Chilit kasvimaalla

Enpä ole koskaan aiemmin chilejä kasvimaalle laittanut, saati sitten helmikuussa. Mutta nyt laitoin, ja melkeinpä joka ikisen. Menivät nimittäin kuolla kupsahtamaan esikasvatuksessa. Paprikapaniikista toivuttiin sillä, että paprikat alkoivat kasvattaa uusia versoja sivuhangoistaan, mutta sitten alkoivat chilit nuupahtaa yksi toisensa jälkeen. Ensin mustuivat lehdet, kuin olisivat kylmää saaneet, sitten varsi mätäni keskivaiheilta, ja lopulta koko kasvi kuoli niille sijoilleen. Sama kävi munakoisoille. Kun nypin vainajia poteistaan huomasin, että niiden juuret olivat hyvin ohuet, kuivahkot ja kellertävät.

Näköjään oli huono idea kylvää siemenet kookoskuituun, kun en osannut hoitaa taimien jatkokäsittelyä oikein. Liekö kukkamulta, joskin perliitillä kuohkeutettuna, liian voimakasta kookoksen jälkeen - en ainakaan muuta selitystä keksi, kun vielä hyasinttipottikoossa chilit kasvoivat ihan hyvin, joskin hitusen hailuina, mutta sitä isompaa pottikokoa eivät enää kestäneet.

No, ei hätää: pakastimessa on edellisvuoden chilejä vielä kiitettävä määrä, ja 2 koristechiliä, 2 Rocataa, 1 Aji Guyana ja 1 Sugar rush stripey edelleen uhmaavat viikatehenkilöä. Paniikissa menin kyllä Viherpeukaloilta tilaamaan chilit Zest ja Longhorn siltä varalta, että nuo loputkin chilit tuosta kuolevat ennen kesää. (Toki tilaukseen biimautui myös 6 kpl ihan vaan parit pelargonit)

Länkyn punaiset hauet

Kuvassa ei ole hauki vaan koira, mutta kyseisessä ojassa on hauenpoikasia havaittu

Joskus ostettiin jostakin kuhaa, jonka liha punersi selvästi. Se oli järisyttävän maukasta. Niinpä kun alkutalvesta törmättiin Nygrenin tiskillä kauppahallissa punertavaan haukeen, joka sattumoisin oli sen verran tuoretta, että sen viitsi ostaa, napattiin file mukaan, ja paistamisen jälkeen todettiin, että olipa todella hyvää. Ei edes maistunut sellaiselle perinteiselle hauelle -  sokkotestissä ei olisi ikinä arvannut syövänsä haukea.

Sittemmin maailma on yllättänyt Linnainmaan Cittarin kalatiskillä, joka on nykyään varmaankin Pirkanmaan tuorein. Kuulemma saavat isot erät kalaa tiistaisin ja torstaisin, ja pientä täydennystä myös joskus muina päivinä. Ja se iso erä on tuoretta, paikallista ja halpaa: hauki 7.65 €/kg ja made pari euroa kallimpaa. Eikä madetta ole nyljetty nakuksi, vaan sen on saanut ostettua mätine päivineen.

Längelmäveden ("Länkky", kuten Cittarin kalamestari ja minä nykyään sanotaan) hauki on ollut juuri sitä punertavaa, maukasta versiota, ja sitä ollaan syöty kilokaupalla. Palvelukin tiskillä pelaa ja jopa hauen fileointi onnistuu. Ja tietysti roippeita tarjotaan mukaan liemitarpeiksi. 

Oltiinkin jo epätoivoisia, sillä vaki kalakauppamme Kangasalan K ei ole enää aikoihin tarjonnut tuoretta paikallista, eikä Nygrenin Pirkkalaan perustamasta kalatiskistä ole vielä kertaakaan tuoretta kalaa löytynyt. Tai kerran ehkä löytyi, mutta kun oltiin varmistamassa asiaa myyjältä, saatiin vastaukseksi "En tiedä, oon ollut vasta puoli tuntia työvuorossa". Kala jäi tiskiin. Muutenkin siellä on ollut "palvelu" perin kummallista: kalan alkuperätaulussa on aina vanhaa tietoa, kun "ei me olla sitä päivitetty". Juu, en osta kalaa säkissä, joten pitäkää sinttinne.

Kalasoppapäivät taitaa tosin tältä keväältä olla luetut, sillä pengoin pakastimet ja totesin, että viime vuoden vihannessadosta on enää jäljellä yksi pieni pussi paprikaa ja kolme isoa pussia papuja. Täytyisi siis soppa-ainekset hakea kaupasta. Tai sitten tyytyä paistettuun kalaan, kunnes savustuskausi alkaa.

Sotatila sieraimissa

Tiedäthän sen hetken, kun olet keskittynyt kirjaan tai kutimeen, ja harsosääski alkaa hoveroida näkökentässä ja väkisin tunkea sieraimesta sisään. Täällä se on päivittäinen riesa >:-/ Vuosia sitten ostin jouluksi amarylliksen, jonka uumenissa kotiin saapui harsosääskipopulaatio. Sen kanssa tapeltiin pitkään, useamman vuoden, joskin onneksi Tarhurin avulta saatiin keltaisia liima-ansoja ötököiden pyydystämiseen. Lopulta populaatio nitistyi, ja sieraimiin virtasi vain puhdasta ilmaa.

Mikä lie iili iski viime jouluna, kun amarylliksiä piti oikein kaksin kappalein hankkia, minkä seurauksena saamme taas nauttia harsosääskien läheisyydenkaipuusta. Päivittäin saa harsareita litsiä ikkunoista, onkia mehulasista ja katsella, kuinka ne rakastavat kiipeämistä inkiväärin juurakossa. Että osaavat olla ärsyttäviä!

Ripsiäiset sen sijaan näyttävät hetkeksi hävinneen. Pitkin talvea niitä metsästin otsalampun ja lähinäkölasien valossa ja tungin torjuntapuikkoja kukkaruukut täyteen. Kyllä ne jostain taas esiin pölähtävät, mutta onneksi Tarhurin apu (ei ole maksettu mainos) rientää hätiin ripsiäispetopunkkien avulla. Viime kesänä punkit popsivat ripsiäiset chileistä ja paprikoista kasvihuoneessa. Ehkä punkkeja uskaltaisi sisätiloihinkin vapauttaa, vaikka ajatus on hitusen puistattava.

Harsosääsket nitistyvät esikasvatteista, jahka kasvatteet saa laitettua kasvariin, mutta sisätiloista niiden häätäminen tulee varmaan taas olemaan työlästä.

Pottirallia

Kiitos Ulla 2024, kun  jaksoit ahkerasti pestä ja pinota potteja viime vuoden esikasvatuskauden jälkeen. Nyt se aherrus kantaa hedelmää, kun ei tarvitse ihmetellä mihin siemeniä kylväisi tai taimia siirtäisi. Sen kun kipaisee varastoon (jopa useamman kerran päivässä) ja valkkaa sopivan kokoisen potin. 

Alustojakin poteille on kiitettävästi, kun taimikaupoista tulee ostettua sen verran taimia, että niiden kuljettamiseen tarvitsee kokonaisen pottitarjottimen. Sen saa kätevästi kaupasta mukaan ja kotipihassa kun surauttaa sen puhtaaksi puutarhaletkulla, on alusta valmis seuraavan kasvukauden esikasvatteille ja niiden kuskaamiselle kasvihuoneeseen ja takaisin.

FMI ennustaa plusasteita tuleville päiville ja kehuu, että talven megapakkaset on nyt nähty, joten mieleen hiipi tehdä jo ensimmäiset kasvihuonekylvöt kuplamuovin alle. Voisi huomenna kokeilla laittaa salaattia ja mitzunaa tulille, kenties muutaman retiisinkin.

Näin sitä akka alkaa innostua ja mönkiä pois sohvannurkasta villalankojensa alta, kun ensimmäiset auringonsäteet osuvat lähinäkölaseihin ja käpytikka alkaa rummuttaa lähikoivussa. Aivan kuin olisi sydäntalvi kääntymässä pikkuhiljaa kevättalveksi.

Ai niin, kuvassa on vintagepotti ainakin 14 vuoden takaa. Eräs riiviö sen pottipinosta varasti vuonna 2011 ja ikuisti pentuhampaidensa kuvion potin kylkeen. Ilmeestä päätellen syyllisyys painaa edelleen :-D

Paprikapaniikki

Taas ihmistä koetellaan. Paprikat eivät millään ruvenneet itämään, joten jouduin kylvämään niitä useaan otteeseen. Etenkin Zazu ja Timia jumpittelivat niin, että olin jo luopua toivosta niiden suhteen. Timian siemeniä oli pussissa onneksi reilusti, joten sen uusintakylvö ei kirpaissut, mutta Zazua oli pussissa vain 4 kpl, joten tähän kauteen hölvääntyi kaksi kallista pussillista, eikä tuloksena ole kuin kolme kitukasvuista tainta. Ärgh.

Seuraavaksi oli haasteena taimien kellastuminen, jonka jotenkuten sain ruotuun lannoitteen avulla, mutta sitten osa paprikoista alkoi lurpattaa ihan urakalla - chilit sen sijan kukoistavat! Hirveä troubleshoottaus, mistä lurpatus johtuu: onko liian kylmää, märkää, kuivaa, pimeää... Ei ole vieläkään selvinnyt. Ainokainen Timia, joka selvisi toiseen pottikokoon asti, kurtistui niin pahasti, että olin jo heittää sen kompostiin. Sen verran tiukasti taimi oli kuitenkin juuristaan potissa kiinni, että hellyin ja annoin sille vielä armonaikaa. Jospa se keksisi alkaa kasvattaa sivuhankoja ja pelastuisi.

Hätäpäissäni tilasin Korpikangassiemenfrööltä paikkaussarjaksi paprikan Lemon dream, jottei nyt vallan paprikatta jäädä tällä kaudella. Talven ruokiin meillä käytetään pussikaupalla pakastettua paprikaa, joten sadolle olisi tarvetta. Lemon dream näyttää itävän hyvin, mutta saa nähdä ehtiikö se tuottaa satoa kesän aikana, kun ollaan jo reilusti helmikuussa. No, jos hätä iskee, täytyy ensimmäisen kerran elämässä turvautua taimitarhojen paprikantaimiin, jotka yleisimmin ovat nimikkeellä "punainen paprika", eikä lajiketta voi sen kummemmin valita.

Loppukaneettina eilinen MKL-ruoka (mitä kaapista löytyy). Parempi puolisko oli taas mennyt hamstraamaan Lidlistä salamia, joka ei meikäläisen ruokavalioon kuulu, joten otin avukseni Googlen, jotta pääsen salamista eroon. Vastaan tuli kerrassaan omituinen Hungarian potato bake, joka kuulemma on erinomainen lisuke grilliruualle "to soak up the booze". No, ihan selvin päin kokkasin ja söin sen, mutta kyllä siinä vaiheessa, kun sotkutteli vuokaan vedellä laimennettua ranskankermaa ja keitettyjä kananmunia, tuli miettineeksi, että onkohan tästä ihmisen ruuaksi. Oli kuitenkin! Yllättävän hyvää pehmoruokaa, jota en kuitenkaan grillattujen makkaroiden lisukkeeksi tarjoaisi...

Happamointia

Satuin reilut parikymmentä vuotta sitten naimaan etikan ystävän. Itse en etikasta kummemmin välitä, joskin pikapikkelöidyt vihannekset ovat mukava lisuke ruualle kuin ruualle, kunhan pikkelöinti on tehty hienovaraisesti, jottei henkitorveen ensimmäisenä pölähdä etikkahöyryä, kun ruokaa haukkaa.

Kasvihuoneen ylijäämäkurkut olen aina etikoinut talven varalle, sillä parempi puolisko niitä purkkikaupalla käyttää seuraavaan satokauteen mennessä. Muuta satoa en etikkaan upota - punajuuren ja kurpitsan etikoittaminen pitäisi kieltää lailla; sen verran kamaliksi ne menevät etikkaan hukutettuina.

Viime vuonna Epätrendikäs ruokablogi muistutti pihlajanmarjojen pikkelöinnistä, ja heidän ohjeellaan pihlajanmarjoista tulikin kerrassaan herkullinen piristys salaatteihin ja onepaneihin, vaikka pihlajanmarjojen uittaminen suolaliemessä hirvittikin vähäsuolaista ihmistä. Lopputulos ei kuitenkaan ollut liian suolainen, eikä yltiöetikkainen, vaan maussa korostui yllättäen karvasmanteli, mikä kuulemma johtuu pihlajan tanniineista.

Etikkapänikkä on viime aikoina jäänyt vähemmälle käytölle, sillä parempi puolisko rupesi chilikastikkeiden innoittamana hapattamaan satoa. Yllättäen hapatus on onnistunut joka kerta, mutta suolamäärän iterointiin meni aikaa. Hapatusohjeissa suolaa hölvätään niin hirveät määrät, että lopputuote maistuu pääasiassa suolalle. Marttojen sivuja pläräämällä uskallettiin vetää suolamäärä minimiin, ja nykyään hapatus päräytetään käyntiin vakumoinnin ja apteekin maitohappobakteerikapselin kombolla, jolloin säästytään liiallisen suolan lisäksi myös purnukoiden steriloinnilta.

Valkokaalin lisäksi ollaan hapatettu oman puutarhan papuja, valkosipulin skeippejä, ja viimeksi Lidlistä löytyneitä keskipohojalaisia ruusukaaleja, joiden maku muuttui hapatuksessa jännän kaprismaiseksi.

Ja vaikkei mitään maitotuoteihmisiä ollakaan, ollaan innostuttu tekemään myös viiliä, kun menin ääneen muistelemaan äitivainaan sitä aikoinaan tehneen. Purkki punaista maitoa + purkki punaista viiliä, sekoitus, kaato annoskuppeihin, kansi päälle ja vuorokaudeksi huoneenlämpöön ja sitten jääkaappiin. Hapanta sekin.

Tähtiturnee Sarankulmaan

Koska pelargonit eivät tulleet kotiovelle, läksin lompakko auki Hankkijalle. Odotukset olivat korkealla, kun firmalla on niinkin hieno nimi kuin Pelargonitaivas, mutta vähän tunnelma lässähti, sillä valtavan lajiketaivaan sijaan vastassa olikin Hankkijan kassan takana pikkuruinen hyllykkö, jossa muutamia, pikkuruisia pelargonin taimia.

Ikänäöllä sitten tihrustin kuvia ja lajikkeiden nimiä, mutta mitään eksoottista "ehdottomasti pakko saada" -lajiketta ei tarjolla ollut. Mutta enhän minä tyhjin käsin aikonut sieltä kotiin lähteä, joten napsin mukaani tähtipelargonit Ansbrook pluto, Chiltern surprise, Bua ja Apricot, söpön kirjavalehtisen lajikkeen Little fifine, ja koska sisko on hurahtanut tilkkuihin, mukaan lähti myös Mrs Quilter (no ei, vaan vanhana anglofiilinä sydän, brexitistä huolimatta, edelleen sykkii englantilaisilta kuulostaville lajikkeille).

Kotona kaivoin esille vanhan Fiskarsin yrttipömpelin kasvivalon ja viritin Esko-sedän äidin kuuskymppisille tekemän arkun päälle pelargoniaseman. Jospa siinä valoa riittäisi siihen asti, että maaliskuun aurinko alkaa paistaa ja kaikki alkaa kasvaa ja kevät koittaa, eikä olla talvessa toukokuun puoliväliin asti, kuten viime vuosina.

Lupa viuhahtaa

Näköjään ihminen tottuu viikossa siihen, että piha kuhisee erinäisiä jamppoja, ja yrittää olla siivosti sisätiloissa silloinkin, kun jampat ovat jo häipyneet autuaammille kattoraksoille. Nyt on talon yllä hieno katto ja ihmisen yllä mukavat kotirievut. Hyvin jampat hommansa hoitivat, mutta se kyllä ihmetyttää, että tuokin sukupolvi osoitti sanansa pelkästään talon miespuoliselle henkilölle ja sivuuttivat rouvan kokonaan, vaikka rouva sekä tilasi että maksoi heidän työnsä. Erittäin ärsyttävää >:-/ Tikkaiden väriä kyllä rouvalta kysyivät, vaikka se ei ois rouvaa voinut vähempää kiinnostaa.

Kuu ehti vaihtua, ja sehän tiesi sitä, että a) lomautus iski jälleen, b) nuorempi koira täytti 4 v. ja c) siemenlaatikoston toinen luukku aukesi. Menin sitten lankeamaan Korpikangassiemenfröön oranssiin leijonankitaan sekä saman lajin Day and night -lajikkeeseen (vaniljaa ja viininpunaa) ja eukalyptukseen, kun sitä niin moni viime vuonna kasvatti. Myöhäisherännäinen tahtoo testata kans! 

Korpikankaalle isot kudokset siitä, että myy muutakin kuin Nelson gardenia ja Impectaa. Kovin jää lajikevalikoima suppeaksi, kun joka paikassa on vain nämä samat siemenfirmat esillä - ei viitsi siemenvalikoimaa edes käydä katsomassa, kun tietää jo mitä on tarjolla. Toki brexit vei meiltä brittisiemenet, mutta eikö nyt saksalaisia olisi saatavilla? Tai itäeurooppalaisia?

Kukista esikasvuun lähti myös hämähäkkikukka, joskin joku sanoi, että sen kasvattaminen on hankalaa. No, jos ei onnistu, niin toivottavasti Tommiskan puutarhasta sitä taas keväällä saa. Lisäksi kylvin kesäleimun Cherry caramel ja hassun koristeheinän Isoräpelö. 

Tomaateista kylvöön menivät ananakset Ribbed ja Noir, toinen musta Nooir de crime, Irish liquor, Zlatava, Costoluto di fiorentino ja ikivanha Lidlistä löytynyt Harzfeuer. Kokeilen taas myös vanhaa vihollista purjoa, joka on hankala hiutula kasvattaa, mutta joka on niin ihanaa voin kanssa pannulla pyöräytettynä.