Oodi Pirkkalan Cittarille

Mimosa. Ei liity aiheeseen.

Oi Cittari, Cittari, hyvän kaupan mittari. Sinne ihminen aina halaa, vaikkakin siellä rahaa palaa, mutta sieltä saa Nygrenin kalaa.

Kun Pirkkalan Cittariin perustettiin Birk-ravintolakeskittymä, ihmettelin, kuka hullu jossain Citymarketissa haluaa ruokaa syödä. Sittemmin olen tullut hulluksi. Ensin kokeilumielessä syötiin Via Tribunalin pizzaa ja todettiin, että onpas heittämällä Pirkanmaan toiseksi parasta pizzaa (Pälkäneen Sarandaa ei voita mikään). Sen jälkeen ollaan todettu, että jos Pirkkalaan asti lähtee kaupoille, niin samalla voi napata lounasta, kun kuitenkin reissussa menee pari tuntia ja tarjolla on sen verran hyvää ruokaa, että siitä viitsii maksaa.

Viimeksi otettiin nuudelisalaatit Jim Limin listalta (ollaan epäröity Jim Limin kanssa, kun niiden valmisruuat tuppaa olemaan kamalan makeita). Parempi puolisko kysyi tarjoilijalta, onko salaatti tulinen. Tarjoilija kysyi hienovaraisesti, olisiko tulinen OK, ja kun parempi puolisko myönsi, että olisi, sai hän kunnolla maustetun version ihan yllättäen ja pyytämättä, eikä se tulinen versio mennyt tarjoilijalta sekaisin kahden tulettoman kanssa. Kyseinen tarjoilija on paikan helmi. Hänellä on loistava asiakassilmä, ja viimeksi kuulinkin sivukorvalla, miten vanha mummeli kiitteli saamaansa palvelua – joka kyllä olikin erinomaista. Jos olisin tamperelainen ravintoloitsija, kaappaisin kyseisen tarjoilijan ravintolaani saman tien ja kunnon palkalla.

Suurimman yllätyksen viime kerralla toi kuitenkin Nygren, Tampereen kauppahallin kalakauppias, joka siirsi kakkoskalatiskinsä Prismasta Cittariin. Kalaa en siinä tilanteessa ehtinyt katsoa, joten tuoreudesta en tiedä, mutta tsekkasin Nygrenin valmisruuat. Kieltämättä olin vähän pettynyt: kuhapullia muusin kera, kalaragua orzo-pastan kera ja fisherman’s pieta. Eli siis tylsää. Mutta koska myyjäjamppa sanoi laittaneensa annokset jo puoleen hintaan, jotta varmasti käyvät kaupaksi sunnuntai-iltapäivänä, nappasin säälistä mukaan kuhapulla-annoksen, ja parempi puolisko otti kalaragun.

Vaan herraisä sentään, että oli käsittämättömän hyvää! Kuhapullat muuseineen olivat ihanan pehmoisia, suussasulavan maukkaita ja hyvistä raaka-aineista tehtyjä. Maut sopivat hyvin yhteen, eikä mikään jyrännyt pääraaka-ainetta eli kuhaa. Kalaragu oli taitavasti tehty: ihania mausteita ja yrttejä ja hyvää kalaa, ja pastakin oli käsittämättömästi säilynyt irtonaisena ja al dentenä. Todettiin, että jos tällaista ruokaa saisi joka päivä lounaaksi, niin ihminen olisi onnellinen.

Hyvän ruuan lisäksi onnellisuutta lisäsi Bauhausista löytynyt kanaria-anoppi ja vessamaali. Päätin, että on taas aika herättää alkuvuosien talvilomaperinne tässä talossa: tyttöjenvessan värinvaihto. Tällä kertaa appelsiininoranssista salvianvihreäksi.

Levyllinen kitoja

 

Chilit, tomatillot, munakoisot ja paprikat ovat jo parisen viikkoa sitten häätyneet keittiön ikkunalle esikasvamaan. Sen verran on kuitenkin ollut pilvistä, että osa on venähtänyt pitkiksi honteloiksi, joten edessä on latvominen. Tai ehkä puolesta välistä poikkaseminen, kun hontelo varsi tuskin tuuheutuvaa latvaa jaksaisi kannatella. Onneksi taimia on sen verran, että ei haittaa, jos joku yksilö operaatiosta harmistuu.

