torstai 14. syyskuuta 2017

Mautonta

Tämä kasvukausi oli hyvä muistus siitä, että myös kasvihuoneessa ollaan luonnon armoilla. Koskaan aiemmin ei ole tullut vastaan näin totaalinen pölyttäjien puute ja sen vaikutukset kasvihuoneen satoon. Kasvit kyllä kukkivat komeasti, mutta vain tomaateista ja paprikoista tuli normaali sato; kurkut jäivät hyvin vähäisiksi, vaikka kurkkuähkyä epäilinkin kantaessani kasvariin viittä eri lajiketta. Normaalisti ähky tulee jo kolmesta taimesta.

Munakoiso puski kukkaa, mutta melkein jäi munattomaksi. Vasta kun kuskasin sitä ulos kasvarista kompostikekoa kohti, kuului ämpärin kyljestä bonk - siellä oli kuin olikin 1 hedelmä. Mutta vain se ainokainen. Cucamelonin sadon pelasti yksi yksinäinen kimalainen, joka ahersi satojen cucamelonin kukkien parissa muutaman minuutin, kunnes lensi kattoluukusta pois. Oli hämmästyttävää, miten nopeasti sen jälkeen alkoi hedelmää syntyä: jo seuraavana päivänä saatiin cucamelonsalsaa (cucamelonia, kirsikkatomaatteja, ananaskirsikkaa, valkoista balsamicoa), vaikka kasvi oli kukkinut sitä ennen viikkojen ajan ilman yhtäkään hedelmää.

Luonnon armoilla oltiin myös auringon puutteen takia. Tomaatit jäivät vetisiksi ja mauttomiksi, mikä harmitti isosti, koska tänä vuonna kokeilussa oli Brandywine-tomaatit, joiden makua hehkutettiin erityisen hyväksi. No eivät maistuneet juuri miltään. Jopa ihana Sungold kärsi auringottomuudesta. Oli toki yhtä makea kuin ennenkin, mutta aromista jäi osa puuttumaan. Paprikoille ja chileille auringon puute on katastrofaalinen. Toistaiseksi vain violetit Orozco- ja Marconi purple -chilit ovat päätyneet ruokapöytään, sekä muutama Espelette. Sato olisi hyvä, mutta tuskin muut ehtivät kypsyä. Eikä se makukaan varmaan kummoinen ole, vaikka kypsyisivätkin.

Pölyttäjistä ja auringosta on siis ollut puute, mutta sadetta ollaan saatu riittämiin (toissapäivänä 28 mm neljässä tunnissa, eilen 12 mm kahdessa tunnissa, tänään 20 mm kolmessa tunnissa...). Pari viikkoa sitten kurkut homehtuivat parissa päivässä niin, että ne piti heittää kompostiin. Tomaatit alkavat saada ruostepilkkuja, joten niitäkin on jo muutama heitetty pois, vaikka normaalisti tekevät satoa lokakuun puolelle saakka. Kasvihuonekausi päättynee pikapuoliin, jollei sää ala muuttua.

Kolmas kamala kesä peräkkäin. Viherturaaja siitä kyllä toipuu, mutta kauanko menee, ennen kuin meillä on taas normaali kanta pölyttäjiä ja linnunpoikasia? Hirvittää ajatuskin, että kohta pitäisi putsata linnunpöntöt talvea varten. Kuolleita poikasia löytyy varmasti. Eikä käy maanviljelijöitä kateeksi. Vilja ei kypsy, ja pellot lainehtii vettä. Vieläkö uskaltaisi todeta, että eiköhän ens kesä ole taas hyvä; eihän voi neljättä huonoa kesää olla peräkkäin, eihän?

perjantai 8. syyskuuta 2017

Voihan vieraslaji!

Viime vuosituhannella törmäsin ex-toimiston pihalla kauniiseen kukkaan, joka kuulemma oli häpykannus eli jättipalsami. Itse nimesin sen poksukukaksi, koska se poksautteli siemenkotansa auki ja sinkosi siemenet ties minne. Myöhemmin kuulin, että se on ns. vieraslaji, mutta en siihen sen kummemmin kiinnittänyt huomiota. Nätti kukka ja pölyttäjien suosikki, joten eihän semmoinen voi paha olla, eihän?

Muutama kukkanen ilmestyi vuosien saatossa omaankin pihaan, mutta pysyivät horsmien ja mesiangervojen avulla kurissa. Yhdellä pyöräilylenkillä osuttiin paremman puoliskon kanssa paikkaan, joka oli täysin jättipalsamin peitossa. Oltiin suorastaan järkyttyneitä siitä määrästä, ja tuntui mahdottomalta, että kukaan ikinä saisi tuota kasvia paikasta enää hävitettyä. Sen jälkeen palsamia näkyi kaikkialla.

Viime vuonna kitkin palsamit pois pihasta ja ehdin huokaista helpotuksesta, kunnes tänä kesänä eräänä grillaushetkenä chef sanoi, että katsos tuota pajua: kesäkeittiön vieressä iso pajupuska oli aivan jättipalsamin peitossa. Pari viime sulaan-jäädyn-sulaan -talvea sekä järjetön määrä myyriä oli tuhonnut tontilta aluskasvillisuutta, joten palsamit pääsivät rehahtamaan kasvuun. Ei kun trimmeri käteen ja kasveja tuhoamaan.

Vaan tälläpä on maailmankaikkeuden paras koodi: jos kukkavarsi katkeaa, palsami kasvattaa sivuhankoihin uudet kukat. Ja vaikka kasvin kiskoo juurineen irti, se siltikin jatkaa kasvuaan ja kohottaa kukat aurinkoa kohti. Ja kasvattaa niitä riivatun sivuhankakukkia. Yksivuotisena se ei juuristaan lisäänny, vaan pelkästään siemenestä, mutta on se kyllä uskomattoman tehokas siementen tuottaja.

Kun sain pari säkillistä palsamia tuhottua omasta pihasta, osui katse naapuriin: aivan järjetön palsamipuska. Samoin naapurin naapurissa. Ylipäätään koko kylä tuntuu nyt olevan jättipalsamin vallassa. Tiedossa on siis loputon taistelu sitä vastaan. Tänä aamuna taisteluun tuli ainakin hetken tauko, kun yöpakkanen oli tuhonnut tämänhetkiset kukat. Mutta varmasti tuommoinen juureton, kukkanupustaan katkaistu ja pakkasen muhjuntama riesa vielä keksii jonkin tavan tehdä siemeniä >:-/

Ihan kuin übermyrkyllisessä punakoisossa ja terijoensalavaa pitkin kiipeilevässä elämänlangassa ei olisi tarpeeksi :-/

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Viimeiseen roippeeseen

Kyllä n'ei oo mitkään syntymäpäivät jonsei verissäpäin puukot kädessä riehuta. Joten kun sisko nelikymppisiään seuraavana aamuna kysyi lahdataanko ankat, olin toki heti mukana, vaikka omista lahtaripäivistäni onkin kulunut ainakin se 40 vuotta.

Kovasti kovetin itseä, kun sisko antoi neuvot ja kantoi lahtikamat paikalle, mutta kyllähän ne kyyneleet tulvi valtoimenaan, kun ensimmäistä ankkaa tuotiin paikalle. Ja toista. Ja kolmatta. Sitten tuli rutiini. Paha sai myös palkkansa, kun yksi ankka kosti kaulankatkaisun roiskuttamalla veret naamalle.

Sydän ja maksa päätyivät ihmisravinnoksi; kivipiira koiran-. Yhden ankan sain mukaani, ja parempi puolisko leikkasi siitä lihat tarkasti talteen. Lopun rangan keitin liemeksi oman maan juuresten ja sipulin kera. Eikä siivilöinnin jälkeen liemikamoista paljoa mennyt kompostiin, sillä kaikki luista irtoava roipe päätyi koirankuppiin, ja liemivihannekset surautin vielä koirille soseeksi.

