihuoneen lämpötila on saunaakin kipakampi, ja kasvualusta kuivuu sekunnissa. Ja kun kasvihuoneessa on mahdotonta oleskella puolta minuuttia pidempään, on tomaatit keksineet kaatua toistensa päälle yhdeksi syheröksi. Syksyllä tulee olemaan kivaa sen sotkun siivoaminen, huoh.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

34 + 16 = sees

Lämpö ja kuivuus ovat lyhentäneet kasvien elinkaarta sen verran, ettei meinaa turaaja perässä pysyä! Kuukausi sitten alkoi satoa vasta tulla, ja nyt oli havahduttava siihen, että täytyy alkaa ottaa satoa talteen, vaikka alkukaudesta näyttikin siltä, että tästä kesästä säilötään lähinnä vain muistoja.

Säilöntäkausi alkoi perinteisesti etikkakurkuilla, ja kun kurkuntaimia oli hellämielisesti jätetty kasvihuoneeseen liikaa useampi, kävi mielessä, että osan voisi tehdä pikkelssiksi, jota turtsata leivän päälle ja hodarin väliin. Kanssainstagrammaaja tuli apuun ja vinkkasi hyvän kurkkurelishin ohjeen. Siellä sitä nyt on jääkaapissa pari purkillista tekeytymässä.

Kirsikka riehaantui tänä vuonna jostain syystä ja teki ennätyssadon (no, mikä tahansa sato siltä on ennätys, kun ei ole aiemmin juurikaan hedelmöinyt). Koska joko kirsikka oli etuajassa tai rastaat myöhässä, sain kirsikoita pariinkin hillosatsiin. Alkoon ei tullut lähdettyä portviinin hakuun, mutta maustoin hillon ruokalusikallisella tummaa balsamicoa. Jösses, että tuli hyvää!

Lämmön takia puutarhanhoito on keskittynyt lähinnä kastelemiseen (Kangasalan vesilaitos kiittää), mutta koska pilvet pitivät tänään pahimman paahteen poissa, täytyi lähteä ihan kunnolla patsastelemaan tiluksille, paarmojen suureksi iloksi (sitä tuntee olevansa väkevästi elossa, kun paarma puraisee pikkareiden läpi hanurista).

Kierros alkoi kurpitseriasta, jossa jo 3 Roletia, 3 Potimarronia ja 3 Uchiki kuria oli valmiina ruokapöytään. Hyvin tuntuu kurpitsaa tänä vuonna tulevan; ainoastaan Sweet dumpling pohtii vielä tehdäkö hedelmää vai ei. Jopa Potimarron on ruvennut tekemään useampaa hedelmää/kasvi.

Kurpitserian lähistöllä oli muutama ruukku omakasvatekukkia, jotka olivat jo siinä pisteessä, että komposti odotti, vaikka niitä onkin nypitty ja kasteltu ahkeraan. Lämpö ja kirvat ovat aika tuhoisa combo kosmoksille.

Kasvimaalla herneet pullistelivat siihen malliin, että napsin kulhollisen Twinklejä ja ryöppäsin ne pakastimeen. Tänä vuonna naukseri kokeili Oregon sweet pod - sokerihernettä, joka osoittautui todella makeaksi. Vaikka palot ovat kasvaneet jo yli-isoiksi, ovat ne silti meheviä ja makeita. Ryöppäsin niitäkin kulhollisen, kun en hennonut jättää niitä kuivumaan. Kaipa niille jotain käyttöä talvella löytyy.

Toinen kasvimaapullistelija oli valkosipuli, sillä viimein opin, että sitä on lannoitettava kunnolla ja koko ajan. Mahtavan muhkeita bulbseja siellä olikin, kun nyppäsin ne kuivumaan. Enkä nypännyt yhtään aikaisin! Pari Alexandraa oli jo ruvennut avautumaan mullan uumenissa.

