keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Helppo lohipastrami

Kaupassa törmäsimme Parhialan mausteisiin ja mausteseoksiin, ja kun käteen osui pastrami-mausteseos ja naapurissa olevasta kauppahallista sai tuoretta merilohta, oli päivän alkupala siinä.

Ruodoton lohipötkö paistettiin kuumalla pannulla pikaisesti joka pinnalta niin, että sisus jäi reilusti raa'aksi. Sen jälkeen pötkö pyöriteltiin pastrami-seoksessa (siinä on suola mukana), käärittiin kelmuun ja annettiin maustua jääkaapissa pari tuntia. Tai no, ahneina napsittiin siitä kyllä muutama siivu heti tuoreeltaan. Törkeän hyvää vähällä vaivalla.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Lajikekokeilut kasvimaalla 10 vuotta

Koska tuli 10 vuotta täyteen kasvimaaelämää (ekana kesänä ei vihanneksia viljelty, vaan täytettiin aiempien omistajien jäljiltä takapihalle jäänyt käsittämätön rotko), voi hirmuisen viisaana ja kokeneena katsella taaksepäin ja muistella mitä lajikkeita on tullut kokeiltua. Ja koska Hannele käski. Vierivä (vyöryvä?) puutarhuri ei tietenkään sammaloidu, vaan lajikekokeilut jatkuvat edelleen. Ainoastaan kirsikkatomaatin, kurkun, chilin, kesäkurpitsan, kurpitsan ja maissin osalta on se täydellinen lajike jo löytynyt. Mutta niihinkään ei toki pidä jämähtää.

  • Chili - Kokeiluja on tehty paljonkin Cayennesta Habaneroon, mutta suosikki ylitse muiden on mieto ja valtavan satoisa Pinocchio's nose eli Joe's long, joka kasvaa piiiitkäksi. Toinen suosikki on musta, mieto ja todella aromaattinen Mild and meek, jota suositellaan täytettäväksi ja uuniin, mutta Suomen kesässä se ei tahdo ehtiä kypsyä. Seuraavaksi tahtoisin kokeilla Hungarian hot waxia, joka on kuulemma niin mieto, että sitä voi käyttää salaatissa, tai Vampirea, joka on hienon violetti väriltään.
  • Fenkoli - Olikin hyvä tsekata, mitä lajikkeita on tullut kokeiltua, sillä ekoina vuosina fenkoli kasvoi hyvin - liekö lajikkeen Di Firenze ansiota? Muita kokeiluja ovat Fino, Victoria ja Mantovano, mutta sato on jäänyt laihaksi.
  • Herne - Herneen kasvatusta arastelin, kun olin 40 vuotta sitten syönyt itseni niistä kipeäksi, mutta lopulta kokeilin Kelvedon wonderia, joka osoittautui maukkaaksi ja makeaksi. Testattavana on ollut myös Rondo, joka oli melko mitäänsanomaton, sekä Alderman, joka oli makea, mutta kasvaa epäkäytännöllisen korkeaksi, eikä ole järin satoisa. Seuraavaksi voisi testata Canoeta, jota Gardeners' worldissä suositeltiin.
  • Härkäpapu - Vähän nauratti, kun huomasin miten monta lajiketta olen kokeillut, mutta yksikään ei ole maun tai sadon puolesta kohonnut muiden yli, joten härkäpapulajikkeita voi siis vaihdella jatkossakin hyvillä mielin. Näitä on meillä kasvanut: Bunyards Exhibition, Aquadulce Claudia, Express, Medes, Crimson flowered, De Monica ja Dreadnought. Ens kesäksi tilasin uuden satsin Expressiä, koska se nimensä mukaan kasvaa nopeasti, ja vasta tänä kesänä tajusin, että härkäpavun varret pitää leikata maata myöten heti sadonkorjuun jälkeen, jolloin se kasvattaa uuden varren ja sadon.
  • Kesäkurpitsa - Gold rush on hyvä ja kiinteä ja sopii salaatteihin sellaisenaan. Green bush oli kamalan makuinen ja Long white bush puolestaan täysin mauton. Lungo di Firenze on todellakin ylitse muiden, ja samaa mieltä ovat mm. Nigel Slater ja Hugh Fearnley-Whittingstall. Se on aika paljon se.
  • Kirsikkatomaatti - Kirsikkatomaattia on helppo kasvattaa, kunhan muistaa aloittaa esikasvatuksen vasta maaliskuussa. Maailmankaikkeuden parhain lajike on supermakea Sungold. Muita kokeiltuja ovat Suncherry, Gartenperle, Black cherry (kaunis, mutta melko mauton), Red cherry (ihan OK vaihtoehto Sungoldille) ja Minibel (tuskastuttavan pienet hedelmät!). Aperon väitetään olevan makeampi kuin Sungold, joten sitä on jossain vaiheessa maistettava.
  • Kurkku - Heti ensimmäinen kokeilu oli Burpless tasty green, ja mitäpä sitä hyvänmakuista ja satoisaa kaveria vaihtamaan. Karmein lajike oli Long white, joka oli kuin ois Kynneliä (muistattehan sen kynsien pureskelua estävän "lakan"?) juonut pullollisen, vaikka mainostekstissä kehuttiin sen olevan vähiten kitkerä lajike. Toinen hairahdus oli Picasso, joka ei ollut niin aromaattinen ja satoisa kuin Burpless ja jotenkin omituisen laiha ruippana.
  • Kurpitsa - Vasta viime vuosina ollaan kasvatettu kurpitsaa. Ensimmäinen kokeilu oli spaghettikurpitsa Hasta la pasta, joka teki hyvin hedelmää ja oli aivan mahtavan makuinen. Sen jälkeen en ole spaghettikurpitsan kanssa onnistunut - liekö syynä nimetön lajike, jota olen viime aikoina yrittänyt kasvattaa. Tämän kesän rakkaus on Potimarron, jota varmasti tulen kasvattamaan tästä lähtien. Hienon aromikas, joskin vähäsatoinen ja pienikokoinen kurpitsa, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen. Hyvä lajike on myös Crown prince, jota puutarhalehdissä hehkutetaan. Pähkinäinen, makea ja kuulemma erinomainen säilyvyydeltään. Hankala tosin nähdä milloin se on kypsä, kun väri vaihtuu hienovaraisesti hennon vihreästä sinertäväksi. Jostain syystä minikokoiset kurpitsat kiinnostavat, joten ens kesäksi tilasin Buff ballia, jonka pitäisi tehdä tennispallon kokoiset hedelmät. Toinen mielenkiintoinen minikurpitsa on Hooligan, joka on vielä hirmu nättikin keltaisine raitoineen.
  • Kyssäkaali - Rakas vihannes tämäkin, ja nopean kasvunsa takia helppo esikasvattaa ja istuttaa pitkin kesää kasvimaan tyhjille paikoille. Lanro on suosikkilajikkeeni, tosin eipä noiden välillä isoja eroja ole. Muita kokeiltuja ovat Delicatess white, Kolibri, Blusta ja Di Vienna bianco.
  • Lehtikaali - Kähärälehtisiä versioita olen 2 kertaa kasvattanut, ja todennut sen turhaksi, koska kaiken maailman öttiäiset niitä rakastaa, ja käkkärästä lehdestä on mahdoton nyppiä ötököitä pois. Siksi lajikkeeni on Nero di Toscana, joka ei ole ihan niin kovasti öttiäisten suosiossa ja jonka suorahkoista lehdistä on helppo huuhtoa ylimääräiset proteiinintuojat pois.
  • Maissi - Maissilajikkeen kanssa joutuu olemaan tarkkana, koska maissi tarvii pitkän kasvukauden. Butterscotch kuulemma ehtii kasvaa Skotlannissakin, ja todistetusti viihtyy myös Kangasalla. Makea lajike, joka nimensä mukaan muuttuu toffeiseksi, kun sitä pyörittelee voissa pannulla. Testissä on ollut myös Northern extra sweet, mutta ei se niin sweet ollut kuin Butterscotch. Lark voisi olla kokeilemisen arvoinen, kun siinä tuo sweetness on kuulemma ihan superior ja se on aikainen lajike.
  • Palsternakka - Palsternakasta olen aina ajatellut, että lajikkeesta riippumatta se on hyvää, kunnes törmäsin tänä kesänä Hollow crowniin, joka oli hyvin mauton ja jauhoinen. Dagger ja Gladiator ovat olleet maun ja koon suhteen yhtä vaikuttavia kuin nimensä. Ensi kesänä kokeiluun menee Countess.
  • Paprika - Joskus kauan sitten ostin Kauppilasta valmiin paprikantaimen, enkä saanut sen hedelmiä kypsymään. Ajattelin, että oranssi on helpompi saada kypsäksi kuin punainen, joten monta vuotta olen kasvattanut mukavan makeaa lajiketta Gourmet. Tänä vuonna, kun satoa tuli julmetusti, huomasin että oranssi paprika menettää makuaan lämmitettäessä. Ens vuoden lajike on Bullhorn mix; ihan vain sen takia kun ilmaiseksi sai. Katsotaan, mitä siitä tulee. Muodoltaan ovat pitkulaisia ja sekoituksessa on sekä keltaista että punaista paprikaa. Kiinnostava lajike on Oda, joka on hurjan violetti väriltään. Mausta tosin ei ole tietoa.
  • Papu - Monenlaista on vuosien mittaan tullut kokeiltua, mutta omaan suuhun parhaiten sopii violetit (onks tässä nyt joku väriteema?) Purple teepee ja Blauhilde. Satoisin oli ehdottomasti Dolico del metro, eli Yard long bean, mutta makunsa puolesta se oli aikamoinen turhake.
  • Parsakaali - Ikinä en olisi uskonut, että parsakaalta on helppo kasvattaa ja että lopputulos on kaukana kaupan kuivista ja tunkkaisista versioista. Ensimmäinen kokeilu oli Dandy early, raikas ja pähkinäinen lajike. Sen jälkeen on kokeilussa ollut Aquiles, joka oli kuivakkaampi, eikä ihan niin raikas maultaan. Ensi vuonna kokeilen Red spearia, joka kasvattaa usean pikkukukinnon (= broccoli) yhden ison (= calabrese) sijaan.
  • Peruna - Timo, mauton, Siikli, mauton, Nicola oli yhtenä vuonna mielettömän hyvä ja toisena mauton. Amandine oli hyvänmakuinen, kauniin sileä, vahamainen ja satoisa peruna. Voisin kasvattaa toistekin. Parsaperuna Asparges oli hieno salaattiperuna, ja kasvatan sitä varmasti aina, kun käsiini saan. Mayan Twilight oli niin huikean hyvä, että toivottavasti sitä tulee ens vuonnakin tarjolle. Intensiivinen maku ja melko helppo kasvatettava. Ötökät siitä eivät tykänneet, ja sato valmistui aikaisin.
  • Pihvitomaatti - Cuore di bue on ainoa kokeilemani pihvitomaatti ja ihan kivasti se on satoa tehnyt, eikä makukaan ole hullumpi. Mielenkiintoinen lajike on lupaavan niminen Big boy, jossa kuulemma yhdistyvät sekä iso koko että iso maku.
  • Pinaatti - Vuosia sitten Milanossa sain maailmankaikkeuden parasta pinaattia, ja siitä lähtien on tullut testattua eri lajikkeita, kuten Medania, Viridis ja Apollo, mutta kaikissa noissa on ollut tavallinen pinaatin maku (jos edes ovat suostuneet yhtään satoa tekemään. Tuppaavat heti kukkimaan, jolloin lehdet jäävät tuskastuttavan pieniksi). Mielenkiintoinen kokeiltava olisi peribirttiläinen Bloomsdale, joka on kuulemma hyvä ja satoisa, vaikka tuskin sitä Italiassa kasvatetaan...
  • Porkkana - Kemppien vuoksi kokeilut ovat jääneet, mutta sen tiedän, että Purple Haze on puinen ja mauton.
  • Punajuuri - Punajuuren koko värikirjo on käyty läpi (tai jos oikein saivarrellaan, niin ovathan ne eri juureksia), kun ensin ajattelin, etten niin perus punajuuresta välitä. Aloitin valkoisella versiolla Albina vereduna, joka oli ihan OK, mutta hiukan liian maanläheisen makuinen. Raitajuurta Chiogga olen kasvattanut jo monta vuotta, sekä hyvän maun että suloisten marianneraitojen takia. Keltajuuri Burpees golden globe ei ollut kovinkaan kummoinen. Nykyään tykkään ihan rehellisen oikeasta punajuuresta, koska siinä riittää makua ja makeutta enemmän kuin noissa kalpeammissa sukulaisissaan. Kokeilussa on ollut sekä Boltardy että Kestrel, joista jälkimmäistä puutarhalehdissä on kehuttu eniten.
  • Retiisi - Kevään ensimmäinen ja syksyn viimeinen sato :-) Cherry belle on sievä ja rapea. Istap on ehdoton suosikki pitkine, valkoisine juurineen, jotka on mehukkaita, eikä niitä saa kitkeräksi millään. French breakfast on uusin tuttavuus ja vaikuttaa hyvältä. Se on hauskasti punavalkoinen ja muodoltaan pitkulainen.
  • Ruusupapu - Ruusupapua aina kaupitellaan kauniilla kukilla, mutta itse tykkään sen palkojen mausta jopa enemmän kuin tavispapujen. Kokeilussa on ollut Celebration, Scarlet empire ja Achievement merit, joissa kaikissa on ollut suhteellisen samanlainen maku. Ehkä ei siis ihme, että myyntiteksteissä keskitytään vain niiden kukkien kuvailemiseen.
  • Salaatti - Salaatti nyt on aina salaatti, mutta parsalaatti on ollut ihan ykkönen sekä sadon että säilyvyyden puolesta. Eikä siitä etanat tykkää niin paljon kuin muista salaateista, liekö pystyn kasvutavan ansiota. Lajike Mascara olis kiinnostava, kun sen on kehuttu olevan maultaan gorgeous and buttery.
  • Sokeriherne - Sokerihernettä meillä kasvatetaan sen takia, että se on keskimmäisen koiran suurinta herkkua. De grace on ollut makea ja kelvannut myös ihmisille, mutta toissa vuoden trendiherne Shiraz oli mauton ja tekstuuriltaankin jotenkin nahkea. Nätti kylläkin sekä kukkana että palkona.
  • Tomaatti - Sungellaa maniostettiin Sungoldin tavistomaattiversiona, mutta en siitä suurempia säväreitä saanut. Sub arctic plenty väitti olevansa satoisa ja kypsyvänsä hyvin pohjoisessakin, mutta sen hedelmät olivat oudon lihaisia, ei ollenkaan normi tomaatin kaltaisia, eikä niitä meinannut saada irti kasvista. Eikä se satoisuuskaan ollut mitenkään merkittävä. Ilmaisjakeluna Kitchen gardenin mukana on tullut kuuluisat Moneymaker ja Gardener's delight, jotka ovat olleet ihan OK, mutta tämän kesän Marmande yllätti satoisuudellaan ja sitä oli todella helppo kasvattaa. Toisin kuin rakas viholliseni San Marzano, Italian kuuluisin kastiketomaatti, joka on kaikkien nirppanokkien äiti. Tänä vuonna se sentään malttoi kypsyttää muutaman hedelmänsä, mutta yleensä kasvihuonekauden lopussa kasvissa roikkuu isot, kiinteät ja kirkkaanvihreät tomaatit.
  • Turnipsi - Turnipsi oli mukava kokeilu, hyvänmakuinen ja rapea. Lajikkeena oli vitivalkoinen Oasis. Valitettavasti seuraavana vuonna kirpat huomasivat turnipsin potentiaalin, ja kokeilu tyssäsi siihen. Harmi.
  • Ufokurpitsa - Kesäkurpitsan alle nämä tietysti kuuluvat, mutta mielestäni ansaitsevat ihan oman kappaleensa, kun ovat niin monikäyttöisiä otuksia. Custard white on hyvä ihan raakanakin salaateissa ja tosi satoisa. Patty green tint oli tämän kesän lajike, ja vaikka vierastan vaaleanvihreitä kesäkurpitsoja (ne yleensä maistuu lumpeelle tai ovat täysin mauttomia), oli tämä ihan kivan makuinen.
  • Vahapapu - Vahapapua on helppo kasvattaa, kun se on pensasmainen, eikä tarvi tukia. 5-6 papua tungen ämpäriin kasvihuoneeseen, ja palkkioksi tulee maistuvia, sileitä palkoja (ruusupavun karvaisuus välillä puistattaa). Gold dukat on satoisa ja hyvä, eikä tämän vuoden Creso jäänyt yhtään huonommaksi. Ikuiseksi mysteeriksi jäänee se, miten yhtenä vuonna onnistuin saamaan ekat vahapavut kypsymään niin aikaisin, että syötiin niitä parsan kanssa.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Rosmariinikeksit

Siihen on syynsä, miksi toiset heiluttelevat lapiota ja toiset ylläpitävät kauniita leivontablogeja. Nätin leivonnaisen teko ei ole tämän naisen ydinosaamista, enkä ole yhteensopiva tahmaisten taikinoiden kanssa. Lopputulosta ei myöskään kaunista keittiön kelmeä talousvalo. Mutta oli nää ihan hyviä, ja kuulemma juustojen kanssa erinomaisia. Resepti on bongattu jostain vanhasta Kitchen garden -lehdestä.
200 g vehnäjauhoa
pieni ripaus leivinjauhetta
75 g sokeria
25 g korintteja tai rusinoita
1 rkl hienoksi silputtua tuoretta rosmariinia
- sekoita keskenään
1 kananmuna
2 tl maitoa
- sekoita keskenään
100 g voita
- nypi voi jauhoseokseen
- lisää muna-maitoseos
- laita taikina jääkaappiin 20 minuutiksi
- pyöräytä taikina tangioksi
- leikkaa tangosta kiekkoja
- ripottele keksien päälle rosmariinia
- paista 180 C/20 min




perjantai 25. lokakuuta 2013

Organisoitunut puutarhuri

Näin niitä siementilauksia tehdään: pitkin kesää kirjoitetaan muistiin mitkä siemenet ovat lopussa/loppumaisillaan, ja sitten kun tilauksen aika tulee, käydään lista ensin läpi leikekirjaa vasten ja etsitään sinne tallennetut lajikesuositukset. Toki muistetaan myös tsekata, mitä lajikkeita on aiemmin tullut kasvatettua. Eikä siis ihan randomilla mennä vain fiiliksen mukaan.
Voi sitä riemua, kun Thompson & Morganilta löytyi Countess-palsternakkaa, jota oli kovin puutarhalehdissä kehuttu makunsa vuoksi, ja josta oli kokonaista 2 leikettä leikekirjassa. Joe's long oli muuttanut nimensä takaisin Pinocchio's noseksi, ja nyt huomasin tilata broccolia calabresen sijaan. Kuin tilauksesta Thompson & Morgan meilasi, että tänä viikonloppuna saa kaikista siemenistä -25%. Tuolla hinnalla voi kyllä hiukan mennä sinne random-puolellekin...

torstai 24. lokakuuta 2013

Kurpitsapiirakka, makea

Onneksi kurpitsa on niin hyvää, ettei se, uskomatonta kyllä, vieläkään tursua korvista. Nyt oli jälkkärin vuoro.

100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoa
2 rkl sokeria
1 rkl vettä
- nypi taikinaksi
- taputtele piirakkavuoan pohjalle
- anna levätä jääkaapissa 30 min.
- esipaista 200 C/10 min.
500 g kurpitsaa
- keitä ja soseuta
3 rkl muscovadoa tms. tummaa sokeria
1 dl kermaa
2 tl kanelia
1 tl kuivattua inkivääriä (tuorekaan ei olisi pahitteeksi)
1/2 tl muskottia
2 rkl korintteja tai rusinoita
(tässä kohti on hyvä maistaa sosetta ja lisätä makua tai makeutta oman mielen mukaan)
2 kananmunaa
- sotkuta keskenään
- kaada piirakkapohjan päälle
- paista 175 C/35 min.

Erilaisia kurpitsapiirakan ohjeita googlaillessa huomasin, että monen koristeeksi oli tupsuteltu tomusokeria. Kun tuon vauvankakan värisen piirakan otin uunista, ymmärsin miksi... Miellyttävän makuista se kuitenkin oli, eikä liian makeaa. Kyytipojaksi lusikoitiin vaniljajäätelöä.

Seuraavaksi on sitten suolaisen kurpitsapiirakan vuoro. Sitä ei noin vain netistä löytynytkään, joten ruvettiin visioimaan itse, ja päädyttiin sellaiseen versioon, että ensin täytyykin piipahtaa kauppahallissa.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kurpitsa-kikhernepihvit

Chef sai vision kurpitsan ja kikherneen yhdistämisestä, ja kun kaapissa oli pari purkkia kikherneitä ja jääkaapissa kuivahtamaisillaan oleva kurpitsan puolikas, ryhdyimme pihvitalkoisiin.
Monitoimikoneessa blitzasin 2 tölkillistä kikherneitä, yhden sipulin ja puolikkaan kurpitsaa karkeahkoksi mössöksi. Koska olimme yrtittömiä, lisäsin mausteeksi vain suolaa, mustapippuria ja muskottia, mutta koska perusmaku on miedohko, voi tässä soveltaa mieleistään maustemaailmaa ja vaikka lisätä hyvää juustoa raasteena mukaan. Kahdella kananmunalla pärjättiin hyvin, vaikka massa oli iso.
 
Heti syötäväksi menevät paistoin pannulla ja loput taputtelin pihveiksi uunipellille. Kätevä ja nopea tapa sekä säilöä kurpitsasatoa että laittaa pakastimeen pikaruokaa kiireisen työpäivän jälkeen nautittavaksi.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Tiedän mitä teen tänä iltana

No joo, ehkä teen myös sen kurpitsapiirakan, mistä olen jo pari päivää chefille puhunut, mutta sen jälkeen syvennyn tähän ihanuuteen, jota olen odottanut jo muutaman viikon. Toki tämän vuoden jämä siemenpussit on jo tsekattu ja lista puutteista tehty valmiiksi, mutta kun toistaiseksi palkka vielä juoksee, on lupa tarvittavien siementen lisäksi tuoksutella ja makustella mielin määrin ja ruksia punakynällä kaikki ihanuudet, mitä pihallensa tahtoo vuonna 2014! Pikavilkaisulla on taas niin innovative blend ja stunning performance, että tämän kataloogin lukemiseen kuluu punakynä jos toinenkin.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Kurpitsamenu, tai melkein

Hieno syksysää on hemmotellut satunnaista kokkailijaa. Ja uskomatonta kyllä, kasvimaat tuottivat käytännössä tähän asti satoa. Koko loppukesä ja nyt syksy ollaan ruoanlaitossa enemmän tai vähemmän menty tyylillä "mikä on kriittisellä polulla?", että saadaan mahdollisimman paljon käytettyä tuoreeltaan ja ettei vaan mikään pilaannu. Nyt kun kasvimaita paketoidaan talvea varten, on aikaa jopa miettiä hetken ruoanlaittoa. Siispä päädyimme tekemään kurpitsamenun.

 Alkuruokana oli cheviceä villistä merisiiasta. Tässäkin piti olla kurpitsaa, nimittäin hienot siemenet oli tarkoitus paahtaa ja murskata päälle makua antamaan. Vaimo kuitenkin lyhyen testauksen jälkeen julisti, ettei kannata jatkaa. Olivat kuulemma liian puisia. Chevice sen sijaan oli todella hyvää - niin kuin aina, jos onnistuu löytämään tarpeeksi tuoretta kalaa.

Olen jo muutaman vuoden testaillut, miten saisi luotua täydellisen kurpitsakeiton. Esikuva tullee vuosien takaa jostakin fine dining -paikasta, kun kokin tervehdyksenä on tullut pieni kupillinen täyteläistä, samettista kurpitsakeittoa. Tällä ohjeella aletaan olemaan lähellä esikuvaa.

1/2 punasipuli silputtuna 
250-300 g kurpitsakuutioita 
250 ml hyvälaatuista kanalientä 
1 munankeltuainen 
100 g ranskankermaa 
suolaa 
pippuria 
hienoa chilimursketta 
mantelimurskaa
voita hauduttamiseen sekä keiton kiillottamiseen 

Hienonna sipuli ja pistä kattilaan voihin kuullottumaan. Kuutioi kurpitsa ja lisää kattilaan kuullottumaan ja paahtumaan. Lisää kanalientä niin, että kurpitsakuutiot miltei peittyvät. Hauduta kunnes kurpitsa on pehmennyt ja kanaliemi hieman keittynyt kasaan. Ota pois liedeltä. Aja sauvasekoittimella hienoksi soseeksi. Lisää ranskankerma, johon on sekoitettu yksi munankeltuainen. Mausta chilijauheella, suolalla ja pippurilla. Lisää pieni nokare voita, jotta keitosta tulee sopivan kiiltävää. Lisää paahdettua mantelimurskaa päälle. Oma kasvatetut kurpitsat ovat aina enemmän tai vähemmän makeita, ja itse en ole makean ruoan ystävä, joten yritän aina taklata liikaa makeutta. Tässä ranskankerma toimii hyvin. Ja paahdettu manteli sopii hienosti kurpitsan kanssa.

Pääruokana oli kauppahallista metsästetty hirven ulkofile sekä kurpitsarisotto. File sai maillardin käsittelyn kuumalla valurautapannulla perinteiseen tapaan. Kurpitsarisotto syntyi raastamalla pari kourallista kurpitsaraastetta risoton sekaan alkuvaiheessa. Muuten risotto noudatti perinteistä reseptiä, eli teen yleensä risoton kanaliemipohjalle




torstai 17. lokakuuta 2013

Pyh, ei yllättänyt!

Sain kuin sainkin näyttää talvelle pitkää nenää, sillä ehdin tyhjentää kasvimaat ennen lumentuloa. Chefin kehoituksesta olin jopa nostanut vanhan kasvimaan kitukasvuisiksi olettamani palsternakat (ja todennut ne ihan syömäkokoisiksi), vaikka alun perin ajattelin jättää ne multiin talven yli. Ainoa mikä pitää vielä huolehtia, on salvioiden peitteleminen lehtikerroksella, sillä ilman sitä ne eivät tahdo talvesta selvitä.

Linnuille on hankittu kilokaupalla siemeniä, itselle ihania, puutarha-aiheisia (tietysti!)palapelejä ja lämmikkeeksi Lignell & Piispasen Lumoava -appelsiini-suklaaglögiä (kerrankin glögi, joka ei tee suussa kipiää! Ihanan pehmoinen ja anti-esanssinen glögi, joka ei saa kieltä kipristelemään pistävästä alkoholista.). Sitten on aika ruveta plärämään vanhoja puutarhalehtiä, visioida ja strategioida kasvatuskesää 2014, ja odotella Thompson & Morganin kuvastoa (olen vanhanaikainen ja ympäristöepäystävällinen, sillä tykkään selata paperia netin sijaan). 3 kuukauden päästä on jo aika laittaa chilit ja paprikat esikasvuun, joten melkeinpä tulee kiire valita lajikkeet!

torstai 10. lokakuuta 2013

Kurpitsakohokas

Kurpitsaviikko eteni seuraavaksi kohokkaalla. Nyt kun tätä Crown princeä on pariin otteeseen maistellut, voi todeta puutarhagurujen olleen oikeassa sitä suositellessaan. Maku on todella miellyttävä ja makea, eikä lainkaan sellainen jauhoisen peruskurpitsan kaltainen. Tekstuurikin on mukavan napakka mutta mehevä.
1 rkl voita
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl maitoa
- kiehauta paksuhkoksi kastikkeeksi
2 munankeltuaista
1 dl juustoraastetta
pari kourallista kurpitsaraastetta (raaste on oiva tapa käyttää kurpitsaa, koska a) se kypsyy nopeasti ja b) ei ole niin vetistä kuin höyrytetty ja soseutettu versio)
suolaa
muskottia
- sekoita kastikkeeseen
2 munanvalkuaista
- vaahdota ja sekoita kastikkeeseen
- kaada kastike voideltuun vuokaan
- paista 180 C/30 min.
Tänä aamuna, vetisen ja rapaisen aamulenkin jälkeen, chef hemmotteli vaimoansa kurpitsaraasteesta tehdyillä letuilla ja omena-tyrnihillolla. Piristävän keltainen aamiainen - ja tuo hillo oli jopa tällaisen anti-hilloistin mielestä raikasta ja hyvää.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kurpitsa-juustoraastepihvit

Kurpitsaviikon ensimmäinen ruokalaji oli raastepihvit. Originaalissa reseptissä pihvit uppopaistettiin öljyssä, mutta olin just viikonloppuna laittanut rasvakeittimen talviteloille, joten tyydyimme paistamaan nämä pannulla. Hiukan jännitti avaututtaa ensimmäistä Crown princeä, kun tuommoisesta sinivihreästä pallurasta on hankala tietää onko se kypsä vai ei. Sisältä paljastui kuitenkin kirkkaanoranssia substanssia, joten ei tarvinnut ruveta lennosta keksimään uutta ruokalajia. Siemenet otettiin talteen, kun chef visioi niistä jo maustetta tuleviin ruokalajeihin.
 
2 kananmunaa
suolaa
muskottia
sahramia (jep, tämä oli se, mikä sai naisen lankeamaan tähän reseptiin)
kourallinen juustoraastetta (raastoin kaapista löytyneen gruyèren lopun)
- vatkaa kevyesti
n. 400 g kurpitsaa karkeana raasteena
- sekoita mukaan
- paista miedolla lämmöllä voi-öljyseoksessa (laitoin pannulle n. ruokalusikallisen taikinaa kerrallaan ja littasin sen pihviksi)
 
Pihvit olivat yllättävän makeita, ja sahrami maistui niissä ihanasti. Juustoja ja mausteita vaihtelemalla näistä saa helposti oman makunsa mukaisia. Seuraavaksi voisi kokeilla taikinaan chiliä ja korianterinsiemeniä.


tiistai 8. lokakuuta 2013

Mitä meillä tällä viikolla syödään?

Kuvassa on 5 pisteen vihje. Kukin kurpitsoista on n. 3-kiloinen, joten Arneo Nizzolin ihastuttava, joskin huonosti Suomen oloihin lokalisoitu (mikä on reneettiomena?) Kurpitsa-kirja tuli jälleen kerran plärättyä. Kovin hanakasti italialaiset kirjan perusteella yhdistävät kurpitsaan sekä kovia juustoja, että mantelikeksejä (cantucci?), mutta toki myös ricottaa ja salviaa. Viikon (tai kahden) menuun päätyivät kurpitsapihvit, -munakas, -kohokas, -piiras (sekä makea että suolainen) ja -risotto. Näiden lisäksi chef vielä visioi kurpitsa-kikhernepihvit ja lauantaille kokonaisen kurpitsamenun.

Savoijinkaalit puolestaan olivat muka niin muhkeita ja kauniita, kun ne nököttivät kasvimaalla, mutta kun tuli aika nykäistä ne irti, huomasin niiden olevan hyvin tarkkaan pitsitettyjä. Päällimmäisiä lehtiä sai kuoria irti melkoisen monta, ennen kuin alta paljastui mitään syötäväksi kelpaavaa. Lehtien kolosista löytyi muutama lehtokotilo, joten ne ovat siis löytäneet tiensä tontin toisesta päädystä kasvimaille. Mahtavaa.

Lammasmaailma mainosti saatavilla olevan luomukaritsaa, josta teimmekin heti tilauksen. Lauantaina haetaan lammaspaketti Kauppahallista, joten odotettavissa lienee lampaan ja kaalin klassinen yhdistelmä. Ja onhan savoijinkaali ihan törkeän hyvää, kun sen paahtaa pannulla pekonisilpun, saksanpähkinöiden ja valkosipulin kanssa. Jos oikein överiksi vetää, niin revittyä mozzaa vielä siihen päälle. Huonommat lehdenosat voi höyryttää koirille soseeksi, ja kaalin ruodit antaa vieressä kerjäävälle harmaiselle naukserille, jonka suurinta herkkua ne ovat.

Sitten onkin taas se aika, jolloin kasvikset täytyy hommata kaupasta :-/

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Se siitä taas

Vielä tomaatit ja chilit pukkasivat kasvihuoneessa hentoa punaa poskilleen, mutta auringon valon ja lämmön vähyys alkoi häivyttää niiden makua. Oli siis aika pistää kesän 2013 pillit pussiin kasvihuoneen osalta. Vähänkin punertuneet tomaatit ja chilit nostin sisälle kypsymään, kun en niitä hennonnut poiskaan heittää, ja isoimmat San Marzanot otin talteen, vaikka vielä täysin vihreitä olivatkin. Yllättäen chilit punertuivat sisällä alta aikayksikön!
Aluksi irrottelin tomaatinvarsia hellästi irti kasvutuistaan, mutta melko pikaiseen alkoi moinen näpertely pitkästyttää, ja napsin loput varret poikki oksasaksilla. Lopuksi piti vielä kasvarin lattia siivota lehdistä ja pudonneista tomaatinraakileista. Viikonloppuna täytyy sutia koko kasvari tarkkaan painepesurilla ja sitten sulkea ovi tältä sesongilta.
Samaan syssyyn siivosin kesäkukatkin pois, joskin jätin terassin eteen Ikeasta ostetut traakkipuut, jotka yllättäen kestivät seuraavan yön -4,4 C:n! Kukahan jaksaisi kuurata puhtaaksi kaikki nuo ruukut, saavit ja ämpärit? Oliko ihan pakko kesällä käyttää joka ikinen saatavilla oleva astia kasvien kasvattamiseen?