tiistai 13. toukokuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: E

Esikasvatus on pakollista, koska:
  • Suomen kasvukausi on niin kovin lyhyt
  • Kirpat & muut tuholaiset nitistävät kasvien alut
  • Taimet tulevat halvemmiksi kuin kaupasta ostamalla
  • Puutarhahimon saa syttymään jo tammikuussa, kun ensimmäiset potit täytetään mullalla
  • Mitäpä muutakaan puutarhuri sisätiloissa tekisi?
Esikasvatus on helppoa. Otetaan potti, laitetaan siihen multaa (mikä tahansa multa tai mullan kaltainen tuote käy), tökätään siemen sormen avulla multaan ja ripotellaan multaa päälle. Sitten vain suihkaus vettä mullan pintaan ja päälle pieni pala kelmua, jottei multa ihan heti kuivu. Potin voi lykätä mihin tahansa paikkaan, kunhan sen siirtää valoon heti (ja ottaa kelmun pois, jottei taimi siihen tökkää), kun mullan pinnalla vihertää.

Ensimmäinen lehtipari, joka taimeen kasvaa, on sirkkalehdet. Nämä eivät vielä aiheuta puutarhurille toimenpiteitä. Mutta jahka niiden yläpuolelle kasvaa oikea lehtipari, täytyy ruveta tuumailemaan, olisiko koulimisen, eli isomman potin aika. Pienet siemenet kylvän kannelliseen esikasvatuslaatikkoon, joten oikeiden lehtien ilmestymisen aikaan siirrän kunkin taimen omaan pottiinsa (sen kokoiseen, missä jouluisin saa hyasintteja). Isot siemenet, kuten kurpitsansiemenet, kylvän suosiolla suoraan hyasinttipottiin. Kantapään kautta opin tänä vuonna, että kaalikasvit on kylvettävä jokainen siemen omiin potteihinsa, sillä niiden juuristo on sellaista syheröä, että samassa potissa kietoutuvat toisiinsa, eikä niitä saa erilleen ilman väkivaltaa.
Kouliminen on helppoa. Kastellaan ensin taimen nykyinen lokaatio, jotta taimen saa nätisti siitä irti ilman, että juuripaakku hajoaa. Otetaan isompi potti ja laitetaan siihen multaa. Jos taimi kasvaa esikasvatuslaatikossa sisarustensa kanssa, se irrotetaan varovasti alustastaan lusikan, kynän tai taimitikun avulla niin, että juuriin jää hyvä paakku multaa. Taimea voi tukea pitämällä hennosti kiinni sirkkalehdistä. Isompaan pottiin koverretaan sormella reikä, johon taimen juuripaakku ujutetaan. Jos kasvatat tomaatteja, ne voi surutta upottaa reilusti syvempään kuin mitä aiemmassa astiassaan kasvoivat, sillä tomaatti tekee sivujuuria. Jos taimi kasvoi yksikseen potissa, voit siirtää koko potin sisällön isompaan ruukkuun. Varo, ettei juuripaakku hajoa kovin paljoa. Koulimisen yhteydessä voi ruveta miettimään lannoittamista.

Tomaatit, chilit ja paprikat koulin 3 kertaa: esikasvatuslaatikosta hyasinttipottiin, sitten litran perennapottiin ja lopuksi ämpäriin, joka on niiden loppusijoituspaikka. Kaalin, maissin, kurkun ja kurpitsan olen myös havainnut hyötyvän koulimisesta, sillä ne täyttävät pienen potin melkoisen nopeasti. Kuvan maisseista vasen on koulittu 1 kerran; oikea kahdesti. Oikea on huomattavasti tanakampi kuin vasen. Siis luonnossa. Kuvasta sitä ei juurikaan huomaa. Papuja on kehotettu esikasvatettavan, mutta en ole huomannut siitä olevan sen kummempaa hyötyä. Yhtä hitaasti kasvavat, donkkasi ne sitten maahan tai pottiin.

Esikasvatuksen ainoa vaara (sen lisäksi, että täyttää koko talon taimipoteilla) on se, että aloittaa koko touhun liian aikaisin, jolloin tuloksena on valon puutteesta kärsineet, pitkät ja kalpeat taimet, jotka eivät ole elinkelpoisia. Kannattaa siis vilaista siemenpussissa olevia suosituksia, ja tietysti pitää mielessä se, että ulkokasvit voi siirtää loppusijoituspaikkaansa vasta kesäkuun alussa. Itse kylvän chilit ja paprikat tammikuussa, tavistomaatit helmikuussa ja kirsikkatomaatit maaliskuussa, ja siirrän koko porukan lopullisesti kasvihuoneeseen toukokuun alussa (sähkölämmittimen kanssa). Kurkut, kurpitsat ja kaalit esikasvatan kokonaan kasvihuoneessa, koska sisätiloissa niiden esikasvatus ei vaan onnistu.

4 kommenttia:

  1. Mun E voisi olla sitten enkestä enkestä noita noin hienoja maisseja! Siis miten minun maissit on niin aneemisia noihin verrattuna, ekat lehdet vaan. Ja yksi niistä katkesikin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin onnistuin tuon isoimman katkaisemaan eilen. Toivottavasti vielä toipuu siitä.
      Mä siirrän maisseja isompaan pottiin 1-3 kertaa ennen loppusijoituspaikkaa, kun tuppaavat tunkemaan juurensa potista ulos niin nopsaan.

      Poista
  2. Taitaa mennä kirjaimet äksään asti ennen kuin täällä saadaan mitään aikaiseksi... kävin jo pellolla katselmuksen tekemässä...

    VastaaPoista
  3. E niinkuin epäusko: miten voi olla, että ennätykselisen leudon talven jälkeen perusruusu on paltunut maata myöten!!! >:-(

    VastaaPoista