tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kanttarelli-nuudelisoppa

Alkoi tehdä mieli aasialaisehkoa makumaailmaa, ja koska viimeinkin alkoi metsään tulla sieniä (missä ihmeessä ne on lymyilleet, vaikka on ollut näin kosteaa ja lämpimähköä?), kehittelimme idean keitosta, johon tulee nuudeleita ja paahdettua kanttarellia. Naapurin setä tosin oli ehtinyt meidän kanttisapajille, mutta onneksi uusiakin sieniä oli esille popsahdellut.

Keiton liemi keitettiin ihan fondipohjalta, tosin lorautimme sekaan kalakastiketta ja soijaa. Oman maan vaha- ja härkäpavut ryöpättiin, ja kanttarellit paahdettiin seesamöljyn ja valkosipulin kanssa pannulla. Kasvihuoneesta irtosi tukko mizunaa antamaan liemelle substanssia. Viime vuoden chilejä on vielä kuivattuina jemmassa, joten chef ritsautteli yhden palon soppaan antamaan lämpöä. Sitten laitettiin nuudelit liemeen pehmenemään, ja donkattiin sekaan pavut ja sienet. Keiton päälle löytyi kasvimaalta pari kourallista korianteria.

Nuudelit imivät makua kanttarelleista, ja lopputulos oli hyvin sieninen. Se ei meidän perheessä ole ollenkaan huono asia :-)

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Sadonkorjuuhässäkkä

Tätä se aina on, kun kasvimaalta alkaa tulla satoa: yhtä itemiä tulee kerrallaan niin vähän, että siihen ei voi ruokalajia perustaa, vaan täytyy tehdä vähän-sitä-sun-tätä -ruokia, joita meillä kutsutaan hässäköiksi. Tämän hässäkän päätähtinä olivat parsakaali, joka teki muhkean kukinnon, ja edelliseltä illalliselta tähteiksi jääneet luomubroilerin rippeet (oli muuten iso ja mehevä broileri, mutta liha olisi ollut melkoisen mauton ilman chefin tekemää marinadia).

Kasvimaalle oli jostain toissavuoden satsista jäänyt valkosipulia, joka nyt alkoi kukkia, joten otettiin se mukaan, ja saksittiin kasvihuoneesta vahapavun palkoja ja kasvimaalta härkäpapua. Yrtiksi valikoitui minttu, kun meidän piti hässäkkään lisätä fetaa, joka kuitenkin unohtui lopputuloksesta.

Chef kärväytti broilerin lihat pannulla hunajan kanssa ja paahtoi seuraksi mantelia. Minä ryöppäsin sillä välin pavut. Parsakaali ja valkosipuli päätyivät pannulle myös, ja lopuksi koko komeus laitettiin lautasille parmesanlastujen kanssa. Kyytipojaksi valikoitui ranskalainen chablis.

Parsakaali aiheutti kyllä megaluokan pettymyksen, sillä se oli melkoisen mauton. Aquilesia olen kasvattanut aiemminkin, joten mauttomuuden syynä ei ole lajike, vaan sääolosuhteet. Harmi. Myös valkosipulin maku oli huuhtoutunut sateiden mukana.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Aamiaiskupit herneen ja fetan kera

Lomalla on ihana viettää pitkiä aamuja lukuisten teekupposten kanssa. Perus aamiaissetti alkoi jo vähän tympiä, ja kun kasvimaalta tulee nyt runsaasti hernettä (myös rastaat ovat tämän huomanneet), muistin Kitchen Gardenissa olleen muna-hernekuppien ohjeen. Ei muuta kuin illanvirkku Luigi ylös sängystä aamuvirkun vaimon seuraksi, koirat lenkille, ja sitten kuppeja väsäämään.

3 kananmunaa
2 rkl kermaa
- vatkaa sekaisin
75 g fetaa
- murusta joukkoon
pari kourallista herneitä
minttusilppua
ruohosipulisilppua
suolaa
pippuria
- lisää joukkoon
- kaada esim. silikonisiin muffinssivuokiin (n. 6 kpl)
- paista 200 C/15-20 min

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Mansikkavaniljajugurttihyydyke

Pannacotta on muhinut jo pitkään mielessäni, mutta jotenkin liivatelehtien kanssa puljaaminen ei ole houkutellut. Rohkaistuin kuitenkin koittamaan, nähnyäni "Tomin keittiö" jakson, missä tehtiin vastaava pläjäys aivan kädenkäänteessä.

Liivatelehdet kylmään veteen. Toiseen kattilaan sokeria ja muutama murskattu mansikka karamellisoitumaan - tästä tulisi kuorrute. Ja toiseen kattilaan kuumenemaan kermaa, maitoa ja hieman sokeria. Mukaan yksi vaniljatanko sekä siemenet. Kiehautetaan ja otetaan liedeltä. Lisätään liivatelehdet sekä hieman huoneenlämpöistä jugurttia - sekoitetaan. Annostellaan pariin astiaan ensin mansikkakaramelli ja sitten vaniljajugurtti. Kylmään vähintään kahdeksi tunniksi.

Hassua oli vielä se että en mitannut yhtäkään aineosaa, kun ei niitä jaksossakaan mainittu. Mutta kuten vanha kaveri sanoi aikoinaan, mikään ei ole niin tarkka kuin silmä - hyvin onnistui. Maku oli todella hyvä. Vaimon mielestä täydellistä, mutta taidanpa itse vähentää hieman sokeria ensi kerralla. Joka tapauksessa, liivatelehtikokeilu onnistui heittämällä ja tulee varmasti tehtyä uudelleen.


Punajuuricarpaccio

Satoa pukkaa aika vauhdilla. Nyt ei niinkään mietitä mitä syödään vaan, että missä järjestyksessä. Lisäksi haasteena on keksiä uusia reseptejä tutuille aineosille. Tässäpä yksi loistava resepti punajuurelle, minkä vaimo bongasi yhdestä kirjastaan.

Punajuuricarpaccioon tulee vain al dente kypsytetyt puna- ja raitajuuret ohuelti pojalle. Seuraavaksi tulee paahdettuja pinjansiemeniä sekä vuohenjuustoa. Päälle ruohosipulia ja basilikaa. Lopputulos viimeistellään limellä ja hyvällä oliiviöljyllä. Ja huolimatta ehkä vaatimattomasta ulkonäöstään, älyttömän hyvät maut, jotka toimivat keskenään. Vaatinee itsekasvatetut maukkaat juurekset.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Rommi-kookoshauki

Yhtäkkiä outo valoilmiö kirkasti taivaan ja kuivasi kesäkeittiön istuimet. Päivän ruoka oli valittu siten, että sen voi myös tehdä sisätiloissa, mutta ihme kyllä pääsimme jälleen koekäyttämään kesäkeittiötä.

Luigin nikkaroidessa kesäkeittiöön portaita otin tuliaisiksi saadut, ruodottomat (!) haukifileet ja mukailin niille marinadin Jamien uusimmassa lehdessä olleen ohjeen perusteella.

0,5 dl tummaa rommia
1,5 dl kookosmaitoa
chiliä
suolaa
sitruunan kuori raastettuna
kourallinen korianterinlehtiä
tupsautus jeeraa, kurkumaa, jauhettuja korianterinsiemeniä
- lado vuokaan kalanpalat (Jamie käytti seitiä, mutta mikä tahansa vaalea kala käy)
- kaada päälle marinadi
- anna maustua tunti jääkaapissa
- grillaa sellaisenaan tai folionyytissä, tai hauduta uunivuoassa

Oheen chef halusi vaaleassa balsamicossa ja sitruunamehussa marinoituja, grillattuja kesäkurpitsaviipaleita, ja niiden lisäksi silppusin ison kyssäkaalin, sokeriherneitä ja tavisherneitä salaatiksi. Tuo hervottoman suuri basilika on Bolloso Napoletanoa.

Rommi dominoi marinadin maussa, mutta se ei ollut ollenkaan hullumpi maku - Jamien ohjeessa rommia oli tuplasti enemmän. Rommimarinointia voisi harrastaa jatkossakin.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Missio 2/3

Kyllä! Tämän taiteellisen otoksen keskeltä pilkistää Romanesco! Ihmettelin, mikä kaali kasvattaa järjettömän suuret suojalehdet, kunnes älysin ropeltaa lehtiä sivun ja kurkata kasvin keskelle. Hieno, vihreä pyramidi sieltä on nousemassa.

Huonosta säästä huolimatta alkaa tämän kesän missiot täyttyä: viininpunaista sävyä on jo kasvimaalta kerätty (Shiraz-sokeriherne pukkaa valtavasti palkoja, jotka mauttomuudestaan huolimatta maistuvat koirille) ja Romanesco on jo melkein ehkä kohtapuoliin lautasella. Vielä odotellaan olmikurpitsaa saapuvaksi; sitten on kesän tavoitteet saavutettu.

Eilen istuttelin pak choita, korianteria ja tilliä kasvihuoneeseen. Ensiksi mainitun sen takia, että se kuulemma kasvaa paremmin syksyä (!!!) kohden, eikä kirpat ole vieläkään hävinneet kasvimailta, ja kaksi jälkimmäistä siksi, että eivät jostain syystä millään idä kasvimaalla ahkerasta istuttelusta huolimatta. Onhan se nyt "#¤%& jos ei omasta maasta tilliä saa! Liekö siemensatsi jotenkin huono, kun ei tillin luulisi olevan mitenkään nirppanokkainen sään suhteen. Oman maan tilli on niin mahtavan aromaattista, ettei kaupan versiot sille ikinä pärjää.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Idoli lopetti

10 vuotta sitten, kun oltiin vielä puutarhaneitsyitä, naapurin täti inspiroi, innoitti ja näytti esimerkkiä: heidän pihallaan oli järjettömän suuri kasvimaa kukoistavine juureksineen ja monta marjapensasta. Joka toukokuu täti toi näytille korkeat, tanakat ja kukkivat tomaatintaimet, jotka olivat kasvaneet ihmeen valoisassa mutta viileässä kellarissa. Ei voinut kuin ihailla muhkeaa hyötypuutarhaa (joskin hekin kyllä saivat osansa kylän vesimyyristä: yhtenä vuonna löysivät kasvattamiaan perunoita, porkkanoita ja sipuleita kauniisti pinottuina ojan penkalta). Erityisen kahdehdinnan kohteena oli liiterin nurkkaan ylijäämämuovista nidottu papula. Että jollakin voi olla pelkille pavuille pyhitetty pyhättö!

5 vuoden jälkeen kun oma viherturauksemme oli edennyt kasvihuoneasteelle, täti lahjoitti meille muutaman Tanskan viennin ja kurkun taimen ja lupasi, ettei meidän tarvi ikinä kasvattaa omia tomaatteja, koska heiltä ylijäämiä kyllä liikenee.
Tänä keväänä ihmettelimme, kun papula oli purettu ja kasvihuoneessa oli vain kottikärryjä yms. puutarhasälää. Kasvimaallakaan ei elämää näkynyt, Yhtenä aamuna törmäsimme postilaatikoilla (naukserimme palvoo naapurin tätiä, eikä voi kävellä kotia kohti, ennen kuin on saanut kunnon silitykset), ja täti sanoi väsyneensä puutarhahommiin ja istuttaneensa kasvimaan tilalle pari omenapuuta. Jotenkin tuli haikea fiilis. Meidän kylällä ei enää muita puutarhaharrastajia ole.

Vähän kyllä lohduttaa se, että voi aamulenkillä salaa kyylätä uusien naapurien pihanlaittoa. Rakentajien jäljiltä piha oli pelkkä suuri saviallas, mutta nyt sitä on alettu muokata oikeaksi pihaksi. Toivottavasti ne rupeavat siellä kasvattamaan ruokaakin, jotta saa lisää ideoita ja inspiraatiota. Puutarhakyttäys se naisen tiellä pitää.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Sitku - mutku

Alkukesästä kasvihuone näytti tavallista tyhjemmältä, kun Sungoldit esikasvattuivat liian rimpuloiksi ja päätyivät roskikseen (ens vuonna täytyy laittaa ne esikasvatukseen vasta maaliskuussa), mutta kyllähän tuo on taas rehahtanut viidakoksi. Tarkoitus oli siirtää chilit ja pavut ulkoilmaan sitten kun helteet tulee, ja tehdä enemmän tilaa paprikoille, mutta eipä ole helteitä näkynyt. Kasvihuoneessa chilit ja pavut sentään tekevät jo hedelmää. Ulkona olevat chilit vasta aukovat kukkiaan, ja pavut ovat juuri ja juuri ohittaneet sirkkalehtiasteen.

Sateinen ja auringoton kesä ei ole vielä pystynyt yhtään tomaattia punerruttamaan, ja jatkuvan kosteuden takia täytyy tiukasti pitää kasvihuoneen satoa silmällä, ettei home pääse yllättämään. Pari paprikaa on jo mätänemisen takia päätynyt kompostiin.

Kasvimaat näyttävät nyt siltä, miltä ne normaalisti heinäkuun alussa näyttävät. Satoa tulee jo hengenpitimiksi, mutta sade on tehnyt sadon melko mauttomaksi, eikä aurinko ole päässyt kasvien sokereita herättämään.

Puutarhaharrastuksen yksi jännittävimmistä puolista on kuulemma luonnonolosuhteiden kanssa pärjääminen. Minusta tämä on kyllä ihan tarpeeksi jännittävää ilman luontoakin. Tulis nyt se #¤%&":n aurinko esiin!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Bouillabaisse

Minkä sille voi, kun henkilö on rakastanut äyriäisiä siitä lähtien kun 1980-luvun alussa tilasi kansainvälisen naisen tyyliin Frutti di mare -pizzan jossain Ylivieskan ihka ensimmäisellä pizzaa tarjoavalla huoltiksella (vai oliko se joku baari yms. kuppila). Siitä sitten pikkuhiljaa äyriäisrakkaus kehittyi, kunnes kohtasi huippunsa Luigin kanssa Viareggiossa, Piccolo Principen kolinapastan (pasta sai nimensä siitä, että siinä on niin paljon vongole-simpukoita, että se kolisee syödessä) ja maailmankaikkeuden parhaimman pinot grigion (edelleen harmittaa, ettemme valokuvanneet etikettiä) seurassa.

Pakastimessa oli chefin tekemää kalalientä reilu litra, jostain ylijäänyttä tomaattikastiketta ja isoja katkarapuja. Siitä sitten idea iski bouillabaissesta, joka on meidän kummankin suosikkisoppa.

Kattilassa kuullotettiin sipulia ja valkosipulia, huljautettiin niiden niskaan pari desiä valkoviiniä, sekä kalaliemi, tomaattikastike ja nyppäisy sahramia ja oman maan rakuunaa, ja annettiin porista vartin verran. Seuraavaksi heitettiin soppaan muutama palanen lohta ja ahventa (ainoa tuore valkoinen kala sinä päivänä marketissa), ja annettiin niiden kypsyä 5 minuuttia. Lopuksi soppaan päätyivät katkaravut ja tölkkisimpukat ja ripaus tilliä.

Lasiin Fernwayn sauvignon blancia ja toiselle lautaselle paahtoleipää ja tilliä. Kelpo loma-ateria.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Lahnapullia

Juhannuksen tienoilla saimme tuliaisiksi 5 pyyntituoretta lahnaa. Yksi heitettiin savustumaan saman tien, mutta loppujen kanssa ihmeteltiin muutama viikko, kunnes sateen keskellä keksittiin, että kalapullien näprääminenhän on oivaa sadepäivän puuhaa. No, tokihan kun saa lahnat sulatettua ja vielä oikein yllytyksen vuoksi hakee saman päivän aamuna kaupasta villalankaa sadeviihdykkeeksi, sade lakkaa ja aurinko tulee esiin.

Lahnan saaminen pullaksi ei ollutkaan helppoa. Keittiö kuorruttui suomuihin, ja terävän veitsen lisäksi tarvittiin sivuleikkureita katkomaan paksut ruodot. Mutta pullia tuli 3 lahnasta kuitenkin parin päivän ruokatarpeiksi asti. Jep, se viimeinen lahna jäi vahingossa pakastimen perukoilta huomaamatta.

Chef maustoi pullat inkiväärillä, limellä, chilillä, soijakastikkeella, suolalla, pippurilla ja korianterilla, ja lämmitti grillin kesäkeittiön katoksen alle. Lisukkeeksi suikaloitiin kesäkurpitsaa. Yllättävän hyvin lahna soveltui pulliin ja maistui suorastaan raikkaalta.

Lopuista pullista tehdään tänään kerrosvoileipiä, ja sekoitetaan jogurtista ja tillistä niille kastike. Nam.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kesän muistilista

Asioita, jotka eivät saa kesällä loppua kesken:
  • multa
  • lannoite (jahka sitä muistaisi käyttää)
  • yrttien siemenet (etenkin korianterin ja basilikan)
  • rucolan siemenet
  • aurinko (!!!)
  • maali (ikinä ei tiedä milloin iskee iili maalata kasvihuoneen portaat barbienpinkiksi)
  • klapit (sekä grilliin että takkaan, jos sade ei lakkaa)
  • kirjat
  • akkainlehdet
  • virkistävä valkoviini
  • ruokaideat
  • sato (sekä puutarhassa että metsässä)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kesäkeittiön koeajo

Sadesään takia ei vielä päästy viettämään virallisia uuden kesäkeittiön vihkiäisiä, mutta grillaus sujui upouuden katoksen alla mukavan kuivasti ja lämpimästi.

Grilliin laitettiin inkiväärissä ja seesamöljyssä marinoitunutta, Välimaan tilan luomupossun kassleria. Harvoin meillä possua syödään, kun sen liha on niin kuivakkaa, mutta tämän kasslerin myötä possu koki toisen tulemisensa meidän lautasille. Liha oli todella maukasta ja mehevää, ja siinä oli hyvää läskiä, joka kärvääntyi grillissä ihanasti. Tätä on pakko saada lisää!

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kasvimaakyttäystä

Nyt sentään jo irtoaa kasvimaalta salaatinlehtiä ja kesäkurpitsaa henkemme pitimiksi, joten brittien hungry gapiksi kutsuma ajanjakso (kun edellisvuoden sato on syöty, eikä uutta ole vielä saatavilla) alkaa viimein olla ohi. Välillä kasvimaa jopa yllättää muutamalla sokeriherneellä tai pullealla kyssäkaalilla, salaattiin silputtaviksi.

Kun tämä kesä keksi muuttua näin sateiseksi, tulee kuurojen välillä patsasteltua kasvimaalla tsekkaamassa, josko johonkin olisi jo jotain ehtinyt kasvaa. Esimerkiksi kuvan herneet yllättivät: edellisenä päivänä ei näkynyt kuin muutama kukka, ja seuraavana päivänä olikin jo palkoja roikkumassa. Samoin sokeriherne Shiraz yhtäkkiä tarjosi makusteltavaksi viininpunaisen palon. Eipä maistunut juuri miltään. Taitaa odottaa aurinkoa herättämään sokereitaan.

Mansikat ovat nyt erityiskyttäyksen alla, kun alkoivat punertua näin kosteassa säässä. Vähintään kerran päivässä pitää kurkkia, josko joku olisi ehtinyt jo kypsyä, jotta sen saa napattua suuhunsa ennen kuin home iskee.

Osuvasti tuli Seeds of Italyltä tänään meiliä otsikolla "When will it stop raining??". Briteissäkin kuulemma ainoastaan etanat ja kotilot kasvavat muhkeiksi, eikä muusta sadosta ole tietoakaan. Myös siellä ovat normaalista aikataulusta 3-4 viikkoa jäljessä. Jos joku sattuu nyt viikonloppuna Lontoossa piipahtamaan, niin sunnuntaina osoite olisi Clerkenwell. Siellä on italialaiset bileet italialaisine ruokineen, ja paikalla myös Seeds of Italy. No, oli meilläkin paikallispubissa pari viikkoa sitten rockfestarit, että ei silleen haittaa...

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Puutarhapuhde 2012

Kirjahyllyjä siivotessa mietin, mitä ihmettä tehdä vuosien varrella kertyneille puutarhalehdille. Niissä on kauniita kuvia, hyödyllistä tietoa ja mielenkiintoisia ruokaohjeita, mutta ei niitä kuitenkaan tule toiste luettua. Kierrätykseenkään niitä ei viitsisi noin vain dumpata, kun niistä on tullut punta jos toinenkin maksettua.

Sitten keksin oivan harrastuksen talven varalle: käyn joka ikisen lehden läpi ja saksin talteen mielenkiintoisimmat jutut, kuten istutusohjeet, lajikesuositukset ja ruokareseptit. Niistä kokoan talven pimeydessä aakkostetun kansion, josta pikaisesti pystyy tsekkaamaan ideoita tulevalle kesälle ja siementilauksille. Tavallaan siitä siis tulee omatekemä puutarhakirja, tosin täysin plagioitu sellainen.

Jos olisin saanut samat askartelugeenit kuin armaat siskoni, voisi kansiosta tehdä kauniin kaikkine koristeluineen ja härpäkkeineen. Mutta siihen ei nämä geenit eikä hermot riitä. Voiskohan koristelun ulkoistaa? Akvamarin?

torstai 12. heinäkuuta 2012

Ainakin sitä punaviiniä

Tämän vuoden puutarhateemana on ollut rustiikki punaviini. Rustiikkisuutta tuonevat rosoiset kurpitsat Rugosa friulana ja Marina di chioggia, joskaan kummankaan hedelmistä ei vielä näy häivähdystäkään. Kylmä kevät siirsi kurppareiden istutusta sen verran myöhään, että esikasvatteet ehtivät jo kukkia pienissä taimipoteissaan, ja uudelleenistutukset tuli tehtyä hiukan liian myöhään.

Mutta punkut kukoistavat ainakin näin kukkavaiheessa. Härkäpapu Crimson flowered kukkii kasvimaalla huomiotaherättävän kauniisti, ja vuoden vihannes, sokeriherne Shiraz toi puutarhaan punkun sävyä jo lehtihangoissaan. Nyt se kukkii tummanpunaisena, ja toivottavasti houkuttelee kimppuunsa sen verran pölyttäjiä, että saadaan salaatteihin ja wokkeihin vihreän lisäksi viininpunaista.

Tavallinen herne on jo tehnyt mukavasti palkoja, joiden pullistumista odottelemme vesi kielellä. Pavut sen sijaan ovat kärsineet kylmästä kesäkuusta, ja vasta nyt alkavat kurotella sirkkalehdistä ylöspäin. Jopa kasvihuoneessa majailevat pavut ovat vasta kukkavaiheessa, vaikka jonain vuonna ollaan saatu samaan ateriaan sekä omia papuja että parsoja. Nyt on parsasesonki ollut jo muutaman viikon takanapäin.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Ruokaa muille

Melkein jo vuoden kestänyt yletön kosteus alkaa tehdä tuhojaan. Ikinä ei ole ollut tällaista määrää kirvoja. Metsässä ei tarvi kuin vähän hipaista jotain lehtipuuta, niin johan ropisee niskaan kymmenittäin sinivihreitä öttiäisiä. Kotipihassa mustat kirvat kiharruttavat omenoiden, jasmikkeiden, kirsikoiden ja jopa pinaattien lehtiä, ja herukoiden lehdet ovat punaisilla rakkuloilla herukkakirvojen takia.  Muutaman nuoren puun ja pensaan olen joutunut sumuttamaan jo kahdesti, jottei kasvi kuole kirvojen takia.

Hyttysiä on aamuhaisteluitaan tekevien koirien ympärillä inisevänä pilvenä; kotipihasta ne onneksi imeytyivät Mosquito magnetin kitusiin.

Kasvimaalla papujen ja salaattien lehdet muuttuvat pikkuhiljaa pitsiksi. Sen siitä saa, kun on vuosikausia naureskellut brittien etanakammolle. Nyt on etanoita ja kotiloja omalla pihalla yököttävät määrät. Juuri eilen Luigin kanssa siirrettiin kesäkeittiö uusille sijoilleen, ja keittiön tukijalkana ollut tiili oli kuin pahimmastakin Alien-leffasta: joka ikisessä tiilen reiässä asui 1-3 lehtokotiloa.

Eikä kirppojen jallittaminenkaan ole tuottanut tulosta: ne pirulaiset löytävät tiensä ihan joka paikkaan, jopa tulikuumalle asfaltille ja kukkatikkaiden korkeuksiin. Kaikki vähäinenkin sato tuntuu menevän ihan toisiin suihin, kuin mitä oli tarkoitus.

Eikä siinä vielä kaikki. Pihan ruusut alkoivat yhtäkkiä kellastua ja pudottaa lehtiään. Kirkkaanoranssi putu ruusujen rungolla paljasti mistä on kyse. Ruusuruostehan se siellä jyllää. Ja lisää sadetta on luvassa tälle viikolle.

Kaikkea tätä kärsimystä kompensoimaan täytyy tulla satoisa ja vähätoukkainen sienivuosi. Huomenna käydään tsekkaamassa tattipaikka, josko sieltä saisi ensimmäiset herkkutatit pinot noirin seuraksi. Omassa pihassa jo voitatit kasvaa.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Yrttikuhaa ja kesäkurpitsaa

Viime vuonna hyväksi ja satoisaksi todettu Lungo di Firenze jatkaa komeaa yksilösuoritustaan. Vaikka tänä vuonna sato on hirvittävän myöhässä, jaksaa Lungo puskea raidallisia hedelmiään jopa ämpärissä asuessaan. Koska maku ja asenne on Lungolla kohdallaan, on se tästä lähtien meidän vakituinen kesäkurpparimme.

Marketin tuoreet kuhat saivat ylleen hunnun oman pihan yrteistä: rakuunasta, oreganosta ja ruohosipulista. Kesäkurpparisiivut uivat muutaman minuutin limessä ja soijassa mustapippurin ja korianterinsiementen kanssa. Sitten chef heitti ne hetkeksi grilliin, minkä jälkeen saimme nauttia ihanan kesäisestä lounaasta. Cheers!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Mega-iiris

Iirikset ovat lempparikukkiani, ja niinpä niitä on tullut istutettua pitkin tonttia. Kaikkia en ole saanut kukkimaan, mutta vanhat uskolliset siniset ja keltaiset iirikset ilahduttavat hienoilla kukillaan vuodesta toiseen - jopa silloinkin, kun vesimyyrät ovat narskuttaneet juuret lähes olemattomiin.

Kuvassa oleva partaveikko on ainakin 3 vuotta kasvanut etupihan kukkapenkissä kukkimatta kertaakaan, enkä enää muista mistä sen olen saanut tai mikä sen lajike on. Joku anopin tuoma tai sitten Kauppilasta tai Korpikankaalta hankittu. Mutta melkein lensin hanurilleni, kun se yhtäkkiä viime viikolla aukaisi ensimmäisen kukkansa. Jättimäisen iso, hyvinkypsyneen punaviinin värinen kukka loisti pihan toiseen päähän saakka. Huikea esitys!

