torstai 29. joulukuuta 2016

2016 melkein paketissa

Näin esikasvatuskauden kynnyksellä kuuluu muistella menneitä, jotta seuraavasta kasvukaudesta tulee onnistunut, eikä tule toistettua edellisvuoden virheitä. Tänä vuonna tuli nimittäin kasvatettua liikaa (sekin näköjään on mahdollista) paprikoita, joten ei kannata niitä ihan niin paljoa laittaa esikasvuun parin viikon päästä. Ja chilit pitää muistaa laittaa erilliseen esikasvatuslaatikkoon, kun itävät hitaammin ja tarvitsevat enemmän lämpöä kuin paprikat. Lisäksi pitää muistaa heittää taimimullalla vesilintua ja ostaa ihan perus kukkamultaa taimikasvatukseen. Taimimulta on liian tiivistä pienille taimille.

Mitä jäi vuodesta käteen? Tyypillinen, hurjan lämmin kevät, joka vaihtui kylmään kesäkuuhun. Kurpitsat onneksi mahtuivat uuteen kasvihuoneeseen, joten ne, toisin kuin pavut, eivät kärsineet yllätyshallasta. Hallan lisäksi kauden riesana olivat naakat, jotka napsivat härkäpapuja mullasta. Toukokuussa täytyy muistaa suojata härkäpavut hyvin. Niin, ja sitten ne tutkakuvissa näkyneet kirvat ja kaalikoit! Niiltä ei voinut suojautua sitten mitenkään, kun tunkivat joka paikkaan. Ainoa apu olivat pikkulinnut, jotka napsivat öttiäisiä kiitettävästi, jahka puutarhuri oli viimein älynnyt poistaa kaaliharsot suojaamasta öttiäisiä toukkineen. Miljoona pönttöä -kampanja on - pähkinöiden menekistä päätellen - suosinut pikkulintuja, joten apulaisia riittänee myös ensi kesäksi.

Kurkku viihtyi tosi hyvin uudessa kasvarissa ja teki satoa pitkälle syyskuuhun. Kolme tainta riittää ens kaudelle, joskin muistelen, että varastossa on neljän eri lajikkeen siemeniä, ja kaikkiahan on toki kokeiltava. Tomaatteja saa kylvää reilusti lisää, kun Marmande ja Ananas eivät järin satoisia ole - maukkaita kylläkin.

Kasvimaat kokivat loppukaudesta muodonmuutoksen, kun vanhoja hävitettiin ja uusia rakennettiin tilalle. Värikin vaihtui tiilitalonkeltaisesta barbiepinkkiin. Ens kauden jälkeen puretaan jälleen parit lahonneet kasvimaat, joten täytyy toivoa, että keväällä on taas myynnissä halpoja lavakauluksia. Kovia kokenut parsapenkkikin täytyy uudistaa, sillä sen kehykset ovat myös surkeassa kunnossa. Lisäksi voisi asentaa sen ympärille piikkilankaa, jottei naapurustoa terrorisoiva kissa pääsisi sinne enää kakalle >:-/ Uusi papukaari täytyy laittaa ostoslistalle, kun Rauli-myrsky väänsi edellisen mutkalle.

Tulevan vuoden teema on epäsiveältä kuulostava pussien tyhjennys. Ei, en aio työttömyyksissäni ruveta harjoittamaan maailman vanhinta ammattia, vaan keskityn käyttämään varastossa olevat siemenpussit mahdollisimman tarkkaan. Niitä kun on jokunen sinne kertynyt, eikä uudet lajikkeet mahdu mihinkään, ennen kuin on vanhat käytetty. Siemeniä ei vaan henno heittää pois, mutta uusia lajikkeita, etenkin joitakin perinnelajikkeita, olisi kiva päästä kokeilemaan. Tosin varasimme juuri puutarhaguruni kanssa kesäkuulle Kauppila Flör-lauantain, joten voi hyvinkin olla, että vuoden teema kosahtaa siihen.

Satoisaa ja maistuvaa kasvukautta 2017!

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulu paketissa

Puutarhurille joulu on merkittävä juhla: pahin pimeys on ohi, ja aletaan kulkea kohti valoa ja esikasvatusta. Kun joulukoristeet saa loppiaisena pakattua varastoon, voi samalla oven avauksella kantaa esikasvatusvermeet sisälle = instant henkinen kevät.

Tämän vuoden joulu alkaakin olla jo mukavasti pulkassa. Hedelmäkakku on tehty aikaa sitten maustumaan ja joulun kalat haettu ja pakattu pieninä paloina pakastimeen. Jouluna meillä ei tuoretta kalaa syödä, vaan kalat graavataan (tänä vuonna kokeilussa Jamien punajuurigraavattu lohi ja oma kehitelmä tyrni-rosmariinigraavauksesta), joten vältymme tuntien jonottamiselta kauppahallissa aatonaattona - ja parkkisakoilta. Kyllä, kirvelevä muisto yhdestä joulusta.

Kalojen seuraksi on hankittu Lidlistä Jurmon saaristolaisleipää, josta myös aiomme tehdä yhden hengen "voileipäkakkuja". Saman kaupan ruokalehdestä innostuin tekemään setsuurileivän, sillä myös sen sanottiin sopivan hyvin joulun kalojen pariksi. Taikinaan tuli ruista ja fenkolia ja täytteeksi luumuhilloa, juustoa ja pähkinöitä. Käsittämätön resepti, mutta mahtavan maukas!

Joulun lihaksi valikoitui vuosien, vuosien tauon jälkeen kinkku. Kummallakin on muistissa sekä lapsuuden mehevät, megapläskiset kinkut, joista sai yömyöhään vuolla paloja ruisleivän päälle, että aikuisvuosien kuivakat, harmaasuolatut fitnesspossut, joiden jälkikäyttöön ei juuri keksitty tapoja ja joiden palasia närpittiin pitkin hampain vielä kesälläkin pakastimesta. Nyt kun tuli mahdollisuus ostaa kotimaisen luomupossun kinkku, ja Jamien uudessa joulukirjassa oli hyviä ohjeita kinkun jämäpalojen uusiokäyttöön, uskallettiin laittaa kinkku tilaukseen. Jännä päästä kokeilemaan onko siinä mehevyyttä ja sitä pläskiä. Kinkun kaveriksi hamstrattiin Lidlin (tämä EI ole mainos...) mustard saucea, jossa on makeutta ja makua, mutta ei nenäkarvoja kärväyttävää sinappisuutta.

Ilman lanttulaatikkoa ei tähän taloon joulua tule, joten sitäkin löytyy jo muutama rasiallinen pakastimesta. Muuksi lisukkeeksi tehdään Jamien joulukirjassa olevia salaatteja.

Piparkakut leivottiin jo pari viikkoa sitten, ja totuttuun tapaan ne on syöty reilusti ennen joulua. Emme ole jälkiruokaihmisiä, joten joulun makeaksi riittää rasia konvehteja - joiden kanssa tosin täytyy olla tarkkana: hyvätkin konvehdit ovat nykyään ällömakeita sokerimössöjä.

Suurin jouluoivalluksemme on ollut se, ettei ruokia tarvi tehdä järjettömiä määriä. Tavallisen arkipäivän määrät riittävät, ja siksipä tammikuussa voi tyynesti ohittaa akkainlehtien laihdutusohjeet. Pienempi jouluoivallus on se, että kumpikin kirjoittaa syksyn mittaan virtuaalilapulle joulun ruokaideoita. Sen myötä helpottuu myös joulunalushikoilut marketin kassalla.

Ai tuo Le Creuset? No, se on jouluoivallus jo 1980-luvulta: aikuisille ei joululahjoja osteta, vaan jouluna panostetaan ruokaan. Paremman puoliskon kanssa välillä ostetaan yhteinen joululahja, mikä tänä vuonna oli tuo hurmaava pata entisen, rasvapolttonsa jo menettäneen tilalle. Klaanin pienimmät ovat sen verran isoja, että osaavat whatsapata tädille kuvia lelukuvastosta, niin tädin ei tarvitse kuin vinguttaa luottokorttia verkkokaupassa, ja lahjaostokset on sillä hoidettu.

Leppoisaa joulunodotusta :-)

tiistai 29. marraskuuta 2016

Sisäkukkien vapautusrintama

Sisäkukkiin on minulla aina ollut viha-rakkaussuhde: viha siitä, että keräävät pölyä, pudottavat lehtiä ja kuolevat yhtäkkiä; rakkaus taas siitä, että talvellakin kasvaa jotain vihreää. Viime vuosina olen pitänyt sisäkukkia lähinnä taimikasvattamoina, joista voi kevään korvalla napsia pistokkaita pihalle, kesän kukka-asetelmiin.

Yksi taimikasvattamoista on tuo monsteriksi kasvanut rönsylilja, jonka poikasia on ollut piharuukuissa jo useina kesinä. Vuosi sitten siirsin emokasvin altakasteluruukkuun, mistä se riehaantui niin, että peittää osan alapuolellaan olevasta kylpyammeesta ja saa paremman puoliskon pelkäämään, että amppelikoukku rysähtää puolen katon kanssa alas.

Ajattelin heittää koko hökötyksen lopullisesti ulos ensi kesänä ja vaihtaa kylppärin koristeeksi tämän perinteisen kultaköynnöksen (jolla on hurjan hieno englanninkielinen nimi: devil's ivy!), joka eli ensimmäiset vuotensa työkaverin työpöydällä vesilasissa kituen. Viimeisinä toimistopäivinä 10-senttinen kasviparka pakattiin juhlallisesti vessapaperiin ja lahjoitettiin sille, joka huolii. Ja huolinhan minä, ihan sitä silmällä pitäen, että tuostakin saa aikanaan napsittua pistokkaita ulos.

Onhan se toki myös mukava, joskin haikea, muisto kollegasta, samoin kuin nämä muorinkukat (?), joista yhden oli toinen ex-kollega Ikeasta työpöytänsä koristeeksi hankkinut. Satuin ihailemaan kukkasta, kun tämäkin kollega tyhjensi työpistettään, joten sain sen kotiinviemiksiksi (see the pattern?). Ajattelin ensin pitää kukan visusti sisätiloissa, kunnes ylikastelin sen ja jouduin pelastamaan sen uuteen ruukkuun, ja samalla kukka hajosi kahteen osaan.
Siitäkin siis saa helposti pistokkaita, mikä korvan taakse pistettäköön.

Tavara-allergikkona en joudu harrastamaan kon-marinointia, mutta jos sisäkukat lasketaan tavaroiksi ja tavaroiden pitäisi tuottaa onnellisuutta, lähtisi tämä kukka mäkeen, sillä myös se muistuttaa vanhasta työelämästä. Kultaisen kädenpuristuksen jatkeeksi lykättiin kouraan Ikean bonsai, joka ei suostu kuolemaan sitten millään ja tekee uusia lehtiä minkä ehtii. Parempi puolisko on tuohon kääpiöön tykästynyt, joten kasvakoon sitten keittiössä, kun ei onneksi kovin paljoa tilaa vie.

Anoppivainaa kasvatti aikoinaan saint paulioita ja omisti niitä peräkärryllisen. Minä en saa sitä lajia hengissä pysymään, mutta pelastin
jäämistöstä muutaman marraskuunkaktuksen, sillä niiden kukinta on ihanan räikeän kirjavaa. Saman lajin edustajan pelastin myös oman äitini jäämistöstä, joten marraskuussa meillä kukkivat äitivainajat. Kaktuksista saa helposti pistokkaita, ja tänä vuonna todistin, että kestävät hyvin -6 asteen pakkasen. Arvoin pitkälle syksyyn jätänkö yhden setin kaktuksia terassille vetelemään viimeisiään, kun sisätiloista ei niille tuntunut paikkaa löytyvän, mutta hellyin sitten antamaan niille
talvisuojan. Ens syksynä saavat päättää päivänsä ulkona.

Anopinkieli on jäänyt mieleen ikivanhasta (jo reilusti yli viiskymppisestä) valokuvasta, jossa vanhemmat ja isosisko poseeraavat ekassa asunnossaan. Pitkään etsin tuollaista tummaa, ei-kellertävää anopinkieltä ja kun sen viimein löysin, kokeilin senkin pistokastamista. Hyvin onnistuu, ja kylmänkestävyys on yllättävän hyvä, joskaan pakkasta ei anopinkieli siedä.

Tälle yksilölle ostan keväämmällä suuremman ruukun ja sijoitan sen olkkarin lattialle. Toinen yksilö päätyy pihahommiin, sillä se asui toissa kesän ulkona ja kosteus laikutti sen paikoin epäesteettiseksi.


Joka syksy olen pelastanut rosmariinin kukkatikkailta sisätiloihin ja tammikuussa todennut, ettei se pysy kuivissa sisätiloissa hengissä. Tänä vuonna teen kasvikokeen: nostin oliivi- ja curry-yrtit sekä rosmariinin lasitetulle terassille, missä ne ihmeeksemme sinnittelevät, vaikka pakkanen on käynyt jo -16:ssa. Rosmariini hitusen nikottelee, mutta parhaimmista lehdistä saa vielä kuorrutetta luomukaritsalle. Oliiviyrtti on jonkin verran kuivunut alaosistaan, mutta curry-yrtti on yhtä hyvässä kunnossa kuin toukokuussa. Katsotaan onko siitä jopa joulumausteeksi!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Puutarhaguruni haastoi kaivamaan kännykän syövereistä 6 kuvaa kesästä, ja mikäs sen mukavampaa näin kammottavan pimeänä ja synkkänä aikana.

Kesän katsotaan alkavan siitä, kun tehdään toivioretki jollekin ihanalle taimitarhalle. Gurun kanssa mentiin perinteisesti Kauppilaan ja vietettiin siellä helteinen päivä. Hiki virtasi, naama punoitti, mutta se ei estänyt ostoskärryä täyttymästä. Oliiviyrtti yhä sinnittelee terassilla, vaikka on jo kokenut -16:n asteen pakkasen. Viimeksi lauantaina sitä hierottiin karitsanviulun kylkeen.

Kesän uutuuksista paras oli jättisuuri kasvihuone, jossa kasvien lisäksi viihtyivät myös kaalikoit ja kirvat. Esikasvaneille kaalikasveille sai jättää hyvästit, mutta paprikat ja chilit tekivät hurjan sadon. Vieläkin tulee avattua kasvihuoneen ovi ja nuuhkuteltua sen tuoksua (pesuaine ja betonilaatta). Antaahan se lupauksen ensi kevään esikasvatuksista.

Toinen uutuuksista oli cucamelon, vähän ehkä turhake, mutta nätti ja hauskan kirpsakka maultaan. Kurkkujen kanssa se jaksoi kasvaa lokakuulle asti ja viehätti isoa joukkoa kimalaisia.

Kasvihuoneen ohella kesän tukikohta on kesäkeittiö, johon kasvihuoneesta ja -mailta kiikutetaan ruokaa kypsennettäväksi. Kuvassa on myös uudella hakettimella tehtyä haketta, jonka rastaat tosin viskoivat urakalla pois. 14 vuotta vanha Misa-keittiömme alkaa tulla tiensä päähän, joten ensi kesänä täytyy ostaa uusi.

Kesän teemaväri oli oranssi, ja yksi sen kannattajista oli Ananas-tomaatti, joka kasvatti jättimäisiä hedelmiä. Maku oli todella makea, hedelmäliha kiinteä ja vähäsiemeninen ja sekin väriltään upean oranssinkirjava. Toinen oranssi oli minipaprika Snackbite orange, joka aloitti satokautensa varhain ja teki hengästyttävän monta hedelmää. Maku oli siinäkin hyvä.

Oransseja olivat nämäkin kauniit Potimarronit. Isossa kasvihuoneessa ne pääsivät hyvään alkuun ja mahtuivat olemaan siellä suojassa kesäkuun alun kylmyydeltä. Eikä kerrota kenellekään, että yksi Potimarron oli jäänyt kodinhoitohuoneessa kaikkien muiden kurpitsojen alle ja mädäntyi... Ens vuonna on pidettävä tarkempaa lukua.
Kurpitsavuodesta tuli hyvä. Viime viikolla paahdoin ja soseutin loput siltä varalta, etteivät ne enää jaksaisi pysyä hyvinä. Mauttomaksi haukkumani Butterbush osoittautuikin todella maukkaaksi, jahka se sai ensin kunnolla kypsyä.

Enää 8 viikkoa esikasvatuksen alkuun. Sitä ennen voisi vaikka vilkaista Sauvajyväsen kesän 6 kuvaa. Jospa siellä vilahtaisi itse Hugh Fearnley-Whittingstall.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Inventaario ja tilaus

Yritin lykätä siemenpussien inventointia ihan vain siitä ilosta, että saa miettiä ja hehkutella sen tekemistä (köyhää, tiedän), mutta enhän sitä kovin pitkälle malttanut pantata, etenkin kun yleensä Thompson & Morganin siemenluettelo tulee postilaatikkoon lokakuun lopulla, ja silloin täytyy olla ostoslista valmis, ettei mopo lähde liiaksi keulimaan.

Nyt otin inventaariossa tiukan asenteen: jos ei kasvi ehdi Suomen kasvukaudessa kasvaa, niin heitän siemenet pois, koska vievät vain turhaan tilaa sekä siemenlaatikostossa että kasvimaalla. No en raaskinut heittää, mutta laitoin sivuun sillä nootilla, että vapautan ne luontoon toukokuussa, eli ripottelen johonkin päin tonttia ja annan luonnon hoitaa loput.

Ostoslista oli jo osaksi muotoutunut keväällä, sillä kasvimaita kylväessä merkkasin ylös, mitkä siemenet loppuivat. Loput ostettavat tulivat inspiraationa muiden puutarhurien kasvatuksista. Listalle ei loppujen lopuksi päätynyt kuin 5 itemiä. Kumma kyllä, kun viikonloppuna Thompson & Morgan meilasi, että nyt ois siemeniä sikahalvalla, tilauksessa olikin 17 eri kohtaa. Hmm.

Mutta kun se paras maissi Butterscotch oli tarjouksessa, samoin kuin herne Twinkle ja papu Fasold. Kaikkia noita mulla on vielä, mutta onpahan sitten riittävästi myös keväälle 2018. Ja aina täytyy kokeilla uutta palsternakka- ja pinaattilajiketta. Ja muutamaa kukkasta. Potimarronille, härkäpavulle ja pak choille oli ihan oikea tarve, ja tokihan Sungold tarvii kaverikseen toisen kirsikkatomaatin. Enkä ollut ikinä hoksannut kokeilla ananaskirsikan kasvattamista kasvihuoneessa. Ens vuonna tulee sekin kokeiltua. Lopuksi vielä tarjosivat taimien merkkaustikkuja halvalla, joten tartuin tarjoukseen, sillä jostain syystä nuo 50 nykyistä tikkua ei riitä enää mihinkään.

Ohitettaisko tuo marraskuu pikakelauksella, niin joulukuussa pääsis jo ostamaan multaa tammikuun esikasvatuksiin?

tiistai 4. lokakuuta 2016

Vielä vähän aikaa viherkieltoa

Lokakuun aurinko jaksaa yhä kypsyttää tomaatteja ja paprikoita, vaikka ne öisin hytisevätkin kasvihuoneessa kylmän kourissa. Kurkkujakin tulee, joten pärjätään varmaankin vielä ens viikko omilla vihreillä, ennen kuin täytyy taas turvautua kaupan antimiin. Viikonloppuna laitan kasvihuoneen pakettiin, sillä tuo kalvakka aurinko ei jaksa enää tuoda kunnolla makua.

Kasvimailla rucola ja kaalit vielä kukoistavat. Savoijin pelastin jo jääkaappiin, vaikka se kylmää kestääkin. Jatkuva jäätyminen ja sulaminen eivät kuitenkaan hyvää tee. Broccolit tuskin jaksavat enää kukkia, joten ne päätyvät loppuviikosta kompostiin. Nero di Toscana saa jäädä sijoilleen maan jäätymiseen asti. Siitä on kiva riipiä lehtiä keittojen, muusien, patojen ja pastojen mausteeksi.

Kaikki mahdollinen on nyt säilötty, joten viikon ruuat menevät nyt tällä reseptillä: joka päivä käytetään ruuanlaittoon jotakin pakastimesta; vähintään kerran viikossa syödään sieniä ja vähintään kerran viikossa kurpitsaa. Eilen haudattiin leppäsavustetun luomukaritsanmaksan jämät omatekoisen lihaliemen (pakaste) ja kuivattujen tattilastujen kanssa omista perunoista (pakaste) tehdyn muusin alle ja paahdettiin koko komeutta uunissa. Tänään syödään lindströmejä (pakaste) ja uunipaahdettuja perunoita (pakaste) vuohenjuustodipin kanssa, ja huomenna teen kurpitsafalafeleja freekehjuuresten (pakaste) kanssa. Eiköhän näillä eväillä varastot ala tyhjetä ensi kautta varten.

Lauantaina tehtiin ihania kurpitsalettuja aamiaiseksi. Täytyykin ottaa tästä viikonlopputraditio: perjantaina paahdetaan kurpitsa ja tehdään illalla taikina jääkaappiin. Aamulla sitten paisto ja päällistahnojen teko. Saadaan kodinhoitohuoneeseen tilaa tulevia esikasvatteita varten, sillä kurpitsat vievät sieltä kokonaisen pöydän. Juu, enää 3,5 kk esikasvatuksen alkuun :-)))

perjantai 23. syyskuuta 2016

Lammaslihapullatagine




Tämä ohje on meillä kestosuosikki. Ja saa edelleen samat täpinät, kuin ensimmäisellä kerralla vuosia sitten.

400-500 g jauhettua luomulampaanlihaa
3 sipulia hienoksi silputtuna
pieni nippu persiljaa silputtuna
1-2 tl kanelia
1 tl jeeraa
ripaus cayennenpippuria
3 rkl voita
25 g hienonnettua inkivääriä
1 tuore chili silputtuna
hyppysellinen sahramirihmoja
nippu tuoretta korianteria
1/2 - 1 sitruunan mehu (itse laiton puolikkaan)
3 dl vettä
suola
mustapippuri

Jauhelihaan puolet sipulisilpusta, suola, pippuri, persilja, kaneli, jeera ja cayennenpippuri. Sekoita hyvin ja muotoile pieniä lihapullia. Jätä oheen tekeytymään.

Pannulle voi ja loput sipulit, inkivääri, chili ja sahrami. Kuullottele kunnes sipuli alkaa saada väriä. Lisää korianteri ja sitruunan mehu. Lisää vesi ja lisää suola. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää nesteeseen lihapullat ja vähennä lämpöä. Anna muhia pannun alla 20 min pari kertaa pullia kääntäen.

Anna hautua ilman kantta vielä 10 min, kunnes neste keittyy hieman kokoon. Mukana nautimme cous-cousia. Rapsakka leipä on myös hyvä vaihtoehto, sillä saa sikahyvän liemen varmasti siivottua viimeiseen pisaraan.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Operaatio pinkitys

Aikojen alussa rakennettiin hillitty piha, jonka kalusteiden väri soinnutettiin mahdollisimman lähelle talon seinän väriä. Sitä maalia lutrattiin litrakaupalla aitaan, autokatokseen, puutarhakeinuun ja kasvimaihin. Kunnes sitten tapahtui raksavastaavan tekemä, legendaarinen mullipöytä kasvihuoneeseen. En muista kumman idea oli tehdä siitä purkkapinkki, mutta pinkki siitä tuli, ja samalla maalilla sutaistiin kasvihuoneen portaat.

Jossain vaiheessa tuli aika uusia puutarhakeinun maali, ja siitähän se sitten lähti. Keinuun tuli kolmea erilaista pinkkiä, ja siinä maalisudin kanssa pihalla patsastellessa tuli pinkittyä myös lintulauta, kukkatikkaat ja köynnösristikko.

Vielä viime vuonna maalattiin uudet kasvimaat tutulla keltaisehkolla, mutta kun näin naapurustossa punamullalla vedetyt lavakaulukset kasvimaalla, ja autotallia inventoidessa löytyi muutama jämäpurkki pinkkiä maalia, päätin vaihtaa kasvimaan värimaailman. Nyt oli siihen sopiva aika, kun joudutaan pikkuhiljaa uusimaan kaikki kasvimaat.

Viimevuotiset laatikot pinkittyivät ensimmäisinä, paitsi tuo yksi, jonka laitoja peittää broccolin lehdet. Se saa maalinsa keväällä. Upouudet lavakaulukset saivat viime viikolla pinkkiä pintaansa. Alunperin oli tarkoitus tehdä kasvimaa kolmesta päällekkäisestä lavakauluksesta, mutta todettiin kahden riittävän mainiosti. Saadaan näillä kolmella laatikolla korvattua 2 vanhaa kasvimaata.

Raksavastaava teki viime vuonna pari kasvilaatikkoa vesivanerista, ja kun keväällä innostuin spraymaalista, päätin käyttää sitä vanerilodjujen pinkitykseen. Valitettavasti rautakaupassa ei ollut Prof-maalia pinkkinä, joten ostin pinkin sprayn marketista. Enpä olisi uskonut, mikä ero maaleilla voi olla! Marketin maali pöllysi ympäriinsä, joten laatikon lisäksi maalipinta syntyi myös nurmikkoon sekä puutarhurin housuihin ja kenkiin. Kammottava tuote.

Jämä- ja spraymaalien ansiosta värimaailma ei ihan yhtenäinen ole, mutta olipahan ekologisempi vaihtoehto sutia vanhat maalit loppuun ennen uuden ostamista. Pari vanhaa kasvimaata on jo lapioitu pois. Jahka kasvukausi päättyy, hajoitetaan vielä yksi vanha kasvimaa ja laitetaan pinkit tilalle, tällä kertaa patolevyllä vuorattuina. Toivottavasti kestävät pidempään kuin edeltäjänsä.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Isompi parempi

Shisoa ja meiramia lukuun ottamatta  kasvihuoneen yrtit kosahtivat ensimmäisiin hallaöihin, mutta muut kasvit yhä porskuttavat. Ensimmäinen kesä ison kasvihuoneen kanssa on ollut niin nautittava kuin sitä etukäteen ajattelikin. Ainoastaan bistro on jäänyt vähälle käytölle, kun aurinkoa on riittänyt sen verran mukavasti, ettei ole tarvinnut mennä kasvihuoneeseen lämmittelemään.

Lämmönsäätely on isossa kasvarissa ollut helppoa, kun siellä ei lämpötila pääse niin kovaksi kuin pienessä kasvarissa. Tämä kesä on mennyt manuaalisäädöllä, sillä kasvihuoneeseen ostetut automaattiavaajat eivät sitten sopineetkaan, vaikka ne juuri tälle mallille myytiin.

Pölyttäjät ovat viihtyneet isossa kasvarissa todella hyvin, mutta punarinta on käynyt vain pari kertaa kurkkimassa, vaikka sille olisi ollut ötököitä tarjolla mielin määrin. Kurkku on suorastaan hurmaantunut uuteen kotiinsa ja edelleen pukkaa satoa, vaikka yleensä se lopettaa hedelmien teon jo elokuun lopussa. Nytkin siellä on 6 pötköä odottamassa poimintaa, vaikka kostea kesä saikin lehdet menemään huonoiksi jo heinäkuussa.

Kirvat ja kostea kesä ovat olleet huono yhdistelmä paprikoille ja chileille. Yhden chilin häädin jo kompostiin, sillä sen lehdet olivat kauttaaltaan sienitaudissa, joka alkoi levitä hedelmiinkin. Varmaan kirvojen pissa on edesauttanut sienitautien puhkeamista. Satoa kyllä chileistä ja paprikoista saadaan, jälkimmäisistä ihan hengästymiseen saakka. Niitä ollaan wokattu ja salsattu ja grillattu ja salaatitettu ja pizzattu ja syöty sellaisenaan leivän päällä. Ens vuonna täytyy kylvää muutama taimi vähemmän. Tomaatteja olisi sen sijaan voinut ehkä olla enemmän, vaikka toki niitä on saatu kastikkeen muodossa säilöönkin.

Kasvimailla ei enää mikään ole kriittisellä polulla. Kurpitseria tyhjeni ensimmäisten hallojen alla, ja kurpitsat ovat jatkaneet kypsymistään sisätiloissa. Punajuuret päätyivät perinteisesti lindströmeihin ja porkkanat soseihin, joista ensimmäinen käytettiin eilen porkkana-kookoskeittoon. Palsternakat saavat vielä vähän aikaa kasvaa rauhassa, samoin broccolit ja savoijinkaalit, kun ne kestävät kylmää urheasti.

Ei hullumpi kasvukausi, vaikka alku olikin yhtä tappelua kirvojen ja kaalikoiden kanssa.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Out with the old

Viime vuoden toukokuussa uusimme kaikista vanhimmat kasvimaamme, kun niissä alkoi olla enemmän ruusun ja horsman juuria kuin hyötykasvien, ja monivuotiset hyötykasvitkin rehottivat niissä vähän liian hallitsemattomina. Tänä keväänä katsoimme muitakin kasvimaita kriittisellä silmällä, sillä niitä aikoinaan perustaessamme teimme sen virheen, että kasasimme laatikot ensin ja maalasimme vasta sitten, mikä jätti lankkujen päät suojatta -> laho pääsi jylläämään. Yhtä lukuun ottamatta kasvimaat olivat siinä kunnossa, että ne täytyy tulevina vuosina korvata uusilla.

Keväällä ostimme 6 kpl lavakauluksia, kun niiden hinta oli pudonnut kolmestakympistä kymppiin. Nyt syksyllä on tarkoitus maalata ne ja sitten keväällä ottaa käyttöön. Niillä saadaan korvattua 1,5 kasvimaata. Mietin jopa niin radikaalia ratkaisua, että vaihtaisin kasvimaiden värimaailman talon seinän mukaan sävytetystä keltaisesta pinkiksi, kun puutarhakeinu ja kukkatikkaatkin ovat pinkkejä, samoin kuin kasvihuoneen sisustus. Ainakin se ilahduttaisi meidän nuohoojaa, joka muisti tänäkin vuonna kehua pihan pinkkiä värimaailmaa.

Eilen poistin jo yhden lahonneen kasvimaakehikon ja siirsin sen tilalle viime vuonna kasatun vesivanerilodjun, joka oli aiemmin huonossa paikassa, sillä Latvian matala innostui rehottamaan sen vieressä niin, että lodju jäi varjoon. Kasasin laatikon pohjalle kompostia ja päälle multaa. Tarkoitus on siirtää siihen toisesta lahokehikosta monivuotiset salvia, timjami, ruohosipuli, ilmasipuli ja rakuuna. Toivottavasti ehtivät alkusyksyn aikana juurtua. Mietin, uskaltaisiko sinne istuttaa myös pätkän minttua, rei'itettyyn ämpäriin vangittuna. Viime talvi nimittäin tappoi meiltä mintut, joten uusille olisi tarvetta, mutta toisaalta pelkona on se, että kohta koko laatikko on pelkkää minttua. Sitten joutuisi elämään ens kesän pelkällä mojitolla ja tzatzikilla...

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Vanhakin sienestäjä oppii uusia temppuja

Moni hehkuttaa hulppeaa sienivuotta, mutta meillä sato on ihan tavanomainen. Muutama tatti siellä täällä ja normimäärä kanttarelleja ja mustatorvisieniä. Mutta mustavahakas on yllättänyt: samoilta paikoilta ollaan jo kolmesti kerätty satoa, vaikka normaalisti saadaan vahakkaita vain kerran, eikä olla koskaan nähty näin isoja yksilöitä. Toukat rakastavat mustavahakasta, joten se harvoin pääsee kovin suureksi kasvamaan. Eilen löydettiin 2 litraa vahakkaita, ja osa niistä oli täysin toukattomia. Pannulta levisi taloon niin huumaava tuoksu, ettei meinannut malttaa lähteä ulos puutarhahommiin.

Kun näille sienimaille muutettiin, otettiin tavaksi opetella joka vuosi uusi ruokasieni. Koska täällä kasvaa upeita sienilajeja, snobistuttiin niin, että poimitaan enää vain kolmen tähden sieniä. Kanttarellitkin jää meiltä nykyisin metsään, kun ei sen kloorisesta mausta niin perusteta. Sieniä ja ihmisiä -kirjan ja the sienigurun Lasse Kososen top 3 -sienilistauksen myötä (korvasieni, mustavahakas ja sikurirousku. Meikäläisellä mustavahakas, kuusiherkkusieni ja korvasieni) alkoi sikurirousku kiinnostaa. Arvelin sen tunnistavani, ja kun eilen sattui kohdalle oikealta vaikuttava yksilö, poimin sen mukaan. Sellaisenaan en mitään tuoksua siitä erottanut, mutta kun se hetken kuivahti keittiön pöydällä, niin voi herraisä sentään mikä aromi! Ensin vähän sokerinen, sitten lipstikkainen ja lopulta curryinen. Tätä on ehdottomasti saatava lisää.

Toinen uusi sienioppi on tänä kesänä paristakin eri lähteestä kuultu sienten paistaminen. Aiemmin neuvottiin paistamaan sieniä pannulla, kunnes neste on haihtunut - eli sieni on ennemminkin keittynyt pannulla. Nyt opastettiin pikapaistaminen kuumalla pannulla/grillissä, mikä on saanut ainakin herkkutatista irti ihan uuden ulottuvuuden. Umamit on potenssiin 10 ja tatti niin lihaisa, että suunniteltiin seuraavasta yksilöstä tehtävän tattiburgeri. Kunhan nyt vastaan tulisi toukaton herkkutatti.

Siinä mielessä tämä sienisesonki on ihan huippu, sillä hirvikärpäsiä ei juurikaan ole, vaikka toissapäivänä melkein kirjaimellisesti törmättiin 3 hirveen lähimetsässä. Mukava kulkea metsässä ilman, että tarvii kaivella hirvareita tukasta ja silmistä.

perjantai 12. elokuuta 2016

Kaudella 2016 opittua

Kausihan ei millään muotoa ole vielä ohi, mutta perunoita säilöessä tuli muutama asia mieleen, ja ne on hyvä kirjata ylös, ennen kuin unohtuvat seuraavaa kautta valmistellessa.

  • Jos meteorologit kertovat kirvojen kevätmuuton näkyvän tutkakuvissa, sulje heti kasvihuoneen ovet ja ikkunat, äläkä vain naureskele hassulle uutiselle.
  • Jos kaalikoit iskevät, ota hyönteisverkot pois kaalikasvien yltä. Koit pääsevät verkon alle kuitenkin, eikä mikään niitä torju paremmin kuin linnut.
  • The Sutton on oikeasti hyvänmakuinen härkäpapu. Ei sitä ole suotta kehuttu maukkaimmaksi. Kestää naakkoja ja kosteutta yllättävän hyvin.
  • Mozart on liian myöhäinen perunalajike Suomen kesään. Ei ehdi tehdä satoa, on rupinen kuin ankka (nyt sisko tietysti tulee sanomaan, etteivät ankat ole rupisia), eikä makukaan ole kummoinen. Tekstuuri on hyvän kiinteä.
  • Colomba on jauhoinen peruna. Älä kasvata toiste.
  • Kasvata vain calabresea. Broccoli ei ehdi kukkia kesän aikana.
  • Punaisen paprikan kasvattaminen voi onnistua. Luota silti oransseihin versioihin; ne ovat takuuvarmoja.
  • Älä kasvata pihvitomaatteja. Ne eivät tykkää kastelutyylistäsi, vaan vaativat tasaisemmat olosuhteet.
  • Burpless tasty green on edelleen maukkain kurkku.
  • Papuja ja kurpitsoja ei voi koskaan olla liikaa.
  • Hernettä voi kylvää vielä heinäkuussa. Ehtii tehdä uuden sadon.
  • Jehovat ja nuohoojat löytävät tiensä myös haja-asutusalueelle, joten muista olla pukeissa pihatöissä, äläkä laita fantasiakimallepinniä otsatukkaan edes omalla pihalla.

tiistai 9. elokuuta 2016

Puuh

Se tunne, kun saa kiristävän housunnapin auki (tai hameen, sillä en omista housuja), muistuttaa hyvin paljon sitä, kun puutarhatoimittajien auton perävalot näkyvät. Itämättömyydestä, kirvoista, kirpoista, kaalikoista, naapurin kissasta, kaatosateista ja valtavasta kosteudesta huolimatta sain jotain kasvamaan niin, että kuvaajalle riitti suhteellisen siistissä kunnossa olevaa kuvattavaa.

Tosin puutarhuri itse ei ollut kovin siistissä kunnossa, sillä naamaan kasvoi jalkapallon kokoinen finni, ja edellisenä päivänä syöty yltiösuolainen kylmäsavulohi venytti silmäpussit litran vetoisiksi. Lisäksi jalkaan jäi maalitahraiset feikkicrocsit. No, tuli kyllä päivän aikana todettua, ettei kannata suunnitella uutta uraa huippumallina, sillä on yllättävän hankalaa hymyillä, kävellä, katsoa kameraan, komentaa koiria ja vetää vatsaa sisään samaan aikaan. En tiedä miten Kate Moss sen tekee.

Ensi vuonna siis tulen ulos kaapista omalla nimellä ja naamalla. Iik. Instagramista tosin löysin täysnimikaimani, jolla on samansuuntaiset harrastukset, joten toivottavasti hän ei joudu hankaluuksiin 15 minuutin kuuluisuuteni takia. Lohdutukseksi voin kertoa, että tyttönimelläni täysnimikaimani oli mielisairaanhoitaja. Lukuisten vinkeiden puheluiden jälkeen vaihdoin numeroni salaiseksi.

Tällä viikolla alkaa sitten sadonkorjuumaraton, kun tuo kuvassa näkyvä syherö täytyy saada setvittyä ja käytettyä ruuaksi. Kurpitsoista korjasin jo Potimarronit, nostin loput sipulit ja nyppäsin ylös kaikki Colomba-perunat, jotka päätyvät tänään esikeittoon ja pakastimeen. Loppuviikosta otetaan frittikeitin esille ja pyöräytetään härkäpavuista falafelit. Sen jälkeen menu täyttyy punajuurista, tomaateista ja paprikoista. Kuulostaa aika hyvältä.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Klonk

Butterbush, ruukkukasvatukseen jalostettu butternut-kurpitsa on kukkinut koko kesän. Hedelmiä vaan ei näkynyt, kunnes eilen siirsin ruukkua hiukan, ja ruukun takaa kuului klonk. Kurpitsa oli keksinyt kasvaa kasvihuoneen perustusten päällä ja putosi siitä sitten kiveykselle. Onneksi pysyi ehjänä. Toisessakin Butterbush-ruukussa (tai roskiksiahan nuo ovat) näkyy elämää, joskin sen kasvatit ovat ihmeellisen pitkulaisia, eivätkä tuollaisia muotovalioita.

Tämä kasvukausi on ollut siitä kummallinen, että kesäkurpitsat tuottavat huonosti satoa, mutta kurpitsa-kurpitsat kasvavat muhkeina.
Buffy ballia olen paahtanut jo 2 pellillistä säilöön pakastimeen. Ovat pysyneet todella makeina kosteasta kelistä huolimatta.

Potimarroneja tulee vain 3 kpl, mutta ovat ihan jättimäisen suuria.
Small sugarkin on kaukana pienestä, nimestään huolimatta.
Spagettikurpitsa on niin muhkea, että litisti lajitoverinsa alleen.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Viikon ruokateema: vain omasta pihasta

Aina sitä tähän aikaan vuodesta on täysin pöllämystynyt kaikesta ruuasta, mitä oma piha tarjoaa. Sitä vain katsoo, että tuossapa kasvaa tuota ja tuossa tuota, ennen kuin tajuaa, että niitä on ruvettava tosissaan käyttämään saman tien.

Kasvihuoneessa kasvaneita vahapapuja oltiin jo parilla aterialla syöty, mutta yhtäkkiä huomasin, että Ferrarin palkoja roikkuu papukaaresta muutaman kourallisen verran. Huomenna niistä voisi tehdä vaikka pastan tillin ja herneiden kera. Ruusupapu kukkii kovaa kyytiä, mutta ei vielä tarjoa syötävää, kuten ei härkäpapukaan.

Pinaatista olen ylpeä. Viimeinkin sitä kasvaa ja ihan tukkokaupalla. Tosin toki se tietää vain sitä, että kesä on ollut kylmä ja sateinen - lämpimässähän pinaatti alkaa heti kukkia. Tänään tein fantasiapiirakan, johon pinaatin ja fetan lisäksi upotin kaikki viikonlopulta jääneet soosit ja partaäijän jämät. Kohta tiedetään, tuliko siitä syömiskelpoinen. Pinaattia täytyy alkaa jo pakastaakin, jotta se lakkaa varjostamasta vieressä kasvavia fenkoleita.

Pakkasen kurittamat kesäkurpitsat tuottavat satoa, eikä saman kohtalon kokeneet maissitkaan ihan surkeilta näytä. Maisseja tosin voi uhata
kirvat, joita tänä vuonna on paljon ja jotka tykkäävät mönkiä tähkien uumeniin herkuttelemaan.

Kaalilaatikot alkavat reipastua, kun harsojen poiston jälkeen linnut ovat päässeet tositoimiin ja syöneet kilokaupalla toukkia. Kaalikoita ei tällä hetkellä näy, joten uskalsin vielä muutaman pak choin kylvää. Normaalisti tähän aikaan on kasvihuoneessa kyssäkaalin taimia odottamassa tilaa kasvimaalta, mutta kaalikoiden takia niiden esikasvatus osoittautui hankalaksi. Kirvat ja jatkuva sade myös haittaavat kaalikasveja. Niinpä ollaan jouduttu syömään calabreset
nuorina, mikä ei sinänsä haittaa, kun ne onneksi uusivat kukintoaan.

Savoijinkaaliparka on niin toukkien ja kirvojen nitistämä ja sateen ruskettama, että siitä tuskin ruokaa tulee, vaikka yleensä se on ollut se robusti kaali, jota ötökät välttelee.

Eilen päätettiin, että tällä viikolla pääruuat tehdään oman maan tuotoksista. Pinaatin ja papujen lisäksi tarjolla olisi jo parikymmentä Buffy ball -kurpitsaa, joista voisi tehdä vaikka megatäyteläisen risoton.

Alla todisteet siitä, miksi Suomessa kannattaa kasvattaa calabreseä, mutta ei broccolia: siinä missä calabrese on tuottanut jo ison kukinnon (johon punarinta on näköjään kakannut...), kasvattaa broccoli vasta lehteä. Vasta syksyllä broccolista alkaa saada satoa - ellei talvi ehdi ensin.

Kakkainen calabrese
Tyhjä broccoli

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Cucamelon - puutarhurille, jolla on jo kaikkea

"Pahanmakuinen, tilaa vievä turhake" oli parinkin Kitchen gardenin jampan tuomio cucamelonista, kun artikkelin aiheena oli turhin ikinä kasvattamasi vihannes. Minä olin syksyn siementilauksessa sortunut cucameloniin, kun sitä mainostettiin melonin, kurkun ja limen makuiseksi.

Minipienet siemenet itivät hyvin, ja donkkasin 4 tainta yhteen ämpäriin ihan vain kokeilumielessä nähdäkseni miten paljon ne vaativat tilaa ja tuottavat satoa - ja kuinka pahoja ne sitten oikein ovatkaan.

Tilaa se tosiaan vie: kasvihuoneen katto tuli jo aikaa sitten vastaan, ja yksi huitula yrittää kovasti kasvaa katon rakosesta ulkoilmaan. Maku on hauska, kuin sitruunalla terästetty kurkku, mutta ei niin ihmeellinen, että tätä pelkän maun takia viitsisi kasvattaa. Mutta onhan tuo tavattoman suloinen, ja kivan kirpsakka ja rapsakka lisä salaatteihin. Satoa saisi tulla enemmänkin, sillä törmäsin James Wongin kirjoitukseen aiheesta ja alkoi ihan sunnattomasti innostaa cucamelonien pikkelöinti.

Jos harrastaisin cock- tai mocktaileja, cucamelonista saisi niihin varmasti makua ja näköä. Tuo Jamesin kehittelemä drinksujen kyytipoika cucameloneista, oliiveista ja paprikoista on kokeilemisen arvoinen. Jospa viikonloppuna olisi hyvä sää pienelle kuohuvalle?

Lopuksi vielä kirjavinkki: Makutarhuri on oikeasti hyvä puutarhakirja. Kiinnostuin siitä heti, kun se ilmestyi, mutta en löytänyt sitä kirjakaupoista. Sisko sai sen ensimmäisenä käsiinsä ja kehui kovasti. Adlibriksestä se sitten löytyi - ja halvalla.

Kirjassa on tietoa ja tiedettä ja uutta asiaa, eikä se sorru puutarhakirjoille tyypilliseen hymistelyyn. Harvoin enää hankin puutarhakirjoja, kun yhden luettua on lukenut ne kaikki, mutta tästä oppi uutta, ja kirja oli mukavaan sävyyn kirjoitettu - vähän kuten Sieniä & ihmisiä olisi lokalisoitu puutarhamaailmaan.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kurpitseria heinäkuun alussa

Kurpitseriassa on niin terhakka meno, että kohta joutuu jo miettimään taviskurpitsojen latvomista, sillä kurpitsan lonkeroita luikertelee pitkin pihaa. Minikurpitsoja ei tarvitse latvoa, kun ne kyllä jaksavat hedelmänsä kypsyttää ja silti tehtailla koko ajan uusia.

Kostea kesä on tehnyt sen, ettei ole juurikaan tarvinnut kurpitsaroskiksia kastella, joten jokaviikkoinen kakkakierros (= kourallinen hevosenkakkapellettejä/roskis) on toistaiseksi riittänyt hoitotoimenpiteeksi.

Kasvimaalla olevat kesäkurpitsat ovat kesäkuun alun hallaöiden jäljiltä yhä melko surkeita, eikä niistä ole satoa saatu, mutta roskiksessa kasvavat Lungo di Firenzet venyvät massiivisiin mittoihin. Niitä on grillattu ja upotettu salaatteihin ja kalanyytteihin. Tänään on rouvalta tilattu päivälliseksi kasvispastaa, johon suikaloin Lungoa.

Potimarronia on tulossa useampi kappale. Kurpitsojen ehdotonta aatelia.
Vuosien yrittämisen jälkeen spagettikurpitsa suostui taas kasvamaan.
Sweet sugarin piti olla minikurpitsa, mutta hieman epäilyttää sen kasvutapa.
Bonuskuvana rouvan nimipäivälahjaksi saama oksasilppuri. Kyllä nyt piha siistiytyy silmissä!

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kasvihuone heinäkuun alussa

On se vaan ihana :-) Tilaa riittää, lämpötila ja kosteus pysyvät hanskassa ja fiilis korkealla, kun tuonne kurkistaa.
Yllättäen paprikat ovat kovemmassa kasvussa kuin chilit. Normaalisti paprikoita saadaan odottaa, mutta nyt Snackbite orange ja Bullhorn mix puskevat jo hedelmää. Kirvoja noissa on edelleen, vaikka käyn päivittäin niitä litsimässä sormet vihreinä.
Tomaateista oranssit versiot Ananas ja Sungold ovat punaisia siskojaan edellä. Ananas tosin tekee tuommoisia ihme mutanttihedelmiä - sen kukat ja jopa varret tykkäävät kasvaa toisiinsa kiinni, mikä tekee varkaiden poistamisesta arpapeliä. Yhden jo vahingossa latvoin, kun en älynnyt tarkkailla mutanttivarsia tarpeeksi huolellisesti.
Vahapapua kylvän aina toukokuussa kasvariin sadon aikaistamiseksi, ja kohta päästään ryöppäämään papuja ruokapöytään.
Kurkkujen kanssa aletaan olla "apua, mihin nää laitetaan" -vaiheessa. Tiesin, että 3 kurkuntainta on ihan tarpeeksi, mutta se neljäskin oli niin terhakka, etten malttanut siitä luopua. Burpless tasty green on sentään maltillinen hedelmäntuottaja, mutta tuo kymmenellä sentillä kaupan alelaarista poimittu Heroica hybrid on aivan mahdoton. Yhdestä kasvista pukkaa kymmeniä kurkkuja, jotka tietysti pääsevät vahvan lehdistön uumenissa kasvamaan salaa.
Cucamelon ei ole vielä tuottanut yhtään syötävän kokoista hedelmää, mutta vartta se työntää niin kiivaasti, että on jo menossa kasvihuoneen katosta ulos. Kitchen gardenin väki tuomitsi tuon pahanmakuiseksi turhakkeeksi, mutta on se ainakin nätti.
Bistroon toki kuuluu laventeli. Tuoleihin ostettiin pehmusteet estämään hanurin palamista toistamiseen tulikuumassa, mustassa metalli-istuimessa.
Esikasvavat kyssäkaalit ovat saaneet olla melko rauhassa kaalikoilta. Rucolat saavat kasvaa täyteen mittaansa harson alla, sillä jo pari satsia rucolaa on päätynyt kaalikoiden hampaisiin.
Herbaariossa aletaan lähestyä kukintaa, joten kohta surautetaan basilikat pestoksi. Uusia on kyllä tulossa, samoin kuin meiramiakin. Perilla eli veripeippi eli shiso ei jostain syystä idä sitten millään. Pariin otteeseen olen sitä kylvänyt, mutta tulosta ei synny. Harmi, sillä se on todella hieno yrtti.