Pirkanmaan muhkeat muikut

Tässä elokuussa tuli 37 vuotta täyteen pirkanmaalaisena, mutta siltikään en ole kahteen asiaan tottunut: kaksoiskonsonantittamiseen (pelti > pelli, lampi > lammi) ja suuriin muikkuihin. Lapsena haettiin Kokkolan torilta suolattuja neulamuikkuja, jotka syötiin sellaisenaan tai perunan kyljessä, ja pannulle heitettiin Kitkan viisaita. Ei siis todellakaan näitä puolen lahnan kokoisia rötkäleitä, vaan pikkusormen mittaisia.

Pirkanmaalla muikkujen syönti on jäänyt, sillä täällä on tosiaankin tarjolla vain isoja muikkuja. Kuvaavaa oli se, kun kauppahallin kalatiskillä rouva moitti muikkuja liian pieniksi, mutta minusta ne olivat aivan järjettömän suuria. Jäivät kummaltakin ostamatta.

Tänä kesänä Linnainmaan Cittarin kalatiskillä vastaan tuli muikkuparvi, joka vielä edellisenä päivänä oli polskinut Roineessa. Eihän niitä voinut ohittaa, ja siinä iskikin jommalle kummalle kuningas/kuningatarajatus laittaa muikut halsteriin. Viimeinkin löytyi tapa syödä isot muikut! Sitruunaa ja yrttejä kalojen vatsat täyteen ja halsteriin. Toisella kertaa löydettiin hyvää kotimaista fenkolia ja sitäkin innostuttiin muikun sisälle tunkemaan. Hyvää!

Kelien kylmetessä voisi testata muikkujen savustamista, mikäli noin tuoreita vastaan tulee. Mutta ois niitä neulamuikkujakin kiva saada pitkästä aikaa. 

Sussu säilöö ja soseuttaa

Kyllä se pientä ihmistä kirpaisee, kun ensimmäisen kerran 57 vuoteen ei tullutkaan toisen nimen nimipäivänä isältä onnittelut. Tosin ihmeen hörsylänimen se tyttärelleen toiseksi nimeksi paiskasi. Paremmin olisi sopinut vaikkapa Kari. Tai Jorma. No, isona pudotan toisen nimen kokonaan pois ja otan Kurki-alkuisen sukunimen (mietin ensin Kurkikalliota, mutta sehän olisi Tranberg, kuten sillä huumehemmolla. Hyvän nimen pilasi mokoma.).

Mutta siis asiaan, eli säilöntään. Karhunlaukat ja lehtikaalit on pestottu, kurkut hapatettu ja etikoitettu, tosin vieläkin kurkkuja tulee hengästyttävää tahtia. Pätevänä emäntänä menin ämpärin kanssa mustaviinimarjapuskiin, mutta tulin tyhjin ämpärein takaisin: vain siellä täällä kasvoi yksittäinen marja. Ei kannattanut alkaa poimia, etenkään tällä hermorakenteella.

Omenia tulee n. 6 kpl, mutta tapansa mukaan naapurin mummo kävi donkkaamassa ämpärillisen pudokkaitaan meidän pihaan. Tällä kertaa onneksi sitä niiden parempaa lajiketta. Kovin olivat jo pehmeitä ja matoisia, mutta osan pilkoin pakkaseen ja osasta keitin purkillisen omena-chilihilloa.

Tomaatteja tulee päivittäin kilokaupalla. Tomaattikastiketta on pakastimessa useampi rasia, tosin kyllä sitä talven aikana meneekin. Yhden tomaattisatsin paahdoin uunissa ja surautin kastikkeeksi, mutta en tykännyt lopputuloksesta. Jotenkin siitä tuli mieleen kaupan tunkkaiset kastikkeet. Ei kannata tehdä uudestaan. Tosin sen ajattelin testata, sähköpäivän salliessa, että paahdan pellillisen tomaatteja ja pakastan sellaisenaan. Niitä voi sitten heitellä bouillabaisseen ja patoihin talvella.

Paprikasatokin on muhkea. Ei voi kuin suositella Zazua: vaikka järkyttävän kalliissa siemenpussissa on vain 4 kpl siemeniä, tuottaa yksikin onnistunut taimi aivan valtavan määrän todella makeita paprikoita - ja vieläpä aikaisessa vaiheessa kautta. Myös chileistä on tulossa kunnon sato, jos vain suinkin ehtivät kypsyä (aamulla +5 C). Viherpeukaloiden Zest-jalapeñoa voin suositella: maltillinen tulisuus, mukavan sitruksisen hedelmäinen maku ja myös tämä lajike kypsyy aikaisin. 

Valkosipulit ja sipulit onnistuivat hyvin, ja näkyypä kasvimaalla kaksi syötävän kokoista purjoakin. Osaan sipuleista oli iskenyt sipulikärpänen, mutta leikkasin niistä huonot kohdat pois ja silppusin loput pakastimeen.

Tänään nappaan kurpitsat talteen ja huomenna keskityn tyhjentämään kasvimaita, sillä aamulla naapurin pihassa näkyi jo kaksi toiveikasta kaurista. Ihan selvästi niiden silmissä kiilui himo punajuuriani kohtaan.

Kurpitsaraportti

Vielä alkukaudesta näytti siltä, että saadaan kunnon kurpitsasato. Siemenet itivät suht hyvin ja kasvustot kasvoivat kasvarissa niin isoiksi, että oli melkoisen taiteilun takana saada ne sieltä ulos. Ulkona kurpitsat alkoivat saman tien tehdä naiskukkia, ja Racer pyöräytti useamman palluran ruukkunsa reunalle, ennen kuin ehti edes alkaa lonkeroida. Vaan sitten pallurat yksitellen napsahtivat irti - eivät tainneet pölyttyä kunnolla.

Heinäkuun alussa perkasin kaikki 12 taintani ja huomasin, että vain 4 ruukusta on satoa tulossa. Muut tekivät pelkkiä lonkeroita. Potimarronista saatiin yksi minipieni kurpitsa, noin puolet siitä koosta, mitä normaalisti.

Red d'Etampes sen sijaan yllätti tekemällä valtavan kokoisen kurpitsan. Ihan mahdoton oranssi möhkäle. Toivottavasti siinä on makuakin. Vielä annan sen hetken aikaa kypsyä ulkosalla, vaikka tämän aamun +7 C jo enteili sitä, että kohta on syytä ottaa kurpitsat talteen.

True green hubbard (yläkuvassa) on kyllä jännä kaveri. Se on siis muskottikurpitsa, jonka voi syödä raakanakin. Sitä kasvaa kahdessa ruukussa ja se on tehnyt useamman hedelmän lonkeroihinsa. Olin ihan varma, että se jättää pelkästään ensimmäisen yksilön kasvamaan ja pudottaa loput, mutta niin vain jopa linnun nokkima yksilö lonkeron päässä on kasvanut jo hyvän kokoiseksi. Ihan huippua! Talven kurpitsacurryt ja kurpitsa-vuohenjuustolasagne ovat pelastetut :-)

Kesäkukkaraportti

Vielä jaksavat siemenestä kasvatetut kukat kukkia. Jopa kiinanasterit alkoivat tänä vuonna kukkia ajoissa, vaikka niiden kasvattaminen on aiemmin takunnut. 

Koristeheinät kylvin liian aikaisin, sillä ne kukkivat ja lakastuivat nopeasti. Ison osan donkkasin kompostiin jo heinäkuun alussa, kun menivät niin ruman näköisiksi. Muutaman jänönhännän kuivasin talven iloksi.

Daaliat eivät tänäkään vuonna olleet sitä, mitä niiden piti. Autumn pumpkin paljastui joksikin violetiksi lajikkeeksi ja Candy stripe keltaiseksi, ehkä jos silmiä oikein siristää niin hitusen raidoittuneeksi lajikkeeksi. Harmi, että niiden suhteen harvoin saa sitä, mitä tilaa.

Hämähäkkikukasta sain aikaiseksi 2 yksilöä. Ovat kumpikin kukkineet koko kesän jättimäisillä kukinnoilla, joissa on mieto mutta hyvä tuoksu. Varret ovat hurjan paksut - huonoksi menneen yksilön leikkaamiseen tarvittiin oksasakset - ja kenottavat melkein vaakasuoraan ruukusta. Näköjään nämä olisi pitänyt latvoa esikasvatuksessa, jotta olisi saanut pensasmaisemman kasvin ja siihen sivuhankakukkia, mutta en uskaltanut ryhytä puuhaan, sillä siementen itäminen oli heikkoa, eikä ollut yhtään varmaa, että taimet jaksavat kukintaan asti.

Kiinanasterien piti olla Ostrich plume -lajiketta, mutta suurin osa kasvoi tällaiseksi repaleiseksi, valkoisella raidoitetuksi kukaksi. Mutta kukkivat todella runsaasti, joten annetaan härö ulkonäkö anteeksi.

Olkikukat kasvoivat todella pitkiksi rojottimiksi, joten näyttävät vähän hassuilta ruukussaan, mutta pölyttäjät tykkäävät näistä. Muutaman kuivasin talveksi, kun näiden rapistelu vain on niin kivaa.

Leijonankidat ovat kukkineet koko kesän. Pinkin ja matalan Kimosyn lisäksi kasvatin Orange wonderia, joka ei niin kamalan oranssi ollutkaan, vaan tuommoinen oranssinpinkki. Nätti kuitenkin.

Sarah Ravenin jalostama Night and day olikin hienompi kuin mitä paketin perusteella osasin odottaa. Yllättävän kaunis väritys, joskin kukinta jäi lyhytaikaiseksi.

Ja tokihan talon kulmalla kasvaa zinniaa. Siemenet ovat ikivanhoja pinkkejä, eivätkä tunnu loppuvan millään. Jospa kuitenkin ensi vuonna siirtyisi oransseihin lajikkeisiin.

My pellies

Tämä postaus on vain itselle muistutukseksi, millaisia kukkia talvella hankitut plugitaimet tekivät. Growing crazyn Steven opetti tuon ihanan lyhenteen "pelly". On se nätimpi kuin pelakuu tai pelakka. Paljon nätimpi.

Ansbrook pluto, Pelargonitaivas

Lotusland, Pelargonitaivas

Pink capitatum, Viherpeukalot

Vespertinum, Kwekerij van der Velde

Chiltern's surprise, Pelargonitaivas

Snow bright, Pelargonitaivas

Pelargonium caffrum -risteymä, Kwekerij van der Velde

Janet, Pelargonitaivas

Birgitte Stisser, Kwekerij van der Velde

Vielä on muutama kuvaamatta...

Vehnää ja hernettä

On se onni asua paikkakunnalla, jossa on lukuisia uimarantoja, eikä joka lutakon rantaa ole kaavoitettu täyteen, vaan uimaan pääsee muualtakin kuin virallisilta uimarannoilta. Kesä on nimittäin taas kulkenut vanhoja latujaan: joka päivä uimaan ja joka toinen päivä pitkälle pyörälenkille (johon liittyy uiminen). Yhtenä päivänä suoritettiin triathlon: pyöräiltiin metsän laitaan ja siitä käveltiin metsän läpi erämaajärvelle uimaan. Parhaimpiin pyöräilyihin on sisältynyt myös hienoja bongauksia, upeimpana pellon yllä 2 kalasääskeä ja niiden vieressä 3 ruskosuohaukkaa. Bonuksena lenkin lopussa 4 kurkea. Eikä todellakaan kerrota kenellekään, että pyörälenkkien varrelle on osunut Kessan baari ja Vehoniemen kahvila kanakoreineen... Pitäähän urheilun hyvää tekevät vaikutukset counteroida grilliruualla.

Siinä maakuntaa pyörällä kiertäessä havahduimme faktaan, että aiemmilla kaurapelloilla kasvaakin nyt vehnää tai hernettä. Ennen vanhaan kauraa kasvoi joka paikassa, mutta nyt sen pinta-ala on pienentynyt radikaalisti. Jopa meidän lähipelto, jossa on ainakin viimeiset 23 vuotta kasvanut kauraa, onkin nyt vehnäpelto. Ovatkohan suomalaiset kyllästyneet nyhdettyyn kauraparkaan ja siirtyneet vehnäiseen hapanjuurileipään? Herneparkaa tosin nyhdetään edelleen.

Mutta ei me olla vain hurviteltu. Eilen sukelsin viherherukkapuskiin, mutta saalis oli perin laiha: kahdesta pensaasta tuli 1/4 ämpärillinen marjoja ja nekin pieniä ja kirpakoita. Mustaherukat eivät näytä yhtään paremmilta. Ei niissä alkukesästä ollut pölyttäjiä - yksi kimalainen vain, vaikka normivuosina pensaat surisevat, tosin lähinnä ampiaisista (ampiaisista puheen ollen, meillä on sitkeä erakkoampiainen! Keksi hyvän paikan toukilleen: eteisen kaapin hyllypidikkeiden reiät. Niihin se tunkee väkisin joka päivä, kun meillä on ulko-ovi auki. Yhden reiän se sai jo tukittua, ja oli työn takana saada saada siitä kaivettua ampiaisen muuraamat myhnät pois). Omenapuussa killuu vain muutama omena, kun ei siinäkään pölyttäjiä ollut. Aamumehun suhteen ei siis päästä omavaraisuuteen - toivottavasti Terissaaren omenatarhassa on ollut parempi tuuri, jotta heidän omenamehullaan saa talviset aamut pelastettua.

Nokkimisjärjestys uusiksi

Itselle muistutukseksi, että laita ens vuonnakin tuoksuherneet terassin eteen

Koska ihmisellä täytyy olla perinteitä, tuli perinteisesti hellepäivänä ensin poimittua ämpärillinen valkoherukkaa ja sitten keitettyä ne mehuksi. Ja siinä sivussa keitettyä myös kattilallinen tomaatteja kastikkeeksi. Viime vuonna herukoita poimiessa sain kuunnella, kun orava mässytti luumuja suoraan puusta ateriakseen. Tänä vuonna seuraksi lyöttäytyi räkättirastaspesue, joka surutta napsi punaherukoita, vaikka riivin valkoherukkaa siinä parin metrin päässä. 

Aiemmin meillä on ollut rastaiden kanssa herrashenkilösopimus, että he saavat syödä marjatuomipihlajat puhtaiksi, ja minulle jää herukat. Näköjään tämä perimätieto ei ole siirtynyt eteenpäin. Kehtasivat jopa viedä upouudesta Chokoladnajastani siinä killuneet kaksi kirsikkaa.

Lisäksi vanhempi koira osoitti selvästi, että kasvihuoneessa majailee hiiri. Jokuhan kävi alkukaudesta pureksimassa kasvihuoneen kurkkuja; nyt menuun on liittynyt tomaatti. Joka aamu on sieltä täältä käyty mutustamassa tomaatteja, jopa ihan yläilmoista asti.

Mutta on satoa riittänyt meille ihmisillekin. Kyssät olivat suuria ja makeita, parsakaalit pieniä ja makeita. Hernettä kylvin kaksi kasvilavaa täyteen ja olen saanut jo useamman pussillisen sitä pakastimeen. Pari suippokaalta vielä suipottuu, ja sieltä täältä hunajakukkien lomasta pilkottaa punajuuren lehtiä. Valkosipulit kasvoivat muhkeiksi, ja keltasipulitkin ovat toistaiseksi toukattomia. Papukausi on hurahtamassa käyntiin. Ei tässä ihan heti nälkään kuolla, vaikka luonto ottaakin omansa.

Hunajakukkaviidakko

Keväällä hölväsin kasvimaalle hunajakukkaa, kun se kuulemma parantaa maata ja houkuttelee pölyttäjiä. No, pölyttäjiä ei ole näkynyt sen jälkeen kun alkukaudesta kiisteltiin yhden kimalaisen kanssa siitä, saako hän tunkea kesäkeittiön säilytyslaatikkoon pesimään. Yritys oli hänellä kova, mutta luovutti, kun hänet oli kahteen otteeseen laatikon uumenista pelastettu. Niin, ja havahduinhan mä tässä yksi päivä ihmeelliseen, kimeään vinkunaan kasvihuoneessa: kaksi kukkakärpästä siellä biletti basilikan kukissa. Eipä ollut sitäkään ääntä tänä kesänä aikaisemmin kuulunut.

Pölyttäjien sijaan hunajakukat houkuttelevat lehtokotiloita, joten note to self: älä ensi vuonna kylvä hunajakukkaa kasvimaalle.

Huomenna pitäisi kesän viimein alkaa Pirkanmaalla, joten ehkä me jonkinlaiseen satoon päästään. Toistaiseksi ollaan nautittu vasta kyssistä, jotka ovat kasvaneet muhkeiksi ja mehukkaiksi, sekä kurkuista, joiden maku on jatkuvien sateiden ja pilvisyyden latistama. Muutaman Annabellen olen kaivanut mullan uumenista, sillä löydettiin sille makupariksi Sillikonttorin erinomainen cevichesilakka.

Tilli ja korianteri jäivät vain haaveeksi, eikä olla edes salaatinlehtiä kasvimaalta saatu kuin pari kappaletta. Papua riivaa kylmyyden ja märkyyden aikaan saama ruoste, joten ne eivät ole kasvaneet sirkka-astetta pidemmälle.

Nyt siis äkkiä sitä paistetta ja hellettä, jotta saadaan tomaatit kypsiksi ja kasveihin makua. Uusi uimapukukin on vielä koeajamatta, kun ei nuo 14-asteiset vedet ihan hirveästi houkuta, etenkin kun ilman lämpötilakin on vain +16.

No nythän siihen mahtuisi vielä yksi

Kyllähän minä sinne Prismaan sitten menin ja hetken arvoin kirsikan ja kirsikkaluumun väliltä, mutta kun oli niin sievä Chokoladnaja saatavilla, kiikutin sen kassalle. Vuoden saldo tähän mennessä on siis yksi luumu, kaksi päärynää ja yksi kirsikka. 

Mutta eilen päivälenkiltä tultuamme huomasin, että vanha päärynäpuu, joka symmetrisesti asettui uuteen hedelmätarhaani, olikin räksähtänyt tuulessa lopullisesti. Se reppana oli jo yhdessä myräkässä menettänyt ison oksansa, samoin kuin sen vieressä ollut lajitoveri, joka ei oksan menetyksestä toipunut, vaan kuoli niille sijoilleen. Tämä Pepi sinnitteli hengissä, mutta kun sen katkennutta runkoa katselin, huomasin siinä melkoista lahovioitusta. Eipä se olisi kovin monta vuotta tuossa enää kasvanut ilman tuulenpuuskaakaan. 

Siistin päärynäreppanan jämät pois yläpihalta, ja nythän tuo kirsikka tönöttää tuossa ihan tyhmästi yksikseen. Varoitin jo parempaa puoliskoa, että ehkä vielä yhden kerran tarvii lähteä puukaupoille... Täytyisi vielä opetella leikkelemään hedelmäpuita, sillä vasta näin myöhemmällä iällä tajusin, että leikkaamisen taustalla on se, että hedelmät pysyvät poimintakorkeudella, eikä tarvi tikasautoa kutsua paikalle. Aiemmat Sinikat ja Urjalan taika ovat kasvaneet niin isoiksi ja korkeiksi, ettei niiden luumuja saa ihmisvoimin poimittua - oravavoimin kylläkin.

Nakertajista puheen ollen: joku on järsinyt mun kurkkujani! 5 ensimmäistä kurkkua meni parempiin suihin >:-/ Epäilin ensin hiirtä, mutta siihen olisivat koirat luultavasti reagoineet. Sateiden jälkeen on kasvihuoneessa aina hirveä kotiloinvaasio. En tiedä mistä ihmeestä sinne sisälle möngertävät, mutta pari kourallista niitä saa sateen jälkeen napsia plekseiltä ja kasveilta. Oiskohan mun kurkkuni päätyneet kotilojen eväiksi.

Tätä Iznikiä oli sen verran vähän nakerrettu, että se päätyy ihmisravinnoksi

 

Täh, siis Prismasta?

 

Nyt on ihminen ihmeissään. Ostin Viherpeukaloilta hedelmäpuiden lisäksi myös marjasinikuusamia 2 kpl, ja paketista paljastui kaksi räähkähköä tainta. Ajattelin niiden kuitenkin lähtevän kasvuun, joten istutin ne muina naisina. Kunnes yksi päivä näin toisen koiran haistelevan kuusamaa ihmeissään ja huomasin, että taimi oli henkihieverissä: oksat löpsöttivät ja lehdet alkoivat ruskistua. Eikä tuo toinen taimikaan (kuvassa rengastettu) hehkeältä näyttänyt, joskin sen rusketus oli eri sävyinen.

Hetken mietin vaihdanko paikkaan kokonaan jotain muuta marjapensasta, kuten viher- tai vaaleanpunaherukkaa. Päätin kuitenkin vielä kokeilla marjasinikuusaman kanssa. 

Google kauniiseen käteen ja etsimään, mistä niitä saa. Pirkanmaahan on tunnetusti taimitarhaköyhä vyöhyke, mikä hyvin tuli ilmi Kotipuutarha-lehden puutarhanähtävyyskartasta: siinä missä Turun seutu oli mustanaan karttamerkkejä, Pirkanmaalla merkkejä oli vain 2: Hatanpään ja Frickin arboretumit, eikä ainuttakaan nähtäväksi kelpaavaa taimitarhaa.

Mutta siis Prisma. Ja jopa Kangasalan pikkuinen Prisma. Siellä niitä marjasinikuusamia oli, vieläpä kotimaisia ja alle 13 €/kpl. Minähän sinne säntäsin ja sain mahtavan muhkeat taimet (1 kpl kuvassa vasemmalla), joissa marjojakin valmiina. Siinä kiireessäni en sen enempää ympärilleni katsonut, mutta kotona googlasin Prisman puuvartisten valikoiman, sillä vielä yhdelle hedelmäpuulle olisi tilaa. Herramunvereni, mitä niiden verkkokaupassa onkaan: kirsikkaluumua, makeakirsikkaa, pihlajia - eikä niitä tavanomaisia, vaan lajikkeita, joista en ollut kuullutkaan, ja osa jopa Kangasalla tarjolla. Aistin, että sinne suuntautuu kulku pikapuoliin.

Salaa toivon, että paikallinen taimitarha uudistuisi tarjoamaan jotain muuta kuin tuijia, pelargoneja (lajiketta "punainen", huoh), begonioita... Näitä kun saa Rustasta ja Tokmannilta eurolla 5. Toki taimitarhalta saa paljon muhkeammat ja hyväkuntoisemmat taimet, mutta kuka nyt oikeasti haluaa panostaa perus tuijaan tai pelargoniin, kun tällä vyöhykkeellä kuitenkin kasvaisi kaikkea paljon kauniimpaa ja jännempää. Mutta lienee turha toivo, joten jatketaan verkkokaupoista ostamista, vaikka se ei aina tuotakaan hyvää tulosta.

Bitte auf Deutsch

Joku haukottelee, kun emäntä lukee Japanische Sicheltannesta

Paremmalle puoliskolle iski äkkilähtö Wieniin, ja mietittiin mitä sieltä kannattaisi kotimaahan tuoda. No eipä paljon mitään, kun edelleen on lentokoneissa tiukka nesterajoitus, ja hammastahnan, naamarasvan ja deodorantin lisäksi nesteiksi lasketaan myös säilykkeet. Ja minä kun ehdotin, että kävisi siellä ruokakaupassa ja toisi kaikkea jännää vaikka säilykkeiden muodossa.

Paluupäivänä sentään keksin, että rouvalle voisi katsoa lentokentältä paikallisia puutarhalehtiä ("mikä tahansa, missä lukee Garten") ja niitä sainkin aamuyöstä sänkyyn 3 kpl. Olipa kiehtova kokemus lukea niitä verrattuna brittilehtiin - oli meinaan sen verran erilaisia kasveja jutuissa. Jopa kasvien latinankieliset nimet olivat ihan uppo-outoja. Toki tiesin, että mannerilmasto on erilainen, mutta en osannut odottaa, että ihan noin erilainen.

Sekin yllätti, että vielä 40 vuoden jälkeen pysyy suurin piirtein kärryillä saksaa lukiessaan. Kiitos hyvän opettajan, sanasto oli edelleen hyvin hallussa, toisin kuin ruotsissa, josta mieleen muistuu kielioppi, mutta ei sanat. Hitusen hankaloittaa puhumista :-D

Sitä mannerilmastoa kaivattaisiin nyt tännekin, sillä sohvaan on kulunut jo melkoinen kuoppa, ja lankavarasto tyhjenee pikkuhiljaa. Romanttisesti sitä ajatteli pyöräilevänsä kesällä Kangasalle lounaalle ja lähilampeen aamu-uinnille, mutta vettä sataa solkenaan ja uimavesi on edelleen niin kylmää, että säärikarvat menee hileeseen.

Kausi 2, jaksot 1 ja 2

Siskontyttöjen kanssa ihmeteltiin, kun ulkoa alkoi kuulua kummallista haukkumista. Paikannettiin ääni vastapäiselle pellolle, missä kettuemo huolestuneena katseli naapurin pihaan, loikki, haukkui ja kiljahteli - oletettavasti pentujensa perään. Yöllä samainen haukkuminen alkoi kuulua meidän takapihalta, ja nuoremman koiran eleistä päätellen ketunpojat olivat meidän etupihalla. Täytyy siis visusti pitää koirien leluista ja tarvikkeista huolta, sillä viime kesänä ketunpojat varastivat sekä pallon (palauttivat sen toki) että hihnan (löytyi säpäleinä autokatoksen takaa).

Valitettavasti toinenkin kettuepisodi toistui, sillä aamulenkillä naapurin tontin rajalta löytyi kuollut kissa, josta oli jo palasia napsittu, ja ympärillä leijui tymäkkä ketun haju. Viime kesänähän lähti meidän pihalta jonkun kissa tuonilmaisiin ketunpojan toimesta. Kunpa ihmiset pitäisivät lemmikeistään huolta. 

Myös luumupuusaaga sai toisen jaksonsa, sillä Viherpeukaloilta tilattu Delikatnaja sanoi sopimuksensa irti - enkä ihmettele. Paketista nimttäin paljastui n. 120 cm korkea keppi, jossa oli muutama silmu varressa. Eihän se kylmässä keväässä jaksanut lehtiä tehdä, vaan silmut lakastuivat yksi toisensa jälkeen. Googlasin, että Pirilästä löytyisi Delikatnajaa sekä kirsikkaluumua, joten kun kumpikin koira kieltäytyi emännän ideasta lähteä juhannuspäivän kaatosateessa etsimään kanttarelleja (kahdella t:llä), päätettiin sen sijaan lähteä puukaupoille. Vaan Piriläpä kumisi tyhjyyttään luumujen osalta. Saatavilla oli vain kahta keltaluumua: Siivosen keltaluumu ja Eurazia. Tyhjin käsin en aikonut kotiin lähteä, joten nappasin mukaani Eurazian.

Muitakin puita, paitsi omenapuita, oli Pirilässä yllättävän vähän. Varmaan muutkin olivat bonganneet niiden 9,95 €:n puukokoelman. Pensaita sen sijaan oli vaikka mitä jännää, tosin kaatosateessa hytistessä en niitä kovin tarkalla silmällä katsonut. Nauhahuopapajun (kuvassa etualalla) kohdalla oli pakko pysähtyä, sillä se oli todella näyttävä, eikä maksanutkaan kuin 7,60 €. Just olin lukenut saksalaisesta puutarhalehdestä artikkelin kapealehtisistä kasveista ja nyt sain sellaisen pihaan. En tosin tiedä mihin sen tällään, mutta kaipa se jostain paikkansa löytää.

Valaistuneet

Vaikka näitä Suomen kesiä on jo 57 vuotta katsellut, aina alkukesä yllättää räjähtävällä kasvuvoimallaan ja rehevyydellään. Kuvassahan on siis meidän 55-metrinen aroniapensaikko, joka aikanaan istutettiin estämään yläpihaa valumasta alapihalle, ja jonka heti ensimmäisenä talvena myyrät parturoivat parisenttisiksi tapeiksi.

14 vuotta sitten rakennettiin alapihaan kesäkeittiölle katos ja terassi, mutta aronia keksi kasvaa niin muhkeaksi, että saatiin syödä grillimässyt varjossa ja hyttysten armoilla. Sittemmin ollaan aroniaa saksittu tarpeen tullen, ja tänä keväänä parturoitiin se melko alas, jotta aurinko ylettyy paistamaan kesäkeittiöön. Vuohenputki näki tilaisuutensa tulleen ja on vallannut koko aroniarinteen, kun viimeinkin sai valoa. Aronioita saa sen seasta etsimällä etsiä. Ajattelin ensin olla trimmeröimättä vuohenputkea alas, mutta jostain kaukaa on sen sekaan putkahtanut arkkiviholliseni jättipalsamin taimia, joten parempi saksia vuohenputket, jotta näkee mahdolliset jättipalsamit ennen kuin ne alkavat kukkia.

Valosta on innostunut myös kaikki mahdollinen kasvusto, jota terijoensalava on vuosikausia varjostanut. Salava kasvaa aivan väärässä paikassa, mutta eipä sitä tuosta enää mihinkään siirräkään ja tuopahan näkösuojaa naapuriin. Keväällä sahattiin oksat tapeiksi, kun puu oli jo kovin ränsistynyt. Puun alla alkoi salamannopeasti kasvaa nokkoset, vuohenputket, herukat, vadelmat, ahomansikat. Alue on ajettu ruohonleikkurilla, trimmattu trimmerillä ja nyhdetty käsin, mutta kasvuvoima on aivan valtava.

Muistan, että joskus aikoinaan, kun salava kasvoi toisella puolen pihaa, istutin tuohon vadelmaa (näköjään keltavadelmaa, kun joskus salavan alle putkahti keltaisia marjoja), ja jonakin vuonna anoppi toi karhunvatukkaa, jonka sysäsin samaan kohtaan, mutta luovuin vadelmista, kun ne tekivät niin paljon juurivesoja. Juuret ovat kuitenkin säilyneet elossa, sillä nyt ne valtaavat alaa hirvittävällä vauhdilla. Toivottavasti kyseessä on keltavadelma, sillä se karhunvatukka oli pahan makuista. Silmällä täytyy myös pitää elämänlankaa, joka samaisen karhunvatukan kanssa tuohon kohti asettui. Sen saa nyt ainakin paremmin kitkettyä, kun ei vähään aikaan tarvitse väistellä salavan oksia.

Kasvihuonekierros

No mitäs kasvihuoneeseen kuuluu? Yllättävän hyvää, kiitos kysymästä. Huoneen keskelle jäi kolme roskista odottamaan kurpitsojen itämistä, mutta vain yksi enää iti, joten nappasin siniseen koriin jemmaamistani tomaatintaimista 2 kpl tyhjäksi jääneisiin roskiksiin. Tällä kertaa en hennonut heittää loppuja tomaattejani kompostiin, vaan vapautin ne luontoon, eli kukkapenkkien ja kasvimaiden tyhjiin kohtiin.

Nyt on kasvihuoneessa enää ne kasvit, mitkä siellä tulee olemaan syksyyn asti, joskin hitusen epäröin pelargonieni kohdalla. Toistaiseksi Hollannin-tulokkaat ovat vielä kasvihuoneessa, mutta jos alkavat kärsiä kuumuudesta, heitän ne ulos kukkatikkaille.

Yrttejä on kasvihuoneessa vain kourallinen, sillä suurin osa niistä pärjää paremmin ulkoilmassa. Sitruunaverbena kaivannee jo suurempaan ruukkuun, ja kaupan basilikoista istuttamani versiot alkavat vedellä viimeisiään. Oliiviyrtti kukoistaa hienosti, samoin talvikynteli, jonka hetken mielijohteesta nappasin taimikaupasta mukaan. Maku siinä on outo ja polttava, mutta kyllä se halsterikalan sisään ja lihojen rubbaamiseen menee hyvin. Sitruunatimjaminkin jouduin ostamaan, sillä edellinen talvehti, mutta kupsahti keväämmällä. Tavallinen timjami sen sijaan pärjäsi hienosti talven yli, mutta kylvin sitä varuilta ruukkuun, koska ilmankaan ei pärjää.

Tomaatit kiittivät siitä, että pääsivät normaalia aikaisemmin kasvihuoneeseen, ja alkavat hipoa jo kasvihuoneen kattoa. Toukokuun lopulla näkyi ensimmäiset raakileet, joita toivottavasti malttavat kasvattaa kunnolla. Kauhukuvana on viime vuosi, jolloin tomaatit jäivät käsittämättömän pieniksi ja maultaan hapokkaiksi. Varmuuden vuoksi hommasin muutaman kilon tomaattilannoitetta, jos se korjaisi tilannetta.

Paprikoiden ja chilien kanssa taistelin koko esikasvatusajan ja lopulta tilasin taimet netistä. Zazu näyttää ainoana omakasvatteena pärjäävän hyvin ja on tehnyt jo ensimmäisen paprikan odottamaan kypsymistä. Muhkea sato olisi erittäin tervetullut, sillä pakastettua paprikasilppua tulee talven mittaan käytettyä keitoissa ja padoissa, eikä se ole niin mautonta kuin kaupan pakastepaprika.

Kurkkujen kanssa on myös tullut taisteltua. Kylmän kevään aikana eivät suotuneet kunnolla itämään, joten jouduin ostamaan uusia siemeniä ja tekemään uusintakylvöjä. Mutta kun sää viimein lämpeni, alkoivat ne itämättömätkin itää, joten 8 kurkuntaimen sijaan meillä onkin niitä nyt 17... Tarvii varmaan laittaa ämpäri portin pieleen ja tarjota ilmaisia kurkkuja naapureille.

 

Vihannekset villeinä

Vaikka syyskylvöt eivät onnistuneetkaan, eikä salaattia taaskaan näy lukuisista uusintakylvöistä huolimatta, ovat kasvimaat melkoisessa kasvuvauhdissa. Eniten ovat yllättäneet talvivalkosipulit, jotka olivat jo toukokuussa sellaisissa mitoissa, että mielessä kävi alkaako niiden satokausi kesäkuussa, heinäkuun sijaan.

Viime vuonna istutetut rakuuna ja lipstikka selvisivät talvesta, ja eilen saatiinkin kauden ensimmäinen lipstikka-sinihomejuustokeitto. Yllättäen myös inkivääriminttu ja loppukesästä kylvetty villirucola talvehtivat ja alkavat kohta tuottaa satoa. Toisen mintun kanssa olen pulassa, sillä jostain on yhteen kasvilavaan päätynyt minttu, joka on talven aikana tehnyt semmoiset suikerot mullan alle, että vähän väliä saa sitä nyppiä pois. Minttu on toki hyvää, mutta ei sitä ihan joka paikassa halua kasvattaa. Kirvelikin talvehti hyvin ja on tehnyt kaksi valtavan kokoista puskaa yhteen kasvilaatikkoon. Ei haittaa, sillä yrttejä meillä kyllä kuluu ruuanlaitossa.

Maaliskuun lopussa kylvämäni rucola on selvinnyt kirpoista ja kasvanut isoksi, vaikka sitä onkin pizzojen päälle nyhdetty ahkeraan. Samaan aikaan kylvettyä pinaattia olen ryöpännyt pakastimeen. Retiisi sen sijaan loistaa poissaolollaan, vaikka sitä - salaatin ohella - jo kaipaisi aamiaisleivän päälle.

Kylmä keli on suosinut kaalikasveja, jotka kasvavat valtavan muhkeina. Kohtapuoliin saadaan ensimmäiset kyssät ruokapöytään. Herneet ja pavut itävät melko hitaasti, eivätkä esikasvatetut pavut ole vielä intoutuneet kasvuun. Ovat kuitenkin selvinneet kylmistä öistä ja lehtokotiloiden hyökkäyksistä - toistaiseksi.

Viime vuonna intouduin sekakasvatuksesta. Toki olen aina tiennyt, ettei vihanneksia kannata säntillisissä riveissä kasvattaa, vaan olisi parempi kylvää niitä sikin sokin, jottei tuholaiset liian helposti löytäisi haluamaansa. Mutta kun ne rivit on vaan niin paljon helpompi nykäistä mullan pintaan. Nyt olen istuttanut esikasvatteita sinne tänne ja upottanut sipulia sopiviin lokosiin. Keväällä viskoin hunajakukan siemeniä kasvilavoihin, jotta pölyttäjät (eli se pihan ainoa kimalainen) intoutuisivat hääräämään kasvimailla ja kenties pölyttäisivät herneet ja pavut siinä sivussa. Pari viikkoa sitten tosin ihmettelin, että mikä jeevelin rikkaruoho nousee joka paikasta, kunnes sattumalta internetissä osui kohdalle kuva hunajakukasta - juuri ennen kuin ehdin alkaa sitä nyppiä pois kasvimailta.

Pidemmän kaavan kautta

Onhan se ihanaa päräyttää loppukeväästä taimitarhalle ja ostaa sylikaupalla kesäkukkia. Saa nopeasti väriä ja kaunista katseltavaa ruskeanharmaaseen pihaan. Mutta nyt kun on leikkokukkabuumi (raaskiiko niitä oikeasti kukaan leikata?) ja henkilön keski-ikä ylitetty, on tullut jo pari vuotta kasvatettua melkein kaikki kesäkukat ihan itse (tähkälaventelin ja Pink kisses -neilikan ostan kaupasta). Esikasvavat kukat vievät aivan kamalasti tilaa kodinhoitohuoneesta ja kasvihuoneesta, eikä kukintaa näy ennen kuin reilusti kesän puolella, mutta niin vain sitä syksyllä alkaa taas laittaa lajikkeita ostoslistalle, vaikka helpommallakin pääsisi.

Vaan onhan se kivaa, kun voi täyttää ruukkuja omakasvatteilla ja odotella, millainen kukinta tänä vuonna kehkeytyy. Viime vuonna vaivanneet öttiäiset ovat pysytelleet poissa, varmaankin jäätävän kylmän kelin ansiosta (viime yönä +2. Sai kaivaa toppatakin ja villahanskat aamulenkille), joten toistaiseksi kukka-asetelmat näyttävät reheviltä.

Samettikukat alkoivat kukkia ensimmäisinä; seuraavaksi näyttävät koristeheinät jänönhäntä ja isoräpelö heräilevän, ja leukoijassakin on jo nuppuja. Ehkä se kukkaloisto alkaa pikkuhiljaa loistaa kaiken vihreyden keskeltä. 

 

Tangentin suuntaan

Maaliskuussa viihdytin itseäni miettimällä, mitä takapihan nurmikolle voisi tehdä. Pikkuhiljaa alkoi kirkastua visio, jossa avoimen nurmikentän sijaan kasvaa muutama hedelmäpuu ja hyötypensaita. Paikalla on aiemmin kasvanut tyrniä (valtava lumipyry kaatoi ne), kriikunaa (kuolla kupsahti yhtäkkiä) ja kaksi Pepi-päärynää (kumpikin katkesi kovassa tuulessa, joskin toinen vielä sinnittelee hengissä), mutta ne ovat olleet aivan nurmikon laidassa, aronioiden edessä.

Pepi ei maullaan ole hurmannut, joskin hyvää chilihilloketta siitä tehtiin, mutta edelleen kiinnosti päärynän kasvattaminen, kun muilla tuntuu kasvavan ihania herkkulajikkeita. Kotipuutarha-lehti kehui Souvenirs-päärynää, joten sitä hommasin kaksi, ja luumuksi valikoitui Delikatnaja. Niiden väliin istutin kaksi hunajamarjaa, Onnin ja Sinikan, ja aloin sitten lapioida nurmikkoa pois kasvien ympäriltä ja välistä, ajatuksena tehdä istutusalueesta yhtenäinen ja kattaa se kuorikatteella.

Mutta miten sitä rupesikin ajattelemaan, että alueelle voisi tyrkätä muutaman pionin, syyskylvää esikkoja ja haudata kilokaupalla kukkasipuleita. Parempi puolisko onneksi järjen äänellä totesi, että siinä olisi sitten taas yksi alue kitkettävänä (minä kun en niitä muitakaan kitke - kukkapenkit ovat nykyään dynaaminen istutus syysasteria ja vuohenputkea), eikä tuohon kohti oikein sopisikaan mikään kukkaistutus. Ehkä korvaan pioni-ideani jollain pienellä marjapensaalla, jos sellainen kohdalle osuu. Ja villisti ajattelin tänä kesänä täyttää kasvien välit tomaatintaimilla, kun niitä on vielä muutama (8 kpl) kasvihuoneessa jemmassa.

Särinää, säksätystä ja naukumista

Jo heti aamusta ihmeteltiin erikoista laulajaa, joka oli pihaan ilmestynyt. Tai ei oikein voi laulusta puhua, vaan ennemminkin äänten kirjosta: palokärkimäistä naukumista, kerttumaista särinää ja varpusmaista säksätystä. Lopulta piti kaivaa Muuttolintujen kevät -appis esille ja ottaa selvää, kuka tuo koko päivän lähes tauotta esiintynyt tyyppi on. Kultarinta! Enpä ole koskaan aiemmin moista nähnyt tai kuullut, mutta nyt se tuntuu kompensoivan poissaolonsa ihan urakalla. Samoin sunnuntaina ihmeteltiin metsässä erittäin kovaäänistä laulajaa, jonka sama appis tunnisti peukaloiseksi. Pieni nimi - järjettömän iso ääni.

Viikonloppuna siirsin kaikki esikasvaneet kukat kasvihuoneesta ulkoilmaan (ja heti oli yöllä +3,8 C vaikka piti olla +7). Yllättävän hyvin olivat esikasvatukset onnistuneet. Jopa kiinanastereita oli tukkokaupalla, vaikka yleensä kammoksuvat meikäläisen kasvatusta. Hämähäkkikukista selvisi elämään vain 2, mutta toivottavasti ehtivät tänä kesänä kukintaan asti.

Kasvihuoneeseen jäi ylimääräisinä vain kurpitsat ja pavut, mutta niitä en vielä uskalla ulkoistaa, kun ei nuo yöt lämpimiä ole. 

Tänään on ollut sen verran lämmintä (joskin tuulista), että on tarjennut pestä esikasvatuspotteja ensi kautta varten. On kyllä huomattavasti järkevämpää ihmisen aktivointia kuin työvoimatoimiston tarjoama versio. Lomautus on nimittäin jatkunut sen verran, että saan nyt hakea 4 työpaikkaa/kuukausi. Tässä nyt arvon haenko ripsiteknikoksi, kattomaalariksi vai päivystäväksi lääkäriksi. Tulikohan kukaan ajatelleeksi, että jos jollain alalla on 4 uutta työpaikkaa joka kuukausi jokaisella työssäkäyntialueella, niin ei sillä alalla työttömyyttä ole... No, ehkä kokeilen sitä ripsiteknikoksi hakeutumista. Ei kai siinä tartte kuin sohia ihmisten silmiä liimalla ja irtokarvoilla.
 

Reikä rännissä

Aikoinaan oli tähän taloon tehty eksoottinen ränniviritelmä terassin kattoon. Rumaltahan se näytti, mutta siitä saatiin kätevästi sadevettä talteen. Tämän talven kattoremontissa (joka virallisesti tuli päätökseen vasta tällä viikolla, kun lukuisten puhelinsoittojen jälkeen kattojamppa viimein tuli tuomaan lupaamansa tarvikkeet. Eihän siihen mennyt kuin 4 kk. Kyllä mietityttää, että noinkohan meikäläisen työnantaja katsoisi hyvällä, jos minä laistaisin lupauksistani, heittelisin tupakantumppeja asiakkaan pihaan ja tekisin sinne vielä tarpeeni. Tosin en ole koskaan kokeillut. Että varokaahan vain Pedersöressä; joku päivä voi tehtaan pihalla olla täti-ihminen kyykyllä.) ruma ränninpätkä korvattiin normaalilla ratkaisulla.

Siitähän sitten heräsi kysymys, mistä saadaan sadevettä talteen puutarhan kasteluun. Kattofirman vastaus oli vesirosvo, eli ränniin tehty reikä, josta sadevesi tulee putkea pitkin saaviin. Olin kovin skeptinen moisen konseptin suhteen, mutta kyllähän tuo tuntuu toimivan. Tehtiin rosvon luo oikein laatoitettu saavistation ja haettiin Biltemasta ensin kaksi ja sitten vielä yksi vesisaavi lisää. Nyt vesi tulee saaveihin talon katolta, eikä terassin, joten yksi vesisaavi täyttyy jo 5 mm:n sateesta.

Tämä sadepäivä onkin ollut kastelukannujumppaa, kun olen siirtänyt saaveista vettä kaiken maailman tynnyreihin ja ämpäreihin, mitä vastaan on tullut. Riittääpä vettä sekä kasvihuoneen kasteluun että esikasvatuspottien pesuun, jahka sinne asti päästään - toivottavasti jo ensi viikolla, kun tämä jatkuva toppatakin ja pitkien kalsareiden pukeminen alkaa vähän nyppiä.

 

Ihmemaassa

Vaikka tässä iässä vuodet vierii kiihtyvällä nopeudella, näin keväällä huomaa miten pitkä aika vuosi oikeasti on. Chef valmistautui tuossa tekemään kevään ensimmäistä pizzataikinaa ja ihmetteli, mihin oli laittanut tiedon taikinan suolamäärästä, kunnes muisti käyttävänsä siihen kännykkäappista. Eipä ollut tarvinnut moista tietoa sitten viime syksyn.

Minä puolestani ihmettelin kasvimaalla kasvavaa rikkaruohoa, joka ei onneksi lähtenyt ensi nykäisyllä irti. Muistin nimittäin myöhemmin, että siihen kohti tälläsin loppukesästä rucolan taimen. Se oli talvehtinut :-0 Ikinä en ollut kuullutkaan, että rucola voisi näillä leveyksillä olla monivuotinen.

Sama ihmetys kävi viereisessä kasvimaalaatikossa: jotain ihme syheröä nousi maasta lipstikan vierestä, ja taas olin nykäistä moisen pois rikkaruohona. Yöllä sitten tuli mieleen, että senhän täytyy olla inkivääriminttu, jonka ihan vaan huvikseni istutin tuohon laatikkoon, varmana siitä, ettei se ainakaan talven yli selviä. Mutta makutesti tänään osoitti, että kyllä se vain on inkivääriminttu.

Muutenkin on saanut huuli pyöreänä kuljeskella tontilla pitkän talven jälkeen. Lintujen kakkakylvöt nimittäin ovat laajenneet joka paikassa kasvavasta mustaherukasta aroniaan ja terttuseljaan. Ainokainen seljamme sai pahasti täkyä loppusyksyn lumimyräkästä, mutta on näköjään monistuttanut itseään useampaan paikkaan - viimeisimpänä meidän aronia-aidanteeseen. Ja aroniakin yhtäkkiä tuli vastaan tontin päädyssä. Varmaankin mustarastas on istunut läheisessä koivussa ja kylvänyt aronian siemenet otolliseen maaperään.

