La belle époque

Kuvituskuva. Ei sentään vielä chilit kuki.

Ei ihminen näköjään pääse karmeimmasta korvamadosta eroon. Joskus muinoin käyskentelin Koskikeskuksen Indiskassa, jossa ämyreistä pauhasi karsea biisi, jonka kertosäkeessä huokailtiin "la belle époque". Jäi soimaan päähän, ja alkoi soida heti uudelleen, kun Mustilan puutarhan kevätjuurakkokirje ilmestyi tänään inboksiin. 

Olen jo kukkainnostukselleni antanut periksi, mutta daalioiden kohdalla vielä jarruttelen jarruttelin. En jotenkaan näe itseäni kaivamassa juurakoita ylös ja yrittämässä saada niitä talvehtimaan. Vaan Mustilassapa oli aivan huikeita daalioita - ovat varmaankin ottaneet Kukkatarhureilta mallia moderneista kukkasista ja niiden värityksistä. Pläräsin kymmeniä daalialajikkeita ja huokailin lähestulkoon jokaisen kohdalla, mutta sitten hiiren kursori pysähtyi La belle époquen kohdalla ja jotenkin se siitä kliksahti ostoskoriin. Ihanaa, vanhanroosan väristä hörsylää.

Oikeastihan mun piti vain kliksutella ranskalaista leinikkiä Amandine pastel pink, minä kun en ole voinut leinikkejä vastustaa. Nyt pitäisi maaliskuussa postiin saapua sekä leinikki että daalia. Toivottavasti pääsen ne ihan itse kahdella jalalla hakemaan.

Sisko oli jouluna sairasvuoteen ääressä pöyhimässä tyynyjä ja lukemassa sanomalehteä ääneen. Siinä tuumimme, että kyllä ensi vuoden täytyy jo olla kiva, kun ollaan monta vuotta kärvistelty. Itsellä on ykkösenä listalla uuden työpaikan saaminen, ja katso: olinkin sekuntia ennen joulua haastattelussa, kiitos ihanan ex-kollegan. Toisena on kahdella jalalla kulkeminen, mihin on huonossa lykyssä vielä 6 viikkoa aikaa, huoh. Kolmantena on niinkin tärkeä kuin otsatukan pois kasvattaminen. Kampaajan kanssa keksittiin syksyllä saksia koronan aikaan pois kasvanut otsis uudestaan paikoilleen, mutta ei minusta näköjään enää ole otsatukkaihmiseksi. Neljäntenä vois sitten olla lämmin ja pitkä kasvukausi, joka alkaisi jo huhtikuussa, kuten ennen vanhaan.

Saako vielä lähettää terveisiä? Terveiset terveydenhoitohenkilökunnalle, että vaihtakaa nyt helkatissa se termi "napapiikki", kun sitä ei saa napaan pistää, eikä edes kovin lähellekään. Tässä teille ihan ilmainen, korvaava termi: "röllypiikki", kun maharöllyynhän se oikeasti pistetään.

Terv. nimim. Vielä 6 piikkiä jäljellä vm -68

Recap 2023

 

Pinkki kipsi vaihtui violettiin. Oliskohan seuraava sitten oranssi?

Sattuneesta syystä on tullut viime viikot vain maattua koipi ojossa kudin kädessä, eikä ajatustakaan ole tullut uhrattua tulevaan jouluun. Kauppaan en pääse, ruuanlaitto ei tällä raajavalikoimalla onnistu, joten mitään ihmeruokia ei jouluksi tule. Koristeitakaan ei vielä näy, sillä kahden kepin varassa ja yhdellä jalalla ei pysty kantamaan mitään. Luottovermeenä on Kotipuutarha-lehdestä aikoinaan saatu vihreä vyölaukku, johon mahtuu sekä puhelin että e-reader. Ei tarvi lokaatiota vaihtaessa pyytää parempaa puoliskoa tuomaan ihan kaikkea perässä.

Yllätti, miten paljon lihasvoimaa ja notkeutta tällainen rampuus vaatii. Liikkuessa on täysin käsivoimien ja vatsalihasten varassa, ja samaa komboa tarvitaan vessanpytylle laskeutumisessa. Suihkussa käynti on silkkaa akrobatiaa, kun vammaiskoipea täytyy kurottaa jakkaran päälle suojaan vedeltä ja samalla pestä loput kropasta lattialla istuen. Kyynärsauvoissa huomaa, miten lääketiede on edelleen miesten lääketiedettä: käsivarsituet on mitoitettu miehen haballe ja kahvojen sormilokoset lapiokouralle. Melko epävarmaa on meno, kun ei sauvat istu naiselle sitten mitenkään, joten niistä ei saa kunnon tukea.

ATK:ta plärätessä pisti silmään, että moni bloggaa jo vuoden 2023 muistelmia, ja herraisä, onhan tämä vuosi tosiaankin tulossa päätökseen. Siispä minäkin. Siis en toivottavasti ole tulossa päätökseen, vaan muistelen vuotta 2023.

Mutta eihän tästä vuodesta jäänyt mitään käteen. Taas talvi jatkui toukokuulle, alkukesä oli kuiva ja viileä ja loppukesä märkä ja kylmä. Heinäkuussa harmaahome hyökkäsi kasvihuoneeseen ja mädätti sadon. Lämpö tuli vasta syksyllä, mutta megamärkyys jatkui. Tontti tulvi useaan otteeseen ja runsaammin kuin koskaan. Sato ei hääppöinen ollut, mutta saatiin satopakastin kuitenkin täyteen. 

Enemmän tämä vuosi jää mieleen kamalana työvuotena. Keväällä työyksinäisyys ja motivaation totaalipuute iski päälle niin voimalla, että mietin irtisanoutumista ihan vakavissani (edelleen uskon, että tulevaisuuteni on salaatteja pakkaamassa jollakin Kangasalan lukuisista kauppapuutarhoista ja asuinsija jossakin Pälkäneen lukuisista vanhoista puutaloista). Esihenkilölle sai jankuttaa, miten tarvitsen backupin siltä varalta, että jotain sattuu, sillä kukaan muu ei ole näitä asiakkuuksia tehnyt - eihän kukaan edes tiedä, missä mun työtiedostoni sijaitsevat. Kävi jopa ilmi, ettei firmassa kukaan tiennyt yhden asiakkaani kontaktitietoja. Vaan ei mennyt jankutukseni jakeluun, ei.

Loppuvuodesta meikäläinen myytiin uudelle asiakkaalle ja vuoden loppuun mennessä piti hoitaa vanhojen asiakkaiden "hännät" ja sitten tehdä handover jollekulle. No, hännät kasvoivat kasvamistaan, eikä sitä jotakuta kuulunutkaan, ja niinhän siinä pyllähdyksen jälkeen kävi, että sain lausua kuuluisat viimeiset sanat: I told you so. Pikainen meili esihenkilölle ja viesti asiakkaille, ja sitten kaikki kolme läppäriä kiinni. Meikä keskittyy nyt jalkansa kuntouttamiseen. Vuoden loppu alkoi jo stressata, kun aika oli käymässä vähiin, ja olisi pitänyt jossain vaiheessa kouluttaa kolme "jotakuta". Mutta nyt on rauhallista ja seesteistä, kun saa keskittyä vain villalankoihin ja hyviin kirjoihin.

Ja juuri kun jälleen kerran ajatteli, että ei tämä työnantaja enää paskempi voi olla, soitti työterveyshoitaja ja sanoi, että työnantaja vaatii työhönpaluuneuvottelun, kun sairasloma kestää näin kauan (= vajaan kuukauden). Eli pitäisi palata töihin kesken sairasloman. Siinä vaiheessa oli leikkaus vielä edessä, joten sain lykättyä "neuvottelua" (= sanelua).

Leikkaus meni hyvin, kirurgi oli nuori ja komea, hoitajat nuoria ja kauniita ja todella ystävällisiä. Jalkapöydässä on enemmän titaania kuin orgaanista ainetta ja toipuminen kestää kuulemma kuukausia. Sairaslomaa tuli toinen vajaa kuukausi lisää, mutta sitä en saa pitää, vaan joudun töihin osa-aikaisesti - ja vajaalla palkalla! Joudun hakemaan kompensaatioksi Kelalta sairauspäivärahaa. Että mitä sanoinkaan siitä paskasta työnantajasta... Olen jo etsinyt Kangasalan kauppapuutarhojen rekrytoijien yhteystiedot.

No, Satu Rämön kirjat ovat olleet viihdyttäviä ja Iida Turpeisen Elolliset suorastaan mykistävä (ja pohjattoman surullinen) kokemus. Raunioiset-huivi on valmis, samoin kaksi paria villasukkia ja Kurkien mailla -villapaidan kuvio-osuus. Suunnitelmissa on vielä alpakka-silkkihuivin ja Ihtiriekon Pohjolan emäntä -neuleen nykertäminen - ja se, että olisi maaliskuun kiihkeimpänä esikasvatusaikana taas kahdella jalalla.

Esikasvatusta yhdellä jalalla

 

Kolme työläppäriä ovat vaihtuneet tähän näkymään

Siskon kanssa kässämessuilta tullessa huokailtiin, että oispa aikaa käsitöiden tekemiseen. No, niinhän siinä kävi, että kumpikin sai mitä tilasi, tosin ei niin hehkeään tyyliin. Iltalenkiltä palatessa, juuri ennen kotiporttia, tein kaksoiskärkisalkowin ja pyllähdin jalkateräni päälle, joka - lääkärin sanoin - vääntyi kuin tiskirätti. Seuraavana päivänä työterveyden kautta Acutaan ja sieltä pinkin kipsin kanssa kotiin odottelemaan leikkausaikaa. Koiven saa laskea sydämen tason alapuolelle kuulemma vain vessassa käynnin ajaksi, joten nyt sitä sitten maataan urakalla erinäisissä lokaatioissa. Onneksi tuli sitä ennen hankittua ne langat kässämessuilta, ladattua e-reader täyteen kirjoja ja ostettua 5 kpl palapelejä. Eiköhän näillä koipi saada kuntoon.

Mutta koska tänään avataan joulukalenterin eka luukku, täytyi konkata kyynärsauvojen varassa (yllättävän hankalaa!) kodinhoitohuoneeseen ja laskea koipi alas sen verran, että sai sen ekan luukun avattua. Miten se olikin niin täynnä :-0 Muistiinpanojen mukaan kasvariin saa keväällä laittaa 6 kpl chilejä ja 6 kpl paprikaa, mutta kun niitä chililajikkeita on 12 kpl... No, aloitetaan helpoimmasta:

Paprikoita on Siberian bonus, oranssi ja paksukuorinen, eikä kovinkaan satoisa, sekä Zazu, oranssi suippopaprika, joka on hurjan satoisa ja makea. Munakoison Wild boar siemeniä on vielä kamala kasa, mutta laitetaan nekin nyt esikasvuun. Tällä reseptillä tekemäni munakoisosäilyke on yllättävän hyvää.

Sitten ne chilit, aloitetaan Fataliin ilmaissiemenistä:

• Aji flor morado on kuulemma kaunis violetteine kukkineen ja hedelmät parhaita pikkelöityinä tai kuivattuina.
• Cabai kerintin on käkkärä chili Indonesiasta ja sopii jopa ulkona kasvattamiseen. Eipähän vie tilaa kasvihuoneesta.
• Trepadeira werner tekee pieniä, kirsikan kokoisia hedelmiä ja mahtuu kasvatettavaksi ruukussa. Ei vie tilaa tämäkään.
• Sangriaa taidetaan kasvattaa vain ulkonäön vuoksi, joten menköön pihakoristeeksi sekin.

Entäs ne oman rahan chilit:

• Cream fantasyä oli vielä muutama siemen jäljellä, mutta hankin sitä lisää, koska sitä ei ole ollut muutamaan vuoteen saatavilla.
• Aji mangoa Fataliin Jukka suositteli kasvatettavaksi, jos ei Cream fantasyä löydy. Hedelmäinen ja satoisa chili.
• Sugar rush stripey oli viime vuoden ulkonäköhankinta, sillä onhan se hurjan kaunis. Ja hurjan hyvän makuinen, joskin myös hurjan tulinen.
• Sugar rush amarillo päätyi ostoskoriin, koska se kuuluu sugar rush -perheeseen ja on vähemmän tulinen kuin stripey.
• Aji fantasy stripey on tämän vuoden ulkonäköhankinta, mutta myös sen makua kehuttiin, ja tulisuusaste on maltillinen 4.
• Jalapeno lemon spice oli paremman puoliskon toive. On kuulemma kovasti kehuttu lajike, eikä liian tulinen tämäkään.
• Rocato sopii savustamiseen, joten sitä testataan tänä vuonna.
• Aji Guyana oli viime vuoden kokeilu. Hurjan satoisa ja melkoisen tulinen chili, joka on päätynyt paremman puoliskon chilisooseihin.

Nyt pitäisi sitten vain odotella, että kaikkien töiden ja kotitöiden lomassa paremmalla puoliskolla on aikaa hakea esikasvatusvermeet varastosta ja kantaa multapussit kodinhoitohuoneeseen. Eksoottista kokeilla esikasvatusta koipi ojossa.