torstai 6. huhtikuuta 2017

Sikurirouskukeitto

Viime syksynä opimme viimein poimimaan sikurirouskuja, ja niitä on muutama purkillinen kuivattuna kaapissa. Silloin tällöin ollaan murustettu niitä ruokaan mausteeksi, mutta nyt teki mieli tehdä niistä ihan oma ruokansa. Vaan eipä ollut helppoa! Suomenkielinen googletus antoi tulokseksi vain reseptejä, joissa sikurirouskua on käytetty mausteena, ja britit ja jenkit tarjosivat pelkkiä makeita leivonnaisia. Piti siis kehitellä ohje ihan ite.

Makustelin rouskuja mielessäni ja totesin, että niiden seuralaisiksi sopisivat fenkoli ja pak choi. Niinpä kuullotin sipulia ja valkosipulia ja lisäsin mukaan fenkolia, pak choita ja vihanneslaatikossa olleen lehtikaalin jämät. Koska kana- tai kasvislientä ei tähän hätään ollut, laitoin liemeksi misotahnalla maustettua vettä. Kun kasvikset olivat viittä vaille kypsiä, lisäsin soppaan pari kourallista kuivattuja sikurirouskuja ja yhden kourallisen lehtipersiljaa. Namia!

Seuraavaksi voisi kokeilla sikurirouskurisottoa.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa tosi hyvältä! Muista päivittää risotonteko tänne sitten ja kuvata se myös.

    VastaaPoista