Parisen vuotta sitten Aamulehden ruokasivulla ääneen pääsi leipoja, joka lausui taikasanat: vatkaaminen on kuivakakun teossa tärkein vaihe. Voi ja sokeri pitää oikeasti vatkata vaahdoksi. Pelkkä voiköntän hierominen puulastalla ei riitä. Käsipelillä ei kakusta tule kuohkeaa, vaan vatkaamiseen on valjastettava kone.
Koska henkilö oli tuohon aikaan työtön, oli aikaa harjoitella tätäkin taitoa. Uskollinen Ken sai joka tiistai (työtönkin tarvitsee rutiineja) vatkata voita ja sokeria minuuttikaupalla, kunnes seos oli selkeästi voita vaaleampaa ja hyvin notkeaa. Ja kyllähän niistä kakuista tuli mehevää höttöä. Kantapään kautta tuli huomattua, että myös voin lämpötila ratkaisee: liian kylmä voi ei vatkaannu tarpeeksi. Kun voi pyörii mikrossa sen verran, että poksahtelu alkaa, on voi sopivan lämmintä.
Kolmas oppi kakunteossa oli se, että kun marjat donkkaa jäisinä taikinaan, ne eivät valu paiston aikana vuoan pohjalle.
Neljäs oppi oli puolestaan se, että fiksun (ja ahneen) koiran läsnä ollessa ei kannata puhella kakunteosta, sillä koira oppii hetkessä sanan kakku. Ja oppii hetkessä myös sen, että jos talossa ei ole kakkua, kannattaa istua keittiön tason eteen ja tuijottaa merkitsevästi sekä tasoa että leipojaa. Kyllä siitä tyhmempikin tajuaa, että nyt ollaan kakkua vailla. Mikä myös näkyy perheenjäsenten vyötärölinjassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti