34 + 16 = sees

Lämpö ja kuivuus ovat lyhentäneet kasvien elinkaarta sen verran, ettei meinaa turaaja perässä pysyä! Kuukausi sitten alkoi satoa vasta tulla, ja nyt oli havahduttava siihen, että täytyy alkaa ottaa satoa talteen, vaikka alkukaudesta näyttikin siltä, että tästä kesästä säilötään lähinnä vain muistoja.

Säilöntäkausi alkoi perinteisesti etikkakurkuilla, ja kun kurkuntaimia oli hellämielisesti jätetty kasvihuoneeseen liikaa useampi, kävi mielessä, että osan voisi tehdä pikkelssiksi, jota turtsata leivän päälle ja hodarin väliin. Kanssainstagrammaaja tuli apuun ja vinkkasi hyvän kurkkurelishin ohjeen. Siellä sitä nyt on jääkaapissa pari purkillista tekeytymässä.

Kirsikka riehaantui tänä vuonna jostain syystä ja teki ennätyssadon (no, mikä tahansa sato siltä on ennätys, kun ei ole aiemmin juurikaan hedelmöinyt). Koska joko kirsikka oli etuajassa tai rastaat myöhässä, sain kirsikoita pariinkin hillosatsiin. Alkoon ei tullut lähdettyä portviinin hakuun, mutta maustoin hillon ruokalusikallisella tummaa balsamicoa. Jösses, että tuli hyvää!

Lämmön takia puutarhanhoito on keskittynyt lähinnä kastelemiseen (Kangasalan vesilaitos kiittää), mutta koska pilvet pitivät tänään pahimman paahteen poissa, täytyi lähteä ihan kunnolla patsastelemaan tiluksille, paarmojen suureksi iloksi (sitä tuntee olevansa väkevästi elossa, kun paarma puraisee pikkareiden läpi hanurista).

Kierros alkoi kurpitseriasta, jossa jo 3 Roletia, 3 Potimarronia ja 3 Uchiki kuria oli valmiina ruokapöytään. Hyvin tuntuu kurpitsaa tänä vuonna tulevan; ainoastaan Sweet dumpling pohtii vielä tehdäkö hedelmää vai ei. Jopa Potimarron on ruvennut tekemään useampaa hedelmää/kasvi.

Kurpitserian lähistöllä oli muutama ruukku omakasvatekukkia, jotka olivat jo siinä pisteessä, että komposti odotti, vaikka niitä onkin nypitty ja kasteltu ahkeraan. Lämpö ja kirvat ovat aika tuhoisa combo kosmoksille.

Kasvimaalla herneet pullistelivat siihen malliin, että napsin kulhollisen Twinklejä ja ryöppäsin ne pakastimeen. Tänä vuonna naukseri kokeili Oregon sweet pod - sokerihernettä, joka osoittautui todella makeaksi. Vaikka palot ovat kasvaneet jo yli-isoiksi, ovat ne silti meheviä ja makeita. Ryöppäsin niitäkin kulhollisen, kun en hennonut jättää niitä kuivumaan. Kaipa niille jotain käyttöä talvella löytyy.

Toinen kasvimaapullistelija oli valkosipuli, sillä viimein opin, että sitä on lannoitettava kunnolla ja koko ajan. Mahtavan muhkeita bulbseja siellä olikin, kun nyppäsin ne kuivumaan. Enkä nypännyt yhtään aikaisin! Pari Alexandraa oli jo ruvennut avautumaan mullan uumenissa.

Muuten kasvimaa on melkoisen surkeassa kunnossa. Juureksia on turha tänä vuonna odottaa muutamaa turnipsia ja porkkanaa lukuun ottamatta. Itivät huonosti, eivätkä ole kasvaneet juuri lainkaan. Härkäpavun sato on niin minimaalinen, että siitä ei varmaan tule kourallistakaan syötävää. Salaatti alkaa vasta nyt kasvaa. Mutta, liekö syy iässä ja 16 vuoden viherturaamisessa, ei sitä enää ota paineita sadon onnistumisesta. Sitä tulee, mitä tulee. Viimeiset 4 kesää ovat osoittaneet sen, että turha yrittää temppuilla ilmastonmuutoksen kourissa. Aina kuitenkin joku tykkää vallalla olevasta kelistä. Viime vuoden kylmyydessä kaalit bilettivät; tämän vuoden lämmössä pulskistuvat kurpitsat ja fenkolit. Parempi puolisko jaksaa tuskailla sadon onnistumisen kanssa, mutta se onkin vielä niin törkeän nuori.

Kesäkukkagate eli väärin säästetty

Tänä keväänä kesäkukkia suunnitellessa kävin jopa googlettamassa mikä kukka viihtyisi mustissa ruukuissa asvaltilla etupihan paahteessa. Vastausten joukossa oli yksi lemppareistani, eli neilikka (lemppari tosin tuoksunsa takia, eivätkä nämä jalostetut versiot tuoksu millekään. Paitsi Pink kisses). Siitä innostuneena päätin lankaköynnösten ja lukinliljojen sekaan ostaa ison määrän neilikoita.

Virhe tapahtui siinä kohdin, kun en muka jaksanut odottaa käyntiä taimitarhalla, vaan nappasin neilikkani mukaan kangasalalaisesta halpakaupasta, jossa tunnetusti kukkasia hoidetaan erittäin huonosti. Tai siis ei hoideta lainkaan. Mutta kun piti saada, ja halpaakin oli.

No, kukkihan ne vähän aikaa, mutta kärtsähtivät nopeasti paahteessa. Siitä asti ollaan oltu ilman kukintaa, vaikka ahkeraan nypin lakastuneita kukkia pois. Jotenkin vie terän kesäkukka-asetelmasta, kun ne kukat puuttuu.

Kukalla ja kukalla on eroa. Jopa peruspelargoni on aivan eri otus ostettaessa se Honkasen puutarhalta, missä sitä hellitään Roineen vedellä ja Kangasalan auringolla, kuin mitä halpakaupan 4 kpl kympillä -setissä, joka on peräisin ties mistä. Vaikka kuinka nypit ja ravitset tehotuotettua halpispelargonia, ei se kuki niin muhkeasti kuin sellaiset, joita on huolellisesti hoidettu alusta asti. Ja onhan siinä vielä sekin bonus, että kotimaiselta lähipuutarhalta ostettaessa tukee kotimaista lähiyrittäjää.

Muutama vuosi sitten opin, että yksivuotisten kukkasten kasvattaminen on helppoa kasvihuoneessa. Vähän kun ruukkuun roiskaisee siemeniä huhtikuussa, saa kesällä nauttia kauniista kukkasista. Toki kukintaa joutuu odottamaan, joten miksikään instant-asetelmaksi näistä ei ole, mutta toisaalta lajikekirjo on laajempi kuin kauppojen/taimitarhojen valmiskukissa.

Tämän vuoden ehdottomasti upein kukkija on samettikukka Durango bolero. Se hehkuu tulen väreissä, kukkii runsaasti ja isoin kukin. Suorastaan hätkähdyttävän hieno kasvi.

Ei tullut kultakelloa eikä ilmapuntaria

Henkilöhän täytti jo aikaa sitten 50 ja sai puutarha-apurahan sekä klaanilta että kollegoilta. Kollegojen apuraha oli yllättävän helppo käyttää, sillä Plantagenissa oli ihanat ulkoruukut, joihin lahjakortilla sai myös kukkaset. Klaanin apuraha oli viherturaajan pyynnöstä Kodin Terraan (kyllä, olen edelleen allerginen tuolle nimelle), johon suuntasimme jo alkukaudesta lahjakortti levällään. Vielä viime vuonna siellä oli erilaisia, isoja ruukkuja ja kaipaamani papukaari, mutta tänä vuonna oli valikoima kutistunut niin, että tulimme tyhjin käsin kotiin.

Pari kuukautta tuskastelin ja browsailin ääsryhmän sivuja, mutta mitään kivaa ei löytynyt - paitsi Joensuusta, jossa olisi ollut niitä papukaaria! Viime viikonloppuna lähdimme Luigin kanssa urheasti taas kohti Terraa (ärsyttävä reitti, koska jostain syystä Pirkkalassa asuvat ajavat järjetöntä ylinopeutta >:-/  Me maalaiset jäädään heti jalkoihin.).  Tällä kertaa löytyi pari isoa, laakeaa ruukkua, joihin sommittelin mielessäni yrttiasetelmia. Kokeeksi hankin myös ison thermoruukun, josko siinä saisi muutaman yrtin sinnittelemään pidemmälle syksyyn.

Henkilöön oli Kangasalan Lidlin pihalla iskenyt iili hankkia ruotsinpihlaja, joten piipahdettiin Terrassa myös taimipuolella. Sitä oltiinkin jo selvästi ajamassa alas, mikä on aina ihmetyttänyt: juuri, kun on paras loma-aika, taimikaupat vetelevät viimeisiään, vaikka lomalaisilla olis just nyt aikaa visioida ja istuttaa 24/7.

Pihlajista oli valikoimassa enää riippa-, mitä ei meidän pihaan kannata hankkia, sillä jänöt syövät riippaoksat. Mutta koska puiden istutus on ainoa järkevä asia, mitä ihminen voi tehdä vaatteet päällä, päätin ostaa ja istuttaa 50-vuotispuun. Hedelmäpuut olivat Terrassa sen verran kirvojen kurtistamat, että valinta osui tuohituomeen. Tuomea (tuonta?) olen aina halunnut pihaan, mutta tuomenkehrääjäkoin takia en ole semmoista aiemmin hankkinut. On meinaan melko aavemaisen näköistä kun iso puu on silkkaa seittiä. Nyt tuohituomen upea, kuparinvärinen runko kiinnitti huomion ja sytytti ostohalun, joten otin riskin ja toivon, että pihan linnut napsivat koit ajoissa.

Kassaa kohti lähtiessä katse osui myös katsuroihin, joita tosin ei jostain syystä ollut kasteltu aikoihin. Hinta ei ollut paha, ja kuivien ruippanoiden joukossa oli myös pari paremman näköistä yksilöä, joten otin yhden tämän kesän iloksi. Tuskin se jaksaa meillä talvehtia, vaikka sen suojaisaan paikkaan istutinkin. Tuoksu on lehdissä todellakin ihana: ihan kuin paahdettua sokeria.

Lahjakortin hilut törsäsin vielä perliittiin, vermikuliittiin ja vihannesten siemeniin. Onpahan sitten ruokaa tiedossa vielä 51-vuotiaanakin. Rumat ne kultakelloilla koreilee. Ja ilmapuntari meillä on jo.