keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hyvää joulua, minä!

Murheekseni sähköpostiin tuli viesti, että iki-ihania brittipuutarhakamoja myyvä www.kitchengarden.fi lopettaa. Murhetta lievitti se, että kamat olivat loppuunmyynnissä alennuksessa ja se, etten ollut vielä ostanut itselle joululahjaa.

Koska ensi keväänä pääsemme maistamaan Gijnlimiä ja Herkolimiä, lähti ostoskärryyn ensimmäisenä parsaveitsi. Kyllähän sellainen pitää parsafriikillä olla. Sitäpaitsi parsaveitsen kylkiäisenä tuli reseptivihkonen!

Tämän syksyn hengästyttävä tattisato puolestaan opetti, että kahden hengen perheessä on oltava myös kaksi sieniveistä, jottei toisen (sen kärsimättömän pohjalaisen) tarvi odotella kun toinen (se hidas hämäläinen) sutii tattia. Ja koska tomaatteja ja ruusupapuja on hankala saksia irti oksasaksilla, piti tilaukseen lisätä vielä vihannessakset.

Jottei paketista tulisi pettymyksellisen pieni, lisäsin ostoskärryyn 4,5 kg luomulannoitteita: 3 kg tomaateille ja 1,5 kg perunoille. Olivat meinaan halpoja, vain 5 €/pkt! Normikeväänä ostan samankokoisen tomaattilannoitepaketin 15 €:llä. Selvää säästöä!

Nyt ollaan enää viimeistä siementilausta vaille valmiit seuraavaan sesonkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti