Kurpitserian kuulumisia

Kuten näkyy, ei kuulu mitään! Eivät edes kuki. Pitkään juroivat ämpäreissään, kunnes viimein tajusivat, etten minä huvikseni niitä roiski hevosenkakkapelleteillä, ja alkoivat kasvattaa lehtiä ja varsia. Mutta kun minä tahtoisin niitä kukkiakin. Naispuolisia sellaisia.

Potimarron on ystävällisesti tehnyt 2 puolen nyrkin kokoista hedelmää, joista toinen jo homehtui, eikä se toinenkaan järin terveeltä näytä. Minikurpitsat eivät vielä edes haaveile kukkien teosta. Taitaa hallayöt ehtiä ennen sadon saamista (no, viime yönä oli +6, joten ei ne hallat kaukana ole).

Kesäkurpitsa Lungo di Firenze on ainoana innostunut viileästä ja kosteudesta ja tekee satoa niin, että sitä sitten syödään joka aterialla: raasteena aamumunakkaassa, kuutiona lisukesalaatissa ja pannulla haudutettuna iltapalana. Vielä ei kyllästytä.

Iloa silmille ja suulle

Ruvettiin ihan kulttuuria harrastamaan ja suunnattiin Avensis kohti Mänttää ja Serlachiuksen taidemuseota. Tai no, lähinnä sen Gösta-ravintolaa, koska tahdoin viimein päästä maistamaan Pekka Terävän kehuttuja ruokia.

Itse museo koostui uudesta ja vanhasta osasta. Uusi osa kehuskeli nyky"taiteella" ja siellä olikin iso kokoelma ite-taidetta, eli yhteiskunnan ulkopuolella (missä se on?) olevien "taiteilijoiden" "teoksia". Ai jestas, kun ois aikoinaan hoksannut säästää kaikki 4-vuotiaana tehdyt piirrustukset ja tylsien puhelinpalaverien aikana väkerretyt doodlaukset. Olisin miljonääri! Tosin en tietääkseni silloinkaan ollut yhteiskunnan ulkopuolella.

Vanhassa osassa sentään oli Gallén-Kallelaa, Edelfeltiä, Simbergiä ja Halosta, joten usko taiteeseen palautui. Myös pihapiiri oli kaunis järvineen ja kukkivine pioneineen. Sitä taustaa vasten oli hyvä tarttua Pirjo Heikkilän yllätyskyykkyhaasteeseen. Yllättävän hankalaa kyykätä korkkarit jalassa ylämäkeen.

Parasta kuitenkin oli se ruoka. Ravintolaan sai jo museoon tultaessa käydä tekemässä pöytävarauksen, mikä oli hyvä, sillä jo puolen päivän jälkeen myivät ei-oota.

Taittingerin kostuttamina tutkimme ruokalistaa. Seuralaiset päätyivät luomuhärkätartariin; itse aloitin kevyesti suolatulla lohella, kuningasravulla ja avokadolla. Järjettömän hyviä kumpikin annos! Lohi oli täydellistä avokadovaahdon kanssa, ja nuo lautasella olevat, soijakastikkeella maustetut pipurat ihan mielettömiä.

Pääruuaksi otimme kaikki bouillabaissea, ja ravintolan näkemys siitä yllätti: kalat, vihannekset ja äyriäiset olivatkin kastikkeessa, eikä keitossa. Taas hymistelimme joka ikistä suupalaa, ja kastike oli niin hyvää, että kun ei kehdattu lautasia nuolla, niin imeytimme kastikkeen rippeet talon leipään.

Jälkkäriä meidän ei pitänyt ottaa,

mutta totesimme, että kun ruoka oli niin käsittämättömän hyvää, on pakko maistaa jälkkäritkin. Seuralaiset ottivat mansikoita, lakritsivaahtoa ja minttujäätelöä, ja minä testasin maitosuklaamoussen. Ihania, ihania, ihania makuja.

Palvelu oli yllättävän ripeää mutta ystävällistä, eikä hintakaan kirpaissut: shampanjoineen ja viineineen ateria maksoi kolmelta himpun alle 200 €.

Tänne tullaan toistekin, vaikka ajomatkaa kertyykin about 75 km. Oli se niin älyttömän hyvää!

Vuoden viimeiset kylvöt

Pak choi on ihana vihannes - myös kirppojen mielestä. Niinpä sitä tulee lähinnä kasvatettua ruukussa kasvihuoneessa (johon yksittäinen kirppakin tiensä löytää), eikä se siinä isoksi mahdu kasvamaan. On se kuitenkin niin hyvää, että sitä tulee kylvettyä useamman kerran kesässä. Yleensä chef wokkaa sen sellaisenaan, mutta nyt ollaan käytetty sitä monikäyttöisessä vihersilpussa. Keksittiin nimittäin silputa pak choin seuraksi lehtikaalta (kyllä, edelleen opettelen syömään sitä), rucolaa, parsakaalta ja ilmasipulia isot määrät, ja syötiin osa kasvisnyytteinä, osa aamiaismunakkaassa ja osa sellaisenaan salaattina. Mahdottoman hyvää!

Yksi setti pak choita on kasvamassa kasvimaalla harson alla, tosin veikkaan kirppojen jo löytäneen sen. En usakalla edes avata ja kurkata, ettei vaan sinne pääse pomppijoita livahtamaan. Laitan tänään yhden ruukullisen tulemaan kasvihuoneeseen siinä toivossa, että vielä saadaan pak choista nauttia.

Meirami on kasvanut todella hyvin. Näköjään kylmä keli sopii sille - normaalisti se alkaa kukkia sekunnissa. Menin vain kastelemaan sen niin perusteellisesti, että taitaa kuolla koko kasvi, ennen kuin pääsemme ripottelemaan sitä sienten päälle. Kylvän sitäkin vielä yhden satsin.

Uusimman Kitchen gardenin kylkiäisenä tuli sinappisalaatin siemeniä, joten laitan nekin kokeeksi (vaikka kasvihuoneeseen ei taida mitään mahtua).

Sitten on aika paketoida tuo tuhannen litran multapaali odottamaan ens kevättä (ja sitä ISOA kasvihuonetta).

Loma alkoi

Mutta ei alkanut loma ja helteet, vaan loma ja YT:t. Ei ole ulkomaan elävillä minkäänlaisia tapoja. Suomalainen firma sentään suoraselkäisesti aloitti YT:t aina viikkoa ennen juhannusta. Ihme hapatusta tämmöiset heinäkuu-YT:t.

Työnantaja suositti, ettei oteta alkoholia tämmöisinä aikoina, vaan harrastetaan liikuntaa. No, jätin lomanaloitusshampanjan aukaisematta ja leikkasin sen sijaan nurmikon. Ei kyllä ollut mitään vaikutusta ****tukseen.

Sen lisäksi koko ajan sataa, piha on täynnä lehtokotiloita, on kylmä, satoa tulee huonosti, ja kesälomakirja on pitkäveteinen. Ihan on lomafiilis siis tapissa.

No, kasvihuoneessa pystyy sentään olemaan sateensuojassa, joskin siellä tuskin mahtuu edes seisomaan, kun tomaatit ja kurkut on hiukkasen rehahtaneet. Onneksi ostin sen isomman kasvarin, niin mahtuu ens kesänä koko perhe sinne pitämään sadetta.

Se tietysti on positiivista, ettei sada lunta. Tuo valkoinen on rankkasateiden pieksemän lumipalloheiden terälehtisilppua. Jei!

Kauas on tultu Timosta

Aamulehdessä oli juttua Timo-perunasta, joka täytti kunniakkaat 40 vuotta. Lajike kehitettiin aikoinaan mahdollisimman aikaiseksi, ja maku jäi siinä rytäkässä jalkoihin. Mauton ja vetinenhän siitä tuli. Nyt on kuulemma markkinoille tulossa Jussi, joka on myös aikainen, mutta maullinen. Loistavaa!

Itsekin puutarhan alkuaikoina kokeilin Timoa ja Siikliä ja totesin vuosikymmeniä kestäneen perunainhoni oikeutetuksi. Eihän nuo miltään maistu. Puutarhalehdet hehkuttivat eri perunalajikkeita, ja kun niitä vihdoin alkoi Suomestakin saada, innostuin kokeilemaan, ja tähän mennessä lajikkeita on varmaan testattu toistakymmentä.

Ykkösenä on edelleen Mayan twilight. Vaikka se on tekstuuriltaan outo (= räjähtää keitettäessä atomeiksi), ei sen makua voita mikään. Kakkospaikkaa toistaiseksi pitää Parsaperuna, joskin tämän vuoden uutuudelle Pink fir applelle on kovat odotukset - britit ovat sen verran kauan sitä ylistäneet. Eilen kävin jo toiveikkaasti sitä kokeilemassa, kun se alkaa ihan kohta kukkia, mutta yhtään perunaa ei sormiin osunut. Onkin kuulemma myöhäinen lajike.

Tämän vuoden perunasadosta ollaan jo muutamaan otteeseen nautittu. Annabelle on maukas ja tuotti satoa yllättävän aikaisin. Jester on mauton ja kuivahko, mutta tuntuu tekevän ison sadon. Tämän lajikkeen vois suorilla esikeittää ja pakastaa ja käyttää talvella padoissa ja muuseissa. Early puritan on kelmeänvalkoisesta väristään huolimatta suht. maukas ja on kasvattanut jo kookkaita perunoita. Kaikissa näissä on mukavan kiinteä tekstuuri, joten sopivat erinomaisesti salaatteihin. Meillä syödäänkin nyt erinäisiä peruna-parsakaali- ja peruna-kesäkurpitsacomboja.

Peruna on pitkään ollut karppaajien hampaissa (hee, hee), mutta veikkaan, että siitä on tulossa trendivihannes, uusien lajikkeiden myötä. Keväällä jopa maatalouskaupoissa oli hurjasti eri lajikkeita tarjolla. Pitäisi vain saada tarkemmat kuvaukset käyttötarkoituksesta ja mausta, niin uskaltautuisi kokeilemaan Challengeria ja Musicaa ja mitä näitä nyt on.

Lämpöä ne vain kaipasivat

Kun lämpötila kohosi lähelle +30:a, alkaa viimeinkin kasvimaalla tapahtua positiivisia asioita. Toukokuun alussa kylvetyt pavut ja herneet kurottavat jo sirkkalehteä korkeammalle, melkeinpä tasan 2 kuukautta kylvöstä. Ne kokonaista 5 itänyttä fenkolia alkavat olla jo fenkoliksi tunnistettavissa. Mansikkamaalla näkyy muutama raakile. Kohta päästään kilpailemaan niistä rastaiden ja ampiaisten kanssa.

Härkäpapu kukkii. Pihalla on todella huumaava tuoksu, kun juhannusruusut, lupiinit, laikkuköynnökset ja härkäpapu kukkivat yhtä aikaa. Tästä voisi joku parfymööri inspiroitua. Ostaisin varmasti.

Matojen syömät retikat saivat häädön. Kahdesta rivistä retikkaa tuli n. 2 kourallista madotonta syötävää. Koska ens viikoksi on taas luvattu kylmää ja sadetta, uskalsin kylvää retikoiden tilalle rucolaa ja pak choita, etenkin kun raksavastaava parhaillaan nikkaroi niille kirppasuojia. Salaatit menestyvät huonosti tänä vuonna: ehtivät mätääntyä ennen lautaselle päätymistä.

Kaalit ovat hurjan kokoisia. Näköjään säännöllinen kourallinen hevosenkakkapellettejä saa ne riehaantumaan. Kohta höyrytetään ensimmäiset parsakaalit lautaselle. Jännittää, saadaanko viimeinkin syödä kaalit ilman toukkalisuketta. Toistaiseksi tuo Honkkarin hyönteisverkko näyttää toimineen, mutta lopullisen varmistuksen saa vasta lautasella - parsakaalin uumenissa lymyävät toukat kun ovat niin kovin pieniä.

Vuoden tauon jälkeen Lungo di Firenze tarjoaa upean makuista satoaan. Luulin jo, että sen siemenet olivat menettäneet tehonsa, kun viime vuonna ne eivät jaksaneet kasvaa, mutta siellähän nuo taas terhakkaana töröttävät.

Ensimmäinen Tondo di Piacenza grillattiin eilen. Ihan perus kesäkurppari, ei mitenkään ihmeellinen, ilmaissiemenenä saatu. Chef teki sille hienon marinadin riisiviinietikasta, mirinistä, soijasta, öljystä, sitruunasta ja chilistä.

Puritan on eka perunalajike, joka on alkanut kukkia. Tänään voisi upottaa sormet multaan ja tunnustella, joko siellä olisi muutama mukula perunasalaattiin. Perunaa, pinaattia, retikkaa, ehkä koekappale omista sipuleista, kaprista ja rucolaa. Kyytipojaksi virkistävää valkoviiniä. Kesä :-)

Puutarhurin kalenteri: heinäkuu

Nauttimisen aika! Hyvässä lykyssä on lomaa, lämpöä, tuoksuvia kukkia, poimintatuoreita kasviksia, chef grillin ääressä, ja puutarhuri lepotuolissa pienissä bikineissä hyvien dekkareiden seurassa.

Toki töitäkin riittää: muista kitkeä, kastella, lannoittaa, vahtia tuholaisia ja pitää silmällä mitä yrttejä täytyy/saa vielä kylvää. Retiisit, salaatit ja pinaatitkin ehtinevät vielä tehdä satoa uusintakylvöistä.

Jos olet niitä harvoja onnekkaita, jotka tänä vuonna saavat satoa kurpitsasta, katko loppukuusta kurpitsan varsien päät, jotta sato ehtii kypsyä. Näillä näkymin moiseen puuhaan ei tarvitse ryhtyä, kun ei ainuttakaan hedelmää ole vielä aluillaan.

Lepää ja hengähdä, sillä ensi kuussa alkaa sadonkorjuu ja säilöminen.