sunnuntai 3. elokuuta 2014

Löytö - fynd!

3 euron kakkapaketti
Tarjoushaukat (ja miksei muutkin haukat, jos ovat kuulolla) huom!

Joka kerta kun vierailen puutarhaguruni plantaasilla, suu loksahtaa 100 kertaa minuutissa auki, kun melkeinpä kaikki kasvit siinä paratiisissa ovat maksaneet euron tai kaksi - elleivät ole olleet täysin ilmaisia. Guru kun kärppänä osuu aina paikalle silloin, kun a) viimevuotiset annetaan ilmaiseksi tai b) tämänvuotiset on loppuunmyynnissä. Itse tuppaan menemään mainstreamin mukana, eli ostamaan kaiken kalliilla toukokuussa ja karttamaan puutarhaliikkeitä etenkin loppukesästä (tosin nyt EI ole loppukesä, sillä loma jatkuu vielä! Alkokin kerettiläisenä lopetti Neissin rosén myynnin, kun kuulemma sesonki on ohi - helteitä on ennustettu silmänkantamattomiin!).

Tällä viikolla rupesin oikein skarppaamaan, ja katso: Tokmannin (my husband does take me places) puutarhaosaston perukoilta löytyi 2 pänikkää hevosenkakkapellettejä, à 3 € (toukokuussa ostin niitä puutarhaliikkeestä à 19,95 €). Pölyisiä ja rikkinäisiä, joo, mutta sisälmys ihan sitä ihtiään.

Sitten kävin Honkkarissa (ditto) ja ostoskoriin päätyi 2 kpl 3 euron (hengissä olevia ja hyväkuntoisia, hurraa!) pioneja ja 1 kpl 1,98 €:n tuuheaa tuoksuköynnöskuusamaa, jollaisen tilasin 15 eurolla Kauppilasta keväällä (ja joka kuoli ennen kuin multaan ehti).

Etenkin nyt, kun puutarha on täynnä, täytyisi etukenosta vaihtaa takakenoon ja kytätä sesongin lopun löytöjä. Niillä on helppo täyttää puutarhan aukkopaikkoja ja varustautua seuraavaan sesonkiin melkeinpä pikkurahalla!

2 kommenttia:

  1. Haukoille vielä vinkiksi, että Cittari myy Hortuksen siemeniä nyt halvalla. Hämeenlinnan Cittarissa 30 c/pss, Pirkkalan 10 c/pss! Jep, joku _hieman_ hamstrasi äsken Pirkkalassa.

    VastaaPoista
  2. Siemeniä minäkin olen onnistunut löytämään, vaan kun niitäkin tuppaa olemaan yli oman ja suvun tarpeen. Viime kesänä hamstrasin jostain rautakaupasta anopille lähes kaikki eloonjääneet taimet (joita oli kyllä vähemmistö tarjolla olevista - teidän Honkkari taitaa olla positiivinen poikkeus!).

    Tänä vuonna haluaisin löytää ruotsinköynnöskuusaman alesta, mutta tähän kuivuuteen en taida vielä alkaa ostella mitään taimia. Molemmat kaivot ovat tyhjinä ja vesijohtovedellä mennään. En kyllä kastele kuin kasvimaata, uusia tulokkaita ja syysleimuja (härmän ehkäisemiseksi).

    t. Undine

    VastaaPoista