lauantai 3. maaliskuuta 2018

Haaveita paperilla

Beast from the East yhä hytisyttää viherturaajaa, mutta aurinko sentään on saanut puutarhahormonit heräämään, ja siihen saumaan iski Korpikangas uunituoreella luettelollaan. Ajattelin vain puolihuolimattomasti sen vilaista, mutta niin vain käteen biimautui kynä, ja jo ensimmäiselle sivulle alkoi ilmestyä rukseja sen merkiksi, että tilaus on tulossa.

Nyt on ihmiseen salakavalasti iskenyt keski-ikä, sillä ostoskoriin päätyi lähinnä kukkasia (!) ja jopa värisekoituksia (!) sekä yksi valkoinen (!) kukka.

Ei ruokalautanenkaan tyhjäksi jää, sillä luettelon lopusta löytyi kehutun Sunchocola-tomaatin siemeniä ja sille kaveriksi Principe Borghese -luumutomaatti, jossa on kuulemma paras maku tomaattikeittoon. Enpä ole ikinä tehnyt tomaattikeittoa omista tomaateista, joten sitähän täytyy ehdottomasti kesällä kokeilla. Jos siis tulee kesä. Ja aurinkoa sen verran, että tomaatteihin tulee makua.

Tilauksen kruunasi kasvilavoille tarkoitettu, resorillinen harso. Harsoa meillä on metrikaupalla varastossa, mutta halusin testata, olisiko tuommoinen täsmäharso käytännöllisempi kuin ne kivenmurikoilla ja erinäisillä puulistoilla paikoilleen pingotetut harsot.

Onhan se toki hyvä, että luontoa säästetään, mutta siltikin vähän kaivelee, kun Kauppila Flör ei enää kuvastoa lähetä. Sen kolahtaminen postilaatikkoon oli aina THE tapaus, ja kanssaturaajien kanssa luettiin se kimpassa sivu sivulta ja sen jälkeen soiteltiin/tekstailtiin (niin, se oli sitä aikaa ennen Whatsappia), että mitä kukakin tilaa. Oi, niitä eksoottisuuksia huntukorpipaatsamasta kääpiömanteliin (kyllä, tilasin nekin). Ei ATK:n selaamisesta saa samanlaista fiilistä.

Kuten kuvasta näkyy, keittiön sisustuselementtinä on tällä hetkellä valkoiset merkkaustikut. Parin viikon päästä niiden määrä kasvaa, kunhan kirsikkatomaatit pääsevät esikasvuun. Loput esikasvamiset toivottavasti voidaan hoitaa jo kasvihuoneen hellässä huomassa.

3 kommenttia:

  1. Loppuviikosta tuli kaksi puutarhalehteä, yksi akkainlehti ja Korpikankaan kuvasto. Mitään niistä en ole vielä ehtinyt vilkaista. Kiitos harsovinkistä, saattaa olla että tilaus lähtee sinnekin.. On niitä viime aikoina tullut tehtyäkin. Nämä pakkaskelit tulevat kalliiksi.

    VastaaPoista
  2. Hih, minulla tuo keski-ikä jyrää sitten ihan kunnolla. Jyrännyt jo 10 vuotta noiden kukkien suhteen. Ruokaa ei meillä juurikaan ensi kesänä viljellä. Kiitos kahden kylmän ja sateisen kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina luullut, että kukkien kasvattaminen on rakettitiedettä, joten olen ostanut kesäkukat. Nyt kun on älynnyt laittaa ne kasvihuoneeseen kasvamaan, onnistuu kesäkukkienkin kasvatus.
      Ja tosiaan, viimeisimmät kesät eivät ihan hirveästi ole innostaneet mitään kasvattamaan.

      Poista