Munasta asti ankka sai elää vapaana pihapiirissä, eikä sitä tehoruokittu rehulla. Loppu oli nopea ja tuskaton. Uskon, että se maistuu myös lopputuloksessa, jahka raakakypsyminen on hoidettu.

perjantai 18. elokuuta 2017

Kuxit

Eli kurpitsojen exit kurpitseriasta. Totesin, että kun elokuu on jo puolivälissä, ja osa kurpitsoista vain kukkii tai ovat tehneet pikkuruisen hedelmän, on näissä yölämpötiloissa (+3,5 C) turha enää hedelmiä odottaa. Ölkurbisin, pari Small sugaria ja kaikki Potimarronit jätin vielä toiveikkaina strutsinkakkakuorrutteella kasvamaan. Rolet oli yllättäen tehnyt muutaman minikurpitsan kuusaman lehdille, joten se on ainoa takuuvarma sadontuottaja tänä vuonna. Small sugarista oletettavasti tulee 2 hedelmää. Potimarron tekee aivan järjettömästi kurpitsoja, mutta kovin ovat pieniä ja keltaisia vielä. Kunpa nyt edes yhden saisi lautaselle asti. Hassua, että viime vuonna kurpitsoja sadonkorjattiin hiki hatussa, ja nyt saa vain nostella lonkeroita ja todeta ne tyhjiksi. Kylmä kesä teki sen, että kurpitsat pukkasivat vain mieskukkia, joista ei syötävää tule. Mutta ovat toki hyvä ruokabaari kimalaisille.

Muutenkin on puutarhassa jo alasajon meininki. Herneille on heitetty heipat; suippokaalit lammaskaalitettu; Epicure ja Jussi esikeitetty pakastimeen. Jussi oli hurjan satoisa, sileä ja ruveton - todella hieno pottu, jos vain sitä makua olisi ollut enemmän. Muut juurekset jäävät sadoltaan vaatimattomiksi, tosin ensimmäisen kerran elämässäni onnistuin kasvattamaan lanttua, joka säilööntyy laatikoksi joulua varten.

Suippokaali on ollut kauden yllättäjä. Se kasvoi nopeasti, teki ison, tiiviin kerän ja maistui todella makealle. Sitä tuli syötyä ihan sellaisenaan raakana, kun maku oli niin hyvä. Täytyy ens vuonna testata sitä uudestaan, jotta saa selville oliko makeuden takana kylmyys vai lajike (Greyhound). Kaalin kasvatus oli tänä vuonna naurettavan helppoa, kun kylmyys nujersi tuholaiset.

Kasvihuoneessa kurkut tekevät toista tulemistaan, ja ensimmäinen tomaattikastike on jo keitetty. Ananaskirsikka tekee hurjasti satoa, mutta tuo lajike on jotenkin ätläkän makuinen. Ei mene jatkoon. Flöristä ostettu munakoison taimi homehduttaa kaikki hedelmänsä, joten sen kohtalona on Muxit, eli exit kasvihuoneesta. Chileistä ainoastaan violetit versiot ovat valmiit; muut - kuten myös paprikat - ovat vielä täysin vihreitä. Riivin niiden lehtiä pois, jotta ne vähäisetkin auringonsäteet pääsisivät satoa kypsyttämään.

tiistai 15. elokuuta 2017

Aikainen kylväjä nappaa sadon

Aamulehdessä oli hämmentävä miniuutinen tämän vuoden kylvöistä. Kuulemma aikaisin tehdyt kylvöt ovat pärjänneet paremmin kuin myöhemmät. Syytä tähän ei kerrottu. Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että kylmään maahan ja säähän kylvetyt siemenet ovat kasvaneet reippaammin kuin lämpimämpään kylvetyt, mutta saman voi todentaa omaltakin kasvimaalta: ensimmäisestä kylvöstä itäneet siemenet tuottavat jo satoa, mutta uusintakylvöt ovat nippa nappa pois sirkkalehtiasteelta. Myös myöhemmin kesäkuussa tehdyt paikkauskylvöt ovat epäonnistuneet surkeasti ötököiden poissaolosta huolimatta. Ei tullut enää toista settiä tilliä, korianteria tai rucolaa. No, tänä vuonna täytyy olla tyytyväinen, että edes jotakin saa lautaselle.

