Leikkaamattomat leikot

Luin tuossa uusinta Kotipuutarhaa ja Viherpihaa ja mietin, miten hankala puutarhalehtien on reagoida trendeihin, kun jutut tehdään edellisvuonna. Mutta leikkokukkabuumi jatkuu edelleen, ja kummassakin lehdessä oli aiheesta kiva juttu. 

Itse lienen aina jotakin kukkaa kasvattanut siemenestä, mutta viime vuosina enemmän, ja olen uskaltautunut kokeilemaan eri lajeja. Jotenkin olen luullut kukkien kasvattamisen olevan hankalaa, mutta eihän se ole - etenkin jos aloittaa ajoissa. Kosmoskukat eivät suorakylvöllä täällä koskaan ehtineet kukkaan, mutta esikasvatettuina kukkivat kyllä.

Kuulun kuitenkin siihen ihmislajiin, joka ei juurikaan raaski kukkia maljakkoon leikkoa. Joskus jonkin yksittäisen, sateen kaataman kukan olen maljakkoon napsaissut, mutta harvemmin kokonaista kimppua. Osasyynä on toki myös se, ettei meikäläiselle ole suotu visuaalista silmää. Tiedän kyllä kimpun kokoamisen periaatteen, mutta lopputulos ei välttämättä silmiä hivele. Mutta kauniita ne kukat on ulkonakin ja hyvässä lykyssä hyödyttävät pörriäisiä.

Isosilkkikukka taisi olla ensimmäinen peruskehäkukkaa jännempi lajike, jonka kanssa onnistuin. Zinnia taisi olla toinen. Toissa vuonna ihastuin kiinanasteriin, ja suurin yllättäjä on ollut leijonankita. Jotenkin en ole koskaan ollut oikein mitään mieltä leijonankidasta, mutta eihän se ole mikään hajuton ja mauton kukka, päinvastoin! Pinkit lajikkeet tuoksuvat hubbabubbalta, ja leijonankidan kukat ovat syötäviä, joten niitä voi ripotella salaattiin ja kakun päälle. Leijonankitojen sanotaan kukkivan ensimmäisiin pakkasiin asti, mutta meillä ne kukkivat myös toisiin ja kolmansiin. Vasta -5 asteen pakkanen nujersi lehtiä sen verran, että paiskasin muhkeiksi kasvaneet leijonapuskat kompostiin.

Viime vuonna myös kosmoskukka yllätti. Kylvin sen samaan ruukkuun isosilkkikukan kanssa, mutta kosmos varasti kaiken tilan ja kasvatti sellaiset juuret, etten omin voimin saanut niitä syksyllä riivittyä ruukusta irti, vaan siihen tarvittiin miestyövoimaa.

Nigellaa, toiselta nimeltään tarhaneitoa, kasvatan myös, samoin tietysti tuoksuhernettä. Tosin tuoksuherneen kohdalla on varmistettava, että se myös tuoksuu. Tuoksuton tuoksuherne on yhtä masentava kuin tuoksuton ruusu.

Yleensä laitan kukkaset esikasvuun huhtikuun alussa, kun kasvihuoneen oven on saanut kammettua auki. Peittelen kylvökset kuplamuovin alle ja toivon parasta. Leijonankita kasvaa kuitenkin sen verran hitaasti, että sen kylvän sisätiloissa, viimeksi muistaakseni jo helmikuussa. Herranen aika, kohtahan on se jo :-0