Ensimmäiset tomaatit sai jo siirtää isompiin potteihin. Yllättävän hyvin itivät, vaikka osa siemenistä oli vanhentuneita. Kylmäverisesti valitsin terhakkaimmat taimet ja suosin parhaimpia lajikkeita. Loput päätyivät kompostiin. Jospa tänä vuonna kasvihuoneesta ei tulisi mahdotonta viidakkoa.

Leijonankitojen kanssa kävi ”oho, hups”, ja väriseoksesta olikin tupsahtanut melkoinen määrä taimia varovaisuudesta huolimatta. Pikkulusikan kanssa kauhoin mullasta irti turppaita ja istutin isompiin potteihin. Hyvin tuntuivat selviävän siirrosta, vaikka osa päätyikin pötköttämään vaakatasoon mullan päälle. Yksivärisistä sain yksittäisiä taimia potitettua, joten ehkä ei olla kesällä ihan riemunkirjavia joka paikassa. Mutta hyvin kitaisia tullaan olemaan, sillä taimia on hurja määrä ja yksittäisestäkin taimesta kasvaa iso, etenkin kun siitä kesän mittaan napsii kukkineet varret pois.

Pelargoni iti 100%, joten nyt on 10 pientä tainta kovassa kasvussa. Kukkaan eivät varmaan kesällä ehdi – ehkä korkeintaan elokuussa – mutta olkoon sitten lehtikasvina. Ehkä niitä voisi kokeilla talvettaakin.

Ajattelin viedä terassilla talven viettäneet yrtit kasvihuoneeseen saamaan lämpöä ja aurinkoa, mutta eihän aurinkoa ole edelleenkään tiedossa; lumisadetta vain. Tosin tuskin yrtit ovat hengissäkään, joten eipä niiden kuskaamisesta haittaakaan olisi. Jotain täytyisi saada tehdä, kun tämä jatkuva sisällä istuminen alkaa jo puuduttaa.

Vielä pitäisi jaksaa muutama viikko odottaa, ennen kuin saa seuraavan setin kylvöjä tulille. Pimeä talvi vaan on vienyt akasta sen verran mehuja, ettei jaksaisi enää yhtään odottaa, vaan tekisi mieli kylvää joka paikka täyteen ja saada elämä vihreäksi. Viherkasveja kun ei voi tähän hätään ilokseen netistä tilata, sillä postilakko häämöttää edessä. Mun korallikaktukseni ja kanaria-anoppini ehtisivät paleltua jonkun hallin kulmalla ennen kuin kotiin pääsisivät.

Mädättäjä

 

Tai oikeammin sarjamädättäjä. Ensin alkoi viherkasvit ruskistua, kun jatkoin normaalilla kastelurutiinilla, vaikka aurinko ei näyttäytynytkään moneen kuukauteen. Sitten kuukahti 5 kuukautta vaalimani inkivääri liialliseen kasteluun. Samaan kohtaloon päätyivät rosmariinin pistokkaat. Mikä siinä onkin, että vaikka kuinka yrittää tökkiä multaa ja varmistua, ettei se ole liian märkä, tulee kuitenkin hukutettua kasvit liikakastelulla. Äskettäin keksin alkaa kuohkeuttaa kasvualustaa perliitillä, josko se estäisi liikakastelun, mutta sen kanssa on ihan mahdoton toimia sisätiloissa. Vaikka kuinka suojaa keuhkoparkansa kasvomaskilla, hiipii perliittipöly pienimmästäkin rakosesta hengityselimiin, minkä jälkeen henkilö yskii lopun päivää.

Mutta kun nyt viimein alkoi aurinko näyttäytyä edes silloin tällöin, luotan siihen, ettei mikään enää mätäne, joten otin uudet pistokkaat rosmariinista ja nipsaisin yhden lehden lehtikaktuksesta kasvivalon alle. Uusin Kotipuutarha-lehti armollisesti mainitsi useampaan otteeseen, ettei pistokkaista kasvattaminen noin vain aina onnistu, joten en odota näistä ihmeitä. Jos alkavat kasvaa, niin hyvä; jos eivät, niin ei harmita. Toivottavasti Kotipuutarha-lehti ei ala harmittaa, sillä ovat kuulemma uudistumassa: seuraava lehti on pääkirjoituksen mukaan ytimekkäämpi ja painetusta versiosta puuttuva tieto tulee olemaan saatavilla netistä ja sähköpostista. Minä olen sen verran vanhaa maatiaiskantaa, että luen lehden lehtenä, enkä halua lukea artikkeleita ATK:sta. Saas nähdä loppuuko tähän viimeinenkin puutarhalehtitilaus.

Kalenteri kertoi, että viime vuonna laitoin tavistomaatit esikasvuun 4.2. Tänä vuonna ajattelin sinnitellä kuun puoliväliin, mutta eihän siitä mitään tullut. Tavistomaatteja oli 10 eri lajiketta ja osasta niistä oli kymmeniä siemeniä jäljellä, vaikka parasta ennen -päiväys oli mennyt vuosia sitten. Taisin viime vuonna luvata itselleni, että saan hävittää viime vuosikymmenellä vanhentuneet siemenet, koska jo viime vuonna osa niistä iti surkeasti. Siispä hölväsin niitä esikasvuun reilulla kädellä, ja loput laitoin luontoon vapautettavien siementen joukkoon (en raaski kompostoida siemeniä, vaan vapautan ne toukokuussa kukkapenkkiin). Multiin meni Costoluto fiorentino, Costoluto di Parma, Irish liquor, Zapotec ananas, Fataliilta saatu ja yllättävän hyvä Vernissage pink, Moneymaker, Merjan lähettämä Mar azul, Herzfeuer, Il pantano romanesco ja Black russian.

Tällä vuosikymmenellä vanhentuneiden siementen osalta katson, miten hyvin itävät. Jos tulos näyttää huonolta, päätyvät nekin siemenet kukkapenkkiin, ja sitten päästän kukkaron valloilleen Merjan vinkkaamassa Tomatmamman verkkokaupassa. Åj då, että voi maailmassa olla tomaattilajikkeita, joista ei ole ikinä kuullutkaan!

Monty Donin pakarat

 

Ikään ei oo kukaan sanonut, että pelargoneja voi kylvää siemenestä. Tai siis ehkä on sanonut, mutta olen pitänyt sitä sen verran rakettitieteenä, etten ole edes ajatellut kokeilla. Ja enhän mää mitään kukkia aiemmin sen kummemmin kylvänyt, ennen kuin vasta nyt post-estrogeenivaiheessa.

Eilen Touhupeukalo kehaisi Instassa, että pelargonien kylvö on ihan helppoa. Uskottava se sitten on. Pikainen googletus antoi ymmärtää, että monessa paikassa myydään Nelson gardenin pelargoneja (inhoan syvästi sanoja pelakuu tai pelakka, voi yäk), mutta mietin, että jos nyt tämmöistä eksoottista alkaa kokeilla, niin voisi sitten valkata vähän jännempää lajiketta. Sellaisia löytyi Hyötykasviyhdistykseltä. Siemenkaupat lajittelevat pelargonit huonekasvien alle. Itse miellän ne monivuotisiksi koristekasveiksi, joten meni hiukan aikaa, ennen kuin mistään mitään löysin. 

Googlettaessa tuli vastaan kiva blogikirjoitus pelargonien siemenkasvatuksesta: https://kylätienmolemminpuolin.fi/pelakuut-itamaan-itsekeratyt-siemenet/

Ja kun nyt tilaamaan ruvettiin, niin nappasin mukaan sinapin ja hetken mielijohteesta myös mimosan. Eikä siis ole aavistustakaan, mihin nämä kaikki mahtuu esikasvamaan. Toivon aurinkoista ja lämmintä maaliskuuta ja kasvimaiden sulamista huhtikuun alussa. Tai sitten vaihtoehtoisesti valoisaa, suuri-ikkunaista kotia veden ääreltä.

Ai ne Monty Donin pakarat? No, me oltiin Marketan kanssa pari yötä sitten hienossa puutarhassa, ja sattumoisin siellä oli Monty Don istuttamassa mehikasveja. Miten olikaan, että sattui herran puutarhapöksyt vähän valahtamaan (puutarhurin hymy on todistetusti leveämpi kuin rekkamiehen). Siveinä ihmisinä me ei Marketan kanssa alettu mitenkään pårnåilemaan, kunhan vain todettiin, että helekatin piukeet (ja jotenkin öljytyn oloiset) pakarat seitsemänkymppisellä. Ja sainpahan blogiin maailmankaikkeuden raflaavimman otsikon.