Muuten kasvimaa on melkoisen surkeassa kunnossa. Juureksia on turha tänä vuonna odottaa muutamaa turnipsia ja porkkanaa lukuun ottamatta. Itivät huonosti, eivätkä ole kasvaneet juuri lainkaan. Härkäpavun sato on niin minimaalinen, että siitä ei varmaan tule kourallistakaan syötävää. Salaatti alkaa vasta nyt kasvaa. Mutta, liekö syy iässä ja 16 vuoden viherturaamisessa, ei sitä enää ota paineita sadon onnistumisesta. Sitä tulee, mitä tulee. Viimeiset 4 kesää ovat osoittaneet sen, että turha yrittää temppuilla ilmastonmuutoksen kourissa. Aina kuitenkin joku tykkää vallalla olevasta kelistä. Viime vuoden kylmyydessä kaalit bilettivät; tämän vuoden lämmössä pulskistuvat kurpitsat ja fenkolit. Parempi puolisko jaksaa tuskailla sadon onnistumisen kanssa, mutta se onkin vielä niin törkeän nuori.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Kesäkukkagate eli väärin säästetty

Tänä keväänä kesäkukkia suunnitellessa kävin jopa googlettamassa mikä kukka viihtyisi mustissa ruukuissa asvaltilla etupihan paahteessa. Vastausten joukossa oli yksi lemppareistani, eli neilikka (lemppari tosin tuoksunsa takia, eivätkä nämä jalostetut versiot tuoksu millekään. Paitsi Pink kisses). Siitä innostuneena päätin lankaköynnösten ja lukinliljojen sekaan ostaa ison määrän neilikoita.

Virhe tapahtui siinä kohdin, kun en muka jaksanut odottaa käyntiä taimitarhalla, vaan nappasin neilikkani mukaan kangasalalaisesta halpakaupasta, jossa tunnetusti kukkasia hoidetaan erittäin huonosti. Tai siis ei hoideta lainkaan. Mutta kun piti saada, ja halpaakin oli.

No, kukkihan ne vähän aikaa, mutta kärtsähtivät nopeasti paahteessa. Siitä asti ollaan oltu ilman kukintaa, vaikka ahkeraan nypin lakastuneita kukkia pois. Jotenkin vie terän kesäkukka-asetelmasta, kun ne kukat puuttuu.

Kukalla ja kukalla on eroa. Jopa peruspelargoni on aivan eri otus ostettaessa se Honkasen puutarhalta, missä sitä hellitään Roineen vedellä ja Kangasalan auringolla, kuin mitä halpakaupan 4 kpl kympillä -setissä, joka on peräisin ties mistä. Vaikka kuinka nypit ja ravitset tehotuotettua halpispelargonia, ei se kuki niin muhkeasti kuin sellaiset, joita on huolellisesti hoidettu alusta asti. Ja onhan siinä vielä sekin bonus, että kotimaiselta lähipuutarhalta ostettaessa tukee kotimaista lähiyrittäjää.

Muutama vuosi sitten opin, että yksivuotisten kukkasten kasvattaminen on helppoa kasvihuoneessa. Vähän kun ruukkuun roiskaisee siemeniä huhtikuussa, saa kesällä nauttia kauniista kukkasista. Toki kukintaa joutuu odottamaan, joten miksikään instant-asetelmaksi näistä ei ole, mutta toisaalta lajikekirjo on laajempi kuin kauppojen/taimitarhojen valmiskukissa.

Tämän vuoden ehdottomasti upein kukkija on samettikukka Durango bolero. Se hehkuu tulen väreissä, kukkii runsaasti ja isoin kukin. Suorastaan hätkähdyttävän hieno kasvi.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Ei tullut kultakelloa eikä ilmapuntaria

Henkilöhän täytti jo aikaa sitten 50 ja sai puutarha-apurahan sekä klaanilta että kollegoilta. Kollegojen apuraha oli yllättävän helppo käyttää, sillä Plantagenissa oli ihanat ulkoruukut, joihin lahjakortilla sai myös kukkaset. Klaanin apuraha oli viherturaajan pyynnöstä Kodin Terraan (kyllä, olen edelleen allerginen tuolle nimelle), johon suuntasimme jo alkukaudesta lahjakortti levällään. Vielä viime vuonna siellä oli erilaisia, isoja ruukkuja ja kaipaamani papukaari, mutta tänä vuonna oli valikoima kutistunut niin, että tulimme tyhjin käsin kotiin.

