Häätötarkastuksia

Pakko se on myöntää, että ollaan jo siinä vaiheessa kautta, että jos ei kasvissa raakileita/nuppuja näy, on suuntana komposti. Kasvihuoneesta kurkut häätyivät jo aikaa sitten, ja nyt oli muutaman typötyhjän chilin ja paprikan vuoro. Tietämättäni olin hillonnut etupihalla yhtä kurpitsaakin, jossa ei ollut yhtään ainokaista kurpparin alkua, vaikka luulin sellaiset kurpitsat jo häätäneeni.

Kesäkukkasista zinniat, hämähäkkikukka, asterit ja leijonankidat yhä jaksavat kukkia pörriäisten ilona, mutta koristeheinä, verenpisara, tuoksuherneet ja samettikukat olivat kompostikamaa.

Toisaalta helpottaa päästä nyppimis- ja kastelurumbasta, joka on tänä kautena jatkunut ihanan pitkään, mutta kyllähän ne tulossa olevat kylmyys ja pimeys kauhistuttavat. On ollut niin mukavaa elää kaikki ovet ulos asti auki ja minimivaatetuksella. Tosin tämäkin kesä on yksi niistä, jolloin ei yhtenäkään aamuna päässyt koirien kanssa shortseissa ja topissa aamulenkille, vaan yllä on ollut pitkät lahkeet ja takki joka ikinen aamu.

Kutkuttaa kuitenkin päästä tekemään suunnitelmia ensi kaudelle. Ostoslista on melko mittava, sillä vastaan on tullut mielenkiintoisia lajikkeita kauden mittaan. Ja kolmen kuukauden kuluttuahan aloitetaan taas esikasvatus. Niin, ja pitää muistaa jostain etsiä idätyskelpoinen inkivääri – josko tänä vuonna sen saisi a) itämään ja b) pysymään hengissä.

Pitkä, semi-kuuma kesä

Leijonankidat kukkivat edelleen, joskin kenossa

On meillä ollut hurjan hieno kesä: alkoi jo toukokuussa ihanilla hellekeleillä, ja edelleen sää jatkuu lämpöisenä silmänkantamattomiin. No, kyllähän BirdLife jo väitti kurkien kokoontuneen pelloille, ja tänä aamuna mummokoira kyttäsi onko mulla hanskat kädessä (aamulla kokonaiset +6 C), mutta siitä huolimatta eletään vahvasti kesää. Hyvällä kelillä pyöräillään ja uidaan, huonommalla sadonkorjataan joko omassa pihassa tai metsässä, joka suorastaan pullistelee sienistä. Tämä vuosi tuntuu olevan hyvä mustatorvisienivuosi, sillä jopa lähimetsässä tuota herkkua oli, vaikkei se näillä hoodeilla yleensä kasva. Kesäkeittiössä nykäistiin eilen sikurirouskutortillat oman kasvihuoneen antimista tehdyn salsan kera.

Mutta ei tämä kasvukausi ihan auvoa ole ollut. Tomaatit jäävät edelleen tosi pieniksi kasvihuoneessa, samoin paprikat. Eikä paprikoissa tai chileissä ole juurikaan makua - osa tomaateistakin on lähinnä hapokkaita, eikä makeita. Aurinkoa kyllä on saatu, joten syyttävä katse osuu käyttämääni yleislannoitteeseen, jota tosin olen ennenkin käyttänyt. Täytyy ensi vuonna ostaa kunnon tomaattilannoitetta, jos sitä jostakin löytyy.

Pakastimet on piripintaan täynnä sadonkorjuuta, joten eiköhän me näillä talvi selätetä. Tosin edessä on erittäin rankka syksy, joka luultavimmin päättyy hautajaisiin (ei omiin - tai mistäpä sitä ikinä tietää). Ahdistuksen selättämiseen olen varautunut isolla kasalla villalankaa ja kimuranteilla neuleohjeilla. Saa vanha päänuppi välillä muuta ajateltavaa.

Limalevää ja myrkkykeisoa

Pari vuotta sitten löydettiin lähistöltä pieni uimapaikka, jossa ollaan sen jälkeen pistäydytty aamu- ja lounasuinneilla. Tänä kesänä Aamulehti uutisoi uimarannoilta löytyneistä myrkkykeisoista, ja sen myötä havaittiin, että kyseistä kasvia esiintyy tuollakin rannalla. Aamulehdessä kuvailtiin, että keison varret maistuvat persiljalle ja juuret palsternakalle - miten makoisa kasvi, jos ei olisi niin myrkyllinen!

