Viime vuonna meillä häröili kimalaiskuningatar, joka sitkeästi yritti tehdä pesää kesäkeittiön säilytysarkun sisään. Monta kertaa tuli se arkun sisältä häädettyä, mutta jostain ihme rakosesta se aina sinne tunki. Älysi lopulta häipyä, kun sitä joka päivä häirittiin kaivamalla arkusta pehmusteita ja ruokailuvälineitä.
Tämän vuoden kuningatar keksi luikahtaa välikatolle seinän ja katon välisestä, minipienestä rakosesta. Oletin, että hän häätyy sieltä, kun talo maalataan, mutta näköjään pienet maalihuurut eivät kimalaista haittaa. Se tosin ihmetyttää, että miksi ihmeessä hän valitsi rakosen, josta paksun kimalaisen on hankala punnertaa pesään. Iltapäivisin saadaan seurata kun hunajakukilla itsensä paisuttaneet kimalaiset jonottavat pesäaukolla vuoroaan päästä litistäytymään sisälle. Kummaa porukkaa.
Kasvimaat alkavat pikkuhiljaa antaa muutakin satoa kuin yrttejä ja salaattia. Herneet ja pavut alkavat pullistua, ja kohta varmaan saadaan ensimmäiset perunat pöytään. Yksi, mehukas kyssäkaali raastettiin eilen salaattiin, mutta muut kaalit näyttävät onnettomilta. Kaalikoit ovat tehneet tehtävänsä ja kaalien lehdet ovat kovin pitsisiä, eikä punainen suippokaali näköjään suipotu yhtä nopeasti kuin vihreä serkkunsa (no, sen nimi onkin Greyhound...). Lehtikaalta olisi kiva pestottaa talveksi, mutta syyskylvöistä heräsi henkiin vain yksi pikkuruinen Red russian, enkä ainakaan toistaiseksi erota kaalikokoelmastani mikä niistä on tämän vuoden lehtikaali Galega de folhas lisas. Täytynee odottaa, että parsakaalit alkavat tehdä kukintoja ja sitten pestottaa ne, mitkä eivät kuki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti