maanantai 13. helmikuuta 2017

Tomaattimaanantai

Aurinkoinen ja lämmin päivä inspiroi laittamaan tavistomaatit esikasvatukseen. Koska chilit ja paprikat majailevat edelleen esikasvatuslaatikoissa, pääsivät tomaatit suoraan Ikean hyasinttipotteihin. Siemenlaatikostoa avaessa tulikin yllätys: lajikkeita oli kokonaista 13! Luulin, että niitä olisi ollut 6-7. Pikaisesti täytyi tehdä laskutoimitus, jotta sai kaikki mahtumaan 24 potin tarjottimelle.

Ensimmäisenä hypistelin Jungleseedsin Brandywine-kokoelmaa, jossa on 4 eri lajiketta. Kylvin vain 2 siementä/lajike, jotta näitä jää myös ensi vuodelle. Jungleseeds rankkaa Brandywinet parhaimman makuisiksi tomaateiksi, joten odotukset ovat korkealla.

Muissa lajikkeissa sen sijaan siemeniä oli jäljellä runsaasti - Seeds of Italyn pusseissa suorastaan kourallinen. Viimevuotinen Ananas oli ainoa, jonka pussin sain tyhjäksi.

Mitä meillä siis tulee kasvamaan? Appelsiinitomaattia, mautonta Tigerellaa, perus Moneymakeria, italialaisia Costoluto Fiorentinoa, San Marzanoa ja Cuore di Buea, ranskalaista Super marmandea ja mautonta Ailsa Craigia. Ja tulee varmaan kasvamaan vielä 3 seuraavaakin vuotta, kun ei nuo siemenpussit tyhjene.

Ensi kuussa esikasvuun pääsevät kirsikkatomaatit. Tämän lajikerunsauden jälkeen en uskaltanut edes katsoa, montako lajiketta niitä on...

Paprikat ovat itäneet hyvin, chilit vähän huonommin, lukuun ottamatta Espeletteä, josta jokainen kylvetty siemen iti. Ananaskirsikka on kasvattanut ohuen ohuet huitulat, ja ensimmäiset munakoisot puskevat esiin mullasta. Ostoslistalla lukee taas multa, sillä kohta saa ensimmäiset esikasvatteet siirtää isompiin potteihin.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Esikasvatus I

Taas se alkoi - ja olihan sitä odotettukin: esikasvatuskausi. Melkoisen sekalainen sakki oli tammikuulle kasautunut, lähinnä pussintyhjennyksen merkeissä.

Paprikoita oli vanhat tutut Bullhorn mix ja California wonder, joiden siemeniä jäi vielä ensi vuodellekin. Deletoitavaksi tuomittua Topepo rossoa oli tasan 2 siementä, joten kylvin nekin, jotta sain pussin tyhjäksi (jes!). Topepo rosso ei nimittäin ehdi Suomen kasvukaudessa kypsyä, joten se on kasvihuoneen turhake. Onneksi uuteen kasvihuoneeseen mahtuu muutama turhakekin. Pussintyhjennysiilissä en ollut hankkinut Snackbite orangea, mikä pikkasen harmitti, sillä se on satoisa ja makea paprika ja kypsyy aikaisin. Sitten ens vuonna taas; laitoin sen jo ostoslistalle.

Chileistä olin ostanut Espeletteä ja Joe's longia. Ei mitään muistikuvaa mistä ne olen hankkinut ja milloin, mutta ihan hyvä että tuli hankittua, sillä chilivarastossa oli vain Marconi purple ja Orozco, joista jälkimmäinen ei ole ikinä ehtinyt tehdä satoa. Yllättävän vähän oli siemeniä noissa uusissa pusseissa, vain 8 kpl. Toisaalta toki hyvä tällaiselle vaihtelunhaluiselle, mutta Espelette ja Joe's long kuitenkin kuuluvat kasvarin vakikalustoon, joten olisi niitä voinut olla muutama siemen lisää.

Sannan kasvimaalla Instagramissa oli kasvatettu ananaskirsikkaa, ja siitä sain idean hankkia siemeniä itsellekin. Joskus vuosia sitten sain siskolta ananaskirsikan taimen ja se ehti tehdä hedelmää jopa ulkona kukkapenkissä. Nyt aion pitää taimet kasvihuoneessa, mikäli nuo minipienet siemenet suostuvat itämään.

Deletoitavien ilmaissiementen joukossa oli vanha vihollinen munakoiso, josta en ole ikinä onnistunut saamaan satoa. Kokeeksi kylvin muutaman siemenen, josko vaikka olisi puutarhurin taidot kasvaneet. Jos ei, niin vapautan loput siemenet luontoon kesällä (kun ei henno siemeniä heittää roskiin, ajattelin luontoon vapauttamisen olevan hyvä vaihtoehto).

Toinen luontoon vapautettava oli keltasipulin ilmaissiemenet. Kokeeksi kylvin muutaman esikasvuun, mutta en usko saavani aikaan kuin rairuohon kaltaista huitulaa. Ehkä sitä voi sitten käyttää ruohosipulina, jos esikasvatus alkaa näyttää liian epätoivoiselta.

Viiden viikon päästä on sitten tomaattien vuoro.

torstai 5. tammikuuta 2017

Teema vaihtui

Annoin itselleni kerrottavan, että Exotic gardenista löytyy siemenperunaa, joten läksin browsaamaan nettiä. Siinä samalla muistui mieleen vanha iili hankkia mustapapua, ja Google auliisti ehdotti piipahtamista Jungle seedsissä. Kyseinen paikka oli tuttu Kitchen gardenista, mutta en ollut koskaan siellä käynyt. Nyt kävin. £22, kiitos.

Mitäänhän ei pitänyt hankkia, kun tänä vuonna piti käyttää vanhat varastot loppuun. Toisaalta vähän kaihersi, eikö mitään uutta ja kivaa pääse kokeilemaan, kun Suomen kasvukausi on tunnetusti lyhyt ja seuraava mahdollisuus on vasta vuoden päästä. Ja kyllähän tämä blogauskin velvoittaa kokeilemaan ja testaamaan, eikö? Vuoden teema siis vaihtui pussien tyhjentämisestä kuivapapuiluun.

Ihan ensimmäiseksi papuosastolla tuli vastaan Asparagus red noodle, ja kun henkilö on perso kaikelle, missä lukee parsa, lennähti papu saman tien ostoskoriin. Mustapapua siellä oli kaksi, Black-eyed bean ja Dried black turtle. Jälkimmäinen tuntui olevan varmempi tähän ilmastoon, joten valitsin sen. Sekä Dried pinto -pavun. Just because. Voipapua olen myös joskus haikaillut, ja Fagiolo do Spagna väitti kuuluvansa tähän genreen. Ostin.

Ihan muuten vain tsekkasin myös muut vihannesosastot. Jos kaipaa vaihtelua, niin täältä sitä löytyy: intialaisia, meksikolaisia, perulaisia, himalajalaisia, karibialaisia, kiinalaisia ja ties-mitä-laisia lajikkeita vilisi valikoimassa. Osa oli toki sellaisia, etteivät ne ehdi täällä kasvaa, mutta suurin osa näytti ainakin kasvihuoneessa tuottavan satoa.

Eksotiikan puolelle meni Orache, joka on jonkin sortin pinaatihtava kasvi ja kestää pikkupakkasen. Vanhaa tuttuutta edusti retiisi White icicle, jota olen Istapp-nimisenä kasvattanut ja kovasti rakastanut. Se on satoisa, säilyy hyvin jääkaapissa ja sen lehdet on todella maukkaat jahka niitä on hetken pannulla pyöräyttänyt. Pitkään aikaan en ole sitä mistään löytänyt.

Perinnelajikkeet ovat viime aikoina kiinnostaneet, mutta nettiä selatessa olen huomannut, että brittiläiset perinnelajikkeet ovat ja ovat olleet meidän kasvimaalla hyvin edustettuina. Niinpä käännyin amishien puoleen. Jungle seeds mainosti amishien perinnetomaattien olevan erityisen maukkaita ja tarjosi kätevää minipakkausta, jossa 4 lajikkeesta kustakin on 5 siementä. Ihan loistavaa, sillä siemenpusseissa on aina liikaa siemeniä tällaiselle kokeilijalle. Amishien tomaatit ovat Brandywine-alkuisia. Liekö sitten jotenkin erityisen brandyynmenevä lahko. No, pääasia, että tomaatit maistuvat.

Nyt sitten odotellaan kuinka nopeasti ja varmasti Jungle seeds siemenet toimittaa, ja joutuvatko siemenet kylmäkäsittelyyn postilaatikossa.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Mainettaan parempi

"Tammikuu on vuoden ikävin kuukausi", kuului paremman puoliskon kollegan suusta. Tai ei hän käyttänyt määrettä "ikävin", mutta hieno nainen ei voi toistaa niin vulgääriä termiä. Parempi puolisko, sattuneesta syystä, näki tammikuun toisin: ei voi olla huono kuukausi, jos silloin alkaa esikasvatus.

No onhan tammikuu toki järkyttävän pitkä ja järkyttävän kylmä, mutta jotenkin vain kaiken tämän pakkasen ja viiman keskellä tulee kevätfiilis. Kauppalappuun saa jo kirjoittaa "multa", loppiaisena laitetaan jouluvermeet pois, siitä viikon päästä alkaa chilien ja paprikoiden esikasvatus, ja kuun puolivälin jälkeen ainakin koiranulkoiluttajat huomaavat päivän pidenneen jo muutamalla minuutilla. Sitten onkin enää vain 3 kuukautta pihatöiden alkuun.

Lisälohtua kylmyyteen tuo uunituoreet siemenluettelot, ja kauppojen alati aikaistuvat sesongit alkavat olla viimein siinä vaiheessa, että älyävät tuoda siemenvalikoimansa myyntiin tammikuussa, jolloin jo täytyy aloittaa joidenkin kasvien esikasvatus (ens vuonna siemenet varmaan tulee joulumyyntiin...).

Parempi puolisko kysyi, mitä rouva haluaisi tehdä loppiaisviikonloppuna. Vastaus "hankkia multaa ja tulppaaneja" kuulosti kuulemma erittäin hyvältä. Maljakotkin vapautuvat jouluvalopidikkeiden hommasta juuri sopivasti.

Aurinko suorastaan paahtaa jo

torstai 29. joulukuuta 2016

2016 melkein paketissa

Näin esikasvatuskauden kynnyksellä kuuluu muistella menneitä, jotta seuraavasta kasvukaudesta tulee onnistunut, eikä tule toistettua edellisvuoden virheitä. Tänä vuonna tuli nimittäin kasvatettua liikaa (sekin näköjään on mahdollista) paprikoita, joten ei kannata niitä ihan niin paljoa laittaa esikasvuun parin viikon päästä. Ja chilit pitää muistaa laittaa erilliseen esikasvatuslaatikkoon, kun itävät hitaammin ja tarvitsevat enemmän lämpöä kuin paprikat. Lisäksi pitää muistaa heittää taimimullalla vesilintua ja ostaa ihan perus kukkamultaa taimikasvatukseen. Taimimulta on liian tiivistä pienille taimille.

Mitä jäi vuodesta käteen? Tyypillinen, hurjan lämmin kevät, joka vaihtui kylmään kesäkuuhun. Kurpitsat onneksi mahtuivat uuteen kasvihuoneeseen, joten ne, toisin kuin pavut, eivät kärsineet yllätyshallasta. Hallan lisäksi kauden riesana olivat naakat, jotka napsivat härkäpapuja mullasta. Toukokuussa täytyy muistaa suojata härkäpavut hyvin. Niin, ja sitten ne tutkakuvissa näkyneet kirvat ja kaalikoit! Niiltä ei voinut suojautua sitten mitenkään, kun tunkivat joka paikkaan. Ainoa apu olivat pikkulinnut, jotka napsivat öttiäisiä kiitettävästi, jahka puutarhuri oli viimein älynnyt poistaa kaaliharsot suojaamasta öttiäisiä toukkineen. Miljoona pönttöä -kampanja on - pähkinöiden menekistä päätellen - suosinut pikkulintuja, joten apulaisia riittänee myös ensi kesäksi.

Kurkku viihtyi tosi hyvin uudessa kasvarissa ja teki satoa pitkälle syyskuuhun. Kolme tainta riittää ens kaudelle, joskin muistelen, että varastossa on neljän eri lajikkeen siemeniä, ja kaikkiahan on toki kokeiltava. Tomaatteja saa kylvää reilusti lisää, kun Marmande ja Ananas eivät järin satoisia ole - maukkaita kylläkin.

Kasvimaat kokivat loppukaudesta muodonmuutoksen, kun vanhoja hävitettiin ja uusia rakennettiin tilalle. Värikin vaihtui tiilitalonkeltaisesta barbiepinkkiin. Ens kauden jälkeen puretaan jälleen parit lahonneet kasvimaat, joten täytyy toivoa, että keväällä on taas myynnissä halpoja lavakauluksia. Kovia kokenut parsapenkkikin täytyy uudistaa, sillä sen kehykset ovat myös surkeassa kunnossa. Lisäksi voisi asentaa sen ympärille piikkilankaa, jottei naapurustoa terrorisoiva kissa pääsisi sinne enää kakalle >:-/ Uusi papukaari täytyy laittaa ostoslistalle, kun Rauli-myrsky väänsi edellisen mutkalle.

Tulevan vuoden teema on epäsiveältä kuulostava pussien tyhjennys. Ei, en aio työttömyyksissäni ruveta harjoittamaan maailman vanhinta ammattia, vaan keskityn käyttämään varastossa olevat siemenpussit mahdollisimman tarkkaan. Niitä kun on jokunen sinne kertynyt, eikä uudet lajikkeet mahdu mihinkään, ennen kuin on vanhat käytetty. Siemeniä ei vaan henno heittää pois, mutta uusia lajikkeita, etenkin joitakin perinnelajikkeita, olisi kiva päästä kokeilemaan. Tosin varasimme juuri puutarhaguruni kanssa kesäkuulle Kauppila Flör-lauantain, joten voi hyvinkin olla, että vuoden teema kosahtaa siihen.

Satoisaa ja maistuvaa kasvukautta 2017!

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulu paketissa

Puutarhurille joulu on merkittävä juhla: pahin pimeys on ohi, ja aletaan kulkea kohti valoa ja esikasvatusta. Kun joulukoristeet saa loppiaisena pakattua varastoon, voi samalla oven avauksella kantaa esikasvatusvermeet sisälle = instant henkinen kevät.

Tämän vuoden joulu alkaakin olla jo mukavasti pulkassa. Hedelmäkakku on tehty aikaa sitten maustumaan ja joulun kalat haettu ja pakattu pieninä paloina pakastimeen. Jouluna meillä ei tuoretta kalaa syödä, vaan kalat graavataan (tänä vuonna kokeilussa Jamien punajuurigraavattu lohi ja oma kehitelmä tyrni-rosmariinigraavauksesta), joten vältymme tuntien jonottamiselta kauppahallissa aatonaattona - ja parkkisakoilta. Kyllä, kirvelevä muisto yhdestä joulusta.

Kalojen seuraksi on hankittu Lidlistä Jurmon saaristolaisleipää, josta myös aiomme tehdä yhden hengen "voileipäkakkuja". Saman kaupan ruokalehdestä innostuin tekemään setsuurileivän, sillä myös sen sanottiin sopivan hyvin joulun kalojen pariksi. Taikinaan tuli ruista ja fenkolia ja täytteeksi luumuhilloa, juustoa ja pähkinöitä. Käsittämätön resepti, mutta mahtavan maukas!

Joulun lihaksi valikoitui vuosien, vuosien tauon jälkeen kinkku. Kummallakin on muistissa sekä lapsuuden mehevät, megapläskiset kinkut, joista sai yömyöhään vuolla paloja ruisleivän päälle, että aikuisvuosien kuivakat, harmaasuolatut fitnesspossut, joiden jälkikäyttöön ei juuri keksitty tapoja ja joiden palasia närpittiin pitkin hampain vielä kesälläkin pakastimesta. Nyt kun tuli mahdollisuus ostaa kotimaisen luomupossun kinkku, ja Jamien uudessa joulukirjassa oli hyviä ohjeita kinkun jämäpalojen uusiokäyttöön, uskallettiin laittaa kinkku tilaukseen. Jännä päästä kokeilemaan onko siinä mehevyyttä ja sitä pläskiä. Kinkun kaveriksi hamstrattiin Lidlin (tämä EI ole mainos...) mustard saucea, jossa on makeutta ja makua, mutta ei nenäkarvoja kärväyttävää sinappisuutta.

Ilman lanttulaatikkoa ei tähän taloon joulua tule, joten sitäkin löytyy jo muutama rasiallinen pakastimesta. Muuksi lisukkeeksi tehdään Jamien joulukirjassa olevia salaatteja.

Piparkakut leivottiin jo pari viikkoa sitten, ja totuttuun tapaan ne on syöty reilusti ennen joulua. Emme ole jälkiruokaihmisiä, joten joulun makeaksi riittää rasia konvehteja - joiden kanssa tosin täytyy olla tarkkana: hyvätkin konvehdit ovat nykyään ällömakeita sokerimössöjä.

Suurin jouluoivalluksemme on ollut se, ettei ruokia tarvi tehdä järjettömiä määriä. Tavallisen arkipäivän määrät riittävät, ja siksipä tammikuussa voi tyynesti ohittaa akkainlehtien laihdutusohjeet. Pienempi jouluoivallus on se, että kumpikin kirjoittaa syksyn mittaan virtuaalilapulle joulun ruokaideoita. Sen myötä helpottuu myös joulunalushikoilut marketin kassalla.

Ai tuo Le Creuset? No, se on jouluoivallus jo 1980-luvulta: aikuisille ei joululahjoja osteta, vaan jouluna panostetaan ruokaan. Paremman puoliskon kanssa välillä ostetaan yhteinen joululahja, mikä tänä vuonna oli tuo hurmaava pata entisen, rasvapolttonsa jo menettäneen tilalle. Klaanin pienimmät ovat sen verran isoja, että osaavat whatsapata tädille kuvia lelukuvastosta, niin tädin ei tarvitse kuin vinguttaa luottokorttia verkkokaupassa, ja lahjaostokset on sillä hoidettu.

Leppoisaa joulunodotusta :-)

tiistai 29. marraskuuta 2016

Sisäkukkien vapautusrintama

Sisäkukkiin on minulla aina ollut viha-rakkaussuhde: viha siitä, että keräävät pölyä, pudottavat lehtiä ja kuolevat yhtäkkiä; rakkaus taas siitä, että talvellakin kasvaa jotain vihreää. Viime vuosina olen pitänyt sisäkukkia lähinnä taimikasvattamoina, joista voi kevään korvalla napsia pistokkaita pihalle, kesän kukka-asetelmiin.

Yksi taimikasvattamoista on tuo monsteriksi kasvanut rönsylilja, jonka poikasia on ollut piharuukuissa jo useina kesinä. Vuosi sitten siirsin emokasvin altakasteluruukkuun, mistä se riehaantui niin, että peittää osan alapuolellaan olevasta kylpyammeesta ja saa paremman puoliskon pelkäämään, että amppelikoukku rysähtää puolen katon kanssa alas.

Ajattelin heittää koko hökötyksen lopullisesti ulos ensi kesänä ja vaihtaa kylppärin koristeeksi tämän perinteisen kultaköynnöksen (jolla on hurjan hieno englanninkielinen nimi: devil's ivy!), joka eli ensimmäiset vuotensa työkaverin työpöydällä vesilasissa kituen. Viimeisinä toimistopäivinä 10-senttinen kasviparka pakattiin juhlallisesti vessapaperiin ja lahjoitettiin sille, joka huolii. Ja huolinhan minä, ihan sitä silmällä pitäen, että tuostakin saa aikanaan napsittua pistokkaita ulos.

