perjantai 30. elokuuta 2013

Marinoidut herkkutatit

Ihan käsittämättömät määrät nousee herkkutatteja juuri nyt. Parina päivänä käyty lenkillä koirien kanssa ja "varuilla" ollut pieni pakastuspussi ei ole meinanut riittää. Punnitsin saaliin toissa päivänä ja se oli vajaa kilo - pussiin ei olisi enempää mahtunut. Eli sienille on pitänyt keksiä uusia valmistustapoja. Monessakin blogissa oli marinoitujen herkkutattien ohje. Tässä oma sovellukseni

4 dl tattipaloja (pannulla haudutettu vesi pois)
1 dl öljyä
20 ml hunajaa
30 ml etikkaa
3 kynttä valkosipulia puristettuna
1 dl persiljasilppua
1 rkl timjamisilppua
1 rkl ruohosipulisilppua
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Sekoitellaan ainekset ja annetaan marinoitua huomiseen.

Erittäin hyvä tapa käyttää tatteja, ne kun imevät makuja hanakasti itseensä. Maku oli todella hyvä, ja sopinee helposti lihan ja kalan lisukkeeksi.


torstai 29. elokuuta 2013

Pikkelöity papu

Vaikka en mikään etikkaentusiastikko olekaan, on tänä vuonna tullut pikkelöityä ennätysmäärä vihanneksia. Pavun säilöntäohjeita googletellessa vastaan tuli pickled greens, joka Meraviglia di Venezian muhkean sadon takia muuttui meillä pickled yellowsiksi.

kourallinen papuja
- keitä 7 min. jotta lektiini tuhoutuu
2 valkosipulinkynttä lohkoina
2 liuskaa sitruunankuorta
2 oksaa rosmariinia
- donkkaa purkkiin
2 dl etikkaa
4 dl vettä
1 rkl merisuolaa
1 rkl sokeria
- keitä kattilassa kunnes sokeri ja suola ovat sulaneet
- kaada purkkiin papujen päälle

Originaalissa ohjeessa liemi oli puolet etikkaa ja puolet vettä, mutta omaan makuun se olisi ollut aivan liian vahvaa. Nyt odotellaan viikko, pari, ja sitten testataan, mille tuo hässäkkä oikein maistuu.

tiistai 27. elokuuta 2013

Tilli pillittää

Onnellisuuden huippu on tietysti henkilökohtainen aviomies ja parrakkaat tyttökoirat, mutta hyvänä kakkosena tulee se, kun omassa pihassa kasvaa ruokaa. Yhtenä aamuna puutarhuri tunsi suorastaan sietämätöntä onnea, kun astui ulos takaovesta ja poimi huumaavantuoksuisia tillinoksia aamiaisleivän päälle (chefin juurileipää, Kallen mätitahnaa, tilliä ja keitettyä kananmunaa - olen addikti!). Ihan täytyi malttaa pariksi sekunniksi pysähtyä ja tallettaa hetki mieleen, jotta voi sitten talven synkkyydessä muistella tilliä, joka melkein sai naisen kyyneliin.

On niin hienoa käydä chefin kanssa päivittäinen keskustelu aiheesta "Mikä on puutarhassa kriittisellä polulla" (jep, olemme ylikansallisessa firmassa töissä) ja sitten päättää päivän ruoka. Nytkin uunissa porisee lammaspata, johon donkattiin viimeiset fenkolit, hitusen liikaa pullahtaneet vahapavut, ne osat porkkanoista, joita kempit eivät olleet syöneet, sekä 3 vihreää paprikaa, jotka olivat kasvihuoneessa painollaan katkaisseet koko oksan. Lisukkeeksi paahdetaan ruusupensaiden taakse pujahtanut Potimarron.

Nyt kun aamut ovat kylmenneet ja iltaisin saa juosta ympäri puutarhaa harsojen kanssa, alkaa lähestyä se aika, jolloin ei enää voi nenä pystyssä kurvata marketin vihannesosaston ohi, vaan täytyy ottaa punnituspussi kauniiseen käteen ja lapata siihen marketin "kaikki sesongissa kaiken aikaa" -tuotteita. Nigerialaisia papuja, marokkolaisia mansikoita, espanjalaisia tomaatteja, israelilaisia maisseja. Kaikki somasti sikin sokin, eikä yhdessäkään makua edes nimeksi. Voi tämän maan lyhyttäkin lyhyempää kasvukautta :-/

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Milloinkahan tämä harrastus kielletään?

Kun suoraan lehmästä tulleesta maidosta ja sen vaarallisuudesta on noussut useampi kohu viime aikoina, kävi mielessä tämän oman harrastuksen epähygieenisyys. Sulassa sovussa syödään kirppojen kanssa samat rucolat, etanoiden kanssa samat salaatit, eikä suuremmin hätkähdetä, vaikka herneenpalossa on toukka ja tomaattien päällä kirvojen pissaa (anteeksi, siis mesikastetta). 

Parsakaalta paahdettaessa pannulta (ja lautaselta) tulee nypättyä toukka jos toinenkin, ja porkkanoista ja perunoista rapsitaan kompostiin vain ne kohdat, jotka on toukkien/etanoiden kaivamat. Muut syödään viimeistä murua myöten.
Linnut pommittavat kasvimaat ja marjapensaat, mutta saavat anteeksi, kun hoitavat puutarhan ötökkätorjuntaa tehokkaasti. Puutarhaan levitetään hevosenkakkaa ja kompostia, ja jotkut jopa hakevat kaatopaikalta kompostimultaa kasvualustaksi. Ruukkuihin tungetaan kanankakkaa ja luujauhoa, ja ties missä vedessä se merileväkin on aikanaan lillunut!
Multaisilla käsillä tulee pyyhkäistyä tukkaa pois silmiltä ja hikeä pois niskasta, eikä ne vaatteetkaan nyt ihan aina ole putipuhtaita.
Herranen aika, jos viranomaiset saisivat tästä vihiä! Varmasti kiellettäisiin oman ruuan kasvattaminen – ja muukin puutarhanhoito – terveydelle vaarallisena toimintana.

lauantai 24. elokuuta 2013

Kun ite tekee...

...saa sellaisen kuin tulee. Kurkut kasvaa kasvarissa metalliristikkoa pitkin ja jäävät välillä siihen jumiin niin, että hedelmät vääntyy venkuroiksi. Sehän toki on vain rustiikkia ja persoonallista, joskin vievät jääkaapissa enemmän tilaa kuin suoraselkäiset serkkunsa. Mutta se maku noissa omatekemissä vain on niin mahtava. Harmi, että kurkkusesonki alkaa olla jo ohi.

Maissi sen sijaan on niin muotovalio, että kelpaisi kaupan hyllyllekin. Tänä vuonna pölytys onnistui yli odotusten, ja tähkät ovat täynnä jyviä. Lämpö kasvatti sekä maissien varsista että tähkistä suuremmat kuin koskaan, eikä makukaan jäänyt yhtään huonommaksi. Vasta poimittu, pannulla voissa pyöräytetty maissi on makean toffeista, eikä noista tuoreista maisseista jää rämmäleitä hampaiden väliin, toisin kuin kaupan hyllyllä maanneista. Melkein voi siis pysyä viehättävänä niitä syödessä, jos kukaan ei huomaa leukaa pitkin valuvaa voivanaa.

perjantai 23. elokuuta 2013

Sienten top 5

Henkilöllä on onni asua alueella, jossa kolmen tähden (luokitus on siis letaali, mauton, 1,2 ja 3 tähteä) ruokasieniä kasvaa sen verran runsaasti sekä määrällisesti että lajikkeellisesti, jottei tarvitse vähempien tähtien sieniin turvautua.
Top 5 parhaimmasta huonoimpaan:
  • Kuusiherkkusieni – tuoreena pannulla silkkaa anista ja karvasmantelia, kuivattuna kuin vahvaa lihalientä
  • Mustavahakas – koiran käpälä meets jasmiiniriisi. Toukkien rakastama, joten pitää poimia jo pienenä tai vaihtoehtoisesti vuolla irti pieninkin toukaton viipale (on se niin hyvää). Rakastaa lohta.
  • Korvasieni – parhaimmillaan kerman ja sipulin kanssa muhennettuna. Harmi, että myrkyttömäksi keittäminen vie enimmät aromit.
  • Herkkutatti – makeahko monikäyttösieni, parhaimmillaan paahdettuna kirkkaissa keitoissa.
  • Mustatorvisieni – ihanan helppo puhdistaa. Rakastaa juustoisia ja kermaisia keittoja (joskin värjää ne harmaiksi) ja lammasta.
Kehnäsientä ja keltahaperoa tulee myös poimittua saalista täydentämään, samoin orakasta ja lampaankääpää. Lampaankääpäpihvejä moni kehuu, mutta omaan suuhun se maku ei isommissa määrin istu. Pienenä silppuna sekasienten joukossa se on OK.
Myös kanttarelleihin sorrumme, vaikka niiden maku on kovin kemiallinen ja muistuttaa uimahallin kloorivettä. Mutta kanttis on helppo löytää ja se on aina toukaton (ois ehkä pitänyt älytä, ettei edes toukat siitä tykkää). Ja Demon pojat tekivät siitä hienon version karamellisoimalla ja yhdistämällä paahdettuihin casheweihin. Chef teki oman version lisukkeeksi lammasburgereihin, ja se onnistui hienosti.
Suppilovahveroa on syksymmällä metsä pullollaan ja sitäkin on helppo poimia, kun se on useimmiten siisti. Suppilot kannattaa kuitenkin aina avata, sillä sisällä voi piillä ällö lolleromato (iu! Tupla-iu, jos sen huomaa vasta, kun se lolleroitsee pannulla!). Suppilovahvero on meikäläisen makuun liian vahvan metsäinen, mutta risottoon piilotettuna ja persiljalla silattuna täydellinen.
Rouskut yleensä jäävät niille sijoilleen, vaikka keltarousku onkin maailman söpöin sieni. Rouskujen kitkerä maku vain ei iske. Joskus tein pikkuruisista kangasrouskuista etikkasieniä, jotka ovat ihan OK, ja suolattuinahan rouskut on ihan huippuja salaattisieniä. Koskaan vain en ole suolaamista oppinut, tai lähinnä sienten tunkemista purkkiin suolan kanssa niin, ettei ne homehdu. Anoppivainaalla oli hyvä konsti laittaa sienet suolan kanssa pilttipurkkiin ja leikata niiden päälle paksusta muovista pyörylä, jonka päälle tuli limsapullon muovinen korkki, ja sitten vasta ruuvata purkin varsinainen kansi kiinni. Limsapullon korkki painoi sienet hyvin suolan alle. Liian hankalaa näpräämistä meikäläiselle.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Sananen kakasta (taas)

Kanssablogaaja mainitsi joskus alkukeväästä levittäneensä pelletoitua hevosenkakkaa valtavalle plantaasilleen. Ikinä en ollut moisesta ihmeaineesta kuullutkaan. Muutama vuosi sitten sain traktorikuormallisen sitä ihtiään keoksi etupihalle, ja eron huomasi miltei heti, kun sitä oli pitkin pihaa lapioitu: kasvit rehahtivat hurjaan kasvuun. Ainoastaan kasvimaa kakasta vähän kärsi, varmaankin siksi, että munkit oli sekoitettu turpeeseen, joka kuivatti kasvien idut. Siispä tuommoinen sisäsiisti versio hevonkakasta kiinnosti heti.
Jostain syystä puutarhalannoitetta on hirveän vaikea löytää taviskaupoista, joten on turvauduttava puutarhaliikkeisiin. Kanankakkaa meille ei voi ostaa, koska koirien mielestä se on jokseensakin vastustamatonta (kanankakkaisen kuonon suukottaminen on unohtumaton kokemus), tosin ei niin vastustamatonta kuin Kekkilän kasvimaalannoite. Erehdyin sitä taas ostamaan, kun Bauhausista halvalla sai, ja kaduin heti, sillä koirien lisäksi myös harakat viihtyivät kukkaruukuissa lannoiterakeita napsimassa. Nuo rakeet tuoksuvat ihan koiranmuonalle, joten ei ihme, että ne häipyvät parempiin suihin/nokkiin.
Hevosenkakkapellettejä löytyi lähimmästä puutarhaliikkeestä ja niitä on tullut jo pari ämpärillistä pihalle levitettyä. Eivät haise millekään, eivätkä herätä kenessäkään ruokahalua. Paitsi siis tietysti kesäkukissa ja vihanneksissa, jotka näkyvät voivan todella hyvin kakkadieetillään. Crown prince (kuvassa) on tehnyt ihan käsittämättömän suuren kasvuston, vaikka asustaakin pelkässä ämpärissä, ja pelargonit pukkaavat kukkaa minkä ehtivät. Veikkaan, että hevosenkakkaa on näistä kiittäminen.
Ensi vuonna, jos moiseen ihmeaineeseen taas törmää, täytyy hamstrata sitä ainakin 5 törpöllistä varastoon, jottei pääse loppumaan kesken.

maanantai 19. elokuuta 2013

Punajuurta säilöön

Joku oli keksinyt toukokuussa laittaa semmoiset 6 vakoa puna- & raitajuurta kasvamaan. Nyt 3 kuukautta myöhemmin täytyi ruveta keksimään, mitä ihmettä niillä kaikilla tekee, kun olivat kesän aikana kasvaneet kiitettävän isoiksi, kuivasta kelistä huolimatta. Osa toki on jo pannun kautta päätynyt ruokapöytään gorgonzola dolcen ja/tai basilikapeston kanssa, mutta satoa on sen verran, että säilöntäänkin riittää.
Chefin kanssa pidimme lindström-savotan ja jauhoimme reilun kilon verran naudanpaistia, raastoimme sekaan 8 kpl punajuurta, lisäsimme mausteita, kapriksia, sipulia ja timjamia, ja taputtelimme kauniit pihvit, joista osa päätyi paistamisen jälkeen pakastimeen odottamaan seuraavaa ”apua, mitä me tänään syödään” –kohtausta.
Toinen hyvä keino punajuuren säilömiseksi on pilkkoa ne palasiksi vuokaan suolan, muutaman voinokareen ja hunajaturauksen kanssa ja paahtaa uunissa n. tunti. Paahdetut punajuuret säilyttävät tosi hyvin makunsa pakastimessa, ja niistä saa kivan lisukkeen talven tuhdeille pihveille. Ja näyttäähän nuo vuoat söpöiltä karkkirasioilta, eikö!

Chef oli fiksusti älynnyt jo viime vuonna kirjoittaa tämän päivän kohdalle muistutukseksi "Tee borsch!", ja kun kätevästi punajuurten kanssa myös porkkanat ja palsternakat alkavat olla poimintakunnossa, on meillä kohtapuoliin tiedossa höyryävät keittopäivät. Borschia ja smetanaa, miten ihanaa!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

On se Potimarron!

Heinäkuussa vielä kirkkaankeltaisena ja raidallisena ihmetyksenaiheena kasvanut möltti menikin oranssoitumaan, ja pikagoogletuksella osoittautui oikein valio Potimarroniksi. Seuraavaksi täytyi siis googlettaa, mitä sillä tehdään. Hyvin kuulemma sopii paahtamiseen ja tykkää rosmariinista, kanelista ja muskotista, aivan kuin minäkin. Kuori on tarpeeksi ohut syötäväksi, mutta siitä huolimatta Potimarron säilyy jääkaapissa kuukausia – kunhan jääkaappi ei ole liian kylmä.
Oli hauska lukea Thompson & Morganin sivuilta jonkun norjalaisen kehuvan, miten Potimarron kasvaa niilläkin leveysasteilla hyvin. Ens vuonna täytyy siis kasvattaa tuota uudestaan, jos se osoittautuu niin herkulliseksi ja kastanjaiseksi kuin on luvattu. Huomenna sitä voisi paahtaa lammaspadan lisukkeeksi.

lauantai 17. elokuuta 2013

Härkäpapupihvit

Tylsän työpäivän ideointi tuotti hyvän aterian. Härkäpavut tuppaavat vanhemmiten menemään kovin jauhoisiksi, eivätkä siinä kitalakeen tarttuvassa kunnossa ole kovin mukava lisuke. Mutta hemmetin hyviä (joskaan näillä taidoilla ei kovin kauniita) pihvejä niistä saa!

härkäpapuja
- keitä papuja 7 minuuttia, jotta lektiini häipyy
- käytä pavuista vain se vihreä sisus (vanhoihin papuihin tulee kuori päälle)
tiraus sitruunanmehua
hiukkasen sitruunan kuorta raastettuna
minttua, korianteria tms. makoisaa yrttiä
suolaa
pippuria
muita mausteita oman maun mukaan, jos haluaa (itse tupsautin jeeraa. Seuraavaan versioon laitamme valkosipulia ja tuoretta chiliä.)
- surauta monitoimikoneella tasaiseksi tahnaksi. Jos käytät tuoreita härkäpapuja, ne kannattaa jättää karkeammaksi, ja koko komeuden koossa pysymiseen tarvit varmaankin yhden kananmunan. Tahnaversio pysyy koossa sellaisenaan.
- taputtele tahnasta pihvejä
- pyöräytä pihvi vatkatussa kananmunassa
- pyöräytä munattu pihvi pankojauhoissa tai korppujauhoissa
- paista voi-öljyseoksessa

Meidän oli tarkoitus säilöä osa pihveistä pakastimeen, mutta pisteltiinkin nämä poskeen kertaistumalta. Vielä on yhteen pihvisatsiin papuja jäljellä.

perjantai 16. elokuuta 2013

Paputulva!

Pari viime vuotta on pavut kasvaneet melkoisen huonosti, joten tänä vuonna täytyi tietysti ottaa vahinko takaisin ja kasvattaa papuja vähän siellä sun täällä. Nyt niitä kasvaa siellä sun täällä – ja paljon! Härkäpapuja, ruusupapuja, vahapapuja, salkopapuja, vihreitä ja keltaisia, pyöreitä ja lituskaisia. Ongelma vain on siinä, että a) meitä on vain 2 niitä syömässä ja b) papuja on turha pakastaa, kun pakastamisen jälkeen ne ei enää maistu miltään.
Googletus paljasti vain lukuisia pakastusneuvoja (= keitä 7 min. jotta lektiini häviää, ja pakasta) ja yhden ohjeen papujen pikkelöintiin. Koskaan en ole etikassa lilluneita papuja maistanut, mutta voisihan sitä kokeilla, kun ohjeessa pavut etikoitetaan sitruunankuoren, rosmariinin ja valkosipulinkynsien kanssa. Ei voi olla pahaa.
Papupyreen kehittäminen on myös listalla. Härkäpavut alkavat olla jo liian isoja ja sen vuoksi sopivan jauhoisia, joten niistä voisi yrttien ja ehkäpä perunan tai palsternakan kanssa sotkutella pyrettä, joka kenties soveltuisi pakastamiseen. Samoin voisi tehdä sarjatyönä papupiirakkaa, josta Omenaminttu julkaisi mainion ohjeen, mutta siinä vaihtoehdossa tulee pakastinkapasiteetti vastaan (joku oli fiksu ja tilasi sadonkorjuuaikaan pakastimen täyteen koiranruokaa). 

Kenties jonkinlaiset pankojauhoilla kuorrutetut kasvispihvit papumurskasta ja yrteistä voisi olla jännittävä kokemus, ainakin perustuen viime vuonna tehtyihin Jamien härkäpapufritteihin. Viikonloppuna tehdään iso satsi lammas-papupataa, vaikka se onkin kovin syksyinen ruoka ja nyt on vielä kesä.
Keltaisten Meraviglia di Venezia -salkopapujen annan kasvattaa siemenensä isoiksi ja kuivatan ne sitten talven ruokakäyttöä varten. Ikinä en ole moista tehnyt, mutta jännittävää ja ennen kaikkea tilaa säästävää kokeilla kuivatusta. Toki niiden valmistus ruuaksi on aikaa vievää, kun ensin pavut pitää liottaa ja sitten keittää, jotta lektiini poistuu, ja vasta sitten lisätä ruokiin, mutta mitä muuta talvella on kuin aikaa, kun ei voi olla ulkona!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Leipä, johon ei kyllästy

Vajaa kymmenen vuotta sitten tuumailimme vaimon kanssa, että tarvittaisiin monitoimikone, joka jaksaa vaivata myös taikinat. Motivaatiota lisäsi silloinen artikkeli lehdessä, että jos tekee itse leivät, säästää vuodessa jopa satoja euroja. Hankimme koneen ja siitä lähtien ollaan, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, tehty omat leivät. Aikoinaan arvokas kone lienee maksanut itsensä takaisin moninkertaisesti.

Vuosien saatossa myös löysin tieni taikinajuuren käyttöön - enkä ole katunut. Viimeiset kolmisen vuotta on tullut säännölliseen tehtyä hapanleipää vaaleaan taikinajuureen. Kyseessä on muuten sama juuri, jonka kasvatin samalla, kun aloitin juurileipäkokeilut. Olen myös suuresti ihmetellyt vuosien saatossa, ettei tähän leipään kyllästy - se on aina todella hyvää. Varmaan sama ilmiö, kun vasta leivotun leivän tuoksu leviää kotiin - siitä vasta tulee hyvä mieli.

Leivän teko ei käy kädenkäänteessä. Käytännössä nykyinen vakiintunut tekotapani vaatii noin kolme päivää, vaikka aktiivista leiväntekoa niissä lienee vain pari tuntia. Ensin valmistellaan jääkaapissa majaillut taikinajuuri, jonka annetaan kehittyä seuraavaan päivään. Sitten leivotaan leivät, jotka kohoavat jääkaapissa seuraavaan päivään. Ja lopuksi paistetaan. Käytän uunissa valurautapataa mikä tekee leipään paremman kuoren.

Leipään saa pientä makueroa vaihtelemalla jauhoja. Yleensä käytän taikinaan noin kaksi kolmasosaa luomuvehnää ja loput sekoittelen mielen mukaan ruista, spelttijauhoja, ohrajauhoja, pellavansiemeniä, kokojyväluomujauhoja jne jne.

Suosittelen kaikille lämpimästi :)


Ohjeentynkää kahdelle leivälle:

Aloitellaan juuren valmistelu, jolloin syötetään sille "ylimääräinen" annos jauhoja ja vettä. Seuraavana päivänä otetaan pari ruokalusikallista juurta, 200 ml vettä sekä 200 g jauhoja kulhoon ja sekoitetaan. Kulho peitetään kelmulla, tai silikonikannella kuten meillä, ja annetaan seisoa huoneen lämmössä seuraavaan päivään.

Aloitetaan leipien teko sekoittamalla kulhosta juuri, joka on kohonnut ja pinnasta hyvin kupliva, sekä kädenlämpöista vetta noin 400 ml. Sekoitan kaiken suoraan monitoimikoneen kulhoon. Juuri-vesiseokseen lisätään jauhot, kokonaismäärä noin 770 g. Vaivataan koneella ensin hitaasti ja sitten vähän nopeammin, yhteensä noin 8 min. Annetaan seistä noin 20 min ja lisätään suolaa 16-20 g maun mukaan ja vaivataan toiset 8 min, aluksi hetken hiljaa ja sitten keskinopealla. Kulhossa pitäisi nyt olla sileäpintainen, hiukan pohjaantarttuva sitkoinen taikina. Kyseessä on siis hieman löysä taikina mitä pitäisi pystyä käsittelemään suhtkoht hyvin. Annetaan kohota kulhossa tunti.
Sitten otetaan taikina tasolle ja taputellaan sitä tasaisemmaksi levyksi ja "viikataan" 1/3 ltaikinalevyä reunasta sisään ja sitten vastakkaisesta reunasta 1/3 sitään. Kuten pinottaisiin osa taikinasta itsensä päälle. Käännetään taikinaa 90 astetta ja toistetaan. Sama vielä kerran. Tässä vaiheessä taikina ei enää oikein veny ja pitäisi olla kimmoisampi kuin alussa. Ideana on sitoa hieman lisää ilmaa taikinaan. Pistetään kulhon reunalle hieman öljyä ja palautetaan taikina siihen ja annetaan levätä silikonikannella peitettynä tunti.
Seuraavaksi jaetaan taikina  kahteen osaan joita pyöritellään tasolla siten, että käsiä pidetään kuppina taikinapallon ympärillä ja pyöritellään ympyräliikkeillä, näin taikinasta muodostuu tasainen ympyrä ja siitä rutistetaan jonkin verran ilmaa pois. Tarkoituksena ei ole saada kaikkea ilmaa pois. Pyörittelyä pitäisi tehdä noin 10 min per pallo, mutta lintsaan itse aina tässä vaiheessa ja pyörittelen ehkä minutti pari. Annetaan taikinapallojen levätä noin 20 kelmun alla. Lopulta muotoillaan leivät. Itse taittelen tässä vaiheessa taikinaa vielä kevyesti itsensä päälle kuten aiemmin ja pistän sen sitten, mahdolliset viikkaussaumat alaspäin, jauhotettuun leipäkoriin, jonka virkaa meillä ajaa sopivan kokoinen punottu pajukori, missä on leivinliina pohjalla pitämässä jauhoja. Jauhoja leipien päälle ja sitten leipäkori muovipussiin siten, ettei pussi kosketa taikinaa. Vaihtoehtoisesti voi taikinan päälle pistää vielä toisen liinan ja sitten vasta pussiin. Sitten koko hoito jääkaappiin kohoamaan. Itse teen leivät iltapuhteena, joten leivät kohoavat yön yli.

Kun leivät ovat kohonneet jääkaapissa 8-12 tuntia, otetaan ne 1-4 tuntia ennen paistamista huoneen lämpöön. Lämmitetään uuni 260 asteeseen valurautapata sisällä. Otetaan pata uunista, kumotaan leipäkorista leipä siihen ja terävällä veitsellä muutama viilto leivän pintaan. Kansi paikoilleen ja valurautapata uuniin. Lasketaan lämpötila 230 asteeseen. Paistetaan 20 min kannella ja sitten otetaan kansi pois. Leivän pitäisi olla hyvin kohonnut ja vaaleapintainen. Paistetaan vielä 20 min. Otetaan pois ja ritilälle jäähtymään liinalla peitettynä. Jos haluaa pehmeämmän kuoren voi leivän pistää liinalla käärittynä pussiin kun se on hetken jäähtynyt.

Tarkemmat ohjeet löytyvät tietysti alan kirjallisuudesta. Itse kun aloittelin juurileipiä tilasin amazonista pari kirjaa aiheesta jolloin moni asia selvisi ja vältin ehkä muutaman mokan. Mokia tuli silti, mutta enää nykyään ei niin paljon :)

lauantai 10. elokuuta 2013

Satoa!

 Jahka puutarhuri viimein könysi ylös aurinkotuolistaan, olikin luonto päässyt valloilleen, ja henkilöllä kiiru alkaa ottaa satoa talteen.

Vadelma oli heikosta alusta huolimatta tehnyt ison kasan muhkeita marjoja, joten pakkohan niitä oli käydä napsimassa pakastimeen odottamaan leivonta- tai jätskintekoinspiraatiota. Ihan vain vinkkinä: vaikka ois kova helle, ei silti kannata mennä vattupuskaan shorteissa ja nirunarutopissa, ellei sitten arvosta kissatappelu-lookia käsivarsissaan ja jaloissaan.

Viinimarjat ja karviaisetkin yhtäkkiä kypsyivät makeiksi, ja aamumehuaddiktin täytyisi jaksaa riipiä pensaat tyhjiksi ja mehustaa marjat talven varalle. Ongelmana on vain se, että viime syksynä muka leikkasin marjapensaat niin siisteiksi, että niiden ympäriltä on helppo ajaa nurmikko, ja pensaat kiittivät tästä rehahtamalla semmoiseksi viidakoksi, ettei sinne sekaan mahdu itseään tunkemaan.

Kasvihuoneessa kurkku tekee hienoa satoa. En muista, että ois pariin vuoteen näin paljon kurkkuja tullut. Chef niitä raastaa tzatzikiin, ja minä olen kehitellyt hyvää etikkakurkkureseptiä (5 dl vettä, 2 dl etikkaa, 2,25 dl sokeria ja vajaa 0,5 dl merisuolaa tuntuu olevan aika optimi kombo). Osasta tehtiin kylmä avokado-kurkkukeitto, jonka jostain blogista bongasin, mutten löytänyt sitä enää toiste. Hyvää oli kuitenkin.

Marmande ja Cuore di bue tekevät myös huikeaa satoa. Liekö syynä Hannelen muistuttama varkaiden säännöllinen tuhoaminen. Kasvihuone ei ikinä ole ollut näin siisti, tosin kun ei ole valtavaa pöheikköä varsia tukemassa, tahtoo tomaatin latvat ennemmin tai myöhemmin kupsahtaa osoittamaan lattiaa, ahkerasta sitomisesta huolimatta. Pakastimessa on jo muutama litra tomaattisosetta, ja parhallaan hellalla porisee uus satsi.

Seuraavaksi odotellaan paprikaa ja chiliä, sekä tietysti sienisatoa. Hirvikärpässesonki onkin jo "kivasti" alkanut (käsi ylös ne, joilla tämä tieto sai päänahan kutisemaan 0/ ).

perjantai 9. elokuuta 2013

Kasvihuonehygieniaa

Arvasin oikein: viime vuoden kosteudessa muhineet itiöt eivät ole lähteneet pesuista huolimatta kasvihuoneesta mihinkään. Vaikka helle on paahtanut kasveja, olen yrittänyt malttaa olla suihkuttelematta niiden päälle vettä siitä huolimatta, että sitä on monesti suositeltu viilennykseksi. Ylimääräinen kosteus olisi varmaan saanut koko kasvarin kuorruttumaan pörröiseen homeeseen.

Nyt joutuu melkein päivittäin käymään kasvihuoneessa siivoamassa pudonneita lehtiä ja hedelmiä, jottei itiöt ala niistä levitä terveisiin kasvinosiin.

Kasvihuoneessa viihtyy myös uusi hygienistini. Aikani ihmettelin lattialle ja timjamiin (!) ilmestyneitä linnunkakkoja, mutta pari aamua sitten törmäsimme (melkein kirjaimellisesti) rouva punarinnan kanssa kasvihuoneessa. En tiedä, kumpi pelästyi pahemmin, mutta meikäläisen rääkäisy oli ainakin kovempi kuin tirpan. Kovin taitavasti rouva kasvihuoneessa lenteli, joten hän on näköjään siellä ahkeraan käynyt. Kakoista huolimatta tirppa on hyvin tervetullut siivooja kasvihuoneeseen, sillä edelleen kasvarista löytyy toukkia, jotka ovat mieltyneitä erityisesti rucolaan.