lauantai 9. maaliskuuta 2013

Juusto-mustatorvisienikohokas

Jo muutaman viikon oli elämäni ensimmäisen kohokkaan teko kutkutellut mielessä, ja kun sieniä taidokkaasti aiheeseen yhdistänyt esimerkkikin oli yhtäkkiä saatavilla, täytyi ruveta opiskelemaan, miten kohokasta oikein tehdään. No, eihän se ole sen kummempi kuin valkokastikkeella ylevöitetty munakas.

1 rkl voita
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl maitoa
- kiehauta paksuhkoksi kastikkeeksi
2 munankeltuaista
1 dl juustoraastetta (käytin gryéreä)
kourallinen silputtuja mustatorvisieniä
suolaa
valkopippuria
- sekoita kastikkeeseen
2 munanvalkuaista
- vaahdota ja sekoita kastikkeeseen
- kaada kastike voideltuun vuokaan
- paista 180 C/30 min.

Tuli niin hyvä kohokas, että syötiin se kaksin siltä istumalta, vaikka ohje oli 4:lle. Lomalla on aina nälkä.

Kohokkaan luomuastetta (jauhot, maito, munat, sienet) miettiessä tuli mieleen, ettei luomuvoihin ole tullut kiinnitettyä enempää huomiota. Kaupasta tulee yleensä napattua pelkkää tavisvoita ostoskoriin, sen kummemmin asiaa miettimättä. Nyt kun toistaiseksi vielä ollaan saatu työpaikkamme pidettyä (itse olen jo lähemmäs 20:n YT:n veteraani), voisi panostaa voihinkin hiukan enemmän. Viime markettikeikalla tuli vastaan kirnuvoita, apilavoita, ranskalaista voita, merisuolalla maustettua voita, mutta luomuvoin kohdalla oli tyhjää. Muut ovat siis valistuneempia kuin me.

3 kommenttia:

  1. 20 YTtä kuulostaa aika hurjalta - tosin, minä olen läpikäynyt yhden ja heti paukahti omalle kohdalle... Ei mitään hätää kylläkään sen kanssa - saatiinpahan elämään taas vähän uutta suuntaa :-)

    Kohokkaat ovat ihania. Niitä vaan tulee jostain syystä tehtyä ihan liian harvoin. Täytyykin taas koittaa muistaa.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minäkin lensin pihalle ekoissa YT:eissäni. Sen jälkeen ei ole omalle kohdalle napsahtanut - vielä.

      Kohokkaiden tekemistä täytyy opiskella lisää. Ovat kuitenkin melko helppoja tehdä.

      Poista
  2. WOW! Upea kohokas! Tuollainen Kenwoodin kMix vatkain tuli hankittua viime viikolla, kenties itsekin voisi taas kohokkaiden kimppuun käydä.

    Hyviä kauppoja sillä suunnalla jos voitakin on noin montaa sorttia. Itse en ole jaksanut noita kyyläillä enempää, Valion voi kelpaa ne vähäiset ja pienet määrät mitä menee...köh köh köh... O:-)

    VastaaPoista