maanantai 13. toukokuuta 2013

Kevätkylvöt myöhässä

Normaalisti kylvän kasvimaat vappuna, mutta tänä vuonna ulkomaanhumputtelun ja kylmän sään takia kylvöt myöhästyivät melkein viikolla. Myöhästymistä yritetään ottaa kiinni harsoshowlla, mikä tosin ei kauhean kaunis ole ja edistää myös rikkaruohojen rehottamista, kun ei tuonne alle tule alvariinsa katsottua löytyykö sieltä kitkettävää.

On se kumma, että vaikka kasvimaita on tullut viljeltyä jo reilut 10 vuotta, on sitä aina hetken koittaessa sormi suussa. Mitä laitan mihinkin? Mitä tässä kasvoi viime vuonna? Onko 2 vakoa retiisiä liikaa? Voiko punajuuria kasvattaa näin lähekkäin? Millä mä sain viimeksi porkkanakärpäset häädettyä? Tillillä?

Sitten pitäisi vielä muistaa ne satamiljoonaa esikasvatetta, jotka majailevat kasvihuoneessa. Mihin mahtuu 20 kaalta? 15 kurpitsaa? Papuja ei voi vielä istuttaa, kun maa on niille ihan liian kylmä, joten niillekin pitää jättää tilaa. Mahtuisko johonkin vielä 1 uusi kasvimaa?
Raparperi on jo karkaamassa vanhasta kasvimaasta pois, joten se täytyy syksyllä muistaa nykertää pienempiin paloihin. Ylemmän kuvan keskellä on vanha mansikkamaa, joka näyttää melkoisen kammottavalta. On se tuosta kunnosta tosin ennenkin toipunut ja hyvää satoa tehnyt, joten antaa sen nyt vielä sinnitellä, ennen kuin kylvän siihen napalmia (ei nuo mansikan rönsyt varmaan muulla tuosta irti lähde).

Jossain vaiheessa pitäisi vielä hoksata nauttiakin: viimeinkin on kasvukausi :-)

13 kommenttia:

  1. Tuo viimeinen minikappale on koko homman ydin! Nyt on SE hetki, jota ollaan odotettu puoli vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :-) Aamulenkillä koivut tuoksuu jo huumaavasti ja vihreä väri melkein sattuu silmiin, kun se on niin räikeä. Ihanaa :-)

      Poista
  2. Ihanaa kuulla, että kokeneetkin touhuaa samojen asioiden kanssa. Tässä kolmen vuoden kokemuksella sähellys on aina melkoinen ja vaikka kuinka on hyvät suunnitelmat, ne unohtuu viimeistään tuvan ja kasvimaan välillä. Ja sitten taas pähkäillään.

    Mutta on se vaan niin hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes ikinä pääse sinne suunnitelmien asteelle, vaikka koko talven kasvukaudesta haaveilenkin. Mutta hyvä tietää, että niin ne suunnitelmatkin haihtuu päästä, kun tositoimiin pääsee :-)

      Poista
  3. Oliko tilli se porkkanakempin häätökonsti? Olen istuttanut sitkeästi porkkanat ja sipulit vuororiveihin, varsin vaihtelevalla menestyksellä... joskus kasvaa, joskus ei. Mutta viime kesä oli ehkä kaikkien aikojen surkein sadoltaan, tänä vuonna tulee parempi - eikös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna tulee ihan mahtava sato :-)
      Mulla toissa vuonna kasvoi porkkanat sikin sokin tillien välissä ja pitkästä aikaa sain satoa! Yleensä toukat nakertaa mun porkkanani mustaksi mössöksi. Viime vuonnakin kylvin porkkanoita tillien väliin ja muutaman porkkanan sain, mutta satohan nyt oli muutenkin niin surkea :-/

      Poista
    2. Ja hei, teillä on herkullinen blogi! Ja te ootte Pirkanmaalta, vau!

      Poista
    3. Pidetään tämä satoasia sovittuna: hyvä tulee!

      Ja kiitokset visiitistä, kiva jos maistui ;). Samalla satovyöhykkeellä ollaan!

      Poista
  4. Olin optimisti ja kylvin samettiruusuja porkkanoiden seuraksi. Ne kuulemma pitävät tuholaiset poissa tai ainakin vähentävät niiden haittoja. Jonkin ajan kuluttua sen sitten huomaa, tehoaako vai oliko kyseessä puutarhalegendaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro sit heti, jos samettiruusut tehoaa. Omat porkkanat kun on vaan niin hyviä.

      Poista
  5. Mutta kuka kertoisi miten niistä porkkanoista saa myös hyvän näköisiä? Viime kesänä ne oli pieninä maukkaita ja kauniita, sitten kasvaessaan räjähtivät ilmeisesti maan sisässä ja olivat kamalan näköisiä, haljenneita ja koukeroisia. Mikä niitä riivaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan, että se jumalaton sade sai porkkanat räjähtämään. Meillä oli ihan sama juttu: kaikki porkkanat (siis ne, joita ei toukat syöneet) halkesivat, eivätkä oikein maistuneetkaan miltään.

      Poista
    2. Niin juu, sitä sorttimenttia riitti viime vuonna...

      Poista