Viimeinkin näyttää yöt lämpenevän, joten uskalsin jo siirtää kaalikasvit kasvihuoneesta kasvimaille. Tänään, jahka työnantajan digitaalinen päivätoiminta päättyy, istutan piparjuuren ja kenties laitan kukat kuistin parvekelaatikoihin. Pikkuhiljaa alkaa kasvihuone tyhjentyä ulkoilmaan, ja pestävä pottipino sen kuin kasvaa. Ehkä kohtapuoliin tarkenisi sitä alkaa pienentää.
 

Kiinankaalta, fetaa ja hunajaa

Kevään grillikauden jatkumolle ostettu kiinankaali jämähti jääkaappiin, kun lämpötila painui alle viiden asteen. Kätevä emäntä näpytteli Googleen "kiinankaali feta", kun jääkaapissa sattui myös olemaan Lidlin yllättävän hyvää (= maistuu muultakin kuin suolalta) ja avattunakin yllättävän kauan jääkaapissa kestävää fetaa. Google heitti vastaukseksi Maaseudun tulevaisuuden Fetakaali uunissa.

Lohkoin kaalin neljään osaan ja sovelsin reseptiä hieman. Sulatin n. 50 g voita kattilassa, hölväsin siihen reilun ruokalusikallisen hunajaa ja maustoin mustapippurilla (fetassa ja voissa on ihan tarpeeksi suolaa, joten en lisännyt sitä enempää). Kaalien päälle ripottelin kypsiä belugalinssejä, silputtua suolasitruunaa ja fetaa, ja lorotin voisulan niiden päälle. Uunissa olivat 180 C:ssä 25 minuuttia.

Olipa kerrassaan maukas ruoka! Oikein miellyttävä ja mausteinen makumaailma. Parempi puolisko rupesi siinä heti korvaamaan fetan vuohenjuustolla ja päätyi lopulta visioimaan piirakan, jonka pohjalla harissaa ja päällä vuohenjuustoa, suolasitruunaa, saksanpähkinää ja hunajaa. Sitä odotellessa.

Toukotyöt ennen toukoa

Kyllä se lipstikka-sinihomejuustokeitto sieltä kohta tulee...

Ollaankohan koskaan oltu tällaisessa tilanteessa, että miltei kaikki toukokuun työt ehdittiin tehdä jo huhtikuussa? Nyt on jäljellä vain ns. hard landscaping, eli lapion ottaminen kauniiseen käteen ja sadevesitynnyrin siirto uuteen paikkaan sekä uuden sadevesikourun upottaminen maahan - kumpikin homma talvisen kattorempan peruja. Lisäksi paremman puoliskon pitäisi ottaa saha kauniiseen käteen ja kaataa myrskyjen runtelemat päärynäpuut, tosin hän on niin hellämielinen, ettei millään raaski kaataa kuolleita puita, vaan odottelee niiden heräämistä henkiin, kun "näkyyhän tässä silmuja". Joo, näkyy, mutta yksi elävä oksa ei kokonaista puuta pelasta. 

Lisäksi olisi korillinen potteja pestäväksi, mikä näin etuajassa olisikin hyvä, sillä normaalisti pottienpesuaikaan on ilma sakeana koivun siitepölystä, jolloin potit päätyvät varastoon iloisen keltaisina. Keli vaan on niin jäätävä (kts. kuva), ettei tuolla tarkene mitään järkevää tehdä. Aamulla oli pakko laittaa takkaan tuli, kun talo oli jäähtynyt +16 asteeseen (juu, en pidä lämmitystä päällä toukokuusta syyskuuhun).

Kovasti olisi hinku taimistoturneelle etsimään uusia päärynäpuita sekä kenties myös luumupuita, vaikka niiden kanssa saa taistella juurivesoista. On mulla pari (vai kolme?) luumua, mutta Urjalan luumu tekee huonosti hedelmää ja se toinen (ja kolmas) on juurivesa vanhasta, vesimyyrien kaatamasta Sinikasta ja kasvaa tiheän pensaikon takana lähellä naapurin tontin rajaa, joten siitä ei saa hedelmiä poimittua sitten millään. Kirsikkakin olisi kiva, joku makea sellainen, joskin siinäkin on riskinä hervoton juurivesominen. 

Hunajamarjaa moni kehuu, joten sitä olisi kiva testata, ja jostain on herännyt hinku tuoksuvan pionilajikkeen perään. Eikä viherherukoita voi ihmisellä koskaan olla liikaa. Että voisko tuo lumisade jo kohta loppua?

Jälkeenjäänyt

Lauantaiaamuna alkoi tieltä kuulua kova mörinä. Maajussihan se sieltä tuli kylvämään peltonsa. Ehti siis ensin! Yleensä ollaan tehty kylvöt samana päivänä tai minä jopa muutamaa päivää aikaisemmin. Olihan toki kasvimaakylvöt minullakin mielessä, mutta jäätävän kelin takia päätin odotella, kun ei se kylmän mullan kanssa ährääminen niin hienoa ole, ja lauantaille oltiin jo sovittu kalamarkkinoilla piipahtaminen. 

Sunnuntaina olikin aamulla mukavat -7 C, ja kasvimaiden pinnat niin kohmeessa, että päätin jättää kylvöt suosiolla seuraavaan päivään. Iltapäivällä kuitenkin "lämpeni", joten nappasin siemenpussit ja painuin pihalle lumihiutaleiden leijaillessa ympärillä. No, leijui siinä MediHelikin, joka laskeutui metsikön taakse naapurin pellolle. Vähän latisti tunnelmaa.

Tällä kertaa päätin kaiken eksoottisen sijaan kylvää runsaasti niitä, mitä on talvella kiva kaivaa pakastimesta. Kaksi pientä kasvilavaa kylvin täyteen hernettä, koska se on hyvä lounaspasta-aines, ja useamman rivin ripottelin täyteen juureksia, porkkanaa, punajuurta ja palsternakkaa, kun niistä saa nopeasti keiton.

Syyskylvöt vielä antavat odotella itseään, joten niiden onnistumisesta ei ole tietoa, mutta maaliskuun puolella kylvämäni retiisit, salaatit ja tillit itävät jo! Ihan huippua. Vielä pitäisi keksiä, mihin ripottelen kuminan siemenet. Viime vuonna heitin niitä kukkapenkkiin, mutta eivät siellä lähteneet kasvuun. Nyt voisi ehkä kokeilla upouutta herbaariota (in the making, kuvassa), joskin kumina voi olla melkoisen invasiivinen. Ajatella, että lapsuuden Pohjanmaalla kuminaa kasvoi siellä täällä. Pirkanmaalle kun muutin, nappasin muutaman kerran ohimennessä suuhun vuohenputkesta siemeniä, kun luulin sen olevan kuminaa. Karvas pettymys!

Lankkuterapiaa

Pääsiäisenä Honkasen puutarha houkutteli hakemaan orvokkeja, kaatosateesta huolimatta. Ja pakkohan sinne oli mennä toistamiseen, kun kertoivat myyvänsä lavakauluksia kantiksille 25 €/2 kpl. Herbaario kosahti viime vuonna sellaiseen kuntoon, että se on pakko uusia tänä keväänä, joten sille lavakaulustarjous tuli taivaan lahjana. Ruoho oli vallannut herbaariosta sen osan, missä ruohosipuli majaili, joten kaulusten kylkeen otin Honkaselta uuden setin ruohosipulia. Vanhan paakun voi suorilla heivata kompostiin.

Kompostoreiden edessä olevat 3 pientä kasvimaalodjua ovat myös tulleet tiensä päähän, joten nekin pitää uusia. Mietittiin yhtä pitkää lodjua kolmen lyhyen sijaan, niin ei tarvitse ruohonleikkurilla liiemmälti ährätä laatikoiden välissä. Laatikoissa tosin nyt kasvaa monivuotisia yrttejä valtoimenaan, joten pitää keksiä keino niiden leviämisen hillitsemiseksi. Ehkä joku patolevyviritelmä?

Ja kyllä, menin jinxaamaan edellisessä postauksessa kaurispukin meidän pihalle. Siellä se eilen nautiskeli elostaan syömällä ja nukkumalla tontilla olevan lähteen rannassa. Komeasti verinahka roikkui sarvista, joten sitä ollaan näköjään oltu kelouttamassa sarvia ja merkkaamassa reviiriä >:-/

Mitä et näe kuvassa?

Ei näy valkoista. Enkä siis puhu lumesta, vaan metsäkauriin hanurista. Ei näy, ei. Vielä syksyllä tontilla kulki kaurispukki 4 naaraan kanssa, mutta mihin lie hävisivät, kun talvella ei näkynyt jälkiä kuin pariin otteeseen. Etupihalta tosin löytyi keväällä kauriin etujalka, joka nyt puhisee kompostissa. Ehkäpä loput kauriista puhisevat jonkun pakastimessa. Ja hyvä niin, sillä yksi naaraista ontui ikävästi, mistä metsästäjille vinkattiin. Ehkäpä se pääsi tuskistaan.

Mutta siis ei ole kauriita ikävä, etenkin kun tänä vuonna aion kylvää punajuurta suuret määrät. Aiempina vuosina ollaan kauriiden kanssa kilpailtu siitä, kuka saa punajuuret käyttöönsä. Yleensä olen hävinnyt kisan. Lehtokotiloita, punkkeja ja kirppoja on kyllä pihalla riittämiin, joten ihan ilman tuholaisia ei olla. Ja eka ampiainenkin jo pyöri koiran jaloissa.

Kevät on edelleen 2 viikkoa etuajassa, joten esikasvatteet ovat häätyneet kasvihuoneeseen, kukista tehty asetelmat ruukkuihin ja kasvimailla itää koemielessä alkukuusta tehdyt kylvöt. Kaalit on siirretty isompiin potteihin, ja tällä viikolla edessä on loput kasvimaakylvöt ja kurpitsojen istutus loppusijoitusämpäreihinsä. Ihan parasta.

Lampaanviulu sous vide

Kuulemma tällaista ohjetta oli hankala löytää, joten tässä todistetusti hyvä ohje lampaanviulun sous videttämiseen, eli vesihauteessa kypsentämiseen. Toki meidän viulu oli kotimaista luomukaritsaa, joka on jo luontaisesti mehevämpää kuin tehotuotettu serkkureppanansa.

Viulun pintaan hierottiin suola ja silputtiin pari kourallista rosmariinia. Vakumoinnin jälkeen viulu (2,4 kg) upotettiin sous videen, jossa sitä pidettiin 12 tuntia 55 asteessa. Sous viden jälkeen viulu sai levätä pari tuntia, ja sitten se heitettiin grilliin ottamaan tymäkkä rusketus.

Liha oli tirsuvan mehevää ja irtosi luusta helposti.

Lisukkeena oli espanjalaista parsaa, kun kotimaisen version kausi ei ole vielä alkanut, sekä hävikkipekonilla täytettyjä hävikkisieniä. Ei mikään tyylikäs lisuke, mutta saatiinpa parit hävikkisetit tuhottua.

 

Hollantilainen kirvapopulaatio

Aivanhan tässä ihminen hämmästyy, kun viime vuosien hangista helteisiin -ilmiö ei ole toistunut, vaan ollaan ihan oikeassa keväässä. Lumet sulivat pari viikkoa etuajassa, mutta vielä ei ole kasvukausi rehahtanut käyntiin. Ihan rauhassa on saanut katsella pihaansa ja siirrellä väärässä paikassa asuvia taimia (en kai minä voi olla ainoa, jolla kasvaa hervoton vadelmapuska kukkapenkissä?) ja napsia kurittomasti lonkeroivia aronian ja kanukan oksia pois tieltä.

Maa on vielä umpijäässä, joten lapio on heilunut ainoastaan kompostoreissa, joiden sisältö (= kuvassa olevat mustat lämpäreet, paitsi yks on koira) on siirtynyt muhevoittamaan kukkapenkkejä. Oli jännä huomata, että Tokmannin ikivanha vesisaavi kompostoi sisältönsä (toki siis vain kypsentämätöntä kasvijätettä) tehokkaammin kuin varta vasten ostettu kompostori.

Kompostorien tyhjentämisen lisäksi kamalien kevättöiden listalla on varastojen siivous ja ikkunoiden pesu, joista jälkimmäisen sain ruksittua listalta eilen. Siinä putipuhtaita ikkunoitani ihaillessa huomasin olkkarin ikkunalla kiipeilevän kirvan! Heti piti laittaa ikänäkölasit silmille ja ruveta syynäämään lähistöllä olevia kasveja. No eiköhän vaan Hollannista tulleissa pelargonintaimissa ollut kirvoja rivissä. Sekunnin verran mietin kasvien heivaamista ulos jäätävään myrskytuuleen, mutta säälin investointejani ja tyydyin litsimään kirvat sormin. Pitänee turvautua myrkkyihin, jos niitä edelleen ilmestyy.

Vaikka keli on edelleen jäätävä ja yöksi on luvattu kunnon lumimyräkkä, on tämä mukavaa, kun saa nämä pakolliset keväthuhkinnat tehtyä kun keli on vielä viileä. Sitten kun lämpenee, siirrytään huvipuolelle, eli pyöräilemään ja uimaan. Ei siinä enää viitsi ikkunaruutuja hinkata.

Muodinmuutos

Juu, on siellä amme. Mutta se on menossa kaatopaikalle.

Vuonna 1999 lupasin pienelle, frisbeehullulle tyttökoiralle, että vielä joskus hän saa pihan, jossa juosta frisbeen perässä joka päivä. Lupaus tuli pidettyä, ja koiran sekä silloisen puutarhamuodin takia sekä etu- että takapihalle tuli perustettua hervoton nurmikkokenttä. Nykytietämyksellähän moinen on a) hitonmoinen riesa hoitaa ja b) luonnon kannalta yhtä monimuotoinen ratkaisu kuin asfaltointi.

Nyttemmin perheessä on pallojen piilottelusta kiinnostunut koira (lumen alta löytyi tänä keväänä 3 palloa...), joten nurmikolla rallattelulle ei ole tarvetta. Niinpä siinä Trädgårds tideriä kutomisen lomassa silmäiltyäni alkoi mieleen hiipiä totaalinen pihan overhaul. Etupiha saisi olla pitkälti sellaisenaan, mutta tuo takapihan nurmikkotuska voisi alkaa väistyä.

Kutsumme talouspihaksi tontin osiota, jossa on autokatos ja varasto, pyykinkuivausteline ja marjapuskat. Mikään paraatipaikka se ei ole, ja kun John Taylor esitteli upeaa kompostointialuettaan telkussa, välähti ihmisellä, että talouspihaanhan voisi kompostorit siirtää kasvihuoneen takaa. Tilaa olisi enemmän ja kompostorit voisi piilottaa jollain sievällä aidanpätkällä. Myös matka keittiöstä lyhenisi.

Kasvimaita ja -huonetta on rajannut ekassa kuvassa näkyvä aita ja pergola. Uudessa visiossani ne siirtyisivät nurmikkotuskan toiseen päähän, jolloin tontin hyötyosio voisi levittäytyä nurmikolle: muutama hedelmäpuu (ei omppua, mutta luumua ja kirsikkaa - mikäli niitä saa ei-juurivesovina versioina) ja marjapensaita, kun en aamumehutarpeestani ole päässyt edes ikääntyessä. Muutaman kasvilavankin voisi alueelle lisätä, kun niitähän ei koskaan voi olla liikaa. Samalla voisi talouspihalta deletoida pahanmakuiset mustaviinimarjat (sellaisiakin näköjään voi olla), ja siirtää makoisammat puskat nurmikolle.

Eihän tässä mitään toteuttamiskelvotonta ole, mutta sitä ennen pitäisi miettiä, missä vanhuutensa elää, mikäli sinne saakka pääsee. Nykyinen talo on kaikin puolin hyvä, mutta kun ihmisiin on iskenyt iili päästä veden ääreen. Että kannattaako tähän pihaan enää panostaa vai säästetäänkö rahat mahdolliseen uuteen asujaimeen.