Viimeisimmällä uintikerralla puoliso huomautti, että iho tuntuu limaiselta. Meikäläisen kroppaan ei limalevä tarttunut, mutta puolison iho oli karsean hyytelön peittämä. Tosin kun puristin hiuksia kuiviksi, valui limaklöntti käsille :-X Vaarallista limalevä ei kuulemma ole, mutta voi aiheuttaa kutinaa kuivuessaan. Koko kesä ollaan odoteltu milloin sinilevä iskee rannoille, mutta sen sijaan tulikin myrkkykeiso ja limalevä. Nam.

Puutarhassa ollaan siinä vaiheessa, että mehustin laulaa keittiössä melkeinpä päivittäin, ja ensimmäinen setti perunoita on esikeitetty ja pakastettu. Kovin pieniksi ja rupisiksi manteliperunat jäivät, mutta kyllä niistä yhdeksään ruokaan talvella riittää. Tosin kun ei tuoretta kalaa kaupoista enää löydy (Linnainmaan Cittari on pari kertaa yllättänyt päiväntuoreella kalalla!), ei perunoita enää meidän keittiössä kulu paljoakaan, sillä yleensä ollaan tehty perunasta jonkinlainen lisuke kalalle. Ensi kesänä varmaankin hankin vain kilon verran siemenperunaa, enkä kolmea.

Samoin ajattelin deletoida härkäpavun kylvölistalta. Hyväähän se on, mutta sitä pitäisi kylvää järjettömät määrät, jotta saisi mainittavaa satoa. 

Tämän kesän yllättäjä oli hopeasipuli, jota hetken päähänpistosta hankin ja istutin sinne tänne muiden kasvien sekaan. Toki siihen sipulikärpänen iski, mutta kivasti ollaan saatu sipulia grilliin ja liemiin. Maku ei ole mitenkään voimakas, joten tuota lajiketta tuskin tulee enää hankittua, mutta kannustaa kyllä istuttamaan sipulia ensi vuonnakin.

Se, mitä voisi ensi vuonna kylvää runsaalla kädellä, on punajuuri. Kauriiden takia ei olla siitä pitkään aikaan saatu satoa, mutta nyt ei kauriita ole pihassa näkynyt, ja varmuuden vuoksi suojattiin punajuuret kanaverkolla (ei se kyllä kauriita pidättele). Ihan oli unohtunut, miten maukasta ja makeaa tuore punajuuri on.

Kuvassa on kovaa vauhtia kypsyvä, kovan onnen Eso. Ihmettelin yhtenä aamuna, miksi koirat Esoa kovasti haistelivat. Sitten haistoin sen itsekin: naapurin uroskoira oli käynyt nostamassa koipeaan Esoon >:-(

Anellino di Trento kaasutti ohi Ferrarin

Papukaari yksinäisyydessään

Hurjina satovuosina hirvittää säilötyn sadon määrä. Vielä viime viikolla meillä syötiin edellisvuotisia valkosipuleja, ja pakastimessa on edelleen litran verran viime kesän tomaattikastiketta. Mutta kun ei ikinä tiedä, millainen seuraavasta satokaudesta on tulossa – vai onko millainenkaan.

Viime vuonna odoteltiin papusatoa siinä toiveessa, että saataisiin fermentoitua papuja isot kasat. Vaan kuinkas sitten kävikään: mikään ei itänyt sitten millään, ja kun lopulta sai muutaman taimen kasvimaalle, iski halla, ja papusato jäi siihen.

Tänä vuonna uhkasi sama itämättömyys, joten kylvin papuja pariinkin otteeseen. Nyt niitä sitten on – ja melkoinen määrä! Yllättäen kaikki papuseni ovat pensaspapuja, joten papukaari saa kurkotella korkeuksiin ihan yksinään. Minä sen sijaan saan kaivella palkoja sikin sokin olevasta puskakeskittymästä, johon myös lehtokotilot ovat pesiytyneet.

Eilen sadonkorjasin noin kilon verran papuja ja ryöppäsin ne ajatuksenani heittää ne pakastimeen. Chefillä oli toinen ajatus, joten nyt on säkillinen papuja fermentoitumassa. Muutama viikko sitten heitettiin pari kourallista papuja purkkiin fermentoitumaan, mutta herkun sijaan saatiinkin hometta. Ihme kyllä, tuoksu oli pavuissa hyvä, mutta eihän niitä syödä voinut. Uusi satsi on nyt vakuumissa maitohappobakteerikapselin kanssa. Siellä ei ainakaan home ole riesana.

Siinä papuja keitellessäni tein pienen tastingin ja yllätyksekseni Anellino di Trento meni maussa ohi jopa iki-ihanan Ferrarin. Ei ihme, että Chiltern seeds lausuu näistä näin:

The pods, which follow delicate pink flowers, are very tasty, tender, crisp and stringless and are much sought after by gourmets.