Harmi, että niin monen lajitoverin kukinta on vielä näkemättä. Pläräsin nimittäin dementikkokansiotani ja huomasin, että olen istuttanut pihaan aika hemmetin makeita iiriksiä. Täytyy syksyllä kaivaa niiden juurimukulat esille, jotta aurinko saa kukat popsahtelemaan esille ens kesänä.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Täydellinen lohturuoka

Ei silti, että näin lomalla lohtua tarvii, mutta JOS tarvisi, niin se löytyisi tästä. Jamien toiseksi uusimmasta lehdestä bongasin pottulisukkeen, jota oli pakko kokeilla: sinihomejuustolla maustettua pottumuusia ja pinaattia. Sinänsä haasteellinen resepti, sillä tähän aikaan vuodesta ei muussipottuja tahdo löytyä. Marketissa oli tarjolla vain kumiperunoita ja itäneitä perunoita, mutta koska omasta kasvimaasta irtosi säälittävä kourallinen pinaattia (toisin kuin Villa Valpurissa, jonka kasvimaa suorastaan pursusi isoja pinaatinlehtiä. Kade!) ja jääkaapissa oli Ahlmanin omaa sinihometta, oli kaivettava marketin laarista ne vähiten itäneet perunat.

1 kg perunoita
- keitä ja soseuta
30 g voita
100 g sinihomejuustoa
- lisää muusiin
pari kourallista pinaattia
- höyrytä ja mausta muskotilla
- laita puolet muusista vuoan pohjalle
- laita pinaatit muusin päälle
- kaavi loput muusit vuokaan
- ripottele päälle korppujauhoa
- paista 200 C/20-30 min.

Sillä välin chef keksi mukavan maustevoin pihville: valkosipulisilppua paahdetaan pannulla ja lisätään pehmenneeseen voihin. Erittäin lohduttavaa.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Meet John

Kyllä se on niin, että nainen tarvii elämäänsä 3 miestä: kotiluigin, joka kokkaa, rakastaa ja ajaa autoa, Kenin, joka jaksaa pyörittää taikinan kuin taikinan ja silputa vihannekset, ja Johnin, joka hoitaa nurmikon. Viimeistä olen elämääni hinkunut jo yli 10 vuotta, jotta tuo elämäni ykkösmies innostuisi nurmikonleikkuusta ja vaimo säästyisi tuolta vistolta puuhalta. Viimein, 3 tunnin Agrimarketissa ja sen parkkipaikalla istumisen ja seisomisen jälkeen, pihaan rullasi uutuuttaan kiiltävä John.

Luigi vei Johnin heti koeajolle, ja tuloksena on siisti, ehkä hiukan liian lyhyt, ja ruohosilppua täynnä oleva nurmikko. Täytyy siis leikkaussyvyyttä säätää. Mutta yllättävän tarkkaan John kaikki reunat ja mutkat veti, eikä pikkuleikkurille jäänyt kuin ahtaat pensaiden välit surruutettaviksi.

Johnin pitäisi kuulemma myös pystyä myös toiseen kaikkien vistojen hommien isään: lumenluontiin. Se jää nähtäväksi. Toivottavasti vasta reilusti ens vuoden puolella.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Loman aloitus Paakarissa

Tuoretta lomaa ja vanhaa Luigia juhlistaaksemme suunnistimme lähiravintolaamme Paakariin, joka on yksi Pirkanmaan helmistä. Ruoka on taatusti läheltä - Kangasala-menun raaka-aineet tulevat 15 kilometrin säteellä ravintolasta - joskin joku vääräleuka oli muistanut mainita, että myös Saarioisten tehdas on ravintolan lähimaastossa. Mutta Paakarissa äitien sijaan ruokaa tekee isä.

Tarjoilija toi aluksi pöytään houkuttelevan leipäkorin, jossa ranskalaistyyppistä, hapattamatonta ruisleipää, juureen tehtyä spelttileipää, vaaleaan juureen tehtyä leipää, suomalaista ruisleipää, Paakarin kuuluisaa näkkileipää ja siemenleipää. Pakkohan niitä oli kaikkia maistaa, vaikka tiedettiinkin täyttävämme mahamme jo pelkällä leivällä. Mutta Paakarin leivät vain on niin hyviä.

Luigi otti alkupalaksi graavilohta ja sinappikastiketta; minä kokeilin caesarsalaattia, jota maustoi kukonliha. Tajunta räjähti siinä vaiheessa, kun huurteisesta lasista hulahti suuhun Olivier Merlin Pouilly Fuisse 2007 -valkoviiniä. Ihanan öljyinen ja sinihomeinen chardonnay, joka sopi salaatille ja pärjäsi jopa anjoviselle salaatinkastikkeelle.

Pääruuaksi Luigi valitsi ylikypsän vasikan, joka oli suussasulavan pehmeää. Päivän kala oli lempparini siika, joten pääruuan valinta ei ollut vaikeaa. Vaikka siika oli hyvää ja ihanan tuoretta, veivät kasvikset päähuomion. Miten voi ruusukaali olla niin hyvää! Ja tuo peruna! Minä, joka en perunasta perusta (paitsi sipseinä ja Hesen ranuina), jouduin pysäyttämään tarjoilijan ja kysymään, mitä ihme lajiketta tuo peruna on - se nimittäin oli aivan käsittämättömän hyvän makuinen. Lajike oli Nicolan ja Siiklin risteymä Laurilan tilalta Laitikkalasta. Pikagoogletuksella ei käynyt ilmi, onko sitä saatavilla kotipihan pottupenkkiin - olisi kyllä sellainen lajike, jota erittäin mielellään kasvattaisi.

Vasikkansa jälkeen Luigi oli tyydytetty, mutta minä himoitsin vielä nenäni eteen ternimaitobruleen, jonka kyytipoikana oli Vertti-viherherukasta tehty sorbetti. Brulee oli pehmeän toffeinen, mutta ei liian makea, ja sorbetti mukavan kirpsakka.

Oikein hyvä alku lomalle :-)

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Loma! Laikkuja!

Näin meillä valmistaudutaan lomaan: puutarhuri osti puutarhahanskoja (sen verran täytyy tuotesijoitella, että Cittarista saatavat, 12:n nipussa myytävät, mustat, punareunaiset puutarhahanskat on ihan parhaita) ja palsternakan siemeniä (no, okei, myös akkainlehden ja virkistävää valkoviiniä), kun taas Luigi hanki kuohuviiniä ja mansikoita. Vähänkö se on romanttinen. Nämä ostokset yhdistämällä on hyvä loma tiedossa.

Loman alkua vieläkin hämmästyttävämpi asia on kiinanlaikkuköynnöksen laikut! Kolme vuotta se on tuossa pergolan kulmilla muka köynnöstänyt, mutta laikun laikkua ei ole näkynyt. Luulin jo ostaneeni väärät taimet, mutta nyt tuli laikut (juu, varmistin, ettei kyseessä ole lokin tai räkättirastaan tekoset) ja kaupan päälle vielä kielontuoksuiset kukat!

Kun tämä puutarhavuosi on näin surkea, on pakko iloita pelkistä laikuistakin. Jäätävän kylmän kesäkuun jäljiltä kasvimaalla ei kasva oikein mikään. Salaattia saatiin vasta juhannuksen jälkeen, ja kaikki muu on vielä sirkkalehtiasteella. Lehdessä lukikin, että sato on 3 viikkoa myöhässä. Se on tässä maassa huikean pitkä aika. Amerikkalaisen sääjampan on syytä olla oikeassa ennustaessaan, että nämä seuraavat 3 kuukautta ovat extralämpimät. Muuten nuo sirkkalehdet paleltuvat elokuun ensimmäisissä pakkasissa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Grillatut kanankoivet

Mehevän kanan metsästys sai tällä kertaa tähtäimeensä jogurttimarinadin. Ja koska edelleen kasvimaan raparperipuska varjostaa rakuunaa ja ruohosipulia, nyhdettiin muutama raparperinvarsi partaäijän joukkoon. Lisäksi tirautettiin mukaan limeä, ja tupsautettiin päälle vielä jeeraa, paprikaa, korianterinsiemeniä ja inkivääriä. Tässä sopassa paloitellut kanankoivet lepäsivät yön yli.
Seuraavana päivänä koivet pyyhittiin marinadista puhtaiksi, rubattiin suolalla ja pippurilla, ja grillattiin, kunnes lihoista tihkuva neste muuttui kirkkaaksi.

Kana säilyi mehevänä ja oli imenyt itseensä hyviä makuja. Vaikka vaihtelu virkistää (meillä harvoin syödään kanaa), tuli siltikin mieleen, että miksi syödä lihaa, joka vaatii näin älytöntä puljaamista. Täysin toisesta ääripäästä on kyyttö, jonka liha on niin jumalaista, että sitä voisi syödä raakana (chefille ruokahaaste: kyyttötartar Milanon malliin mozzan, basilikan ja pistaasipähkinöiden kera), tai strutsi, jolle ei tarvi kuin vähän vilauttaa pannua.

Kana saa vielä yhden mahdollisuuden, sillä lomasyömiseksi nappasimme Ahlmanilta luomubroilerin. Sen verran muhkea otus se oli, että loppuhinnasta tuli niin suolainen, että myyjätäti katsoi asiakseen varmistaa, haluaako rouva oikeasti maksaa kanasta näin paljon. Halusipa hyvinkin.

Sen kokeilun jälkeen odotellaan Villa Valpurin tulevien kesäkanojen päätymistä pataan.