Pari kuukautta tuskastelin ja browsailin ääsryhmän sivuja, mutta mitään kivaa ei löytynyt - paitsi Joensuusta, jossa olisi ollut niitä papukaaria! Viime viikonloppuna lähdimme Luigin kanssa urheasti taas kohti Terraa (ärsyttävä reitti, koska jostain syystä Pirkkalassa asuvat ajavat järjetöntä ylinopeutta >:-/  Me maalaiset jäädään heti jalkoihin.).  Tällä kertaa löytyi pari isoa, laakeaa ruukkua, joihin sommittelin mielessäni yrttiasetelmia. Kokeeksi hankin myös ison thermoruukun, josko siinä saisi muutaman yrtin sinnittelemään pidemmälle syksyyn.

Henkilöön oli Kangasalan Lidlin pihalla iskenyt iili hankkia ruotsinpihlaja, joten piipahdettiin Terrassa myös taimipuolella. Sitä oltiinkin jo selvästi ajamassa alas, mikä on aina ihmetyttänyt: juuri, kun on paras loma-aika, taimikaupat vetelevät viimeisiään, vaikka lomalaisilla olis just nyt aikaa visioida ja istuttaa 24/7.

Pihlajista oli valikoimassa enää riippa-, mitä ei meidän pihaan kannata hankkia, sillä jänöt syövät riippaoksat. Mutta koska puiden istutus on ainoa järkevä asia, mitä ihminen voi tehdä vaatteet päällä, päätin ostaa ja istuttaa 50-vuotispuun. Hedelmäpuut olivat Terrassa sen verran kirvojen kurtistamat, että valinta osui tuohituomeen. Tuomea (tuonta?) olen aina halunnut pihaan, mutta tuomenkehrääjäkoin takia en ole semmoista aiemmin hankkinut. On meinaan melko aavemaisen näköistä kun iso puu on silkkaa seittiä. Nyt tuohituomen upea, kuparinvärinen runko kiinnitti huomion ja sytytti ostohalun, joten otin riskin ja toivon, että pihan linnut napsivat koit ajoissa.

Kassaa kohti lähtiessä katse osui myös katsuroihin, joita tosin ei jostain syystä ollut kasteltu aikoihin. Hinta ei ollut paha, ja kuivien ruippanoiden joukossa oli myös pari paremman näköistä yksilöä, joten otin yhden tämän kesän iloksi. Tuskin se jaksaa meillä talvehtia, vaikka sen suojaisaan paikkaan istutinkin. Tuoksu on lehdissä todellakin ihana: ihan kuin paahdettua sokeria.

Lahjakortin hilut törsäsin vielä perliittiin, vermikuliittiin ja vihannesten siemeniin. Onpahan sitten ruokaa tiedossa vielä 51-vuotiaanakin. Rumat ne kultakelloilla koreilee. Ja ilmapuntari meillä on jo.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Viidakon lerput

Kasvihuone on pusikoitunut karmeaksi pöheiköksi, vaikka sitä pari kertaa viikossa trimmaankin. Syynä on tomaatti Principe Borghese, joka on pensastomaatti, eikä siitä kuulemma pidä napsia varkaita. Se onkin kasvanut isoksi puskaksi, joka peittää tehokkaasti kasvihuoneen pinta-alaa ja estää ylettymästä muihin tomaatteihin.

