Muninta 2027

Munakoiso on ollut viherturaajalle vähän kahtiajakoinen kasvi: melkein joka vuonna olen sitä kasvattanut, vaikka menestys on kaikkea muuta kuin taattu, eikä se ruokalautasellakaan ole kummempia ihastuksia herättänyt. Viime vuosina on Cittari tarjonnut kotimaista munakoisoa keskellä talveakin, ja chef on sitä ostoskoriin heittänyt aina, kun on siihen törmännyt. 

Tänä kesänä ollaan tehty baba ganoushia sekä grillattu koisoja yrteillä silattuina, ja mahtavan maukkaitahan ne ovat olleet (kesäkurpitsastakin tulee hyvä baba ganoush, jahka sen malttaa hiljaisella tulella karamellisoida grillissä). Viimeisen sysäyksen munintainnostukselle antoi Merjan ihanat koisokuvat Instassa. Eli koiso-ostoksille kävi ihmisen tie.

Kovin oli siemenkauppojen tarjonta vähissä, kun halusin samaan tilaukseen tunkea mukaan suippokaalinkin, joten päädyin Seemnemaailmaan. Siellähän oli koiso poikineen. Valitsin vihreän, japanilaisen Ao daimarun, sillä sitä mainostettiin kermaiseksi ja voimakkaan makuiseksi, sekä violetti-valkoisen, intialaisen Kashmiri brinjalin, koska täytyyhän sitä intialaistakin koisoa päästä maistamaan. Lopuksi pelasin vielä varman päälle ja otin perusvioletin, italialaisen Violetta lungan.

Nyt olen siis valmis 3 kuukauden päästä alkavaan esikasvatuskauteen. Ja ne kolme kuukautta menevät nopeasti, sillä postissa on tulossa Jalovillan fantasialangat ja syksyllä ilmestyy Neulottu Kalevala III.