torstai 26. huhtikuuta 2012

Luonnon armoilla

Harrastin darwinismia kodinhoitohuoneessa ja kylmästi siirsin kaikista rimpuloimmat tomaatintaimet pysyvästi kasvihuoneeseen. Tuollaisina niistä ei ikinä tule satoa, joten niiden kohtalona on komposti, elleivät ala kasvarin valohoidossa piristyä. Ja jos kuolevat kylmään, niin sitten kuolevat. Julmaan tekooni sain rohkeutta kampaajaltani, joka oli tehnyt saman tempun omille taimilleen. Loput taimet toivottavasti pääsevät viimeistään ens viikon jälkeen kasvariin 24/7, joskin lämpöpatterin suojaamina.

Kovasti kasvarissa jo kaalintaimet nousevat. Naukserin tallomalla keräkaalipotilla tuntuu olevan erittäin paha karma, sillä olen onnistunut kaatamaan sen jo kahdesti kasvarissakin. No, kunhan kukkakaalit ja romanescot jaksavat nousta, niin se riittää. Ja kyssäkaali kans.

Vaikka metsä on vielä paksun lumipeitteen kuorruttama, löytyi yllättäen pälvipaikasta jo korvasienimuhennoksen alku! Liekö kostea syksy saanut niiden rihmastot villiintymään. Kunpa niitä nyt tulisi sen verran, että muhennoksen lisäksi saisi kokeiltua eilisessä Pirkka-lehdessä ollutta korvasienibriossia. Oi, ja korvasienirisotto voisi olla myös huikea.

3 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Ilmoittaudun läsnäolevaksi korvasienibriossille!

    VastaaPoista
  2. Korvasienet on kyllä törkeän hyviä, vaikka nyky ryöppäämissuosituksella iso osa mausta meneekin viemäriin.
    Sisko on tervetullut briossille :-)

    VastaaPoista