maanantai 31. heinäkuuta 2017

Burpless rulaa

Kurkku on maailman helpoin kasvatettava, sillä ainoa asia, mistä pitää pitää huolta on se, ettei liian monta yksilöä kylvä. Etikkakurkkuihin ja pikkelsseihin kurkkua saa kyllä säilöttyä, ja tuoreena heitettyä salaatteihin, keittoon ja leivän päälle, mutta siltikin sato pääsee yllättämään, ja niinpä sitä kiikuttaa kurkkuja kamuille ja toimistoon.

Paitsi tänä vuonna. Kurkkujen varret ja lehdet kasvaa komeina ja terveinä, mutta pölyttäjien puute jättää sadon vaatimattomaksi. Viime vuonna koko kurkkuseinä pörisi kimalaisista, mutta tänä vuonna ei kasvihuoneessa ole ollut yhtäkään kimalaista, mikä näkyy myös siinä, ettei cucamelonista tule lainkaan satoa. Cucamelon kukkii hurjasti ja köynnöstää jo kasvihuoneen katossa, mutta yhtään ainutta hedelmää ei niistä sadoista kukista tule. Montakohan vuotta menee kimalaiskannan toipumiseen :-/

Kurkkutasting ollaan kuitenkin saatu pidettyä, ja myös maun puolesta kurkkuvuosi on melkoinen katastrofi. Kyllä pussillinen Burpless tasty greeniä voittaa nuo 4 muuta pussia. Delistar on kaunis, kalpeanvihreä kurkku, joka kasvattaa hienon, muhkean, suoran patukan. Maku on hyvä mutta hentoinen, joten ei jatkoon. Marketmore on kuin norsun nahkaa järsisi. Kuori on paksu ja sitkeä, hedelmäliha puisevahko, eikä kurkku maistu juuri millekään. Nimestä päättelin, että kyseessä olisi satoisa lajike, mutta ei tuosta ole vielä saatu kuin 4 kurkkua. Onneksi. On se sen verran hirveä. Mutta ei niin hirveä kuin Chinese slangen, jonka piti kasvattaa puolimetrisiä, makeita kurkkuja. Pari suhteellisen kookasta yksilöä ollaan saatu, ja ensipuraisulla maku on todella makea. Mutta sitten iskee kitkeryys. Aivan kuin flashback varhaisteini-iän Kynnelistä :-X Syynä on varmaankin se, että multa pääsee välillä kuivahtamaan, mutta turha kasvattaa tuollaista lajiketta, joka ei tämän puutarhurin kastelua kestä.

Heroica on ainoa, joka tämän kurkkuvuoden pelastaa. Se jaksaa tehdä hoikkia, sileitä kurkkuja, joissa makua riittää. Ei se Burplessia parempi ole, mutta parempi kuin yksikään noista muista.

Ensi vuoden strategia on siis heittää Marketmoren ja Chinese slangenin siemenillä vesilintua, ostaa tilalle Burplessia ja kidnapata pihapiirin kimalaisia (jos niitä siis on enemmän kuin ne 2, jotka täällä on tänä kesänä pyörinyt) kasvihuoneeseen.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Yllättävän hyvä papusnäkki

Instagramin syövereistä pompsahti silmille mielenkiintoinen papusnäkki, jota piti tietenkin heti kokeilla. Kylmä kesä on tosin papusatoa verottanut ihan urakalla - tietysti juuri silloin, kun koekylvössä on Jungleseedsin mielenkiintoisia lajikkeita. Niistä ei varmaan saada yhtään satoa, eikä Blauhildekään vielä edes kuki. Fasold oli tehnyt muutaman palon alaoksilleen, joten poimin ne mukaan ja muutaman kourallisen nipsin Ferrarista, jonka palot ovat vielä melko pieniä, mutta siltikin maukkaita.

Pyörittelin palot kananmunassa ja sitten parmesan-korppujauhoseoksessa. Levitin palot pellille ja laitoin uuniin 180 asteeseen vartiksi. Melko mahdoton oli saada tuota seosta pysymään vahamaisten papujen päällä, mutta kyllä sitä sen verran tarttui, että saatiin uunista ulos mahtavan maistuva iltapala. Instagramissa tyypit olivat tehneet pavuille myös dipin, mutta me rouskuteltiin nämä sellaisinaan, eikä kaivattu dippiä. Seuraavalla kerralla voisi parmesanin ja korppujauhon sekaan ripsiä muutaman chilihiutaleen.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Suuri pottutesti 2017

Tänä(kin) vuonna perunalajikkeiden hankinta meni suurilta osin arpapeliksi, sillä vanhoja, hyviksi koettuja lajikkeita ei ollut keväällä saatavilla. Hankintakriteereinä olivat tutut "pitää olla kiinteä" ja "pitää maistua jollekin", joskin nämä määreet perunoiden mainospuheissa eivät aina pidä paikkaansa. Nyt onnistuttiin melko hyvin: lajikkeet ovat kiinteitä ja makuakin löytyy kolmessa neljästä.

Jussia haluttiin kokeilla siksi, että sitä mainostettiin Timoksi, johon on jalostettu maku, eli hyvässä lykyssä lautasella olisi maukas varhaiskesän varhaisperuna. Tämän "kesän" perusteella ei varhaisuudesta voi sanoa mitään, mutta kasvihuoneessa nököttäneestä ämpäristä saatiin muutama Jussi juhannukseksi ja avomaallakin se on tehnyt satoa jo muutaman viikon. Jussi on hailun vaalea, pyöreähkö, kiinteä peruna, johon hyvällä mielikuvituksella voi kuvitella maun. Ei se niin tyystin mauton ole kuin Timo, mutta toivottavasti geenipankissa on vielä muutama makumolekyyli siihen lisättäväksi.

Enää en muista, mitä muita siemenperunoita Flörissä oli tarjolla, mutta Jussin lisäksi ostoskoriin päätyi Marabel. Kiinteä ja maukas olivat senkin määreet, ja KVG antoi tulokseksi, että se on kermainen, maistuva ja paras muussipottu. Vielä sitä ei olla muussitettu, mutta on kyllä tekstuuriltaan kiinteä ja makuakin löytyy mukavasti. Väri on kauniin kellertävä, mikä on yleensä hyvän potun merkki. Tätä voi ihan hyvin ostaa uudelleen, ellei sitten eteen tule parsaperunaa tai Mayan Twilightia, jotka yhdessä Pink fir applen kanssa ajavat kaikkien muiden pottujen edelle.

Hyötykasviyhdistyksen pottutarjontaa joutui odottamaan harmillisen pitkään, mutta kun "kesä" oli myöhässä (eihän se ole vieläkään alkanut), ei myöhäinen istutus haitannut. Nyt kukkivat sekä Epicure että Pink fir apple.

Suurin osa Hyötykasviyhdistyksen perunoista oli jauhoisia, joten lajikkeiden valinta oli helppoa. Vain nuo kaksi olivat kiinteitä. Aiempina vuosina olin todennut, että 4 perunalajiketta on meidän kulutukseen ihan liikaa, mutta Pink fir applea ei voinut jättää ostamatta, kun sitä viimein taas sai, ja tokihan Epicurea piti päästä kokeilemaan.

Eilen syötiin ensimmäiset Epicuret ja se osoittautui ehdottomasti jatkoon meneväksi perunaksi. Vaikka se on samanlainen hailu pallo kuin Jussi, on siinä huikeasti makua ja makeutta. Todella hieno peruna. Bonuksena vielä se, että sen siemenpotut pysyvät ihmeen kiinteinä mullan alla. Ei ole pelkoa siitä, että sormet litsahtavat läpi limaisen, mädäntyneen siemenpotun.

Viime vuonna tähän aikaan jo kovasti esikeitettiin perunoita pakastimeen talven varalle. Tänä vuonna perunateatteri mennee elokuun loppuun. Kyseinen säilöntäkeino on siitä huono, että kun läpi talven saa uuden perunan makuisia pakastepottuja, ei keväällä pysty kaupan vanhoja perunoita syömään. Makuero on hurja.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Joku tykkää kylmästä kesästä

En siis suinkaan millään muotoa minä, vaan parsakaali. Ensimmäinen calabrese alkoi olla jo syötävän kokoinen, ja koska sen asuttama kaalilaatikko pullisteli kasveista, päätin napata koko parsakaalin pois, jotta muille jää tilaa. Normaalisti toki jätän sen paikoilleen ja odotan, että se tekee sivukukintoja. Pari sivukukintoa oli tuohon yksilöön jo ilmestynyt, joten nappasin ne suuhuni. Mikä makeus! Aivan käsittämätön. Jopa kaalin lehtiruodit olivat niin hyviä, että niitä pystyi nakertamaan raakoina. Leikkasin kaalin varresta siivun paremmalle puoliskolle ja hänkin totesi, että nyt on maut kohdillaan. Saman totesi myös naukseri, joka biimautui itsepintaisesti kaalikipon äärelle.

Muistan vuosien takaa, miten ensimmäiset kylvämäni parsakaalit olivat hurjan hyviä, mutta sen koommin ei olla vastaaviin makukokemuksiin päästy, vaikka lajike on silloin tällöin ollutkin sama. Näköjään kyse ei olekaan lajike-erosta vaan säätilasta. Kylmä saa houkuteltua kaalista makeuden esiin. Tai siis ainakin parsakaalista. Kyssää ei tunnu mikään hetkauttavan suuntaan tai toiseen, ja muista kaaleista ei ole vielä kokemusta tältä vuodelta.

Ensimmäinen parsakaali höyrytettiin kevyesti ja tehtiin balsamicosta ja mirinistä sille kastike; toinen kaali wokattiin villilohen ja Lidlin yllättävän hyvien munanuudeleitten (maistuvat jotenkin seesamiselle) kanssa. Ei ole parsakaalin käsittely ollut vielä kertaakaan näin helppoa, sillä ne ovat täysin toukattomia. Aiemmin on joutunut lilluttamaan niitä seitin varassa roikkuvia toukkia suolavedessä ja sittenkin nyppiä loput pois ruokalautasella.

Kylmä sää tekee myös sen, ettei parsakaali herkeä kukkimaan, joten kaikkia ei joudu heti peräjälkeen syömään. Paitsi että eipä keittiötarhassa juurikaan muuta tarjottavaa vielä ole. Salaatin saa nippa nappa tehtyä salaatinlehdistä, kurkusta ja sokeriherneiden aluista (tosin naukseri päivystää sokeriherneobeliskin äärellä joka kerta, kun mennään ulos. Eipä tuo kohta 13-vuotias tuossa enää monta sokerihernekesää heilu, joten suosiolla se saa niin paljon kuin tahtoo). Pensaspavut onneksi alkavat tehdä satoa, ja ensimmäinen keskenkasvuinen Ferrari päätyikin eilen lautaselle, kun en malttanut enää odottaa. On siinä vain hieno maku. Paljon parempi kuin keltaisella vahapavulla, mitä olen tähän asti pitänyt pensaspavuista parhaimpana.

Kurpitsojen kohtalo hiukan jännittää kylmyyden ja pölyttäjien puutteen takia. Kovasti ovat tehneet vain miespuolisia kukkia ja suikertaneet lonkeroitaan piiiiitkiksi. Small sugarissa on kahden nyrkin kokoinen alku, ja Potimarron on tehnyt muutaman vauvan nyrkin kokoisen hedelmän. Muut vielä miettivät asiaa.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kauden ensimmäinen salaatti

6.7. ja tänään meillä syödään ensimmäistä kertaa salaatti omasta pihasta. Hitusen köyhä salaatti, salaatinlehtiä, kyssä ja kurkku, mutta salaatti kumminkin. Normaalisti syödään koko kesäkuu salaatteja ja heinäkuussa siirrytään wokkeihin, mutta tämän vuoden kesäkuussa syötiin vain retiisejä ja muutama lehti salaattia, rucolaa, pinaattia ja lehtikaalta. No, normaalina kesänä Tampereella on Aamulehden mukaan 16,3 hellepäivää, mutta tänä kesänä on ollut vain 1 (eikä sekään yltänyt Kangasalle), joten eipä tässä ihmeempiä voi odottaa. Kuvan kurkku muuten on ihan oikeasti noin kalvakka: Delistar ei tuon tummemmaksi muutu.

Rucolat nypin jo pois kasvimaalta ja täräytin pestoksi. Pinaatit ryöppäsin pakastimeen. Siinä touhussa havahduin, että oikeasti ollaan jo heinäkuussa, ja vaikka kesä jossain vaiheessa tulisikin, ei kasvukausi kuitenkaan pitene. Uudelleenkylvölaatikossa oli vielä korianteria, salaattia, rucolaa, kyssää ja retiisiä odottamassa. Totesin, että kyssät saa jo laittaa pois; eivät ne ehdi enää valmiiksi, lukuun ottamatta niitä taimia, jotka vielä odottavat kasvihuoneessa. Muut kylvin pikaisesti niille vapautuneisiin tiloihin. Ehkä ehtivät vielä jotain tuottaa.

Ensimmäiset oman maan uudet perunat on jo syöty, tosin semmoisina maamiehen peukalonpään kokoisina palluroina. Jussi, jonka piti olla maulla varustettu Timo, on melko kalvakka, mutta kiinteä, ja kyllä sieltä joku maku löytyy. Marabel sen sijaan on makuisampi ja myös kiinteä. Jos se maistuu yhtä hyvälle myös kookkaampana, voi sitä kokeilla istuttaa uudelleen. Parsakaalit alkavat olla jo syötävän kokoisia, ja kohta saadaan myös ensimmäiset, kasvihuoneessa kukintaan saakka kasvaneet pensaspavut. Salkopavut eivät taida ehtiä tänä vuonna kummoiseen suoritukseen, mikä nyppii erityisesti, koska juuri tänä vuonna kokeiltiin Jungleseedsin eksoottisia papuja >:-/

Kesäkurpitsat alkavat vasta nyt kukkia, mutta kurpitsa-kurpitsoissa on jo hedelmän alkuja ja muutenkin ovat yllättävän muhkeita ja reheviä. Mansikka kukkii aivan raivoisasti, juuri kun se on saanut tappotuomion ja sen tilalle on jo ostettu uudet kasvulaatikot. No, joutsenlaulu ja sillee...