torstai 29. joulukuuta 2016

2016 melkein paketissa

Näin esikasvatuskauden kynnyksellä kuuluu muistella menneitä, jotta seuraavasta kasvukaudesta tulee onnistunut, eikä tule toistettua edellisvuoden virheitä. Tänä vuonna tuli nimittäin kasvatettua liikaa (sekin näköjään on mahdollista) paprikoita, joten ei kannata niitä ihan niin paljoa laittaa esikasvuun parin viikon päästä. Ja chilit pitää muistaa laittaa erilliseen esikasvatuslaatikkoon, kun itävät hitaammin ja tarvitsevat enemmän lämpöä kuin paprikat. Lisäksi pitää muistaa heittää taimimullalla vesilintua ja ostaa ihan perus kukkamultaa taimikasvatukseen. Taimimulta on liian tiivistä pienille taimille.

Mitä jäi vuodesta käteen? Tyypillinen, hurjan lämmin kevät, joka vaihtui kylmään kesäkuuhun. Kurpitsat onneksi mahtuivat uuteen kasvihuoneeseen, joten ne, toisin kuin pavut, eivät kärsineet yllätyshallasta. Hallan lisäksi kauden riesana olivat naakat, jotka napsivat härkäpapuja mullasta. Toukokuussa täytyy muistaa suojata härkäpavut hyvin. Niin, ja sitten ne tutkakuvissa näkyneet kirvat ja kaalikoit! Niiltä ei voinut suojautua sitten mitenkään, kun tunkivat joka paikkaan. Ainoa apu olivat pikkulinnut, jotka napsivat öttiäisiä kiitettävästi, jahka puutarhuri oli viimein älynnyt poistaa kaaliharsot suojaamasta öttiäisiä toukkineen. Miljoona pönttöä -kampanja on - pähkinöiden menekistä päätellen - suosinut pikkulintuja, joten apulaisia riittänee myös ensi kesäksi.

Kurkku viihtyi tosi hyvin uudessa kasvarissa ja teki satoa pitkälle syyskuuhun. Kolme tainta riittää ens kaudelle, joskin muistelen, että varastossa on neljän eri lajikkeen siemeniä, ja kaikkiahan on toki kokeiltava. Tomaatteja saa kylvää reilusti lisää, kun Marmande ja Ananas eivät järin satoisia ole - maukkaita kylläkin.

Kasvimaat kokivat loppukaudesta muodonmuutoksen, kun vanhoja hävitettiin ja uusia rakennettiin tilalle. Värikin vaihtui tiilitalonkeltaisesta barbiepinkkiin. Ens kauden jälkeen puretaan jälleen parit lahonneet kasvimaat, joten täytyy toivoa, että keväällä on taas myynnissä halpoja lavakauluksia. Kovia kokenut parsapenkkikin täytyy uudistaa, sillä sen kehykset ovat myös surkeassa kunnossa. Lisäksi voisi asentaa sen ympärille piikkilankaa, jottei naapurustoa terrorisoiva kissa pääsisi sinne enää kakalle >:-/ Uusi papukaari täytyy laittaa ostoslistalle, kun Rauli-myrsky väänsi edellisen mutkalle.

Tulevan vuoden teema on epäsiveältä kuulostava pussien tyhjennys. Ei, en aio työttömyyksissäni ruveta harjoittamaan maailman vanhinta ammattia, vaan keskityn käyttämään varastossa olevat siemenpussit mahdollisimman tarkkaan. Niitä kun on jokunen sinne kertynyt, eikä uudet lajikkeet mahdu mihinkään, ennen kuin on vanhat käytetty. Siemeniä ei vaan henno heittää pois, mutta uusia lajikkeita, etenkin joitakin perinnelajikkeita, olisi kiva päästä kokeilemaan. Tosin varasimme juuri puutarhaguruni kanssa kesäkuulle Kauppila Flör-lauantain, joten voi hyvinkin olla, että vuoden teema kosahtaa siihen.

Satoisaa ja maistuvaa kasvukautta 2017!

2 kommenttia:

  1. Tulevan vuoden teemasi äkkiseltään luettuna aiheutti aikamoisen kulmien kohotuksen ennen kuin luin seuraavat lauseet :)
    Niitä tyhjennettäviä siemenpusseja on täälläkin yllin kyllin, pitänee ryhtyä toimiin keväämmällä. Esikasvatusta siemenistä en tänä vuonna tee, remontin myötä kun hävisi ikkunan edestä entinen esikasvatuspöytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä esikasvatan keittiön työtasolla. Hyvää haban kasvatusta chefille, kun joutuu ne aina siirtämään pois ruuanlaiton tieltä ;-D

      Poista