keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Puutarhurin aakkoset: U

Ulkoilmaan totuttaminen, eli esikasvatteiden kiirastuli. Pikkuhiljaa on nuo reppanat totutettava asuintiloja raaempiin olosuhteisiin (tosin onhan se pimeys ja kuiva sisäilma myös melko epäkelpo olosuhde), jotta pärjäävät sitten isoina loppusijoituspaikassaan. Itsellä on se onni, että taimet voi viedä kasvihuoneeseen, jossa ne eivät heti ole tuulen ja raa'an auringonpaisteen armoilla, vaan tottuvat valoon ja lämpötilan vaihteluun hiukan lempeämmin.

Kuumuus on useimmiten kylmyyttä pahempi vaihtoehto, ja niinpä esikasvatteet tulevat ekalta kasvihuonekeikalta oheisen näköisenä, kun ovat nuupahtaneet auringossa. Fiksumpi suojaisi ne ensin harsolla, paitsi jos kasvatteet ovat jo kovin pitkiä ja honteloita - silloin on vaarassa taimien taipuminen tai jopa katkeaminen (josta tomaatit kyllä toipuvat).

Ekoilla kerroilla tunti, pari riittää kasvihuoneessa. Oikeassa ulkoilmassa varmaan puoli tuntia olisi maksimi. Siitä sitten aikaa aletaan pidentää - ja muistetaan taimien kastelu!

Työelämässä olevalle esikasvatteiden ulkoilmaaminen on hankalaa, koska pitää osua olemaan kotona juuri silloin, kun on tarpeeksi lempeä sää. Iltapäivän räntäsateessa ei viitsi kasveja mihinkään kiikuttaa, eikä niitä uskalla pitkiin aikoihin jättää työpäivän ajaksi kasvariin ihan itsekseen oleskelemaan. Tänä vuonna pystyi kasveja ulkoiluttamaan jo 26.3., minkä ansiosta meillä on ennennäkemättömän tanakat taimet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti