keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Suuri chilikasvattaja

Saanko ylpeänä esitellä tämän vuoden Habanero-sadon! Juu, ihan itse kasvatin siemenestä ja sain palkkioksi näin muhkean saaliin.

On kyllä omituinen chililajike: iti tuskastuttavan hitaasti, ei millään meinannut kasvaa mihinkään suuntaan, alkoi kukkia vasta myöhään heinäkuussa (toinen säästetyistä taimista alkoi puskea nuppua syyskuussa) ja sitten pullautti nuo minikokoiset hedelmät, jotka - ihme kyllä - kypsyivät. Tai sitten en vaan osaa. No, oltaisiin oltu pulassa, jos tuo olisi satoisaksi osoittautunut, sillä rakastan chilin makua, mutta en pidä tulisuudesta. Ruoka ei saa käydä kipiää.

Lohdutukseksi vanha kunnon Pinocchio's nose, eli nykykielellä Joe's long, tuottaa koko ajan lisäosia toisessa kuvassa olevaan, uuteen kaulanauhaani. Siinä se roikkuu keittokirjahyllystä ja saa hiljalleen kuivua rapsakaksi, minkä jälkeen chef rutistaa chileistä siemenet pois ja jauhaa Bamixilla kuivat kuoret jauheeksi. Aromaattista, tyrmäävän hyvää, mutta ei tulista. Vain pientä lämpöä, joka ei tuota tuskaa tullessaan, eikä mennessään. Täydellinen chili!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Taas saatetaan kiusaukseen

Ei ole edellinenkään sato vielä täysin ehtinyt korjaantua, kun jo Thompson & Morgan heitti meiliä otsikolla New flower and seed range 2014. Pitihän sitä uteliaisuuttaan käydä vilkaisemassa, jotta pysyy trendien aallonharjalla.

Ehkä voin ens vuonna tarvita komatsunaa, joka on incredibly versatile and delicious ja kasvaa syöntikokoon jopa 25 päivässä! Tarpeeseen vois tulla myös tuoksuherne Purple Pimpernel, kun se on noin hätkähdyttävän purppurainen. Toisaalta lajike Robert Uvedale mainostaa outstanding garden performance, joten ehkä sittenkin satsaan siihen. Tai molempiin? Oispa muuten aika huikeaa saada moinen meriitti myös omaan CV:hen: gradun arvosanan jälkeen listalla olisi "outstanding garden performance". No, ei ehkä tällä turaamisella.

Rucolaa Wild Wildfire on pakko kokeilla, koska se on kuulemma tulisin villirucola ikinä. Sen seuraksi kylläkin tarvii myös salaattirucolaa, joka on sen verran lempeä, että sitä voi silputa vaikka leivän päälle. Mutta tuota villimpää versiota täytyy ehdottomasti saada pizzoihin.

Ja kun olen aina haaveillut minikurpitsoista, jotka voi tennispallon kokoisina heittää jopa mikroon kypsymään, voisi nyt testata Winter Buffy Ballia, vaikka se kaikessa kelmeydessään ei herätäkään hurjaa ruokahalua. Sille ois oiva, halloweenmainen väripari paprika Black Knight, jonka sanotaan sopivan hyvin lämpimiin ruokiin.

Syksy on ollut ihanan lämmin ja satokausi varmaan ennätyksellisen pitkä (no ok, toukokuun alku oli kylmä). Siltikin jo kutkuttaa ajatus päästä suunnittelemaan uutta kautta 2014!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Borsch

Kirpakkaa punajuurilientä ja smetanaa - voiko nainen muuta toivoa (paitsi sen, että ihmiset oppisivat kirjoittamaan keiton nimen oikein, eikä "borch", aaaargh!)!

5 punajuurta
1 palsternakka
2 porkkanaa
1 punasipuli
2 sellerinvartta
- suikaloi
- muhita 30 min kattilassa öljyssä kannen alla
7 dl vettä
1 rkl etikkaa
ripaus sokeria
ripaus suolaa
tupsaus mustapippuria
pieni tupsu rakuunaa silppuna
- lisää kattilaan
- keitä 5 min.
- tarjoile smetanan ja persiljan kanssa

Monessa ohjeessa kehotettiin laittamaan keittoon tomaattipyrettä tai -sosetta. Itse laitoin n. desin pyrettä ja kaduin saman tien. Jotenkin siitä tuli metallinen ja tunkkainen maku liemeen. Etikan määrä tuntui aluksi vähäiseltä, joten chefin kanssa toisistamme tietämättä kävimme sitä lisäämässä ja keitosta tuli liian etikkainen. 1 rkl kyllä riittää ihan hyvin.



perjantai 20. syyskuuta 2013

Kasvukaudella 2013 opittua

  • Jos keväällä jaksaa kitkeä, jakaa ja siivota kukkapenkit, ei mene kesällä hermo (kangasalalainen sananlasku)
  • Pavut kannattaa esikasvattaa
  • Kyssäkaali on kiitollinen esikasvatettava, koska se jaksaa pukata hedelmää koko kesän
  • Pak choit pitää kasvattaa kasvihuoneessa
  • Jos aikoo haksahtaa munakoisoon, pitää haksahtaa siihen taimi- eikä siemenkaupassa (oululainen sananlasku)
  • Timjamia pitää kasvattaa yhtä ahkeraan kuin basilikaakin
  • Ihminen ei voi elää ilman sitruunatimjamia
  • Pinaattia kannattaa laittaa loppukesästä kasvamaan, sillä se jaksaa syksyn viileydessä pukata lehteä
  • Eikä saa unohtaa retiisiä & salaattia loppukesän viljelyistä!
  • Härkäpapu on cut & come again -kasvi. Eli kun on palot poiminut, pitää saman tien katkaista varsi pois, sillä härkäpapu alkaa kasvattaa uutta vartta ja tehdä toisenkin sadon.
  • Hevosenkakkapellettejä täytyy ostaa aina, kun niitä vastaan tulee
  • Hevosenkakalla kurpitsakin jaksaa tehdä satoa ämpärissä
  • Sateen jälkeen täytyy aina tehdä kotilonkeruukierros
  • Pensaita täytyy uskaltaa roheesti leikata, kun ne masokistinomaisesti tykkäävät siitä
  • Sadonkorjuuaikaan ei pidä ostaa pakastinta täyteen koiranruokaa
  • Super Marmande tekee isot tomaatit, joten sitä kannattaa kasvattaa halkeilevien pihvitomaattien sijaan
  • Kurpitsoja ei saa laittaa kasvamaan kasvimaan kaukaisimpaan nurkaan, sillä ne aina lähtee kasvamaan väärään suuntaan kohti ryteikköä
  • Mayan twilightia täytyy ostaa ens vuonnakin, jos sitä jostain vain saa. Vaikka sitä on pirullinen keittää, on sen maku etenkin uppopaistettuna aivan huikea. Muutenkin täytyy kokeilla eksoottisia perunalajikkeita, kun ei noissa timoissa ja siikleissä ole makua.
  • Perunat tappavat rikkakasvit tehokkaasti, joten ne kannattaa istuttaa rikkaruohoisimpaan kasvimaahan
  • Syyskaaleista savoijinkaali on parhain, koska sen paksuihin lehtiin ei toukkien hampaat pure
  • Maissi tarvii lämpöä ja kosteutta. Maissia ei voi koskaan olla liikaa.
  • Hernelajikkeessa täytyy maun lisäksi tsekata korkeus, jottei tarvi tehdä epäesteettisiä viritelmiä liian korkeiden kasvustojen tukemiseksi
  • Kasvata tuoksuhernettä, krassia ja samettikukkaa. Siis ihan vain sen takia, että tänä vuonna ne kerrankin kasvoivat.
  • Lannoita kesäkukkia joka viikko
  • Yritä edes joten kuten olla pukeissa puutarhassa, jottei tarvitse laittaa parempaa puoliskoa asialle, kun ohikulkija alkaa leperrellä koirille aidan yli
  • Ole ulkona aina kun voit
  • Lämpiminä syyspäivinä varo kyykäärmeitä

torstai 19. syyskuuta 2013

Omena-tyrnikakku

Kun se Sasu kerran innoitti yhdistämään tyrnin ja omenan, ja aamiaisplättysistä jäi yli viimevuotista omenasosetta, ei auttanut kuin käydä hätyyttämässä mustarastaat pois tyrnipuskasta ja kurottautua yläilmoihin poimimaan viimeiset marjat.

100 g voita
3 dl sokeria
- sekoita
2 kananmunaa
- vatkaa seokseen yksitellen
1 dl omenasosetta
- yhdistä seokseen
3 dl vehnäjauhoa
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia (omenasoseessani ei ollut sitä jo valmiiksi)
- sekoita keskenään
- kaada taikinaan ja sekoita
1 dl tyrniä (siis niitä marjoja)
- lisää varovasti taikinaan
- paista 175 C/50-60 min.

Mukavan mehevä kakku (apua, typotin tuohon vahingossa "kakki"!), johon tyrni tuo kivaa pirtsakkuutta. Tyrnin tuttifruttimaku (siis se 80-luvun irtojätskistä tuttu) ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Omena-tyrnihillo

Koska omena-sahramihillo onnistui yli odotusten, piti kokeilla uunihilloa vielä toistamiseenkin. Tällä kertaa, Sasu Laukkosen vinkistä, yhdistin tyrnin ja omenan:

1 kg omenoita
- poista kannat ja kodat
- laita uunivuokaan
3 dl tyrniä (siis ihan niitä marjoja)
500 g hillosokeria
- kaada vuokaan ja sekoita
- muhita uunissa 150 C/1,5 h. Muista sekoittaa välillä.
- surauta sauvasekoittimella sileäksi

Hillosta tuli yllättävän pehmeä - uunikäsittely kesytti tyrnin tehokkaasti. Mitähän sitten keksisi tehdä omenasta? Suurin osa sadosta on vielä poimimatta.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Pak choi


Kaiholla muistelemme sitä vuotta, kun saimme huijattua kirppoja erilaisin harsoviritelmin ja kasvatimme pitkän rivin isoja, meheviä pak choita. Niitä wokkasimme maissijauhoissa pyöritettyjen possunlihalastujen ja kalakastikkeen kanssa valtavia määriä. Sitten kirppojen DNA kehittyi, ja ne oppivat puikahtamaan harson alle. 

Tänä vuonna oli pak choit kokonaan unohtua, eikä niitä meinannut mistään löytyä, mutta lopulta Bauhausin siemenhyllystä eteen osui sekä regulaaria että tätä punaista Rubia.

Esikasvatusta yritin, mutta pak choin pehmoiset, esikasvaneet lehdet siltikin maistuivat kirpoille. Kasvihuoneessa ruukussa sain nämä viimein menestymään, joskaan eivät ihan täyteen mittaansa kasvaneet, kun tungin liikaa siemeniä samaan ruukkuun, ja joku perhosen toukka keksi käydä lehtiä verottamassa. Hyviltä ne silti maistuivat, kun chef heitti ne wokkiin chilin, paprikan ja niillä maissijauhoilla päällystettyjen possulastujen kanssa. Puolen vuoden päästä noita vois taas laittaa kasvariin tulemaan - jos siinä vaiheessa lumet on sulaneet sen verran, että kasvarin oven saa auki.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Väljyyttä viidakkoon

Oman blogin lukeminen kannattaa! Törmäsin viimesyksyiseen tekstiini, jossa kerroin lukeneeni jostain, että marjapensaisiin voi tehdä syysleikkauksen heti satokauden jälkeen. Viime vuonna tein näin, koska mustaviinimarjapensaat olivat kasvaneet läpitunkemattomaksi pöheiköksi, eikä ruohonleikkurilla päässyt enää lähellekään. Ja katso, tänä kesänä marjapuskat villiintyivät ja tekivät entistä läpitunkemattomamman viidakon. Great.

Tällä kertaa olin täysin säälimätön, ja leikkasin alas kaikki oksat, jotka roikkuivat lähellä maata. Melkoisen hurja röykkiö irto-oksia päätyi tontin perukoille maatumaan (tai vaihtoehtoisesti lehtokotiloiden pesämajaksi), ja jäljelle jäi väljät, pystyt pensaat. Hauska oli katsoa, miten pensaat pikkuhiljaa olivat pyristelleet pois tuistaan ja kasvattaneet uudet versot tukien ulkopuolelle. Jos jaksaisi olla ahkera ja leikata pensaat joka syksy (keväisin niitä on mahdoton leikata, koska leikkuuaika on niin lyhyt: ensin on lunta, sitten jo lehdet. Ja keväällä on parempaakin tekemistä, kuin leikellä pensaita), ei tukia edes tarvisi, kun jättäisi jäljelle vain nuo itsestäänseisovat oksat.

Jännä nähdä, minkä verran nuo pensaat antavat satoa ens vuonna, vai jäädäänkö kokonaan kuivin suin. Mutta välillä henkilön täytyy olla radikaali helpottaakseen ruohonleikkuuta.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Riesasta rakkaudeksi


Sain kunnian käydä puutarhaguruni uutta plantaasia ihailemassa (no, okei, oli siellä pienenpieni koiranpentukin). Että joku on osannut kasvattaa jättimäisen suuria ja täysin virheettömiä sipuleita :-0 Ehkä en ikinä toivu siitä näystä.

Siinä istutuksia ihailtaessa guru mainitsi, että heidän kasvimaillaan riehuu riesana sekä piparjuuri että saksankirveli (vähän toista kuin meidän neilikkaruusu ja horsma), ja että moisia riesoja sai ottaa myös omaksi riesaksi haluttaessa. Ei tarvinnut kuin hiukan hipaista saksankirvelin lehteä huomatakseen, että semmoisen riesan haluan ehdottomasti! Eikä piparjuurikaan pahaksi olisi, sitähän voisi rapsutella kalan mausteeksi ensi kesänä.

Saksankirvelistä olen usein lukenut ja kadehtien toivonut, että joskus pääsisi sen aniksenmakuisia siemeniä rouskuttelemaan, mutta missään en ole sen taimia/siemeniä koskaan nähnyt. Taviskirvelikin toki on hyvää, ja sitä varmasti kasvatan ens vuonnakin, mutta saksankirvelin aniksisuus on jotain hiukaisevaa. Netissä väitettiin jopa kasvin juurten olevan syötäviä.

Tämänvuotisen perunapenkin tyhjensin ja kunnostin uusia taimia varten. Toki varaan itselleni oikeuden purnata, jos nuo alkaa täälläkin levitä riesaksi asti. Laitan sitten vahingon kiertämään Villa Valpurin suuntaan.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Tatteja currymarinadissa

Ja sieniä pukkaa urakalla. Innostuin kovasti tattien marinoinnista, joten tässä vielä toinen versio, jota olen tehnyt jo useampaan kertaan. Testasin tätä valmiilla rajahin miedolla currytahnalla, mutta omalla currysekoituksella tullee vielä parempaa.

Currymarinadi:
currytahnaa tai esimerkiksi jeeraa, kuminaa, kurkumaa, paprikajauhetta, korianterijauhetta, hieman kanelia sekä pippuria paahdetaan pienessä määrässä öljyä pannulla
hunajaa 
öljyä notkistamaan
pieni loraus soijakastiketta 
suolaa 
pippuria

Annetaan maustua muutama tunti, tai seuraavaan päivään. Toimii erittäin hyvin oman juurileivän päällä persiljalla maustettuna.


torstai 12. syyskuuta 2013

Omena-sahramihillo

Hannele blogasi helpon ja hyvän uuniomenahillon ohjeen. Ikinä en ollut kuullutkaan, että hilloa voi tehdä uunissa, mutta pakkohan sitä oli kokeilla, kun niin kovasti kehuttiin. Hannele käytti omassaan mausteena kanelia ja ehdotti muskottiakin (nam!); itselleni jostain hiipi ajatus sahramista, ja ei kun kokeilemaan:

1 kg omenoita
- halkaise 4 osaan
- poista kota ja kanta
- laita uunivuokaan
500 g hillosokeria
- laita vuokaan omppujen päälle ja sekoita
1/4 tl sahramia
- ripottele vuokaan ja sekoita
- hauduta uunissa 150 C/1,5 h (kannattaa pariin otteeseen sekoittaa, ettei sokeri jämähdä vuoan pohjaan kiinni)
- lisää lopuksi tiraus sitruunanmehua makusi mukaan (meidän jääkaappi oli jostain syystä täysin sitrusvapaa, joten tein hillon ilman, mutta sitruuna olis kieltämättä tuonut hyvän säväyksen)

Järjettömän hyvä hillo meille sahramifriikeille!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Maustevoi grillatulle maissille

Viimeisiä maisseja viedään kovaa kyytiä yöhallojen tieltä. Normaalisti pyöräytämme maissit pannulla tai grillissä ja sivelemme lautasella voita päälle, mutta nyt chef innostui tekemään maustevoin.

Voihin sekoitettiin chiliä, korianteria, limen kuorta ja timjamia, ja lopputulos oli mahtava. Hurjan hyvää sellaisenaan ja hienosti korosti maissin aromeja.

Vielä 3 maissia on jäljellä (yksi varsi innostui tekemään 2 tähkää!). Lisää maustevoita, kiitos!

tiistai 10. syyskuuta 2013

Vanilla fraise

Siskon ex-pihassa törmäsin hurmaavaan syyshortensiavanhukseen ja mietin mahtaisiko semmoinen menestyä meidän kivikovassa (tai vaihtoehtoisesti litimärässä) savimaassa. Eikä mennyt kauan, kun Kauppila jo mainosti 3 Limelightin sarjaa halvalla. Siitähän se tilaus sitten lähti, ja edelleen yksi kolmesta sinnittelee hengissä ja piristyi huomattavasti, kun siirsin sen uuteen paikkaan viime syksynä.

Tänä keväänä Kauppila mainosti hurmaavaa Vanilla fraisea, jota ostin kaksi (vaikka puutarhagurut käskevät suosimaan parittomia lukuja) kappaletta etupihaa koristamaan. Yllätyksekseni ne alkoivat kukkia, ja pikkuhiljaa kukat ovat muuttamassa väriään pinkiksi. Ihanan suloinen pensas, joka toivottavasti pärjää talven yli. Seurana sillä on ainakin hyvä esimerkki: ruusuorapihlaja, joka kuulemma on hyvin herkkä talven kylmyydelle, mutta on todistettavasti kestänyt yli -38:n pakkasen.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Sasu kävi täällä

Harvoin Luigin kanssa käymme ulkona syömässä, mutta silloin kun käydään, panostamme laatuun. Villa Valpurista vinkattiin, että Tampereen kauppahallin 4 vuodenaikaa oli saanut kaapattua Chef & Sommelierin Sasu Laukkosen yhdeksi illaksi kokkaamaan tamperelaisille. Saman tien piti kirmata tekemään varaus, ja onneksemme mahduimme mukaan.

Kauppahalli oli todella vinkeä ja onnistunut paikka tällaiselle illalle (mitä nyt siivooja huristeli lattianpesukoneensa kanssa lähistöllä). Kaupat olivat tietysti jo kiinni, ja valaistus hämyisä, mikä loi erikoisen mutta hienon tunnelman. Pääsimme pitkän pöydän päähän istumaan, mukavan seurueen viereen (seurueessa kerrassaan hurmaava 9-vuotias ruokaentusiastikko) ja suoraan seuraamaan kokoonpanolinjastoa.

Ilta alkoi kylmällä lihalla, joka oli kypsentämätöntä hirveä. Jännä kokemus, ja jotenkin osuva, kun olin aamulla melkein kirjaimellisesti törmännyt kolmeen hirveen metsässä. Siitäs saivat, kun meinasivat aiheuttaa henkilölle sydänhalvauksen.

Huikea makuyhdistelmä oli purjo ja pastis. Aniksen vivahteet sopivat käsittämättömän hienosti purjon kanssa, ja bonuksena Sasu antoi vinkkejä purjon vihreiden osien hyödyntämiseen. Jos ens vuonna purjosato onnistuu ja saksankirveli lähtee kasvuun, on meillä mahtava lisuke tiedossa.

Seuraavassa ruokalajissa taimen ja porkkana oli yhdistetty tyrnin kanssa. Se suorastaan synnytti ajatusten Tonavan, sillä olen miettinyt pääni puhki, miten hyödyntää tämän vuoden tyrnisato. Vistoa niitä on poimia, mutta nyt on kämmenselkien uhrauduttava, sillä illan päätteeksi kysyin Sasulta lisävinkkejä tyrnin hyödyntämiseen ja sain ihan mielettömiä ideoita. Kalan raakakypsentämiseen tyrniä on kokeiltava omassakin keittiössä! Niin, ja samettikukan käyttämistä mausteena!

Sasun juuresrisotot ovat jo käsite. Tällä kertaa risotossa - tai siis sotossa, kun siinä ei ollut riisiä - oli palsternakkaa ja juuriselleriä. Tuon jos osaisi omassa keittiössä toisintaa, ei tarvitsisi enää ikinä käydä ulkona syömässä.

Juustoannos oli myös hauska ja erikoinen: Mouhijärven Metsuri-juustoa, puolukkaa ja paahdettuja auringonkukansiemeniä. Metsuri oli mukavasti kesytetty uunissa, ja kirpakkaat marjat sekä pehmeät siemenet sopivat sen makuun jännittävästi.

Jälkiruoka oli yhdistelmä lakritsia ja jäätelöä, mutta millaista jäätelöä! Lohkeilevaa, vanukasmaista ja ah, niin hyvää. Erikoinen koostumus, jota tuskin osaa kotikeittiössä valmistaa, vaikka Sasu ohjeen kertoikin.

Ruokien kanssa tarjotut viinit pysyivät makuyhdistelmien matkassa yllättävän hyvin, mikä aina lämmittää naisen sydäntä. Myös juomien tarjoilu oli huomaavaista, sillä laseja käytiin täyttämässä tuon tuosta, eikä senttejä turhaan laskettu.

Ja onhan Sasun tapaaminen itsessäänkin jo kokemus: Sasu osaa hyödyntää kasveista melkeinpä jokaisen molekyylinkin ja jakaa auliisti vinkkejä ja ohjeita ihan mistä tahansa ainesosasta. Naapuriseurueen kanssa totesimmekin, että olisi taas pitänyt älytä nauhoittaa Sasun puheet, jottei yksikään tiedonmurunen olisi päässyt sormien välistä. Itse naputtelimme ohjeita ja ideoita kännykkään aina kun vain kehtasimme.

Niin, ja sain minä illan päätteeksi halittua Sasua <3

Kiitos 4 vuodenajalle, että toitte Sasun Tampereelle. Mahtavaa, että huippunimet ehtivät täällä piipahtaa (eivätkä mene Turkuun sen sijaan). Voisko joku seuraavaksi tuoda Murun pojat tänne keikalle? Luomon? Olon? Farangin?

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kasvihuoneen syyskuu


Chilit alkaa viimeinkin punertaa, ja pitäisi keksiä keittiöön jonkinlainen naruviritelmä, jonka varassa ne saisivat pikkuhiljaa kuivua rapsakoiksi talvea varten. Paprikoita on täytetty, wokattu, grillattu ja syöty sellaisenaan. Ens vuonna taidan kallistua punaisen paprikan puolelle, sillä tuo oranssi Gourmet menettää kypsennettynä makeuttaan, ja tänä vuonna sato on ollut sen verran runsas, ettei kaikkea ole millään ehtinyt raakana syödä. 

Kollega jo luovutti vihreiden tomaattiensa kanssa, mutta minä olen yleensä sinnitellyt reilusti lokakuun puolelle, ennen kuin olen kasannut loput tomaatit joko kompostiin tai ikkunalaudalle punertumaan (makuahan niihin ei enää tule sisätiloissa). Toistaiseksi vielä pärjäävät hyvin kasvihuoneessa, ja pari kertaa viikossa tulee keitettyä tomaattikastiketta (jota ei enää pakastimiin mahdu, auts!). Tänä vuonna on kilomäärällisesti tullut tomaateista ennätyssato. Olisikin pitänyt olla sen verran insinööri (iu!) uteliaisuuttaan, että olisi punninnut kaikki keittiöön kuskatut tomaatit ja merkinnyt määrät ylös.

Kasvarissa olevista yrteistä enää timjami ja rosmariini sinnittelevät; muut ovat jo päätyneet pestoon tai kompostiin. Kurkku tehnee vielä kaksi hedelmää, ennen kuin antautuu syksyn homeille.

Kylmät yöt ovat houkutelleet kirvat kasvihuoneeseen, mutta eivät siellä enää enempiä tuhoja saa aikaan. Mitä nyt pissaavat vihanneksille ja niiden lehdille, mutta sen saa pesemällä pois. Itse kirvat pestään sitten pois lokakuun lopulla.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kurpitsojen aatelia: Potimarron

Kurpitsa on aina ollut sellainen välimallin ”en tiedä, mitä tästä oikein ajattelisin” –vihannes. Nätti kuin mikä, hauska kasvattaa, ja joskus jopa kypsyykin näillä leveysasteilla, mutta malto on melkoisen mauton ja jauhoinen, eikä siitä oikein keksi muuta kuin soppaa, piirakkaa tai uunissa paahdettua lisuketta.
Talvella Kitchen Garden mainitsi Potimarronin muutamaan otteeseen ja kehui sen kastanjaista makua. Siitähän se iili sitten syntyi, ja toukokuussa päätyi Englannista asti matkustaneet siemenet esikasvatukseen. Nyt viimein päästiin makustelemaan moista Ranskan-ihmettä (tosin on se kuulemma Japaninkin ihme, Hokkaido- tai Kuri-nimellä - mahtaakohan Uchiki kuri olla myös samaa?).
David Lebovitz kehotti paahtamaan Potimarronin uunissa rosmariinin, timjamin, salvian, kanelin tai muskotin kanssa. Meidän pikkuruisen yksilön sai juuri ja juuri leikattua 4 osaan, joten huljautimme osien päälle oliiviöljyä ja suolaa, ja testasimme yhdellä osalla salviasilppua, toisella rosmariinia, kolmannella kanelia ja neljännellä muskottia. Sitten vain uuniin 200 asteeseen ja odottamaan.
Jo ekalla haukkaisulla leuka melkein loksahti auki: herraisä miten hyvää! Tahmean nahnuista kurpitsaa, jossa sivistyneemmät maistavat kastanjan, mutta meidän suissamme maistui karvasmanteli. Ihan mielettömän hieno maku, johon kaikki nuo kokeilemamme mausteet natsasivat hyvin, kaneli ehkä parhaiten. Kuorikin oli niin ohut, että sen pystyi syömään tuosta vain.
Mikään ylettömän satoisa tuo ei ole. Kaksi tainta sain kasvatettua satokuntoon, ja kummastakin tuli 1 pienikokoinen kurpitsa. Tässä tapauksessa todellakin laatu korvaa määrän.
Vinkkinä se, että jos paahdettua kurpitsaa jää yli, kannattaa muussata se ja sekoittaa lettutaikinaan. Just syötiin aamiaiseksi kurpitsalettusia, ja olivat kerrassaan suloisia!

torstai 5. syyskuuta 2013

Puolukka-kanelikakku


Mitä muuta voi sadepäivänä tehdä kuin lähteä poimimaan puolukoita? Vain siis huomatakseen, että a) joku on poiminut ne jo ja b) ne ovat vielä raakoja. Kakkua kuitenkin teki mieli, joten pari desiä marjoja saatiin nyhdettyä, ja kotiin tultiin ison herkkutattisäkin kanssa (niitä ei pysty olemaan poimimatta).

200 g voita
3 dl sokeria
- sekoita
2 kananmunaa
- vatkaa joukkoon
6 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
- sekoita keskenään
- lisää muna-voivaahtoon
- kaada puolet taikinasta vuokaan
2 dl puolukoita
1/2 tl kanelia
1/2 dl sokeria (itse vähensin sokerin määrää ja lisäsin puoli levyä valkosuklaata rouheena)
- sekoita keskenään
- kaada vuokaan taikinan päälle
- kaada loput taikinasta marjojen päälle (ei tarvi levitellä nätisti, se kyllä leviää uunissa itsekseen)
- paista 175 C/ 1h