Valitettavasti loton jättipotti ei edelleenkään ole kohdalle osunut, mutta eihän se estä haaveilemasta elämästä autuaammilla kasvuvyöhykkeillä.Tuossa karhunvatukan piikkejä kämmenselästä irrottaessa mietin millaisessa lirissä olisi ei-puutarhahenkinen henkilö, joka tämän kiinteistön itselleen ostaisi. Kukkapenkit tuskin päätyisivät pahempaan kuntoon, kuin mitä ne nyt ovat. Ehkä lehtokotilot ja nurmikko niissä mellastaisivat hiukan isommissa määrin, mutta muuten ne olisivat samaa, läpitunkematonta pöheikköä.
Kasvihuone varmaan joko päätyisi rojuvarastoksi tai hajoaisi atomeiksi syystuulissa, ja kasvimaat jyrättäisiin takaisin nurmikolle. Marjapensaat tuuheutuisivat entisiin mittoihinsa, ja keltavadelma & karhunvadelma levittäisivät juurivesojaan pitkin pihaa. Samoin luumua ja kirsikkaa popsahtelisi juurivesoista sinne tänne, eikä tyrnikään jäisi niitä huonommaksi. Piha olisi lopulta varmaan piikikäs hyötypöheikkö, jossa rusakot viettäisivät elämänsä bileitä talvisin, ja se karhunvadelman mukana tullut elämänlanka (great...) kietoisi koko pöheikön syleilyynsä.
Puutarhaihminen sen sijaan varmaan kääntyisi jo portilta ja toteaisi "ei kiitos". Tontti on ympäristöään kylmemmällä paikalla, maa on tiukkaa sinisavea, nurmikko lähinnä sammalikkoa, ja istutukset luokkaa "fantasia".
Lehdessä joskus mainostettiin myytävää taloa sillä, että sen pihalla oli yli 50 erilaista kasvia. Meidän pihalla tuo määrä ylittyy kevyesti, enkä siltikään pidä kasvien määrää myyntivalttina, vaan lähinnä osoituksena huonosta mausta. Perennoja toki saa olla useita erilaisia, ja miksei puitakin (oi, kun saiskin oman arboretumin! Mieluiten sellaisen, joka perustuu sypresseille.), mutta pensaiden kohdalla pitäisi malttaa, jottei yleisilmeestä tule liian levoton. Harmi vain, että meikäläinen rakastaa nimenomaan pensaita, eikä pysty vastustamaan niiden houkutusta (etenkin kuvassa oleva keltakirjokanukka saa aina huokailemaan ihastuksesta).
Jos itse saisi valita, ottaisin mieluummin valmiin pihan kuin tyhjän rakennustyömaan. Saisi suuret, näyttävät kasvit, ja olisi jotenkin kiehtovaa miettiä edellistä puutarhuria ja sen visioita. Pihassa olisi jo valmiiksi erilaisia kolosia ja salapaikkoja, ja linnut, siilit, sisiliskot ja lepakot olisivat jo aikaa sitten muuttaneet naapurustoon.
Tai no, vaatimattomia olkoon ne, joilla on siihen aihetta, kuten meillä päin sanotaan. Jos oikeasti saisin valita, olisi piha vuorten ja meren välissä, lämpötila talvisinkin reilusti plussan puolella, chef niukasti pukeutuneena grillaamassa tuoreita lähiäyriäisiä, itse patsastelemassa puutarhassa limepuun (lähimojitoja!), viikunan ja persikan varjossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti