torstai 6. syyskuuta 2012

Salaborlotot

Isoin osa pavuista lähti kasvuun vasta reilusti kesäkuun puolella. Heinäkuussa innostuivat oikein urakalla venymään kasvihuoneen ulkoseinää ylös, ja virittelin niille sinne tänne naruja, joita pitkin luikerrella. Sateinen sää ja painavat pavunvarret tosin ovat katkoneet narun jos toisenkin.

Viime viikolla hallaharsoja pois otettaessa pöllyytin papujen lehtiä, ja katso: lehtien alta paljastui borlottoja! Määrä ei päätä huimaa, mutta kyllä niistä yhden ruuan saa tehtyä (himottaisi saada aikaan kirkas herkkutatti-papukeitto, jahka tattien kolmas tuleminen käynnistyy - ne kaksi aikaisempaa tulemista ollaan hävitty toukille).

Papupussissa on sen verran borlottoja jäljellä, että ens vuonna näitä tulee vielä kasvatettua, mutta se jääköön viimeiseksi kerraksi. Borlotto ei mitenkään satoisa papu ole - tekee näköjään yhtä vähän palkoja, kasvoi sitten kasvarissa tai ulkona. Nätti se kyllä on, mutta mahantäyte painaa vaakakupissa enemmän kuin silmänilo.

4 kommenttia:

  1. Salaborlotot, salaborlotot, ne lystikkäitä on! :-) Kerro sitten makukokemuksesta, räjäyttikö tajunnan.

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköisiä, ja ilmeisen isojakin. Omat pavut jäi vain noin vaaksan mittaisiksi, mutta satoa niistä tulee sitten sitäkin enemmän. Ensi vuodeksi pitää jotain tehdä, eilen olin möyrimässä pellolla ja kastematoja oli huolestuttavan vähän ja hälyyttävästi myyrän koloja...

    VastaaPoista
  3. Meillä papusato jää pieneksi. Yllättäen Meraviglia di Venezia -papu tekee eniten palkoa, mutta ruusupapu vasta aloittelee. Ei taida ehtiä satoa tekemään ennen seuraavia yöpakkasia.
    Pahus vieköön, jos myyräkanta alkaa taas kasvaa. Meidänkin pihalla vikinää on viime aikoina kuulunut ihan kiitettävästi.

    VastaaPoista
  4. Elokuun puoleenväliin asti riemuitsin poissaolevista myyristä, mutta ne ryökäleet tulivat takaisin. Viimesyksyiset kukkasipulit (jotka säästyivät kevääksi ja kukkivatkin), ovat lähes kokonaan kadonneet, perennat kituvat kun juuret roikkuvat tyhjän päällä myyrien myllättyä perennapenkin ontoksi ja nurmikolla käveleminen on horjuvaa maan petettyä alta joka toisella askeleella..

    VastaaPoista