tiistai 9. helmikuuta 2016

Instant Puutarha ja hella akuuttiin tarpeeseen

Asioista perillä olevat ovatkin jo tietoisia, että Puutarha ja hella löytyy peräti jo kahden kuvan voimin Instagramista (puutarhajahella) sekä ihan ite tuohon blogin kylkeen liimatusta widgetistä. Yleisö (= 2 siskoani) on jo vuoden ajan pyytänyt meitä Instagramiin, mutta olen sanonut, että rupean tutkimaan asiaa sitten, kun olen työtön. Tokihan siis kaikki haluavat seurata työttömän elämää Kangasalan perämetsissä kuvin.

Ihan vielä en ole työtön, mutta viime viikolla tuli ilmoitus, että meidän ja 3 muun tiimin työt absorboidaan emoyhtiöön (en olisi itse osannut hienommin sitä sanoa). Menimme tietysti heti varmistamaan iltapäivälehdistä, onko tämä totta, mutta näköjään 70 ihmisen irtisanominen ei ollut uutisen arvoinen. No, olisi siitä raflaavankin otsikon saanut aikaan ja sitä myöten klikkauksia. Hesari sen sijaan kuulemma julisti, miten viiskymppiset eivät ole enää työkykyisiä. Vaikka en siis vielä ole lähelläkään viittäkymmentä, voin kertoa toimittajalle, että ei sitä akateemisessa asiantuntijatyössä ihan helpolla rampaudu. Edes päästään.

Isä kielsi uuden uran kannabiksen kasvattajana, joten siinä meni sekin plan B. Sen sijaan keskityn nyt noihin chileihin ja paprikoihin. Mokasin hieman, kun odottelin Marconi purplen, Orozcon ja Hungarian yellow waxin itämistä, joten paprikat ja Joe's long ehtivät kurottautua liian pitkiksi. Onneksi ne voi istuttaa hieman syvempään sitten seuraavaan pottiin. Marconi teki valitettavasti vain yhden taimen, eikä Hungarian yellow wax uusintakylvöistä huolimatta edes sitä, mutta Orozco yllätti pukkaamalla kolme minipientä tainta. Siinähän se työttömän aika kuluu, kun niitä hoivaa.

Perjantaina on tomaattien esikylvön aika.

5 kommenttia:

  1. Mitää, joko nyt? Mul ei oo ees siemeniä vieläää....

    VastaaPoista
  2. Mitää, joko nyt? Mul ei oo ees siemeniä vieläää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaattien kanssa ehtii hyvin vielä maaliskuussakin, mutta chileillä ja paprikoilla on jo kiirus.

      Poista
  3. Onpa kurjia uutisia. Niin jännittäen seurasin niitä yt-neuvotteluja edellisen kerran, tämä taisi tulla aika yllättäen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajankohta oli yllätys, kun isot hommat on kesken, ja firmassa pyörii vielä edellisissä YT:eissä irtisanottua porukkaa. Odotettiin, että seuraavat YT:t alkavat heinäkuussa ja meidät pistetään niissä pihalle, mutta tähän väliin tulikin sitten tämmöiset mini-YT:t.

      Poista