keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Stollen

Näin joulun alla tulee kaivettua iki-ihana Talvitunnelmia-kirja esille ja suunniteltua tulevaa mässäysjuhlaa. Viime vuonna innostuin kirjasta tekemään stollenin, ja se oli Luigi della casan mieleen niin paljon, että sain tilauksen myös tälle joululle. I aim to please.

1,5 dl erivärisiä rusinoita ja korintteja
0,5 dl konjakkia
- laita rusinat uimaan konjakkiin
150 g jäähtynyttä voisulaa
1 l vehnäjauhoa
1/2 tl suolaa
1 dl sokeria
1 pss kuivahiivaa
3 kananmunaa
2,5 dl maitoa
- vaivaa taikinaksi
10 kuivattua aprikoosia silppuna
50 g murskattuja manteleita
3 rkl sukaattia
1/4 tl muskottia
1 raastettu sitruunankuori
1 raastettu appelsiininkuori
- lisää taikinaan ja kaada sekaan myös konjakissa uineet rusinat
- kohota 1 h
- vaivaa 5 min.
- jaa taikina 3 osaan
- kauli kukin osa levyksi ja voitele reilusti voisulalla
- taita taikinalevyt pitkittäin kolmeen kerrokseen
- kohota 30 min.
- paista 200 C/25 min.

3 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen leipä. Ja tuo konjakkiosuus takaa sen että onhan tuota jouluksi tehtävä. Viime jouluna tein rommi-viikunatorttua, olikin aikuiseen makuun aika muikea ;-)

    VastaaPoista
  2. Mitenkään kuohkeaksi tuo ei noussut, mutta näkyi olevan aikamoinen lituska kirjankin kuvassa.

    Rommi-viikunatorttu kuulostaa niin hyvältä, että ohjeen kyllä tarttis!

    VastaaPoista
  3. En ihan satavarma ole mutta muistelisin tortun olleen tämän; http://sillasipuli.blogspot.fi/2011/12/rommipitoinen-viikunatorttu-ja-loisto.html

    VastaaPoista