perjantai 5. helmikuuta 2016

Ite pitää tämäkin tehä

Kauppoihin oli tullut kotimaista härkäpapusäilykettä, jota härkäpapufanien oli heti testattava. Oman sadon härkäpapupihvit kun ovat ruokapöydän aatelia.

Papujen pakkauksessa oli härkäpapusalaatin ohje, jonka otin mukailtavakseni. Keitin pussillisen Jester-perunoita, kuullotin pannulla fenkolia ja paprikaa ja heitin niiden seuraksi huuhdellut härkäpavut. Päälle lirutin sinappista kastiketta (dijonia, öljyä ja vaaleaa balsamicoa).

Myönnän, että odotukset olivat erittäin, erittäin korkealla, mutta mistä se kitkeryys papuihin oli tullut? Tekstuurikin oli nahnua ja kuoria sai pureskella. Olivat siis hyvin samanlaisia kuin muutkin säilykepavut. Mutta iso plussa kotimaisuudesta ja härkäpavun tuomisesta ruokapöytiin. Ehkäpä tulevaisuudessa tätä herkkua kasvatetaan Suomessa myös ihmisrehuksi, eikä vain eläin-.

Itse tyydyn kasvattamaan tämän(kin) vihanneksen ihan omin käsin ja syömään tuoreena, kun ei säilöminen tee tästä(kään) vihanneksesta sen parempaa. Onpahan taas yksi sesonkiherkku odotettavana. Ensi kesän makuina ovat Triple white (kun sai siemenet halpakaupasta 35 sentillä) ja The Sutton.

4 kommenttia:

  1. Hih, sama kokemus täälläkin tänään, eri resepti vaan. Annan vielä mahdollisuuden ja kokeilen vielä chiliä tai jotain muuta lämmintä ruokaa. Katsotaan jaksanko vääntää postausta, olisi muutakin asiaa nimittäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vielä kokeilla kuivattuja härkäpapuja, josko niissä olisi parempi maku ja tekstuuri.

      Poista
  2. Itse lauantaina juuri pakastinta silmäilin ja härkäpapuja meinasin ottaa käyttöön. Jätin vielä muhimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oletpa onnekas, kun sait härkäpapuja pakastimeen asti!

      Poista