torstai 28. helmikuuta 2013

Ensi puraisu

Kun FMI yhtäkkiä alkoi lupailla plussakelejä, ruvettiin chefin kanssa katsomaan kalatiskejä sillä silmällä, että päästäisiin avaamaan savustuskausi 2013. Valitettavasti tarpeeksi tuoreena ei ollut kuin kokonaisia kirjolohia, mutta kun savustuskausi täytyy saada auki, niin kirjolohikin kelpaa.

Chef oli jo etukäteen lapioinut kesäkeittiöön kulkureitin, joten ei tarvinnut kuin laittaa kala suolaan ja vuolla sillä välin leppälastuja.

Että se vuoden ensimmäinen haukkaisu tuoreesta savukalasta voikin olla niin hyvä! Savuisuus osui just kohdilleen ja kala oli tirsuvan mehevää. Kunpa pian löytyis tuoretta siikaa savustimeen. Niin, ja kelit pysyis plussalla. Pakkasessa on hiukan hankala savustaa.

Ja juu, kattaus ei ollut nätti, kun on tämä keittiön pikkuremppa vielä vähän kesken.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Köyhän aamun köyhä stollen

Sunnuntaiaamuisin tehdään aamulenkki pidemmän kaavan mukaan, kun naukseri tahtoo käydä tsekkaamassa, josko lehmät olisivat päässeet laitumelle. Lehmiä ei näkynyt, mutta iso rusakko kylläkin laiduntamassa, ja pari kissaa, joilla tuntui kevättä olevan jo muuallakin kuin pelkästään rinnassa.

Kotiporttia lähestyttäessä mielessä siinsi pitkä aamiainen lukuisten teekupposten, Luigin hankkiman luomupekonin ja Aamulehden parissa. Mutta katso: postilaatikko oli tyhjä ja aamu saman tien pilalla.

Pitkitin aamiaisen laittoa parhaan kykyni mukaan, mutta munakokkeli ja pekoni olivat niin hyviä, että hävisivät lautaselta nopsaan. Lehteä ei kuulunut.

Kaapissa oli pakastimesta otettua stollenia ja oman pihan vadelmia. Laitoin stollenin siivut muna-maitoseokseen lillumaan ja vatkasin kulhollisen kermavaahtoa. Pehmenneet stollenin palat saivat pannulla kullanruskean voikerroksen ylleen. Hyvä jatko aamiaiselle, mutta lehteä ei vaan näkynyt ennen kuin klo 11 >:-/

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tomaatti!

Kyllä, Gardener's delight se siinä terhakkaana puskee ylös mullasta. Kohtahan tässä saa jo ruveta satoa korjaamaan.

Munakoisoilla (niillä kolmella. Enempää ei ole vieläkään itänyt) on jo ensimmäinen pari oikeita lehtiä tullut esiin, ja paprikoidenkin sirkkalehtien välistä näkyy jotain kasvavan.

Esikasvatusvimma on pahana päällä, mutta vielä ei voi muuta tehdä, kuin käännellä näitä tämänhetkisiä kasvatteita pari kertaa päivässä, jotteivät ihan venkuroiksi kasva, ja välillä käydä varastossa hivelemässä pottipinoja.

Glorian ruoka & viinissä hehkuttivat veripeippiä (tai siis shisoa, kun se on niin paljon hienompi nimi) uutena hittiyrttinä. Täytyy sillä silmällä vilkuilla markettien siemenhyllyjä tai sitten viimeistään Hyötykasviyhdistykseltä sitä tilata pottujen lisäksi. Veripeipistä tulee kuulemma hyvää pestoa ja sen lehdet on niin isoja, että niitä voi käyttää erilaisten nyyttien tekoon. Pakko testata.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Pääsi tilaus

Kevät tuli postilaatikkoon Kauppilan kuvaston muodossa. Heti kannessa oli jo niin iloisen pinkki myrttilinnunruoho, että henkilö melkein hypähteli postilaatikolta kotiin - hangessa nilkkoja myöten.

Kukkasia en esikasvatukseen tilaa, kun en saa niitä ikinä kasvamaan, mutta kivahan niitä oli katsella. Keskiaukeaman jälkeen suu loksahti auki: siemenperunoita! Vaikka minkälaisia! Parsaa!

Sentään maltoin lukea perunoiden kuvaukset ennen tilausta ja neuvotella siskon kanssa, että jaetaan potut, niin voidaan tilata enemmän lajikkeita. Mutta kyllä se tilaus sitten pian pääsi: perunat Amandine (toissavuoden paras uutuus Ruotsissa), Asparages (vanha tanskalainen lajike, sopii salaattiin, ja Pricen veljeksetkin on tätä käyttäneet) ja Mayan Twilight (nätti väri) muuttavat meille ja Chez Jasulaan. Hiukan hämäsi Kauppilan käyttämä uusi termi "neitsytperuna". En ollut moisesta kuullutkaan millään kielellä. Klaanin kanssa epäiltiin ensin, että kyseessä on peruna, jonka päällä on kuoren tilalla jonkinlainen kalvo, mutta kuulemma neitsytperuna on se, joka saadaan keitettäväksi 2 tunnin sisällä nostosta. Eli siis ruokaihimisen perus puutarhapottu.

Tilaukseen lähti myös kumpikin Kauppilan tarjoama parsalajike, Gijnlim ja Herkolim (miksikähän kaikki parsat on jotain limejä?). Ei ole siis enää mitään tekosyytä olla tekemättä parsapenkki 3.0:aa tänä keväänä. Paikkakin on valmis (ellei hangen alta paljastu jonkin unohtunut istutus just siitä kohtaa).

Nyt vielä odotellaan Hyötykasviyhdistyksen perunatarjontaa. Kuulemma Pähkylässä 02/2013 paljastetaan tämän vuoden erikoisperunat. Toivottavasti ovat, sateisesta vuodesta huolimatta, saaneet hyvää siemenperunaa.

tiistai 19. helmikuuta 2013

10 minuutin iltapuhde

Vaikka Luigi della casa olikin imuroinut talon ihanan siistiksi sillä välin kun minä humputtelin Chez Jasulassa, ei auttanut kuin räväyttää multapussi auki ja laittaa tavistomaatit esikasvatukseen. En sotkenut paljoa.

Ilmaislahjana saatua Gardener's delightia oli vielä runsaasti jäljellä, ja ihan itse ostettuja Cuore di buea, Super marmandea ja San Marzanoa vielä varmaan seuraavien 10 vuoden tarpeiksi. Kenen älypään idea on ollut laittaa 100 siementä yhteen pussukkaan? Nehän ehtii vanhentua ennen kuin kaikki on saatu esikasvuun. Kirsikkatomaatin siemeniä on yleensä pussissa 12-15 kpl, ja se on ihan riittävästi yhden vuoden satoon, vaikka kaikki eivät itäisikään.

Viime keväästä viisastuneena laitan kirsikkatomaatit esikasvuun vasta maaliskuun puolella. Jos tulee yhtä talvinen kevät kuin viime vuonna, voi kestää jopa toukokuun lopulle, ennen kuin saa tomaatit kasvariin päivähoitoon. Kirsikkatomaatit kasvaa niin nopsaan, että ehtivät honteloitua elinkelvottomiksi, jos joutuvat pitkään riutumaan sisätiloissa. Viime vuonna lensi suurin osa esikasvatetuista kirsikkatomaateista kompostiin, eikä yhtään Sungoldia saatu suuhun.

Vaikka tämä puutarhaharrastus pennosia nieleekin, Kauppilan uuden kuvaston lukemisen jälkeen en enää punastele siementilausteni loppusummia. Kauppilan tomaatintaimet maksoivat 4,80 €/kpl! Sillä hinnalla saa jo pari pussia siemeniä - ja jos pussissa on 100 siementä, on käsissä aika monta tainta 4,80 €:lla.

Ihme, kun ei eilisestä multashowsta tullut yhtään keväinen olo. Liekö syynä tuo tauoton lumisade? Ei varmaan haittaisi minun pieniä paprikoitani ja chilejäni saada hiukkasen auringonpaistetta lehdilleen.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

C

Pitkästä aikaa innostuimme Luigin kanssa lähtemään ihan isolle kirkolle asti syömään. Niin oli juhulatanttu niskassa, ja autokin kurvattiin tyylikkäästi P-Hämppiin (ei ole sananmuunnos. Ellei sitten lausu P:tä englantilaisittain). Rautatienkadun ABC:stä (= Ale-pubi, Bertha, C) valitsimme C:n, koska en ollut siellä käynyt vuosiin. Ei silti, että olisin ikinä Ale-pubissa käynyt, mutta oletin chefin kotiruuan päihittävän Ale-pubin höyrärit, joten emme siksi tehneet sinne pöytävarausta.

Alun kuohujuoma oli makoisaa, ja Avensis-miehelle tarjottiin huomaavaisesti alkoholitonta kuohuvaa, jottei rouvan tarvinnut itsekseen kilistellä. Se yllätti, että joka pöytäseurueelta kyseltiin ruoka-aineallergiat. En ole moiseen koskaan törmännyt, ja oletin allergikkojen osaavan kertoa vammastaan jo pöytävarauksen yhteydessä, mutta kaipa ravintoloidenkin täytyy nykyään varautua siihen, että joku tolvana kuitenkin haastaa oikeuteen, mikäli kastike ei olekaan hylaa, ja pääsee rupsu.