Tomaattien lehtien poistamisen suhteen on kahta koulukuntaa: toisen mielestä lehtiä pitää poistaa, jotta tomaatti ei käytä niin järjetöntä määrää vettä ja hedelmät (marjat?) saavat kunnolla
aurinkoa kypsyäkseen. Toisen mielestä lehtiä ei saa poistaa, jotta tomaatin vedensaanti pysyy tasaisena, eikä siten hedelmät (marjat?) pääse halkeilemaan tai korkkiintumaan pohjastaan. Itse olen koulukunnaton (luokaton?) ja poistelen lehtiä sen verran, että yletyn helposti kastelemaan ja lannoittamaan.

Marmande ja Fiorentino ovat jo ensimmäisiä tomaatinalkuja tehneet.

Kurkut ovat myös muodostaneet läpitunkemattoman viidakon. Kaipa niistäkin pitäisi joitain sivuversoja tms. poistaa, mutta kun ei raaski - senkään uhalla, että näin monesta taimesta joka tapauksessa iskee kurkkuähky. Delistar on tehnyt useita alkuja, joista ensimmäisen voisi ehkä jo napsaista ruokapöytään. Sitruunakurkku ei vielä kuki lainkaan, mikä on harmi, sillä sitä olisi kiva päästä maistamaan. Cucamelon on tehnyt muutaman kukkasen, mutta edelleen pölyttäjät karttavat uutta kasvihuonetta. En tiedä miksi sillä on niin huono feng shui. Ehkä täytyy laittaa ovensuuhun mullipöydälle muutama kukkiva yrtti houkuttelemaan pölyttäjiä peremmälle.

Paprikat ja chilitkin hyötyisivät nyt pölyttäjistä, kun kukkivat komeasti. Toistaiseksi kuningasajatus niiden sijoittamisesta mahdollisimman kauaksi kasvarin ovesta kantaa hedelmää: megakirvainvaasio ei ole yltänyt niihin asti. Vielä.

Guru toi alkukaudesta taimitarhalta ostamansa suippopaprikan taimen, ja siinä onkin jo komeasti suippoja. Ensi kuussa saadaan niistä satoa, mikä tietysti sai miettimään, mikä järki on kasvattaa capsicumeja itse, kun omat taimet tuottavat satoa vasta elo-syyskuussa. Mutta kun aina on se iili jostain tietystä lajikkeesta…

Yrttihyllyköissä on yrttien lisäksi myös mitzunaa ja pak choita kirpoilta suojassa. Että ihmisellä täytyy olla kasvimaalla kirppoja! Muuten kasvattaisin satamäärin pak choita ja eläisin sillä koko kesän. Vesi kielellä muistellaan sitä kesää, jolloin pak choita oli kasvimaalla rivikaupalla ja niitä kokattiin ja wokattiin antaumuksella.

Pari ruukkua basilikaa on jo pestottu. Ajattelin tehdä maustevoita sellaisista yrteistä, jotka ei pestoamista kestä. Voin voisi sitten pieninä nökäreinä pakastaa ja käyttää talvella ruuanlaittoon. Esim. korianteri ei pestotu hyvin, vaan alkaa maistua kitkerälle ruoholle. Talvella voisi olla kiva pudottaa korianterivoita kalan päälle. Siis niinku ruokapöydässä.

Kylvöaika alkaa tältä vuodelta olla ohi. Muutama ruukku basilikaa ja meiramia on sirkkalehdittymässä kasvihuoneessa, ja kasvimaan paikkuukasveiksi on vielä tulossa kyssää ja salaattia (näin epätoivoinen sitä on ollut tänä vuonna salaatin suhteen! Ikinä ei ole tarvinnut salaattia esikasvattaa ja aina on sen kanssa ollut loppukaudesta pulassa, kun sitä on niin paljon. Nyt oli pakko turvautua kasvihuonekylvöihin, kun salaatti ei menestynyt kasvimaalla).

Ja ne lerput? Siitäkin tämä kausi on ollut erikoinen, että jokapäiväisestä kastelusta huolimatta tomaatit nyyksähtää kuumuudessa. Töiden jälkeen saa hiki tukassa kiskoa kasteluletkua kasvarin perukoille ja truutata vettä lerppuville kasveille. Ehkä sittenkin olisi syytä karsia niitä tomaatin lehtiä?