Satokausi 2022

Kylmän kevään vuoksi satokausi alkoi myöhään, mutta nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että satoa täytyy jopa alkaa säilöä. Juuri äsken kerrattiin papujen fermentointiohje ja laitettiin ensimmäinen setti tulille, ja aamulla sain nauttia lasillisen oman pihan viinimarjamehua. Herneitä, sokeriherneitä ja lehtikaalta ollaan pakastettu (edelleen kiitos Sauvajyväselle Red russian -vinkistä. Sen maku kestää pakastamisen yllättävän hyvin) ja pari purkkia säilötty kurkkuja. 

Kaalivuosi on ollut - lehtikaalta lukuun ottamatta - surkea. Yksi kyssä pilkottiin ramen-keittoon (ramen on ollut meillä tämän kesän hitti) ja parsakaalin peukalonpään kokoiset kukinnot heitettiin pizzan päälle. Helteinen sää on saanut kaalit aloittamaan kukintansa aikaisin, joten sato jää niukaksi. Suippokaalista on tulossa muutama kerä, jos vain suinkin jaksavat kasvaa.

Salaatin kanssa tuskailin koko alkukauden, kun se ei vaan ruvennut itämään. Nyt on Merveille des quatre saisons ehtinyt salaa kerälle asti. Ikinä en ole aiemmin onnistunut kasvattamaan salaatinkerää, sillä olen kaikki lehdykät käyttänyt saman tien, kun ilmestyvät näkösälle. Yrtit kasvavat muhkeina, jopa kirveli, joka on aiempina vuosina ollut melko kitukasvuinen. Chef löysi hurjan hyvän chilisoosin ohjeen, johon tulee tukko korianteria, joten puutarhurin överikylvöille oli kuin olikin kysyntää.

Kurpitsoista Eso on ehtinyt tehdä jalkapallon kokoisen hedelmän, ja yhdessä Potimarronissa kasvaa useampi pallero. Musquee de provence sen sijaan näyttää jäävän yhden hedelmän varaan, mikä on harmi, sillä se on niin hyvänmakuinen. 

Peruna alkaa kellastua hyvää kyytiä, joten kohta on sen pakastamisen vuoro. Sitä ennen pidetään kuitenkin fritto misto -sessio, eli kaivetaan rasvakeitin varastosta pihalle ja fritataan kaikkea mahdollista, sillä chef on kaivannut frittipottuja. Rasvakeittimen siivoaminen on sellainen rupeama, että parasta ensin suunnitella viikon mittainen frittimenu, ennen kuin hommaan viitsii ryhtyä. Punajuuresta on tulossa kunnon sato pitkästä aikaa, sillä jostain syystä metsäkauriit ovat pysytelleet pois pihasta. Yleensä meillä säilötään punajuuret lindströmeinä, sillä punalaputettua luomujauhelihaa on usein tarjolla, ja lindströmit käyvät keittoihin, voileipiin ja pastoihin. Ensin on kuitenkin pakko tehdä borschia ja fritto mistossa voisi testata Instassa nähtyjä Gill Mellerin sipuli-punajuuriraastesyheröjä.

Kasvihuone on taas yhtä viidakkoa. En ymmärrä, miten jotkut saavat kasvinsa pysymään sievinä ja toisistaan erillisinä. Meillä kurkku kiskoo lähellä kasvaneen chilin nurin, ja tomaateissa on varkaiden varkaiden varkaita ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Ehkä sitten eläkkeellä vahdin kasveja kuin haukka monta kertaa päivässä.

Chilisato mitattaneen ämpäreillä tänä vuonna. Talvehtinut Cream fantasy on tehnyt hedelmää jo muutaman kuukauden, ja kun en hennonnut heittää ylimääräisiä taimia pois, kasvaa Cream fantasyä kolmessa potissa. Se on hurjan satoisa kasvi, joten yksi olisi varmasti riittänyt. Uudet chililajikkeet Oda ja Archibo ovat myös melko satoisia, mutta ne kyllä menevät meillä paprika-kategoriaan, sillä ovat täysin tulettomia. Hyvänmakuisia kuitenkin. Kumpikin on Fataliin asteikolla kakkosia, joten oletimme vienoa tulisuutta. Mutta kokemuksesta tiedämme, ettei kapsaisiini jakaudu tasaisesti, joten voi olla, että jokin yksilö onkin tulinen. Ilmaissiemen Pretty purple tekee runsaasti peukalonkynnen kokoisia hedelmiä, jotka ovat niin tulisia, että menevät chefin privaattikäyttöön.

Tomaattisato näyttää jäävän vaatimattomaksi, koska kirsikkatomaatit päätyivät kylmän kevään honteloittamina kompostiin. Isommat tomaatit ottavat helposti nokkiinsa mullan kuivumisesta ja mädännyttävät hedelmän alaosan, jolloin niistä tulee käyttökelvottomia. Toivottavasti kuitenkin saadaan muutama satsi tomaattikastiketta keitettyä, sillä se on meillä se kaikkein tärkein säilöntä.

Twinkle, twinkle little pea

 

Lapsena söin itseni irti herneistä Maija-tädin puutarhassa, enkä sen jälkeen pystynyt herneitä edes maistamaan seuraavaan 40 vuoteen. Pelkkä hajukin etoi. (Sama kävi muutama vuosi myöhemmin valkoviinin kanssa, kiitos Liebfraumilchin...) Kuitenkin jostain syystä melko aikaisessa vaiheessa herneet ilmestyivät tähän puutarhaan ja ovat siitä lähtien kasvaneet kasvimaalla joka kesä.

Muutama vuosi sitten luin lehdestä, miten italialaiset ovat ihastuneet suomalaisiin pakasteherneisiin, sillä täällä herneet pakastetaan pikaisesti sadonkorjuun jälkeen - mikä onkin se taika herneissä. Torilta ostetut, sokerinsa jo tärkkelykseksi muuttaneet herneet ovat kitkeriä, mauttomia ja jauhoisia, toisin kuin oman pihan sokeripommit. Jutun jälkeen älysin itsekin ruveta pakastamaan ylijäämäherneet.

Pari päivää sitten pakastin yhden setin Twinklejä (mukavan matala lajike, ei lamoa) ja sitten tajusin: paprikan ja chilien ohella herneet on se vihannes, mitä talvisin tykkään pakastimesta kaivella ruokiin (ei siis he-ma-pa, vaan he-pa-chi). Paras pikalounas on setti pastaa, herneitä ja parmesania. Eli herneitä täytyy ens vuonna kasvattaa ainakin triplasti tähän astiseen verrattuna, jotta saa kunnon määrän pakastettua talteen. Kasvimaalla ne eivät paljoa vie tilaa ja bonuksena vielä lannoittavat maata typpeä keräävillä juurillaan.

Naukseri 1.0:n perintönä meillä kasvaa myös sokerihernettä. Sitä päätyy pakastimeen monta pussillista, sillä se on yllättävän satoisa. Talvella nakkelen sitä keittoihin, wokkeihin ja patoihin. Ei se normihernettä voita makunsa puolesta, mutta kestää pakastamisen ihan kiitettävästi.

Yhden sitaatin tähden

 

”Minusta tulee karriäärinainen”, sanoi kuuden laudaturin ylioppilas paikallislehdessä 1980-luvun alussa. Meikäläisellä ei ollut aavistustakaan, mikä on karriääri, mutta hienoltahan se kuulosti. Sattumoisin muutama vuosi myöhemmin ostimme kyseisen tytön kotitalon, ja pihalla uskaltauduin kysymään, minne kannattaisi suunnata opiskelemaan. ”Tampereella on laadukkain kielten opetus”, kuului vastaus.

Yksi pieni sitaatti lehdessä sitten määritti, mille kasvuvyöhykkeelle viherturaaja asettui. Nuorisolle tosin vinkiksi, että jos osaat kieliä, ei niitä kannata opiskelemaan lähteä, vaan hyödyntää kielitaitoaan opiskelemalla jotain aivoja haastavampaa.

Ja mikäs tällä vyöhykkeellä on ollut ollessa. Kaikki ihanat kasvit menestyvät japaninsiipipähkinästä mustavahakkaaseen (lasketaanko sienet kasveiksi?) ja anoppi kasvatti menestyksekkäästi meikäläiselle aviomiehen. Tänä keväänä vyöhykkeen kutsun kuuli myös siskoni, joka muutti käsivarrenmitan päähän (huippua!!!). Kirsikkana kakussa karriäärinaisen kotitalo on taas menossa kaupaksi, jolloin pääsemme eroon kuolevalla paikkakunnalla sijaitsevasta talonrotiskosta.

Tampereen ainoa vaihtoehto oli Turku, jonne muistaakseni hainkin opiskelemaan. Sehän olisikin ollut kamala vaihtoehto - ei pelkästään murteen takia, vaan myös rahan. Minähän olisin kaiken omaisuuteni hassannut Kauppilaan ja telttaillut kesän Liedon kukan & puutarhan liepeillä.

Vielä en toivottavasti kuitenkaan ole loppusijoituspaikassani. Kyllä täältä pitää veden ääreen päästä, sillä näin 47 vuoden jälkeen uiminen on edelleen yhtä ihanaa kuin taidon oppiessani Los Pacosissa :-D Jestas, että mä oon vanha!