Onhan se toki myös mukava, joskin haikea, muisto kollegasta, samoin kuin nämä muorinkukat (?), joista yhden oli toinen ex-kollega Ikeasta työpöytänsä koristeeksi hankkinut. Satuin ihailemaan kukkasta, kun tämäkin kollega tyhjensi työpistettään, joten sain sen kotiinviemiksiksi (see the pattern?). Ajattelin ensin pitää kukan visusti sisätiloissa, kunnes ylikastelin sen ja jouduin pelastamaan sen uuteen ruukkuun, ja samalla kukka hajosi kahteen osaan.
Siitäkin siis saa helposti pistokkaita, mikä korvan taakse pistettäköön.

Tavara-allergikkona en joudu harrastamaan kon-marinointia, mutta jos sisäkukat lasketaan tavaroiksi ja tavaroiden pitäisi tuottaa onnellisuutta, lähtisi tämä kukka mäkeen, sillä myös se muistuttaa vanhasta työelämästä. Kultaisen kädenpuristuksen jatkeeksi lykättiin kouraan Ikean bonsai, joka ei suostu kuolemaan sitten millään ja tekee uusia lehtiä minkä ehtii. Parempi puolisko on tuohon kääpiöön tykästynyt, joten kasvakoon sitten keittiössä, kun ei onneksi kovin paljoa tilaa vie.

Anoppivainaa kasvatti aikoinaan saint paulioita ja omisti niitä peräkärryllisen. Minä en saa sitä lajia hengissä pysymään, mutta pelastin
jäämistöstä muutaman marraskuunkaktuksen, sillä niiden kukinta on ihanan räikeän kirjavaa. Saman lajin edustajan pelastin myös oman äitini jäämistöstä, joten marraskuussa meillä kukkivat äitivainajat. Kaktuksista saa helposti pistokkaita, ja tänä vuonna todistin, että kestävät hyvin -6 asteen pakkasen. Arvoin pitkälle syksyyn jätänkö yhden setin kaktuksia terassille vetelemään viimeisiään, kun sisätiloista ei niille tuntunut paikkaa löytyvän, mutta hellyin sitten antamaan niille
talvisuojan. Ens syksynä saavat päättää päivänsä ulkona.

Anopinkieli on jäänyt mieleen ikivanhasta (jo reilusti yli viiskymppisestä) valokuvasta, jossa vanhemmat ja isosisko poseeraavat ekassa asunnossaan. Pitkään etsin tuollaista tummaa, ei-kellertävää anopinkieltä ja kun sen viimein löysin, kokeilin senkin pistokastamista. Hyvin onnistuu, ja kylmänkestävyys on yllättävän hyvä, joskaan pakkasta ei anopinkieli siedä.

Tälle yksilölle ostan keväämmällä suuremman ruukun ja sijoitan sen olkkarin lattialle. Toinen yksilö päätyy pihahommiin, sillä se asui toissa kesän ulkona ja kosteus laikutti sen paikoin epäesteettiseksi.


Joka syksy olen pelastanut rosmariinin kukkatikkailta sisätiloihin ja tammikuussa todennut, ettei se pysy kuivissa sisätiloissa hengissä. Tänä vuonna teen kasvikokeen: nostin oliivi- ja curry-yrtit sekä rosmariinin lasitetulle terassille, missä ne ihmeeksemme sinnittelevät, vaikka pakkanen on käynyt jo -16:ssa. Rosmariini hitusen nikottelee, mutta parhaimmista lehdistä saa vielä kuorrutetta luomukaritsalle. Oliiviyrtti on jonkin verran kuivunut alaosistaan, mutta curry-yrtti on yhtä hyvässä kunnossa kuin toukokuussa. Katsotaan onko siitä jopa joulumausteeksi!