Nämä ei sitten millään kypsy! |
Kun kasvukausi 2020 on jo melkein pulkassa (edelleen kasvimaa pukkaa rucolaa ja lehtikaalta, ja syyskylvöt on vielä tekemättä), tuli inventaarion aika. Ostoslista oli toki päivittynyt kevään ja kesän aikana, mutta täytyi vielä varmistaa, että siemeniä on vanhoissa pusseissa tarpeellinen määrä.
Siemenlaatikostoon oli myös päätynyt erinäisiä lippulappuja, joissa oli lajikkeiden nimiä, koska olin tarkkaillut blogeissa ja Instagramissa lajikesuosituksia. Nämä suositukset pitkälti päättivät siementen hankintapaikat, joten tilaukset menivät Fataliille ja Siemenkauppa.comiin. Kumpikin toimitti siemenet saman tien, joten ei tullut kylmäkäsittelyä kaupan päälle.
Fataliilta ostin chilin Cream fantasy, koska Kivistössä sitä tänä kautena kehuttiin. Sain kaupan päälle parit ilmaissiemenet, joista toinen oli juurikin Cream fantasy, joten nyt on tuplasiemenet. Toivottavasti on maineensa veroinen tuttavuus. Paprikakin oli lopussa, joten päädyin Sweet apple kambeen, ja kaupan päälle tuli Baby red, joka myös lienee paprika. Ja koska tilauksen summan täytyi ylittää 9 €, piipahdin Fataliin tomaattipuolella, koska heiltä aiemmin ostamani Taiwan goddess oli todella hyvä tomaatti. Tällä kertaa päädyin Vernissage pinkiin. Vaikka ei todellakaan pitänyt ostaa enää tomaatin siemeniä, kun entisiäkin on miljoona. Mutta aina pitää kokeilla jotain uutta, eikö?
Siemenkauppa.comiin menin kurkun perässä. Joku kehui Louisan makua erittäin hyväksi, joten halusin hankkia sitä kompensoimaan tämän kesän mautonta Maxia. Samalla ostoskoriin lennähti Sauvajyväsen kehuma lehtikaali Red Russian, joka näyttääkin hyvin lehtevältä lehtikaalilta, eikä natisevan paksulehtiseltä. Pussin takaosassa kehottivat tekemään siitä myös syyskylvöjä. Pitää ehdottomasti kokeilla.
Parempi puolisko halusi keltaista kesäkurpitsaa, ja ostoslistalla oli jostain syystä myös kurpitsa-kurpitsaa. Keltaisena oli saatavilla vain Soleil, mutta kupitsan osalta arvoin, kunnes päädyin Esoon, joka on nakenfrö pumpa, eli myös siemenet ovat syömiskelpoisia paahtamisen jälkeen. Myöhemmin kuulin kehuttavan omituisen näköistä kurpitsaa Candy roaster, joka on kuulemma nimensä mukainen, mutta harmiksi sitä saa vain jenkeistä, eikä sivistynyt eurooppalainen minäni taivu sieltä sitä hankkimaan.
Kukkiakin ostin. Jossain olin näköjään törmännyt asteriin, kun sellainen luki ostoslistalla. Pörröinen Prinette mix viehätti silmää, joten ensi vuodelle on pörröä tiedossa. Instagramissa Versoileva laittoi kuvia samettikukasta Strawberry blonde, jonka kukat ovat vanhan roosan eri sävyissä. Ja koska ei voi liian hempeäksi ryhtyä, heitin joukkoon samettikukan Carmen, jolla on syvänpunaiset kukat.
Eiköhän näillä vähän aikaa pärjätä. Koska tämäkin vuosi meni chilien kypsymisen kanssa hilkulle, mietin laittavani chilit jo kohtapuoliin esikasvuun. Viime vuonna hankittu kasvivalo auttaisi ne pimeimmän ajan yli. Ja kun tuota Cream fantasyä tuli tuplat, niin nyt on ainakin siemeniä, millä kokeilla.
Minäkin aloin suunnitella siementilausta, sinne meni jo tuo upea kurpitsa. Ehkä teen vielä syyskylvöjäkin, jos nämä lämpimät ilmat jatkuvat, ainakin palsternakka ja persiljaa voisin kylvää. Chilien kanssa kyllä odotan selvästi ensi vuoden puolelle.
VastaaPoistaMä tein eilen syyskylvöt hyytävän kylmään maahan ja laitoin Red Russianiakin. Nyt vain toivon, että naapurin kissa ei ala tuotakin kasvilavaa käyttämään vessanaan >:-/
Poista