Musquée de Provence – vau!

 

Kauneus on katsojan silmässä

Pari vuotta sitten ostin 50-vuotisapurahalla Musquée de Provence -kurpitsan siemeniä, kun kurpitsa näytti viehättävän rumaltarustiikilta, ja myskikurpitsathan ovat kurpitsojen aatelia. Kylmä kesä 2019 oli kuitenkin katastrofi kurpitsojen osalta, eikä satoa tullut kuin yhdestä ainoasta Potimarronista. Musquée jäi kokematta.

Tänä vuonna Musquéeta tuli kokonaista 4 kpl, mutta eivät meinanneet kypsyä sitten millään. Kiikutettiin loppukesällä Musquéet etupihan asfaltille, pihan lämpimimpään ja aurinkoisimpaan paikkaan, mutta siltikin ne pysyivät itsepintaisen vihreinä. Pakkasten uhatessa oli pakko ottaa kurpitsat sisälle, ikkunan lähelle valoon kypsymään.

Kolmisen kuukautta siinä olla möllöttivät, kunnes kaksi yksilöä päätti ruveta oranssistumaan. Toinen niistä otettiin käsittelyyn tällä viikolla, ja todellakin yllätyttiin! Hedelmäliha näytti ja tuoksui aivan verkkomelonille, joten sitä oli pakko maistaa raakana. Hyvää! Netistä luinkin, että Musquéeta syödään myös raakana. Toinen yllätys oli se, että kurpitsassa ei ollut lainkaan siemeniä, mutta emme osanneet sanoa oliko se bugi vai fiitseri. Kolmas yllätys tuli kurpitsaa pilkkoessa: kuori ei ollutkaan kivikovaa, vaan sen sai helposti veitsellä leikattua.

Yhdestä kurpitsasta tuli 2 pellillistä kurpitsalohkoja, jotka paahdettiin uunissa (kierto 180 C/25 min.). Uunista tuli huumaava tuoksu, ja kurpitsat tirisivät nestettä. Kun kurpitsat olivat hieman jäähtyneet, aloin pilkkoa niitä kulhoon. Paitsi että niitä ei todellakaan tarvinnut pilkkoa! Kuoren sai repimällä pois, eikä sen alla ollut kovaa kerrosta, kuten kurpitsoissa yleensä. Hedelmäliha oli säikeistä kuin spagettikurpitsalla ja se oli todella mehevää: kurpitsamehua valui kulhoon sormien välistä. Ja se maku, voi pojat! Aromikasta, makeaa, ihanaa.

Kun riivitty kurpitsa oli jäähtynyt kulhossa, oli kulho melkein puolillaan nestettä. Ei todellakaan mikään jauhoinen lajike kyseessä. Yhdestä kurpitsasta tuli 2,5 kg syötävää. Ensimmäisestä setistä chef teki luomu rib choppien kylkeen käsittämättömän hyvää pyrettä, jossa oli kurpitsan lisäksi sipulia, valkosipulia, muskottia, jeeraa, ruskistettua voita ja kermaa. Nam!

Potimarron toki pysyy kurpitsalajikkeiden ykkösenä, mutta sen käyttötarkoitus on eri kuin Musquéen: Potimarron säilyy kiinteänä, kun sen kypsentää, mutta Musquée menee pehmeiksi säikeiksi. Ihania lajikkeita kumpikin.

Jostain luin, että Musquéeta voi syödä, vaikka kuori ei olisikaan vaihtanut väriä. Täytyy viimeistään joulukuussa testata noilla kahdella vihreällä, kun ei ne ikuisuuksia kuitenkaan säily.