Luigi sai aluksi sahramirisottoa ja lakritsisiirappia, sekä lasten annoksen oikein nimikkoviiniään. Tarjoilija kohteliaasti kysyi minun baroloni kohdalla, josko rouvan nimi ois Giulia tai edes Julia, jotta pääsisin myös nimikkoviinin makuun, mutta mieluummin sitä juo epänimikkoaan. Ulla-viini ei kuulosta juuri Huttusta laadukkaammalta. Poron ja sorsan luista keitetty riistaconsommé ja sorsapelmenit sen sijaan olivat hieno alkuruoka, joskin Giulia-parka ei pärjännyt niiden vahvoille mauille.

Pääruuaksi Luigi söi sonnia ja mahdottoman maukasta ohrakakkusta. Minä hymistelin todella taidokkaasti valmistetun mateen kanssa. Made tosin oli saanut ympärilleen niin voimakkaita makuja, että sen kanssa tarjottu valkoviini jäi reippaasti jalkoihin.

Illan päätti sitruunainen créme brûlée ja Armas-jogurtilla höystetty omenakakkunen, jonka seurana tarjottiin omenoista tehtyä eisweinia, tai siis jääsiideriä, joka oli sinällään hyvää, mutta jälkiruoan seuraan hitusen liian kirpakkaa.

Ruuan ja seuran puolesta kerrassaan hieno ilta. Juomat olivat tälläkin kertaa C:ssä hienoinen pettymys. Myös edelliskerralta jäi mieleen loistava ruoka ja loistavat viinit, mutta valitettavasti myös niiden yhteensopimattomuus. Tarjoilu oli yllättävän hapuilevaa ja väsähtänyttä. Viineistä kerrottiin takellellen, vettä saatiin pyytää pariinkin otteeseen lisää, eikä siltikään tarjoilija huomannut pitää juomapuolesta huolta. Välillä odoteltiin pitkiäkin aikoja, ja kerran koettiin jopa "kumpikas annos teille tuli?". Jälkiruoan tarjoilija meni aivan lukkoon, mikä ei olisi sen kummemmin haitannut, jos asia olisi kuitattu huumorilla, mutta nyt jäi vain ihme fiilis moisesta.

Ajattelimme silti jatkaa urheasti ravintolakokeiluja. Talvilomalla ehkä piipahdetaan Huberissa (kunpa ne vain lakkaisivat käyttämästä tuota ärsyttävää termia "ravinteli" - jotenkin niin spedeä) ja jossain finediningmassa paikassa; kenties Berthassa tai Näsinneulassa. Enkä ole yhtään katkera, että sisko menee viikon päästä Muruun. En.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Melkein kuin Catherine

Yllättäen kangasalalaisen pienviljelijän postilaatikkoon saapui kuninkaallisia siemeniä (tosin valitettavan perusversioita: Nantes-porkkanaa ja Salad bowl-salaattia)! Kitchen garden oli vaihtanut siementoimittajansa Dobiesista Kings seedsiin.

Pikavilkaisulla nettikauppa näytti ihan kivalta: mukavia lajikkeita, eikä hinnat päätä huimaa. Surku kylläkin iski heti, kun klikkasi A:ta. Parsan juurakoita nimittäin tuolla oli myynnissä vaikka minkämoisia, mutta tietenkään niitä ei Suomeen toimiteta. Siemenestä ei henkilö kestä parsaa kasvattaa, kun sadon saamiseen menee vähintään 3 vuotta.

Parsankaipuu ei hellittänyt lehteä lukiessakaan, kun olivat menneet tekemään kokonaisen artikkelin parsan viljelystä. Ja kun vielä lehdessä oli mainos: "Start your long-cropping, high-yielding asparagus bed this spring!", niin raksavastaava pääsee tekemään erillisen parsapenkin keittiöpuutarhaan tänä keväänä. Pitääkin lähteä tuonne hankeen tuumimaan oikeaa kohtaa. Toivottavasti Kauppila laittaa juurakkoja myyntiin keväällä, kun ei niitä muualta taida saada, eikä noita vanhoja juurakoita raaski vielä keväällä siirtää, jos ne siitä menevät suuttumaan, eivätkä tuota satoa.

Kitchen gardenissa olivat parsan lisäksi uppoutuneet perunaan. On se kumma, että tällainen 40 vuotta perunoita inhonnut henkilö onkin nyt vanhemmiten yhtäkkiä kiinnostunut tuosta mukulasta. Tosin viime vuosina on lautasella ollut 3 maukasta lajiketta: joku Nicolan versio, jota kasvatin itse muutama vuosi sitten (seuraava Nicola-kokeilu olikin sitten täysin mauton), kaupasta ostettu Annabelle, ja ravintolassa syöty Nicolan ja Siiklin risteymä.

Kitchen gardenissa eniten kehuja sai King Edward, jota Jamiekin on ylistänyt, ja jota toivottavasti keväällä saa Hyötykasviyhdistykseltä. Eikä intohimoitsemani Pink fir apple siitä kauas jäänyt, joten sitäkin on ihan pakko saada omaan pottupenkkiin.

Vielä pitää reilut 2 kk jaksaa, ennen kuin lumet sulaa. Ja sitäkin menee pari viikkoa, ennen kuin maa on sula. Huoh.

torstai 7. helmikuuta 2013

Speck-hauki ja persiljapesto

Viime aikoina ollaan yllättäen törmätty tuoreeseen kalaan markettien tiskeillä - jopa ihan edellispäiväiseen. Niinpä pakastimessa on taas jos jonkinlaista kalanyssäkkää, sillä mikä sen helpompi arkiruoka kuin kala: voi-öljyseos pannulle, kala siihen päälle paistumaan ja vähän suolaa pintaan. Jos haluaa hifistellä, niin sitten pippuria, sitruunaa tai valkoviiniä mukaan.

Paikallismarketissa oli vintage-kirjolohien lomassa pari päivää vanhaa haukea, joka lähti saman tien ostoskärryyn (3 päivässä menee raja. Sitä vanhempaa kalaa ei pysty ostamaan edes äärimmäisessä hädässä). Kun kaapissa oli nahistuvaa persiljaa ja Stockalta löydettyä, hyvää speckiä, kehittyi mielessä visio speck-muruilla ja persiljapestolla ryyditetystä haukifileestä.

Niinpä lähdin koirien kanssa metsään. Chef sillä välin kävi hakemassa Alkosta Fernwayn sauvignon blancia, laittoi viinin hankeen jäähtymään, paahtoi speck-viipaleet rapsakoiksi, hieroi persiljan öljyn kera morttelissa, paistoi hauen, teki salaatin, kattoi pöydän, kokosi annoksen ja otti kuvan. Ai, miten niin hyvää palvelua? Kyllä minä sen viinin kaadoin laseihin. Ihan on tasa-arvoa se.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kiitos, luontoäiti!

Näin sitä luontoäiti ryntää puutarhurin avuksi: kun ei pysty heittämään siemeniä roskiin, vaan tunnollisesti laittaa loput munakoisot esikasvuun, ei niistä idä kuin 3. Ei tarvi liiemmin tuskailla kasvihuoneen tilanpuutteen, vihannespunkkien, kirvojen ja huonon sadon takia kesällä, kun koisoja ei tuon enempää tule.

Tai sitten luontoäiti vain vitsailee ja yhtäkkiä popsauttaakin parikymmentä tainta lisää.

Joe's long kasvaa terhakkaana ja idätti kaikki 12 siementään. Habanero iti hitaammin ja näyttää vielä aika pieneltä. Gourmet-paprikaa näyttää tulevan 8 kpl. Kunpa se tänä kesänä ehtisi kypsyttää hedelmänsä. Vieläkin ketuttaa viime kesän mahtava, mutta raa'aksi jäänyt sato.

Viikon päästä on tavistomaattien vuoro sukeltaa esikasvatuslootaan.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Pottishow

Hetken sitä ehtii nauttia tyhjistä, kiiltävistä pinnoista ja helposta siivouksesta, kun on joulukoristeet saatu laitettua varastoon. Sitten pikkuhiljaa alkaa taimipotteja ilmestyä sinne tänne, multamurusten kera.

Ensin ihan viattomasti siirtyy muutama rönsyliljan rönsy potteihin odottamaan päätymistään kesän kukka-asetelmiin, ja kodinhoitohuoneen toinen pöytä peittyy muovipurkkeihin ja multapusseihin.

Seuraavaksi esikasvattuu chilit ja paprikat taimilaatikkoon, joka tietysti täytyy asettaa talon valoisimmalle paikalle keittiön ikkunalle. Chef sitä siitä sitten siirtelee pois ruuanlaiton tieltä.

Viime kesän asetelmista pelastettu herttaköynnös alkoi näyttää vähemmän herttaiselta, joten siitäkin piti nipsiä ruusukkeita potteihin, jotka nyt peittävät kodinhoitohuoneen ainoan vapaan pöydän. Parin viikon päästä pottishowhun liittyvät esikasvavat tomaatit.

Se on sitten toukokuun loppu, kun pääsee seuraavan kerran nauttimaan mullattomista ja helposti siivottavista sisätiloista.