Kovasti kovetin itseä, kun sisko antoi neuvot ja kantoi lahtikamat paikalle, mutta kyllähän ne kyyneleet tulvi valtoimenaan, kun ensimmäistä ankkaa tuotiin paikalle. Ja toista. Ja kolmatta. Sitten tuli rutiini. Paha sai myös palkkansa, kun yksi ankka kosti kaulankatkaisun roiskuttamalla veret naamalle.
Sydän ja maksa päätyivät ihmisravinnoksi; kivipiira koiran-. Yhden ankan sain mukaani, ja parempi puolisko leikkasi siitä lihat tarkasti talteen. Lopun rangan keitin liemeksi oman maan juuresten ja sipulin kera. Eikä siivilöinnin jälkeen liemikamoista paljoa mennyt kompostiin, sillä kaikki luista irtoava roipe päätyi koirankuppiin, ja liemivihannekset surautin vielä koirille soseeksi.
Munasta asti ankka sai elää vapaana pihapiirissä, eikä sitä tehoruokittu rehulla. Loppu oli nopea ja tuskaton. Uskon, että se maistuu myös lopputuloksessa, jahka raakakypsyminen on hoidettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti