lauantai 9. tammikuuta 2016

8

Ei, nyt ei puhuta Teemu Selänteestä (saan urheilusta anafylaktisen shokin), vaan siitä, miten noita lajikkeita olikin taas kertynyt tuommoinen määrä kylvettäväksi. Meinasi kylvölaatikko jäädä pieneksi heti kättelyssä!

Chilin siemeniä en ollut tälle vuodelle ostanut lainkaan, vaan päätin käyttää viimevuotiset pois - tosin kylvöjen jälkeen osaa niistä jäi vielä ensi vuodellekin.  

Hungarian yellow wax ei ehtinyt viime kesänä kypsyä. Jos se tänä kesänä tekee saman (olettaen, että tänä vuonna ON kesä), ei sitä kannata enempää hankkia. Satoisa se kyllä oli ja vihreänäkin ihan syötävän makuinen. Trinidad perfume kypsyi, mutta oli niin turkasen pieni, ettei sen kasvattamiseen kannata nähdä vaivaa.  

Marconi purple teki hyvin satoa ja sen saattoi käyttää "raakana" - se kun on purple jo syntyessään. Siitä jäikin kivasti siemeniä ens vuodelle. Orozco tuli Pepperseedsiltä ilmaissiemenenä, eikä viimeksi itänyt lainkaan. Saas nähdä onko se yhteistyökykyisempi tänä vuonna.

Ikisuosikkia Joe's longia en kasvattanut viime vuonna, kun sitä oli edellisestä sadosta vielä runsaasti tallessa keittiössä kuivattuna, mutta nyt käytin loput jäljellä olevat siemenet. On se vaan paras chili ikinä: satoisa, kypsyy nopeasti, ja sen tulisuus on helposti hallittavissa ruuanlaitossa. Laitoinkin sen saman tien ostoslistalle ens vuotta varten.

Paprikoista muistelin, että varastossa on vielä Kitchen gardenin välissä toissa vuonna tullutta Bullhorn mixiä. Oli pienoinen yllätys huomata, että sen lisäksi kylvettävinä olivat niin ikään Kitchen gardenin välissä tullut California wonder (juu, noin siinä paketissa luki. Itse olisin lisännyt n:n) ja Thompson & Morganilta ostettu Snackbite yummy orange, jonka pitäisi tehdä aikaisin kypsyviä, lounaslaatikkoon mahtuvia pikkupaprikoita. Hitusen oli petetty fiilis, kun Snackbiten pussissa luki "average 4 seeds". Onnekkaasti omassa pussissa niitä oli 5 kpl, mutta aika hyvä itävyysaste noissa saa olla, jotta tuollainen pussi kannattaa edes ostaa.

Siellä ne nyt köllöttelevät suihkun lattialla lattialämmityksen suojissa. Toivottavasti itävät paremmin kuin vuosi sitten.

Kun pakkanen viimein lauhtui -20:een, kävimme kaupoilla hakemassa lisää kevättä. Tulppaanit olivat saapuneet, joten niitä otettiin pari pukettia, ja kun tuo Fiskarsin pömpeli näytti niin tyhjältä pelkkien timjamin ja kirvojen kanssa, hankittiin niiden seuraksi basilika ja rosmariini, jotka kuljetettiin kaupasta autoon termoslaukussa. Rosmariini on niin sammaleisessa ruukussa, että täytyy vaihtaa se huomenna parempaan. Onhan huomenna siivouspäivä, joka velvoittaa roiskimaan multaa ympäriinsä.

2 kommenttia:

  1. No hopsan! Oletpas sinä liikkeellä ajoissa. Minä oon hädin tuskin ehtinyt siivota entiset tarvikkeet pois - lamppua en muistanut vielä kellariin lainkaan.

    Termoskassi on kyllä näillä keleillä tosi hyvä kauppa-apuri. Laitan sinne yrtit ja kukat, kaikkein äkäsimmillä keleillä kaikki vihannekset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalisti aloitan esikasvatuksen tammikuun puolivälissä, mutta nyt aikaistin viikolla, kun ens viikonloppuna tulee 7-vuotias kunniavieras Kirkkonummelta. Keskitytään paperinukkeihin ja värityskirjoihin esikasvattamisen sijaan :-)

      Poista