perjantai 18. heinäkuuta 2014

Satokatsaus


Onkohan ikinä ollut näin satoköyhä heinäkuu :-0 Ollaan jo kuun puolivälin huonommalla puolella ja vasta nyt alkaa edes jotain suuhunpantavaa pihalta saada. Yrtit ovat toki kukoistaneet, ja pari kyssää + 1 kesäkurppari ollaan syöty, mutta melkoisen hiljaista on kasvimaalla ollut.

Salaatti on viimeinkin valmis poimittavaksi, sokeri-, taittoydin- ja regularherne tuottavat melko mittavaakin satoa, perunat on mukavan kokoisia, ja tänään varmaankin saadaan eka parsakaali (calabrese, siis. Broccoli tuntuu olevan melkoisen myöhäinen laji) ruokapöytään. Ens viikolla valmistunevat fenkolit, joista on tehtävä Masun omena-lime-fenkolisalaattia. Valkosipulit kellastuvat kovaa vauhtia, joten niitä täytyy ruveta kohta nyppimään ylös.

Tämän kauden perunalajikkeet ovat olleet pettymys. Manteliperuna on mukavan kiinteä, mutta makua saa hakemalla hakea. Delikatessissä on jonkin verran makua, mutta lajike on valitettavan jauhoinen. Vinaigretteä saa hölvätä litrakaupalla pottujen päälle, jotteivät ne tartu kurkkuun. Delikatess on myös ärsyttävä poimittava, sillä se tekee tiiviin juuriston, jota saa sormenpäät kipeinä repiä, ennen kuin käteen osuu peruna. Mayan gold on vielä kokeilematta. Säästämme sen frittipäivään, sillä ainakin sisarensa Mayan twilight oli mielettömän hyvä fritattuna.

Taittoydinhernettä kokeilin ihan vain siksi, kun se on konseptina niin kummallinen. Tai siis hyvähän se konsepti on, kun voi syödä sekä kuoret että herneet, mutta ainakin tässä meidän versiossa kuori on kuituinen, eikä se herne siellä sisällä mikään makeuden huipentuma ole. Mutta salaateissa menee ihan OK, ja sokeriherneisiin pähkinöinä oleva naukseri näköjään kelpuuttaa suuhunsa myös taittikset.

Maissit kukkivat jo kovasti, ja härkäpavuissa näkyy jo palkojen alkuja. Jospa sitä kohta oltaisiin omavaraisia vihannesten osalta!

6 kommenttia:

  1. Minäkin olen katsellut pihaa ihan ihmeissäni. Näyttää samalta kuin yleensä kesäkuun loppupuolella. En usko, että meillä saadaan oikein yrttejä enempää tänä vuonna ollenkaan. Se hyvä puoli tässä myöhäisyydessä tietysti on, että vadelmasesonki ei ollutkaan vielä ohi lomamatkalta palattaessa - tosin niitä vadelmia on tulossa aika vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kesäkuun loppupuolelta tämä enemmänkin näyttää :-/

      Enpä ole huomannut vadelmia vielä tsekatakaan.Täytyy korjata asia tänään.

      Poista
  2. Lupaavalta näyttää, Ulla!
    Meillä on ollut melko tavallinen kesä sadon suhteen. Salaattia ja pinaattia on syöty urakalla, sokeriherneet pullahtivat esiin eilen, lehtikaaliakin jo on - sadosta tosin käydään kovaan taistoa kaaliperhosten kanssa. Perunat laitoin niin myöhään, että saadaan ehkä syysperunoita. Mutta ihme kyllä valkosipulit alkavat kellastua meilläkin, ennätysaikaisin, sanoisin. Kesäkurpitsa kittuuttaa.

    Pionit olivat ei-hyötypuolella ystävällisiä ja avautuivat juuri sinä aamuna kun me palattiin reissusta. Hyvin koulutettuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni eilen varmaan puoli tuntia yhden parsakaalin perkaamiseen - oli niin täynnä pieniä toukkia! Jokainen kukinnonpala täytyi käydä suurennuslasin kanssa läpi, ennen kuin sen ilkesi pannulle heittää.

      Poista
  3. Mielenkiintoisia lajikkeita teillä on kasvamassa!

    Taittoydinherneitä en ole koskaan kokeillut kasvattaa, mutta meillä on osa herneistä aina syöty sellaisenaan nuorina "litskuina". Hyviä ne ovat myös höyrytettyinä tai pannulla paistettuina. Ne ovat tosin olleet niitä ihan tavallisia ruokaherneitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Mä oon jotenkin aina ajatellut, että tavallisten herneiden "kuori" olisi kuituinen jo nuorena, mutta pitääpä testata!

      Poista