maanantai 2. toukokuuta 2016

Kasvihuone 3.0: eurolla saa euron tavaran

Ai siis oliko joku vappu jossakin? Meillä oli työleiri nimeltä "aivan pakko saada uus kasvihuone valmiiksi", sillä viimeinkin oli sen verran lämmintä, että tarkeni ruuvailla kehikkoa kasaan ja sen verran tuuletonta, että uskalsi asentaa pleksejä paikoilleen.

Melkoinen rimpula tuo uusi kasvihuone on entiseen verrattuna, tosin hintakin oli melkein puolet vanhasta, vaikka kokoa on huomattavan paljon enemmän. Kehikko on hentoista alumiinia, pleksit pehmoisia ja joustavia, pleksien kiinnityssysteemi vähintäänkin kiinalainen (lentävät naapurin tontille ensimmäisessä tuulessa, veikkaan), kattoluukut eivät mene helposti kiinni ja ovi kanittaa kiskoillaan. Epäilin jo raksavastaavalle, ettei kasvihuone tule kestämään siihen saakka, kunnes täytän 50, vaikka sen itselleni 50-vuotislahjaksi ostin. Toki viiskymppisiini on vielä monta vuotta aikaa. Raksavastaava leuhkikin ostavansa haaveilemani 3000 euron kasvarin itselleen 50-vuotislahjaksi - mutta niihin viiskymppisiin on vielä piiiiitkä matka. Kasvihuoneen on siis parasta kestää.

Onhan tuolla toki ihanaa - melkein olisi tehnyt mieli yöksi jäädä. Pleksit on vielä kirkkaat, ja kasvihuone on yllättävän korkea, vaikka aluksi mietittiin ovatko seinät liian matalat. Pakkasyöt vielä estävät tomaattien ja paprikoiden loppusijoittamisen, mutta ehkäpä loppuviikosta jo uskaltaisi lämmittimen avulla kasvit tuonne jättää yöksi. Ainakin esikasvatteet siirtyvät tänään uusiin tiloihin.

4 kommenttia:

  1. Mitä mitä, muka viisikymmentä. Enpä ole törmännyt aikoihin yli 25 vuotiaaseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se peilikuva valitettavasti osoittaa, että 25:stä on jo melkoisen monta vuotta :-D

      Poista
  2. Kyllä on hieno huone silti. Ainakin tälläisen mielestä, joka vaan haaveilee kasvihuoneesta, kai ikuisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on typertynyt olo, kun tuolla patsastelee, sillä tilaa on ihanan paljon :-) Parempi puolisko jo aamulla ehdotti, että menen teekupin ja kutimen kanssa kasvariin ihmettelemään. Aika mukava ajatus.

      Poista