perjantai 18. elokuuta 2017

Kuxit

Eli kurpitsojen exit kurpitseriasta. Totesin, että kun elokuu on jo puolivälissä, ja osa kurpitsoista vain kukkii tai ovat tehneet pikkuruisen hedelmän, on näissä yölämpötiloissa (+3,5 C) turha enää hedelmiä odottaa. Ölkurbisin, pari Small sugaria ja kaikki Potimarronit jätin vielä toiveikkaina strutsinkakkakuorrutteella kasvamaan. Rolet oli yllättäen tehnyt muutaman minikurpitsan kuusaman lehdille, joten se on ainoa takuuvarma sadontuottaja tänä vuonna. Small sugarista oletettavasti tulee 2 hedelmää. Potimarron tekee aivan järjettömästi kurpitsoja, mutta kovin ovat pieniä ja keltaisia vielä. Kunpa nyt edes yhden saisi lautaselle asti. Hassua, että viime vuonna kurpitsoja sadonkorjattiin hiki hatussa, ja nyt saa vain nostella lonkeroita ja todeta ne tyhjiksi. Kylmä kesä teki sen, että kurpitsat pukkasivat vain mieskukkia, joista ei syötävää tule. Mutta ovat toki hyvä ruokabaari kimalaisille.

Muutenkin on puutarhassa jo alasajon meininki. Herneille on heitetty heipat; suippokaalit lammaskaalitettu; Epicure ja Jussi esikeitetty pakastimeen. Jussi oli hurjan satoisa, sileä ja ruveton - todella hieno pottu, jos vain sitä makua olisi ollut enemmän. Muut juurekset jäävät sadoltaan vaatimattomiksi, tosin ensimmäisen kerran elämässäni onnistuin kasvattamaan lanttua, joka säilööntyy laatikoksi joulua varten.

Suippokaali on ollut kauden yllättäjä. Se kasvoi nopeasti, teki ison, tiiviin kerän ja maistui todella makealle. Sitä tuli syötyä ihan sellaisenaan raakana, kun maku oli niin hyvä. Täytyy ens vuonna testata sitä uudestaan, jotta saa selville oliko makeuden takana kylmyys vai lajike (Greyhound). Kaalin kasvatus oli tänä vuonna naurettavan helppoa, kun kylmyys nujersi tuholaiset.

Kasvihuoneessa kurkut tekevät toista tulemistaan, ja ensimmäinen tomaattikastike on jo keitetty. Ananaskirsikka tekee hurjasti satoa, mutta tuo lajike on jotenkin ätläkän makuinen. Ei mene jatkoon. Flöristä ostettu munakoison taimi homehduttaa kaikki hedelmänsä, joten sen kohtalona on Muxit, eli exit kasvihuoneesta. Chileistä ainoastaan violetit versiot ovat valmiit; muut - kuten myös paprikat - ovat vielä täysin vihreitä. Riivin niiden lehtiä pois, jotta ne vähäisetkin auringonsäteet pääsisivät satoa kypsyttämään.

tiistai 15. elokuuta 2017

Aikainen kylväjä nappaa sadon

Aamulehdessä oli hämmentävä miniuutinen tämän vuoden kylvöistä. Kuulemma aikaisin tehdyt kylvöt ovat pärjänneet paremmin kuin myöhemmät. Syytä tähän ei kerrottu. Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että kylmään maahan ja säähän kylvetyt siemenet ovat kasvaneet reippaammin kuin lämpimämpään kylvetyt, mutta saman voi todentaa omaltakin kasvimaalta: ensimmäisestä kylvöstä itäneet siemenet tuottavat jo satoa, mutta uusintakylvöt ovat nippa nappa pois sirkkalehtiasteelta. Myös myöhemmin kesäkuussa tehdyt paikkauskylvöt ovat epäonnistuneet surkeasti ötököiden poissaolosta huolimatta. Ei tullut enää toista settiä tilliä, korianteria tai rucolaa. No, tänä vuonna täytyy olla tyytyväinen, että edes jotakin saa lautaselle.

Ötököistä puheen ollen, yllättäen iski kasvihuoneeseen kirvainvaasio. Luulin, ettei sitä lajia näin kylmänä kesänä näy, mutta muurahaiset ja kirvojen pissa paprikoiden lehdillä indikoivat muuta. Siinä sitten suivaantuneena rupesin litsimään öttiäisiä lehdiltä, kunnes näköhermo synapsoi aivoille, että kirvat eivät ole oransseja. Tarkempi syynäys osoitti, että keväällä hankitut petopunkit olivat lisääntyneet räjähdysmäisesti ja olivat urakalla popsimassa kirvoja :-0 Luulin, että punkkifarmini oli ehtinyt ruuan puutteessa jo kuolemaan kasvihuoneessa, mutta jollain olivat eläneet, ja olivat nyt kasvattaneet BMI:nsä huikeisiin lukemiin kirva-aterioilla.

Myös ensimmäinen kimalainen suristeli kasvihuoneessa cucamelonien kimpussa. Olin jo riipimässä cuceja alas, kun vievät turkasesti tilaa, mutta eivät tuota mitään, mutta ehkäpä kimalaisen visiitti tuottaa muutaman hedelmän salaattikippoon.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Säilöntäsuoralla

Epäkesä on edennyt viimeiselle kolmannekselleen, ja kasvimaa alkaa olla rehevimmillään. Kävin pyyhkäisemässä kakkospakastimesta pölyt ja napsautin sen päälle, sillä nyt alkaa säilöntäkausi.

Normikesänä säilöntä alkaa viinimarjojen mehustamisella, mutta siihen ei ole tarvetta vielä ainakaan viikkoon, ellei jopa kahteen. Auringon ja lämmön puute ei todellakaan suosi marjoja. Vadelmat ovat pikkiriikkisiä raakileita; mansikat alkavat nyt vasta kypsyä, mutta ovat kovin vetisen makuisia - siis ne muutamat, jotka eivät ole homehtuneet. Viinimarjat ja karviaiset ovat ihan raakoja. Mustikkaa näkyy tulevan jonkin verran, mutta sitkeä tassutulehdus ja tukahduttavan kostea keli ovat pitäneet meidän tehokkaasti pois metsästä.

Nyt olen päättänyt, että joka päivä on säilöttävä jotain, mikäli tarjontaa riittää. Kurkut viipaloituvat mausteliemeen, kukkimisen kynnyksellä olevat yrtit surautan pestoksi (eilen tein huippuhyvän shiso-limebasilikapeston. Melkein söin sen siltä seisomalta) ja perunat esikeitän pakastimeen. Hirmuisen suureksi kasvaneen suippokaalin (1,7 kg ilman uloimpia lehtiään) suikaloin ja haudutin karitsankieliliemessä tuoreiden laakerinlehtien kanssa ja laitoin rasioissa pakastimeen. Sitä voi talvella hyödyntää keitoissa, padoissa, piirakan täytteenä ja lasagnessa.

Kuvassa oleva kasa pakastui nyrkin kokoisissa kököissä nimikkeellä "lehtisilppu". Silppu koostuu köynnöspinaatista, red orachesta (mikä lie suomeksi) ja lehtikaalista. Pehmitin niitä hitusen pannulla öljyn ja vesitilkan kera, ja ajattelin käyttää samoilla tavoin kuin suippokaalta. Red orachen kohdalla kävi hauska yhteensattuma, sillä heinäkuussa hyödynsimme Avoimia puutarhoja ja piipahdimme Lahtuan tilalla, missä koulutetaan kokkeja kasvien ja yrttien saloihin. Red orachea kasvoi sielläkin, mutta harmiksi siinä ei ollut nimikylttiä, joten en tiedä millä nimellä sitä siellä kasvatettiin. Maku ei siinä ole kovin kummoinen, hiukan ehkä punajuuren ja mangoldin tyyppinen, mutta ei niin multainen, ja hitusen hapahko. Mutta se hauska fiitseri siinä on, että se värjää kaiken ruuan pinkiksi.

Tänään, jahka tuo kaatosade taukoaa, ajattelin käydä herneiden kimppuun ja keksiä niistä jotakin säilöttävää mintun kera. Herneitä tulee nimittäin yllättävän paljon, eikä kaikkea ehdi tuoreena syödä. Eikä niissä(kään) ole toukkia!