perjantai 13. joulukuuta 2013

Puutarhurin kaamoslaskuri

Vuoden viimeisen (tai oikeammin ens vuoden ekan) Kitchen Gardenin mukana tuli pussillinen viehättävää Topepo rosso –paprikaa. Voi, miten puutarhahenkilön sielusta vihlaisi! Vaikka toki tähän loskaan, pimeyteen, myrskyyn ja sumuun paprikan siemenet jo kuuluvat, jotta ovat valmiina ihan kohta alkavaan esikasvatukseen, tuntuu siltikin olevan niin järjettömän pitkä aika siihen, että saa kiikuttaa Topepon taimet kasvariin (jonka kattopleksin Seija puhalsi hornan kuuseen).
Ei auta kuin turvautua puutarhurin kaamoslaskuriin:
  • Ens yönä ja seuraavana aamuna toivottavasti on huikean kirkas taivas, jotta Geminidit näkyy (ei liity puutarhaan mitenkään, mutta on toinen joulukuun kohokohdista ja tärkeä virstanpylväs matkalla kohti kasvukautta).
  • Viikon päästä on talvipäivänseisaus, minkä jälkeen juhlistamme valon voittoa pimeydestä, aivan kuten viherturausedeltäjämme ziljoonien vuosien ajan.
  • Sen jälkeen, hammasta purren ja kirosanoja mutisten, yritämme sietää naapureitten raketinammunnat (niitä ei #¤%& vieköön tartte meidän puutarhaan suunnata! Järjetön määrä roskaa ja pauketta.).
  • Tammikuun alussa ostamme ekat tulppaanit maljakkoon.
  • 6.1. siivoamme joulun pois ja tuomme koristehärpäkkeiden tilalle esikasvatuslaatikot (ihan vain hiveltäviksi tässä vaiheessa) ja merkkaamme ostoslistaan mullan.
  • 15.1. kaivamme paprikan ja chilin siemenet esiin ja siitä se puutarhakausi 2014 alkaa!

3 kommenttia:

  1. No niin, tuossa erinomainen suunnitelma. Täällä ei taida geminidit näkyä, on luvattu märkää keliä eli taivas on tavanomaisen harmaa. Ja valosaastettakin ihan liikaa vaikka olisikin kirkas taivas, ei varmaan mitään näkisi. Paitsi naapuritalon jouluvalot.
    Ensi vuoden viljelykset ovat vielä mietinnässä. Varrmaa sitä pernaa sitten eri lajikkeita. Ja jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin meni taivas sen verran pilveen, että vain yhden tähdenlennon ehdin nähdä. Enkä hoksannnut edes toivoa mitään sen aikana.

      Poista
  2. Tässäpä tämä juju onkin, nyt oli salakavalasti taivas kirkastunut keskellä yötä niin että olisi saattanut jotain bongatakin jos olisi hereillä ollut. Saisi olla säkkipimeää päivälläkin niin jotain näkisi. Sama juttu eri joulujuhlienkin aikaan, pitää niin monesta kieltäytyä kun on kalenteri muutenkin täynnä. Miksei niitäkin järjestetä esim toukokuussa kun saattaisi kylvöiltä nipin napin ehtiä. Silloin jouluruokakin saattaisi maistua.

    VastaaPoista