maanantai 1. kesäkuuta 2015

Syysprojekti

Kasvihuonehan ei tunnetusti voi koskaan olla liian suuri. Oma, 8,6-neliöinen on ollut ihan kivan kokoinen, mutta siltikin sieltä loppuu tila kesken, eikä sinne mahdu esikasvatuspöytää tai istuskeluvälineitä. Mietin hankkivani isomman kasvarin ennen kuin täytän pyöreät 25 v., ja pitkään haaveilin kasvihuoneet24h.fi:n ihanuuksista. Sivuilla ei kuitenkaan ollut rahtihintoja, joten kokonaissummaa ei osannut arvioida, yli 3000 € kuitenkin.

Pari viikkoa sitten päädyin Preecon sivuille ja leuka loksahti auki: järjettömän halpoja kasvihuoneita! Ja vieläpä kunnon kokoisia! Luigin kanssa tsekattiin speksit ja mittailtiin nykyistä kasvaria ja pihaa, ja niin tilaukseen lähti 13,75-neliöinen kasvihuone. Kaksine kattoluukun avaajineen ja perustuksineen hinnaksi tuli vähän päälle 800 €, ilmaiseksi kotiovelle tuotuna. Tänään tuo ihanuus saapui pihaan.

Syysprojekti tuo on sen takia, että se tulee nykyisen kasvihuoneen tilalle ja sille tehdään kunnon perustukset routasuojineen, betonivaluineen ja muurauksineen. Nykyistä kasvaria ei oikein saa siirrettyä mihinkään järkevään paikkaan tämän sesongin ajaksi, joten joudun odottamaan kasvukautta 2016. Onneksi en ole silloin vielä lähelläkään 25 v!

2 kommenttia:

  1. No jee! Onnea uudelle kasvihuoneelle! 13 m2 on jo kunnon kokoinen kasvari. Minä näin viikko sitten Gotlannissa ihanan ja ison kasvihuoneen, ja sen jälkeen oon selaillu lähinnä _sellaisia_ sivustoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siellä varmaan onkin panostettu myös kasvareiden ulkonäköön. Täällä ne tuppaavat olemaan vain funktionaalisia.

      Poista