tiistai 19. kesäkuuta 2012

Täytetyt sipulit

Jamien kirjasta tämäkin lisuke, jota Jamie kuvaa ei-niin-ruokahalua-herättävällä termillä "the absolute dog's kahunas". Huolimatta kyseisen kielen yliopistotason opískelusta ja sen jälkeen kyseisellä kielellä itsensä elättämisestä en nyt ihan satavarma ole termistä "kahunas", mutta en rupea googlaamaan, kun uskon arvaavani termin merkityksen. Siltikin tämä on varsin oiva lisuke grillilihalle.
4 sipulia
- kuori
- keitä 15 min.
- jäähdytä
- leikkaa pari senttiä jokaisen sipulin yläosasta ja silppua yläosa palasiksi
- kaavi noin ruokalusikallinen sipulin ydintä pois ja silppua ydin palasiksi

2 valkosipulinkynttä
4 oksaa rosmariinia
sipulisilppu
- hauduta pehmeäksi

1/4 dl kermaa
pari kourallista parmesania
- lisää haudutettuun sipulisilppuun
- mausta suolalla ja mustapippurilla

- kääri sipulit pancettaan tai pekoniin
- lusikoi haudutettu sipulisilppu sipulien sisälle
- paista uunissa 200 C/25 min.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kaikki kukkii jo

Ihan äskenhän ne viimeiset yöpakkaset kärvensivät kirsikoiden lehdet ja nujersivat tuoksuköynnöskuusaman ja pistivät puutarhurin juoksemaan ympäri pihaa harsojen kanssa. Miten muka nyt jo voi ruusuorapihlaja kukkia ja lumipalloheisi avata pallojaan? Kuka ehti käydä puhaltamassa viinimarjaterttuihin pulleita marjoja ja kasvattamassa ekan kesäkurpitsan ruokapöytään?

Ja minä kun niin leuhkin Luigi della casalle ehtineeni nauttia joka ikisestä toukokuun päivästä. Kesäkuu sitten lipsahtikin täysin sormien välistä. Aina tässä käy näin, kun kasvien täytyy niin törkeän lyhyessä ajassa ehtiä kukoistaa ja lisääntyä, ja kesäkuuhan on oikeastaan vasta kevättä tässä maassa (vaikka olenkin onnistunut kärväyttämään kunnon Bubbles DeVere -rusketusrajat). Joka päivä puutarhassa tapahtuu jotakin, ja täytyy muistaa fiilistellä joka ikistä lehteä ja kukkaa, jotta jaksaa taas talven yli.

Eilen iski tyhjän ruukun paniikki. Eihän näin lähellä juhannusta voi olla puutarhurilla tyhjiä ruukkuja, vaikka pihalla on vielä iso kasa multaa! Kesän ensimmäisen paarman intensiivisessä seurassa kauhoin multaa ruukkuihin ja istutin meiramia, kirveliä, mizunaa, palmukaalta ja rucolaa. Ja jälleen kiittelin armaan aviomieheni älynväläystä hommata loppusyksystä pihalle multaa, jolla voi sitten keväällä ja kesällä läträtä mielin määrin.

Nyt täytyy vain toivoa, ettei yksikään kylän uroskoira keksi karata meidän pihaan jättämään ruukkuihin viestejä meidän tytöille, kuten joskus on käynyt. Eikä mielellään rastaatkaan saisi järjestää uutta kakkafestiä, kun sen toissaöisen jäljiltä on vieläkin joka paikka valkoisissa roiskaisuissa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Hot and sour rhubarb and crispy pork

Jamie at homesta etsiskelin uusia tapoja käyttää raparperiä, ja löytyihän sieltä yksi chefille ehdotettavaksi. Eikä chefkään voinut sitä vastustaa. Omaan ohjeeseensa Jamie käytti kilon possua; me tyydyttiin kahden hengen annokseen.

200 g possua paloiteltuna (rasvainen ruhonosa toimii parhaiten. Rasvattomasta tulee liian crispy)
- laita uunivuokaan

2 kuorittua raparperinvartta
2 rkl hunajaa
2 rkl soijakastiketta
2 valkosipulinkynttä
1 chili
1 tl itämaisia mausteita (kurkumaa, jeeraa, korianterinsiemeniä...)
pikkusormenpään kokoinen pala inkivääriä
- soseuta monitoimikoneessa
- kaada possunpalojen päälle
- lisää lasillinen vettä
- peitä vuoka foliolla
- laita uuniin 180 astetta/vajaa tunti, kunnes liha on pehmeää, muttei ruskistunutta

- poista possut vuoasta ja keitä pannuun jäänyttä lientä kasaan, kunnes sen koostumus on ketsuppimaista
- keitä nuudelit
- wokkaa possut
- koristele annos ruohosipulilla, chilillä, vesikrassilla ja korianterinlehdillä

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Etukenossa kasvimaalla

Kovin huonosti kasvimailla mikään itää, kun maa on ollut niin kylmää. Muutaman paikkauskylvön tein viikonloppuna, ja lueskelin sen jälkeen kateellisena Kitchen Gardenia, joka kehuskeli, miten just nyt on aika nauttia kesän sadosta (no, on meillä yrttejä, mizunaa, parsaa ja pari retiisiä - salaatitkin tarkeni alkaa itää vasta nyt).

Ravisuttavan herätyksen koin, kun yhdessä artikkelissa jamppa haastoi miettimään, millä paikata sadonkorjuun jättämiä aukkoja kasvimaalla. Näillä näkymin hektisin sadonkorjuu osuu heinäkuulle, eikä sen jälkeen oikeastaan ole kuin elokuu ja ehkä syyskuun alku aikaa sadolle ennen halloja. Pikaisesti piti ruveta miettimään, mikä kasvi ehtii esikasvaa vajaassa 2 kuukaudessa ja tuottaa satoa kylmähköissä olosuhteissa. Valinta osui kyssäkaaliin, koska se kasvaa suht. nopeasti ja kestää toivottavasti jonkin verran kylmää, kuten muutkin kaalit. Laitoin toiveikkaana siemenet multiin kasvarissa.

Jotenkin tuo kesän esikasvatus on jäänyt kunnolla älyämättä. Ehkä syynä on se, että koko kevättalven esikasvattaa asioita, eikä millään meinaa malttaa odottaa, että saa kannettua ne ulos tai kasvariin. Sillä sekunnilla kun saa esikasvatteet pois käsistä, täytyisi kuitenkin jo miettiä paikkausesikasvatteita syksyä varten. Niin, siinä se toinen syy: syksy. Ei kai kukaan toukokuun alussa halua syksyä vielä miettiä, kun on koko kesä elämättä.

Tänä keväänä olen vasta kunnolla hoksannut kasvihuoneen käytön ja kätevyyden esikasvatuspaikkana. Siellä pienet taimet oppivat heti alussa pärjäämään kylmän, kuuman ja valon kanssa, eivätkä ole niin herkkiä kuin sisätiloissa kasvaneet. Tosin suurin osa tän kevään esikasvatetuista kurpitoista lensi roskiin, kun ehtivät alkaa minikokoisina jo kukkimaan kasvihuoneessa, ennen kuin yöpakkaset loppuivat (kai ne nyt sitten ovat loppuneet....). Ens vuonna täytyy esikasvattaa ne vasta toukokuun puolivälissä. Jos malttaa.

Etukenossa oleminen on viherturaamisen perusedellytys. Talvella pitää suunnitella kevään siemenostokset ja miettiä, mitä kaikkea kasvihuoneeseen mahtuu. Keväällä täytyy jo esikasvattaa paikkauskasveja, ja kasvimaita kylväessä muistaa, mikä kasvi viihtyy missäkin, ja mitä kannattaa kylvää nyt ja mitä säästää myöhemmäksi. Esim. pinaattia ei voi kylvää kesällä, kun se ei pidä kuumasta, vaan alkaa heti kukkia. Porkkanaa meidän pihassa kannattaa kylvää vasta heinäkuun alussa, koska silloin ei kempit niitä enää löydä.

Ja yrttejähän saa olla koko ajan donkkaamassa multiin, jotta ruokaan riittää mausteita. Basilikalla menee 6 viikkoa siemenestä ruokapöytäkelpoiseksi, joten sitä pitää kylvää tasaisin väliajoin, jottei jää ilman. Tilli ei saa rapupöydästä loppua, ja korianteri on ihan ehdoton kesän wokkeihin. Ja rucola pizzoihin! Jestas, sitähän täytyy lähteä hetimiten kylvämään lisää, kun ei nuo nykyiset 2 purkillista monta pizzaa päällystä.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kirppojen nälkäkuolema, osa III

Kukka-asetelmissahan tulee aina olla jotain korkeaa, jotain keskikokoista ja jotain roikkuvaa. Ruokaihminen osasi laskea päässään 1+1 ja miinustaa siitä kirpat, ja tulokseksi tuli kukka-asetelma (ne kukat, kerrotut sarvileukoijat, on tuossa vielä minitaimina), jonka korkeana elementtinä on palmukaali Nero di toscana. Siitähän kasvaa näyttävän kokoiset ja näköiset lehdet, jotka voi sitten kukkien kuihduttua donkata ribollitaan (papu-maalaisleipä-lehtikaalikeitto; pakko teettää semmoinen chefillä tänä kesänä).

Lisäbonuksena kirpat eivät osaa löytää tietään kukkapurkkiin (-saaviin), joten pitkästä aikaa saadaan palmukaalta ruokapöytäänkin. Ellei sitten kaaliperhosen toukat ehdi ensin. Tai lehtokotilot.

Mieli tekisi soveltaa samaa ideaa muihinkin kukka-asetelmiin, mutta taidan ensin tutkia puutarhaliikkeen valikoiman, kun sain sinne tukun alekuponkeja. Sillä tavallahan sitä melkein säästää rahaa.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

45 asteen puutarha

Että meillä näitä kenottajia riittää! Ei sitä istuttaessa osannut arvata, että jotkut kasvit tekevät mitä tahansa osuakseen valokeilaan. Tyrniin osuu ehkä n. 4 tunnin ajan päivästä varjo, joten hän päätti suunnata itsensä kohti pohjoista välttääkseen tuon pienen hetken, jolloin aurinko ei täysillä porota. Uhkaavan näköistä, kun noin korkea pensas kenottaa 45 asteen kulmassa. Poikatyrni ei ole noin turhamainen, vaan tönöttää vieressä piikkisuorana.

Toinen pöhkiäinen on lännenhopeapensas. Se kurkottaa auringon suuntaan niin paljon, että näyttää kaatuvan kohta päivänliljojen päälle. Sateen jälkeen se painuu vielä enemmän kumoon. Kovin olisi kaunis pensas, sekä ulkoisesti että sisäisesti, kun sillä on historiaakin taustallaan - pensaan esivanhemmat ovat asuneet isovanhempieni pihalla - mutta ei se noin kumollaan pääse pihassa loistamaan. Täytyy vielä yrittää jollain tukikepillä vääntää sitä parempaan asentoon. Onneksi pensas on tehnyt juurivesoja, jotka täytyy yrittää viisaasti istuttaa mahdollisimman valoisalle paikalle.
Tänäkin keväänä unohdin siirtää jo vuosia sitten tilaajalahjaksi saadut keltaiset liljat toiseen paikkaan. Loppukesästä ne jäävät aina ruohonleikkurin alle, kun kaatuvat aurinkoa tavoitellessaan.

Tai ehkä nuo kaikki kenotaimet vain kaipaavat pohjoisemmalle vyöhykkeelle, kun järjestään päätyvät osoittamaan kohti pohjoista.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Hips don't lie

Mutta muut vyöhykkeet kyllä valehtelee! Taannoisessa kiinanruusukvitteniepisodissa kävi ikävästi ilmi se, että taimikauppojen vyöhykemerkinnät ovat melko randomeja, eikä niihin voi täysillä luottaa.

Toinen esimerkki kiinanruusukvittenin ohella on rakas kanukkani Compressa (kuvassa). Ostohetkellä sen vakuutettiin menestyvän meillä, mutta myöhemmin huomasin taimipurkissa lukevan "Olen Virosta, enkä tarkene ikinä missään, enkä varsinkaan kestä talvea". Nice. Ehdin jo keväällä ostaa sen tilalle uudet kasvit, mutta sitten se alkoi talven jäljiltä pukata lehteä, eikä näytä paleltuneen kuin kärjistään.

Ja mun Williams' Double Yellow -ruusu, jonka ostin postitse! Edelleen sen vakuutetaan menestyvän Pohjois-Pohjanmaalla asti, mutta taimipotissa luki vyöhyke I. Eikä se meillä kestänyt kuin yhden kesän (no joo, oli meillä viime yönäkin vain +2, mutta ei tää nyt ihan Pohjois-Pohjanmaata sentään ole).

Rouge Cardinal -kärhön sanotaan menestyvän vyöhykkeillä I-II, ja pidin sitä vain yhden kesän ilona, mutta niin vain se tunkee ylös tuolta litimärästä savesta vyöhykkeellä III jo neljättä vuotta.

Tokihan jokaisella puutarhalla on oma mikroilmasto, joka vaikuttaa enemmän kuin virallinen vyöhyke. Mutta ois kuitenkin kiva voida luottaa taimikauppojen merkintöihin. Jossain ois myös hyvä olla jokin instanssi, johon voisi vyöhykekokeiluista kerätä tietoja. Näkisi ne hurjimmatkin kokeilut ja parhaimmat menestymiset, eikä tarttis tyytyä kasvattamaan pihalla vain pajua ja horsmaa.

Aina tietysti voi kokeilla siskon tapaa puhua kasveille ruotsia, jotta ne luulevat olevansa Ahvenanmaalla ja tarkenevat paremmin. Toimi ainakin sen hienoon wisteriaan.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kirpat kumoon, osa II

Mä olen niin ylpeä näistä esikasvatteistani. Ja samalla potkin itseäni nilkkaan siitä, kun en ole aikaisemmin tajunnut, että kaalit pitää kirppaisella tontilla esikasvattaa! Vähänkö pieni vaiva tökätä siemen purkkiin ja purkki kasvariin, etenkin kun kaalintaimet eivät mahdottomia vaadi kasvuolosuhteiltaan. Kestävät kylmää ja näköjään kuivaa myös (tosin sitten varsinaista ruokaosaansa kasvattaessaan kaipaavat vettä kovastikin), ja kasvavat nopeasti isoiksi. Jospa tänä kesänä pääsisi maistamaan, miltä poimintatuore kukkakaali maistuu.

Kuvan kyssät, kerät ja kukat istutin kasvimaalle vasta eilen, kun olen pitänyt varataimia kasvarissa järkyttävän kylmien öiden takia. Heti tietysti lämpötila laski lähelle hallalukemia, mutta taimet eivät siitä hätkähtäneet. Puutarhuri kyllä on saada sydärin joka aamu, kun käy tsekkaamassa kuinka alhaalla lämpötila on yöllä käynyt. Mutta kyllä mä viimeistään viikonloppuna laitan kesäkukkia ja istutan maissintaimet. Kurpitsoja tosin en uskalla vielä ulos laittaa, ennen kuin tuo jäätävän kylmä pohjavire säästä häipyy.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Raparperibruschettaa ja lipstikkakeittoa

Raparperipuskan tuhoamisyritykset jatkuvat. Tälläkin kertaa apuna oli Aamulehti, josta ohje muutama viikko sitten löytyi.

2 raparperinvartta
1 sipuli
- hauduta pannulla öljytilkassa ja mausta sokerilla & suolalla
- paahda leivät, lisää päälle raparperimössö ja muutama siivu vuohenjuustoa
Meidän vuohenjuusto oli jo nähnyt parhaat päivänsä, joten ripottelin leipien päälle fetaa. Raparperimössöön olisi pitänyt lisätä huomattavasti enemmän sokeria, ja myös jokin itämaistyyppinen mausteseos ois ollut poikaa. Nyt mössö jäi aika happamaksi.

Lipstikkakeitto on meillä vakio kesänaloitusruoka. Hirveen kevyt kasvisruoka...
4 sipulia
- kuullota voissa
3 rkl vehnäjauhoa
- sekoita sipuleihin
1,5 dl lipstikkasilppua
1,5 l kasvislientä
ripaus sokeria
- lisää ja anna kiehua 50 min.
100 g sinihomejuustoa
5 dl kermaa (kevyttä, kevyttä...)
suolaa
Yleensä surautan keiton vielä sauvasekoittimella, jottei soppaan jää homejuustoklönttejä. Keiton voi toki tehdä ilman sinihomettakin, sillä lipstikassa riittää makua. Viini ei tämän sopan kanssa sovi juomaksi, sillä se kehittää lipstikan kanssa varsin kitkerän maun suuhun (kokeiltiin sekä punaista että valkoista versiota).

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Raparperisiikaa

Raparperipuska kasvaa suorastaan silmissä, mutta sitä on hankala hyödyntää, kun ei ole kiisseli- eikä leivonnaisihminen. Aikoinaan tein siitä mehua talven varalle, mutta sellainen määrä oksaalihappoa syö henkilöltä luuston. Marinadeissa hapokkuutta voi tietysti hyödyntää, ja odotankin, että chef tekee Jamien hot & sour rhubarb and crispy pork with noodles. Se ei voi olla pahaa, kun nimikin on jo suorastaan gastronomis-pornografinen.

Aamulehdessä oli ohje kuha-raparperirullille. Sovelsimme sitä siialle ja jätimme rullaamisen pois. Tässä kohti täytyy vielä siunailla, miten hemmetin vanhoja kaloja nykyään kalatiskeillä on. Ennen oli paljon paremmin, kun ei pyyntipäiviä merkattu. Pystyi leikkimään, että kaikki on tosi tuoretta, eikä viikon vanhaa. Nyt on pakko ostaa mitä tahansa kalaa, jos huomaa sen pyydetyn max. 3 päivän sisällä. Monet kerrat ollaan käännytty kalatiskiltä pois, kun päiväykset ovat olleet suorastaan kuvottavia.

Mutta siika oli viimeksi tuoretta! Chef fileoi fisun ja teki päälle rapaperihöystön.

2 raparperinvartta
1/2 chili
- hauduta pannulla ja mausta soijalla
- laita kalafileiden päälle
- ripottele päälle tuoreita yrttejä (basilikaa, ruohosipulia, oreganoa - mitä nyt pihalta sattuu löytymään)
- laita pannulle, jossa haudutit raparperejä ja hulauta pannulle 2 dl valkoviiniä

Erikoinen kokemus. Raparperi säilytti hapokkuutensa ja makunsa, ja chili toi pientä lämpöä. Chef hullaantui täysin, mutta itse olen vielä kahden vaiheilla. Ehkä jos sitä hapokuutta vähän taittaisi, niin voisi kokeilla toistekin.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Grillattua highlanderin maksaa ja minttukuskusta

Ahlmannin puodista ison kyyttölastin oheen tarttui highlanderin maksa, kun siinä kyytön lihoja hivellessä mieleen iski visio grillissä kypsyvästä maksasta. Chef on niin hyvä kokkaamaan maksaa: puhdistaa pienimmätkin kalvonriekaleet pois ja paistaa maksan kauniin roséksi.

Chef ei pettänyt tälläkään kertaa, eikä highlander! Maksa oli todella pehmeän makuista; ei hiventäkään siitä kitkerästä navettavivahteesta, mikä naudan maksassa normaalisti on. Grillistä tarttui maksaan hieno paistopinta, ja maksa pysyi mehevänä mahaan asti. Heittämällä meni maksakokemusten kärkisijalle (toista sijaa pitää hirven vasan maksa ja kolmatta strutsin).

Lisukkeeksi haluttiin jotain raikasta, joten riivittiin omalta pihalta minttua ja sekoitettiin sitä ja paahdettuja pinjansiemeniä kuskusiin. Edelliseltä parsa-aterialta jäi yrttikastiketta, jota sipaistiin vielä maksan kaveriksi. Hyvää.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kaupan ribsejä ja perinteisiä herkkusieniä

Muutaman kerran on hyvä grillaussää yllättänyt töistä palaavan, nälkäisen kokin. Ensiavuksi ollaan napattu kaupasta valmiiksi kypsennetty ribsirivi ja nakattu se grilliin. Eivät tietenkään omatekoisille ribseille vedä vertoja, mutta ihan kelpo ruokaa kumminkin, etenkin kun ne viimeistelee omalla grillikastikkeella. Tämän valmistajan ribsit tosin oli minun makuuni hiukan liian makeita, vaikka makeista ribseistä tykkäänkin.

Kaupan salaatit näyttivät sen verran nahistuneilta, että otettiin lisukkeeksi perinteisesti grillisieniä ja niiden täytteeksi sinihomejuustoa. Chef potunhimossaan sortui ruotsalaisiin uusiin perunoihin ja pyöräytti ne pannulla mukavan ruskeiksi. Vetisiähän ne olivat, mutta menettelivät rapsakan paistopinnan ja sitruunatirauksen kanssa.

Loppu sinihomejuusto päätyy tänään lipstikkakeittoon, jota pitää aina tehdä, kun lipstikkapöheikkö on aloittanut kasvunsa.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Tundran kevät

Mikä siinä onkin, että a) toukokuussa on aina muutama tosi lämmin päivä ja b) touko-kesäkuun vaihteessa tulee halla. Just, kun luonto on päässyt riehaantumaan, kärväännyttää pakkanen lehdet ja nuput.

Ruusupapu kuoli jo -0,4:ssä, mutta kiinanlaikkuköynnös kärvääntyi vasta -1:ssä. Ja sekin tuli huomattua, ettei kurpitsa säily hengissä, vaikka olisi kuplamuovikehikon sisällä. No, se nyt olikin vain testi, eikä Marinan kuolemaa niin kauheasti surra, kun kasvarissa odottaa jo uudet taimet.

Se oli yllätys, että kärhöt kesti pakkasen, vaikka ovatkin jo täynnä kukkanuppuja. Olin ihan varma, että niille joutuu sanomaan hei hei. Oli muuten hyvä diili: lapioin Villa Valpuriin oman pihan ylikasvaneita perennoja, ja sain vastalahjaksi ihania kärhöjä!

Luumuja, kirsikoita ja omppuja on turha tänä vuonna odottaa. Olivat sen verran komeassa kukassa pakkasen iskiessä. Vielä kun ne olivat pieniä puita, pystyttiin pelastamaan sato harsottamalla, mutta noin isoja puita ei harsotettua saa, ellei omista nostokurkea.

Jossain lehdessä luki, että ilman Golfvirtaa Suomi ois tundraa. Tundraa! No, siltä se kyllä tuntuukin.