perjantai 3. heinäkuuta 2015

Lämpöä ne vain kaipasivat

Kun lämpötila kohosi lähelle +30:a, alkaa viimeinkin kasvimaalla tapahtua positiivisia asioita. Toukokuun alussa kylvetyt pavut ja herneet kurottavat jo sirkkalehteä korkeammalle, melkeinpä tasan 2 kuukautta kylvöstä. Ne kokonaista 5 itänyttä fenkolia alkavat olla jo fenkoliksi tunnistettavissa. Mansikkamaalla näkyy muutama raakile. Kohta päästään kilpailemaan niistä rastaiden ja ampiaisten kanssa.
Härkäpapu kukkii. Pihalla on todella huumaava tuoksu, kun juhannusruusut, lupiinit, laikkuköynnökset ja härkäpapu kukkivat yhtä aikaa. Tästä voisi joku parfymööri inspiroitua. Ostaisin varmasti.
Matojen syömät retikat saivat häädön. Kahdesta rivistä retikkaa tuli n. 2 kourallista madotonta syötävää. Koska ens viikoksi on taas luvattu kylmää ja sadetta, uskalsin kylvää retikoiden tilalle rucolaa ja pak choita, etenkin kun raksavastaava parhaillaan nikkaroi niille kirppasuojia. Salaatit menestyvät huonosti tänä vuonna: ehtivät mätääntyä ennen lautaselle päätymistä.
Kaalit ovat hurjan kokoisia. Näköjään säännöllinen kourallinen hevosenkakkapellettejä saa ne riehaantumaan. Kohta höyrytetään ensimmäiset parsakaalit lautaselle. Jännittää, saadaanko viimeinkin syödä kaalit ilman toukkalisuketta. Toistaiseksi tuo Honkkarin hyönteisverkko näyttää toimineen, mutta lopullisen varmistuksen saa vasta lautasella - parsakaalin uumenissa lymyävät toukat kun ovat niin kovin pieniä.
Vuoden tauon jälkeen Lungo di Firenze tarjoaa upean makuista satoaan. Luulin jo, että sen siemenet olivat menettäneet tehonsa, kun viime vuonna ne eivät jaksaneet kasvaa, mutta siellähän nuo taas terhakkaana töröttävät.
Ensimmäinen Tondo di Piacenza grillattiin eilen. Ihan perus kesäkurppari, ei mitenkään ihmeellinen, ilmaissiemenenä saatu. Chef teki sille hienon marinadin riisiviinietikasta, mirinistä, soijasta, öljystä, sitruunasta ja chilistä.
Puritan on eka perunalajike, joka on alkanut kukkia. Tänään voisi upottaa sormet multaan ja tunnustella, joko siellä olisi muutama mukula perunasalaattiin. Perunaa, pinaattia, retikkaa, ehkä koekappale omista sipuleista, kaprista ja rucolaa. Kyytipojaksi virkistävää valkoviiniä. Kesä :-)

4 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika. Nyt vois pitää vaikka vähän nettitaukoa. Mulla on hräkäpapu ehkä just itänyt, kaikki ei sitäkään, kesäkurpitsoissa on peukalonpään kokoisia lehtiä pari (kukka, mikä sen on?) ja kaaleissa on pari pikkurillin mittaista lehteä. Siis pari. Voisikin käydä ottamassa kurpitsasta kuvan ja laittaa blogiin tekemään muut ihmiset tyytyväisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on etulyöntiasema, kun sain kaalit ja kurpitsat esikasvuun kasvihuoneeseen jo huhtikuussa, ja Lungoa hemmottelin kennolevylaatikon suojissa koko toukokuun. Eipä nuo muuten olisi vielä minkään kokoisia.
      Härkäpapuja ihmettelen, kun ne eivät millään meinanneet lähteä kasvuun, ja linnut niitä nyppi mullasta ylös. Nyt kumminkin kukkivat hienosti.

      Poista
  2. Kyllä olen kade. Täällä tuo pakanan kesäpitsa vaan kukkii vaan ei tee mitään. Härkäpavut toki jo lähes metrin mittaisia ja kukkivat, mutta muut sitten mököttävät maan sisässä. Ja sataa. Ja tuulee. Ja sataa. Jippijaajee, tää on suomalainen kesäloma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tuntuu enemmän tulevan kurpitsoihin noita miespuolisia kukkia, jotka eivät tuota mitään.
      Ens viikolla tulee helteet, kun eräs aloittaa lomansa.

      Poista