Maailmassa on yksi asia, josta suurkaupungin kasvatti (= parempi puolisko) on toiseksi pimeimmän Pohjanmaan peräkylän kasvatille (= minä) kateellinen: kouluruoka. Meidän pienenpienessä kyläkoulussa nimittäin oli Aune. Aune kokkasi koulun ruuat yksin, ja ruuan raaka-aineet oletettavasti olivat lähiäkin lähempää lähiruokaa. Ainakin perunat tulivat naapurista, ja aamuisin Aune kärräsi maitotonkat kauniin Rexi-koiransa seuraamana hiekkatien viereen odottamaan lähitiloilta (= max 2 km:n säteeltä) tulevaa maitoautoa.
Sanomattakin selvää, että ruoka oli hyvää ja laadukasta, eikä kylän kakaroilla ollut aavistustakaan, että samaan aikaan 10 kilometrin päässä yläasteella mussutettiin kumiperunoita. Perunamuusi oli kermaista ja voista, maksapihvit meheviä, ja se tilliliha – voi jestas, että mikään ikinä voi olla niin hyvää: pehmeää, mehukasta vasikan lihaa, järjettömän hyvää kastiketta, jossa runsaasti tilliä. Voi, nam! Toinen Aunen bravuuri oli joulun aikaan tarjottu riisipuuro ja luumukiisseli. Puuro ei ollut mitään ovo-laktoa, vaan voilla ja lähimaidolla tehty, ja luumukiisseli täyteläistä ja juuri sopivan makeaa suolaisen puuron kanssa. Siskon kanssa kinuttiin isää (= koulun johtaja) tuomaan koululta ylijäämäpuurot ja -kiisselit vielä pitkään sen jälkeen, kun oltiin jo muutettu pois kotoa.
Aunessa oli sekin hyvä puoli, että oppilaat näkivät, miten ruoka valmistuu ja että ruuanlaitto on todellakin yhden ihmisen harteilla. Jos joku kakara kehtasi huomauttaa, että kylläpä ruoka haisee, puuttui koulun johtaja siihen heti: Aunen ruoka tuoksuu, sinä haiset. Ei ehkä nykypedagogiikan mukaista, mutta toimivaa.
Keittämisen ohella Aune siivosi koko koulun ja toimi myös allekirjoittaneen päivähoitajana isän työpäivän ajan. Sain autella keittiössä, ja Aune varmaan sääli Knorrin kanamakaronijauhepussikeitolla kasvatettua lasta, kun sain syödä voita (uuhhh…), lanttupaloja ja lihalientä tiskin alta. Päivän jännitysmomentti oli, milloin Aune lähtee vihanneskellariin hakemaan tarvikkeita, jolloin Barbie ja Ken viimeinkin pääsivät keittiössä pussaamaan.
Aunehan toki oli kamalan vanha. Uskaltauduin kysymään ikää, ja Aune vastasi olevansa 42. Järkyttävä mummo, siis!
Näin kymmenen vuotta vanhempana mummona tajusin äskettäin, että peilistä näkyy nykyään äidin sisko, Taimi. Pulleat posket, kaksoisleuka ja sikkaralla olevat silmät. Voi apua! Mutta sitten muistin, miten mukava Taimi oli: aina hymyileväinen ja ystävällinen, tukka kauniisti laitettu ja huusholli tyylikäs ja siisti. Ja herraisä sentään, Kauhavan vallesmannin vaimo! Että ei ollenkaan huono, jos noin hyvä täti peilistä näkyy. Sitä vitivalkoista tukkaa odotellessa.
Voi ihana Aune ja Taimi <3 Minulla tuli ihan vedet silmiin tätä lukiessa, niin lämmöllä se oli kirjoitettu ja tunne välittyi. (ja melkein arvaan mistä ajatus tälle kirjoitukselle tuli)
VastaaPoistaJa se ihana kouluruoka. Minä kävin peruskoulun isossa koulussa, mutta koulussa oli oma keittiö ja monta keittäjää, jotka tekivät kaikki ruuat itse. Ja se ruoka oli niin hyvää. Sain ehkä vähän erityiskohtelua, sillä olin se tyttö joka söi paljon salaatteja ja kasviksia ja se oli keittäjistä niin hienoa, aina juttelivat jotain mukavaa ruokia annostellessaan kun pyysin vielä lisää raastetta ja salaattia.
Minäkin tykkäsin tillilihasta, ja kaalikääryleistä, maksakastikkeista, pinaattikeitosta, oikeastaan ihan kaikista ruuista. Erityinen herkku oli kanarisotto (joo oli kasari, ei puhuta nyt italialaisesta risotosta sentään), joka oli tumman oranssia, kanapalat isoja ja mehukkaita, ja niin hyvin maustettu että pienet hikihelmet saattoivat kihota otsalle. Mutta ajatelkaa, kasarilla näin! Muistan sen järkytyksen lukioon mennessä, kun kanarisotto oli likaisen vaaleankeltaista riisiä joka lillui vedessä ruskeiksi hautuneiden herneiden ja valkoisten kanahippujen kanssa. Mutta ymmärsin ainakin sen, miksei muissa kouluissa olleet ymmärtäneet aikaisempaa kanarisottohehkutustani.
Voi meitä onnellisia hyvää kouluruokaa saaneita <3
Oi joo, pinaattikeitto ja kaalikääryleet! Kunpa itsekin osaisi niistä tehdä yhtä hyviä - ja niissäkin raaka-aineet ovat pääosassa, jotta lopputuloksesta tulee maukasta.
PoistaIhana kuulla, että teidänkin koulussa ruoka oli hyvää. Tuo mausteinen kanarisottohan oli vuosikymmeniä edellä aikaansa!
On se hauskaa - ja hienoakin, että koulusta jäi keittäjä päällimmäisenä mieleen, eikä opettajat :-D
Hyvä kirjoitus!
VastaaPoistaMinä pidin kouluruuasta! Tilliliha ja kanaviillokki ovat herkkua edelleen!
Toinenkin tillilihafani, jes! Ei meitä kovin monta ole. Kanaviillokkia ei mun lapsuudessani koulussa tarjottu, mutta mies tamperelaisena muistaa tämän ruuan hyvin - eikä missään positiivisessa mielessä. Taas niitä ruokia, jotka on hyviä, jos ne osataan kunnolla laittaa.
Poista