Ötököistä puheen ollen, yllättäen iski kasvihuoneeseen kirvainvaasio. Luulin, ettei sitä lajia näin kylmänä kesänä näy, mutta muurahaiset ja kirvojen pissa paprikoiden lehdillä indikoivat muuta. Siinä sitten suivaantuneena rupesin litsimään öttiäisiä lehdiltä, kunnes näköhermo synapsoi aivoille, että kirvat eivät ole oransseja. Tarkempi syynäys osoitti, että keväällä hankitut petopunkit olivat lisääntyneet räjähdysmäisesti ja olivat urakalla popsimassa kirvoja :-0 Luulin, että punkkifarmini oli ehtinyt ruuan puutteessa jo kuolemaan kasvihuoneessa, mutta jollain olivat eläneet, ja olivat nyt kasvattaneet BMI:nsä huikeisiin lukemiin kirva-aterioilla.

Myös ensimmäinen kimalainen suristeli kasvihuoneessa cucamelonien kimpussa. Olin jo riipimässä cuceja alas, kun vievät turkasesti tilaa, mutta eivät tuota mitään, mutta ehkäpä kimalaisen visiitti tuottaa muutaman hedelmän salaattikippoon.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Säilöntäsuoralla

Epäkesä on edennyt viimeiselle kolmannekselleen, ja kasvimaa alkaa olla rehevimmillään. Kävin pyyhkäisemässä kakkospakastimesta pölyt ja napsautin sen päälle, sillä nyt alkaa säilöntäkausi.

Normikesänä säilöntä alkaa viinimarjojen mehustamisella, mutta siihen ei ole tarvetta vielä ainakaan viikkoon, ellei jopa kahteen. Auringon ja lämmön puute ei todellakaan suosi marjoja. Vadelmat ovat pikkiriikkisiä raakileita; mansikat alkavat nyt vasta kypsyä, mutta ovat kovin vetisen makuisia - siis ne muutamat, jotka eivät ole homehtuneet. Viinimarjat ja karviaiset ovat ihan raakoja. Mustikkaa näkyy tulevan jonkin verran, mutta sitkeä tassutulehdus ja tukahduttavan kostea keli ovat pitäneet meidän tehokkaasti pois metsästä.

Nyt olen päättänyt, että joka päivä on säilöttävä jotain, mikäli tarjontaa riittää. Kurkut viipaloituvat mausteliemeen, kukkimisen kynnyksellä olevat yrtit surautan pestoksi (eilen tein huippuhyvän shiso-limebasilikapeston. Melkein söin sen siltä seisomalta) ja perunat esikeitän pakastimeen. Hirmuisen suureksi kasvaneen suippokaalin (1,7 kg ilman uloimpia lehtiään) suikaloin ja haudutin karitsankieliliemessä tuoreiden laakerinlehtien kanssa ja laitoin rasioissa pakastimeen. Sitä voi talvella hyödyntää keitoissa, padoissa, piirakan täytteenä ja lasagnessa.

Kuvassa oleva kasa pakastui nyrkin kokoisissa kököissä nimikkeellä "lehtisilppu". Silppu koostuu köynnöspinaatista, red orachesta (mikä lie suomeksi) ja lehtikaalista. Pehmitin niitä hitusen pannulla öljyn ja vesitilkan kera, ja ajattelin käyttää samoilla tavoin kuin suippokaalta. Red orachen kohdalla kävi hauska yhteensattuma, sillä heinäkuussa hyödynsimme Avoimia puutarhoja ja piipahdimme Lahtuan tilalla, missä koulutetaan kokkeja kasvien ja yrttien saloihin. Red orachea kasvoi sielläkin, mutta harmiksi siinä ei ollut nimikylttiä, joten en tiedä millä nimellä sitä siellä kasvatettiin. Maku ei siinä ole kovin kummoinen, hiukan ehkä punajuuren ja mangoldin tyyppinen, mutta ei niin multainen, ja hitusen hapahko. Mutta se hauska fiitseri siinä on, että se värjää kaiken ruuan pinkiksi.

Tänään, jahka tuo kaatosade taukoaa, ajattelin käydä herneiden kimppuun ja keksiä niistä jotakin säilöttävää mintun kera. Herneitä tulee nimittäin yllättävän paljon, eikä kaikkea ehdi tuoreena syödä. Eikä niissä(kään) ole toukkia!

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Burpless rulaa

Kurkku on maailman helpoin kasvatettava, sillä ainoa asia, mistä pitää pitää huolta on se, ettei liian monta yksilöä kylvä. Etikkakurkkuihin ja pikkelsseihin kurkkua saa kyllä säilöttyä, ja tuoreena heitettyä salaatteihin, keittoon ja leivän päälle, mutta siltikin sato pääsee yllättämään, ja niinpä sitä kiikuttaa kurkkuja kamuille ja toimistoon.

Paitsi tänä vuonna. Kurkkujen varret ja lehdet kasvaa komeina ja terveinä, mutta pölyttäjien puute jättää sadon vaatimattomaksi. Viime vuonna koko kurkkuseinä pörisi kimalaisista, mutta tänä vuonna ei kasvihuoneessa ole ollut yhtäkään kimalaista, mikä näkyy myös siinä, ettei cucamelonista tule lainkaan satoa. Cucamelon kukkii hurjasti ja köynnöstää jo kasvihuoneen katossa, mutta yhtään ainutta hedelmää ei niistä sadoista kukista tule. Montakohan vuotta menee kimalaiskannan toipumiseen :-/

Kurkkutasting ollaan kuitenkin saatu pidettyä, ja myös maun puolesta kurkkuvuosi on melkoinen katastrofi. Kyllä pussillinen Burpless tasty greeniä voittaa nuo 4 muuta pussia. Delistar on kaunis, kalpeanvihreä kurkku, joka kasvattaa hienon, muhkean, suoran patukan. Maku on hyvä mutta hentoinen, joten ei jatkoon. Marketmore on kuin norsun nahkaa järsisi. Kuori on paksu ja sitkeä, hedelmäliha puisevahko, eikä kurkku maistu juuri millekään. Nimestä päättelin, että kyseessä olisi satoisa lajike, mutta ei tuosta ole vielä saatu kuin 4 kurkkua. Onneksi. On se sen verran hirveä. Mutta ei niin hirveä kuin Chinese slangen, jonka piti kasvattaa puolimetrisiä, makeita kurkkuja. Pari suhteellisen kookasta yksilöä ollaan saatu, ja ensipuraisulla maku on todella makea. Mutta sitten iskee kitkeryys. Aivan kuin flashback varhaisteini-iän Kynnelistä :-X Syynä on varmaankin se, että multa pääsee välillä kuivahtamaan, mutta turha kasvattaa tuollaista lajiketta, joka ei tämän puutarhurin kastelua kestä.

Heroica on ainoa, joka tämän kurkkuvuoden pelastaa. Se jaksaa tehdä hoikkia, sileitä kurkkuja, joissa makua riittää. Ei se Burplessia parempi ole, mutta parempi kuin yksikään noista muista.

Ensi vuoden strategia on siis heittää Marketmoren ja Chinese slangenin siemenillä vesilintua, ostaa tilalle Burplessia ja kidnapata pihapiirin kimalaisia (jos niitä siis on enemmän kuin ne 2, jotka täällä on tänä kesänä pyörinyt) kasvihuoneeseen.