Kuin joulukalenteria aukoisi

Kesä etenee hurjaa vauhtia helteisen toukokuun ansiosta. Ollaan edelleen kesäkuussa, mutta luonto loikkii jo reilusti heinäkuun puolella. Miltähän mahtaa elokuu näyttää – kukkiikohan silloin enää mikään, vai tekevätkö kasvit toisen tulemisen?

Pihakierroksella löytyy joka päivä uutta jännitettävää: onko tuossa kukkanuppu? Millainen kukka siitä mahtaa aueta? Erityisen jännittävää on seurata daalia Autumn pumpkinin (kuvassa) avautumista. Melkoinen möhkäle kukaksi ja kauniita värisävyjä. Joku ikivanha iiriskin on intoutunut tekemään hurjan määrän nuppuja. En edes muista millainen kukinto siinä on, kun se ei ole vuosiin kukkinut.

Näillä helteillä saa lisäksi jännittää sitä, montako kannullista vettä joutuu kurpitsoille kantamaan. Vanha kurpitseria on nykyään liian varjoinen kurpitsoille, ja selkäytimeen jäi muisto siellä lymyilleestä kyystä, joten suosiolla majoitettiin kurpitsat paahteiselle etupihalle, mistä he kiittävät löpsähtämällä muodottomiksi pari kertaa päivässä. Samaa tekee kurkku kasvihuoneessa. Kurkku sentään tuottaa rutkasti satoa; kurpitsoissa on tainnut olla vain yksi tyttökukka. Kurpitsoista toivon suurta satoa, sillä nyt on kierrossa maukkaat lajikkeet, joista saa talvella tehtyä hyvät curryt ja lasagnet.

Tomaateista ei olla vielä saatu satoa, vaikka muut ovat jo pitkään postanneet kuolattavia tomaattikuvia instaan. Meillä ekat hedelmät ilmestyivät toukokuussa, mutta yksikään ei ole vielä väriä vaihtanut. Hassua kyllä, chileistä ja paprikoista ollaan satoa napsittu, vaikka ne yleensä kypsyvät vasta loppukaudesta.

Mutta ihan pähkähulluhan tämä kausi on ollut, joten ei ihme että on maailmankirjat sekaisin.

Note to self: leukoijaa ei kannata täällä kasvattaa, sillä joku yöllinen leukoijamonsteri käy sitä syömässä.

Ymmärrystä hurahtajille

Aina olen pitänyt itseäni järkevänä ihmisenä, joka ei ikinä mihinkään hurahda. En ole koskaan keräillyt mitään, enkä etsinyt uusia harrastuksia. Lapsena opitut lukeminen ja kutominen ovat riittäneet ihan hyvin, lisättynä myöhemmällä iällä alkaneella ruuan kasvattamisella. Ehkä tämä sitten on vanhuudenhöperyyttä, mutta vuoden sisällä on tullut hurahdettua sekä suomalaiseen villaan että pelargoneihin. Ai niin, ja lehtikaktuksiin myös! Järkyttävää.

Omakylvökset Raspberry ripple ja Horizon star vielä odotuttavat kukintaansa. Esikasvatusvaiheessa niille ei riittänyt kunnolla valoa, joten kasvoivat huonosti ja rehevöityivät vasta, kun pääsivät ulkoilmaan kasvamaan. Saas nähdä millainen kukinta niihin tulee. Ripplestä olisi kiva saada kerättyä siemeniä talteen, kun sen terälehdet on hauskan pisamaisia, mutta tokihan voi olla, että se keksii risteytyä muiden pelargonien kanssa, ja lopputulos on sitten mitä tahansa. Toisaalta jännittävä kokeilu sekin.

Happy thought red

Kuvien perusteella ajattelin eniten hurahtavani kirjavalehtisiin pelargoneihin, kuten Happy thought red, sillä niillä on hurjia lehtikuvioita ja värejä. Mutta yllättäen tummalehtiset pelargonit, joita en ensin pitänyt minään, ovatkin livenä aivan hurmaavia. Niiden lehtiä voisi tuijotella päiväkausia. Hieno, syvänruskea sävy.

Oranssi lehtipelargoni

Toinen tummalehtinen myytiin oranssina lehtipelargonina, joten sen tarkempaa lajiketietoa ei ole, mutta toiselle sentään on nimikin: Toscana chocolate, tähtipelargoni tähtimäisine lehtineen ja kukkineen. Aivan ihanat, repaleiset hörselökukat.

Toscana chocolate

Red Pandora

Tulppaanipelargonia pidin ennalta kauniimpana kuin se oikeasti onkaan, mutta on tuo Red Pandora ihan OK. Kukka on kaunis, mutta kokonaisuus vähän risaisen näköinen. 

Appleblossom

Omenankukkapelargoni sen sijaan on just niin suloinen kuin miltä se kuvissa näytti, ja sen kukinta kestää todella pitkään.

Lady Plymouth

Tuoksupelargoneilla on kummallakin herkän kauniit minipienet kukat. Piparmintulta tuoksuva versio on Lady Plymouth, mutta appelsiinipelargonille ei löytynyt nimeä – on varmaankin ihan perus Orange fizz.

Orange fizz

Vaikka pelargonilajikkeita on nykyään hyvin saatavilla vuodesta toiseen, olisi kiva saada nuo omat ihanuudet talvetettua, eikä vain pitää kertakäyttöisinä. Tilaa vaan ei ole. Ehkä ne voisi autotallin ikkunan luo saada nostettua, vaikkakaan valoa ei pohjoisikkunalla talvella ole. Sitten isona, kun asun Pälkäneellä ihanassa vanhassa puutalossa, mun pelargonini talvehtivat valoisassa ja lämpimässä kuistissa. Oispa jo se!

Tuhotonta

 

Joka kevät tässä kohti kukkapenkkiä ovat sekä puutarhurin koura että havannan kuono uponneet vesimyyrän koloon. Myyrä on tykästynyt iiriksen juuriin ja herkutellut niillä koko talven. Vaan tänä keväänä iiriksen juuret olivat yhtenä möykkynä, eikä koloja ollut koko kukkapenkissä :-0

Viime vuodet ovat kuivattaneet täällä ojia ja ojat ovat alkaneet kasvaa umpeen, joten niissä ei taida enää olla vesimyyrille sopivia asuinsijoja. Suits me, sir! Ihanaa, kun pitkästä aikaa iirikset kasvaa ja kukkii rehevinä (ja vuohenputket, kuten näkyy).

Entä mihinä mun kirpat on :-0 Alkukaudesta ensimmäiset, esikasvatetut pak choit kyllä kuukahtivat kirppojen suihin, mutta nämä syyskylvetyt rucolat ovat ihan puhtaita, ja muissakin kaalikasveissa on yllättävän vähän kirppadamagea. Luulin, ettei kirppoihin tehoa edes ydinpommi, mutta jokin on saanut niiden määrän suorastaan romahtamaan. Ei jää ikävä! Tosin tämän kun olisin tiennyt ajoissa, olisin kylvänyt kaikki kasvimaat täyteen pak choita, tatsoita ja rucolaa. Nyt se on jo myöhäistä, kun ei enää mikään ehdi kylvöstä asti kasvaa näillä leveyksillä.

Täytyy koputtaa puuta, mutta ei ole vielä kauriitkaan olleet tuhoamassa kasvimaita. Punajuuret on jo ohi sirkka-asteen, ja herne kukkii. Toki niitä riesoja ollaan koirien kanssa aamulenkeillä nähty, mutta toistaiseksi pysyttelevät pois meidän pihasta.

Mutta ei elämä silkkaa auvoa ole. Ihmettelin keväällä, kun kasvimaista näytti nousevan häpykannusta elikkä jättipalsamia, mutta epäilin, että tunnistin rikkakasvin väärin. Kunnes eilen iskeytyi silmään kompostoreiden takana irvaileva jättipalsami. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että alempana rinteessä tönötti palsami jos toinenkin. Ei muuta kuin pitkät hihat ja lahkeet päälle ja jyrkkään rinteeseen nokkosten ja paarmojen keskelle nyhtämään palsamia pois. Ihmettelin, miten sitä on siihen kohti päässyt siementymään, kun meidän pihassa ei lähelläkään ole palsamia, mutta vilkaisu naapurin puolelle ratkaisi mysteerin: ihan hervoton puska palsamia siellä kasvamassa.

Sitkeästi yritän palsamia vastaan taistella, vaikka taistelu on hävitty jo vuosia sitten.

Kesävihreet

Briteillä on keväisin aina kaikkea ihanaa ruokaa spring greens -nimikkeen alla: piirakoita, keittoja, salaatteja, grilluuksia... Ruoat on täynnä vihreää tuoreutta herneistä parsoihin ja retiiseistä perunoihin (no okei, ne ei ole vihreitä). Meidän spring greensit on lähinnä karhunlaukkaa (hurraa!), nokkosta ja horsmaa, joista jälkimmäinen ei enää meidän tontilla juurikaan viihdy, kun koivut ovat vallanneet siltä alaa. Kasvihuoneeseen teen sinnikkäästi salaatti- ja retiisikylvöjä jo maaliskuussa, mutta useimmiten kevätaurinko on niin tuju, etteivät kasvit juuri itämistä pidemmälle ehdi ennen kuin kuukahtavat.

Siispä odotetaan kesäkuuhun. Vielä ei kylvöksien varassa kokonaan elä, mutta onhan se juhlaa, kun saa sieltä täältä laiduntaa ruokaa lautaselle. Viikonloppuna tehtiin ihana keitto, johon nyhdin kasvimailta pinaattia, retiisiä, lehtikaalta, kähäräsinappia, ruohosipulia ja yrttejä. Ne silpuksi kulhon pohjalle ja kuumaa, itsetehtyä kanalientä päälle. Oli hyvää!

Tälle päivälle suunnittelin lounaspastan pinaatista, yrteistä ja kaupan hävikki-coppasta – ehkä muutama Pirkka parhaat Nocellara castelvetrano -oliivi päälle (hirveen hyviä nämä uudet Pirkan parhaat oliivit!)

Iltaruuan lisukkeeksi voisi sotkutella tzatzikin, kun kasvihuoneesta saa jo kurkkua, ja kasvimaalle löytyi uusi minttu talven tuhoaman tilalle.

Istutusalueoverhaul?

Aikoinaan puutarhasuunnittelija suunnitteli etupihalle hervottoman kokoisen kukkapenkin, ja joku mistään tietämätön meni sen sitten toteuttamaan. Jestas, mikä riesa siitä tuli! En ymmärrä millä ilveellä ihmiset saavat kukkapenkkinsä pidettyä kurissa, mutta tällainen ei-kitkentähenkinen ihminen on pulassa.

Aluksi kukkapenkki oli nätti selkeine istutuksineen, mutta luontohan ei selkeyttä niele. Vuohenputki on vallannut koko penkin, eikä sitä sieltä hullukaan saa nyhdettyä. Kotkansiipisaniaiset ovat hiljalleen levittäytyneet koko penkin mitalle (25 m), eikä niidenkään kitkeminen ole mitenkään helppoa, kun eivät lähde irti edes lievän väkivallan avulla. Pihan alkuasukkaat olivat istuttaneet syysasteria, joka sekin on levinnyt matoksi joka paikkaan. Ja mistä joku ihmeen tarha-alpi on keksinyt ilmestyä penkkiin ja vielä väritykseltään aivan väärään paikkaan?

Karhunlaukka sentään on lähtenyt kivasti valtaamaan alaa, ja se onkin ainoa positiivinen asia. Mutta millä helkkarin ihmeellä tuon penkin saa jälleen nätiksi? Kaikki kasvit pitäisi lapioida ylös, puhdistaa niiden juuret rikoista, tuoda satamiljoonaa kuutiota uutta multaa, ja laittaa sitten kaikki takaisin paikoilleen. En ehkä rupea.

Toinen murheenkryyni on kasvimaa- ja hedelmäosastoa rajaamaan istutettu pensasrivistö (kuvassa), jossa on purppuraheisiangervoa, pikkujasmiketta ja pari ruusuakin. Juu, kuulostaa kivalta ja nätiltä, mutta todellisuudessa se on järkyttävä pöheikkö vuohenputkea ja nokkosta, joiden seasta pilkistää muutama pensaan oksa. Sinne ei trimmerillä eikä ruohonleikkurilla pääse, eikä alueen käsin kitkeminen (reilut 10 m) kamalasti huvita. Ehkä vain pitää syksyllä kaivaa pensaat kokonaan ylös, vaikka siinäkin on jumalaton homma. Pääseepä sitten ensi keväänä ruohonleikkurin kanssa nitistämään rikat.

Grönsaksfest

Närpiö on menestyksekkäästi suojannut meitä keripukilta jo vuosia, ja ilahduttavasti hoksasivat muutama vuosi sitten alkaa tuottaa ihan lajikkeellisia tomaatteja, eikä pelkkää nimetöntä bulkkia. Sittemmin laajensivat paprikoihin, ja tämän vuoden nyhet on pavut, siis ne pitkät vihreät palot. En ollut uskoa korviani, kun chef väitti sellaisia kaupassa nähneensä, mutta uskottava se oli, kun omat silmät sellaisiin eilen Pirkkalan Cittarissa osuivat. Loistolisuketta grilliin ja huomiseen ramensoppaan.

Samaisessa kaupassa oli pari hyllyllistä parsaa, jotka ohitin muina naisina, kunnes chef huikkasi, että ne on kotimaisia (miten se muka huonommalla ikänäöllään on noin tarkka!). Ikinä aiemmin en ole kaupassa kotimaista parsaa nähnyt, mutta valitettavasti nämä yksilöt olivat kumisia lötköjä, joten niihin ei viitsinyt rahojaan tuhlata. Mutta ylemmällä hyllyllä oli Järvikylän parsoja, jotka olivat vielä napakoita. Sellainen nippu lähti mukaan, ja nyt harmittaa, ettei otettu enempää, sillä ne olivat ihan järjettömän hyviä. Pari napsittiin raakoina ja olivat makeita kuin vastapoimitut herneet.

Eikä se grönsaksfest siihen loppunut! Chef kaivoi Cittarin uumenista kotimaista munakoisoa :-0 Se päätyi grillin jälkilämpöön tekeytymään babaganoushiksi.

Brunsaksfest sen sijaan huononee huononemistaan, sillä L´Uomu Nokka on lopettanut. Iso harmi, joskaan ei iso ihme, sillä niiden broiskuja on aina koristaneet punalaput. Mutta se oli ainoa broileri mitä ihminen kykeni syömään. Tehotuotettu broileri on vastenmielisen makuista, joten sitä ei meille osteta edes hävikistä. Lihaton loppuelämä näyttää todennäköiseltä, sillä nauta ei enää maistu lainkaan, eikä possua saa mistään luomuna. Joskus marketista löytyy kotimaista luomukaritsaa, mutta sekin on ollut lanoliininmakuinen pettymys.

Kohta tosin sanotaan Närpiöllekin nej tack, sillä omasta pihasta tulee jo salaattia ja retiisiä, ja ens viikolla oletettavasti jo kurkkuakin. Hurra!

Satokauden 2024 alku

Hurjan helteinen toukokuu oli melkoinen kick start kasveille. Lupiinit, lumipalloheidet ja jopa juhannusruusut alkoivat kukkia toukokuussa, ja kasvihuoneessakin pukkasi jo ensimmäisiä tomaatin ja paprikan raakileita. Ei ole tämmöistä ikänänsä koettu!

Toki helteillä oli se varjopuoli, että jotkut esikasvatteet, etenkin kaalikasvien ja jostain syystä myös kesäkurpitsan, kurtistuivat purkeissaan kasvihuoneessa joka päivä. Osa heitti henkensä, mutta kyllä niitä kasvimaillekin riitti, kun joku oli anteliaasti heitä kylvänyt.

Kuivuudesta huolimatta syyskylvöt lähtivät mukavasti kasvuun. Kähäräsinappia ollaan jo niitetty salaatteihin, kun kirppapopulaatio on preferoinut retiisejä, tosin on niitä retiisejäkin pari (kuvassa) saatu aamiaisleipien päälle. Salaatti alkaa olla poimintakoossa, ja esikasvaneet pavut kieputtuvat kohtapuoliin papukaareen. Vähän kyllä hirvittää mahtaako vielä olla kylmiä öitä edessä, sillä ollaan vasta kesäkuun alussa, ja viime yönäkin oli vain +6 astetta.

Ei pelkkää peruspetuniaa

Koska joku oli hamstrannut älyttömän määrän ulkoruukkuja, ei omakasvatteet riittäneet niitä täyttämään, vaan oli lähdettävä omaa kasvihuonetta kauemmas kukkakaupoille. Kovasti on kato käynyt Kangasalan taimitarhoissa: Visit Kangasala luetteli instassa vain 4-5 taimitarhaa. Onneksi kuitenkin luetteli, sillä kävi ilmi, että iki-ihana Tommiskan puutarha on edelleen elossa.

Sinnehän se auto sitten kääntyi saatesanoilla ”Go wild”. Ja minähän menin. Neljä isoa kasvihuoneellista kaikkea ihanaa – ja vieläpä selkeästi nimettyinä ja hinnoteltuina (ei silti, että olisin ehtinyt hintoja ihmetellä). Lopputulos on tavanomaiseen tapaan sillisalaatti, mutta kun ei malttanut ostaa monta kappaletta samaa kasvia, vaan täytyi napsia mukaan verbenaa, verenpisaraa, tähtisilmää, heinää...

Yrttiosasto oli mukavan iso, ja yrttejä nykyään kuulemma paljon hamstrataankin. Jotain hyvää koronan jäljiltä, sillä siihen aikaan ihmiset oppivat laittamaan ruokaa ja maustamaan sen yrteillä. Kasvihuoneeseen kotiutui oliiviyrtti, inkivääriminttu, kanelibasilika ja valkosipuliyrtti; kasvimaalle päätyi iisoppi. Olisi toki voinut ottaa myös normimintun, lipstikan ja rakuunankin, mutta siinä vaiheessa luulin niiden olevan vielä kasvimaalla hengissä.