perjantai 12. helmikuuta 2016

Lumentappotomaatit

Kyllä on kerrassaan hieno päivä. Flunssaa pukkaa asiallisesti rokotetulle, ei-ikään-kipiälle henkilölle. Lunta pukkaa niin, että olen jo kahdesti joutunut tekemään lumityöt (ei tosin kerrota sitä paremmalle puoliskolle, joka on sitä mieltä, että flunssassa pitäisi levätä. Se ei ole 16 vuoteen oppinut, että pohojalainen lepää vasta haudassa). Päivälenkki jäi koirien kanssa torsoksi, kun metsäojat ovat ääriään myöten täynnä vettä, eikä pers- tai tappijalkaiset ylettyneet loikkaamaan yli. Kirsikkana katastrofikakussa oli työkkäriin, eli nykykielellä TE-keskukseen ilmoittautuminen. Hieno webbilomakehan heillä oli, ja meikäläisen tiedot olivat sinne periytyneet vuodelta 1994, jolloin työkkäri ja yliopisto olivat kätevästi saman kadun eri päissä, ja kirkasotsainen gradunpalauttaja pystyi suoraa tietä kävelemään ilmoittautumaan työttömäksi (työkkärin silloiselle tädille tiedoksi, että kyllä sillä englannin taidolla pystyi lopulta itsensä elättämään 20 vuotta ja maksamaan talon ja auton). Siltikin lomakkeen täyttämiseen meni 2 tuntia, eikä pakotetun kentän alasvetovalikossa ollut meikäläisen ammattikuntaa tai mitään siihen liippaavaakaan. Olen nyt työkkärin valikoimissa "Muu kirjailija". Täytyy pyytää se sitten käsin korjaamaan "Dokumentalistiksi", kuten kollegan kohdalla.

Päivän parantamiseen tarvittiin siis äärikeinoja, eli esikasvatusta (parempi puolisko tuo törkypizzan ja toivottavasti pullon punkkua, jahka pääsee töistä). Tavistomaatteja oli kertynyt melkoinen määrä, koska niitä tulee Kitchen gardenin välissä pari kertaa vuodessa. Omavalintaisesti multiin meni Super marmande, joka on hyvänmakuinen perustomaatti, sekä tänä vuonna ekan kerran kokeilussa oleva Ananas. Tavallaan oma valinta oli myös Tigerella, jonka löysin toissa syksynä Cittarin alelaarista 10 sentillä. Harvinaisen mauton tomaatti, mutta uudessa kasvihuoneessa on tilaa myös mauttomuuksille. Toinen mauttomuus on Kitchen gardenin välissä tullut Ailsa Craig, jonka siemeniä en hennonut vielä heittää pois. Onneksi noissa ilmaispusseissa on siemeniä sen verran vähän, ettei niistä tarvi monta vuotta kärsiä.

Alkuviikosta Kitchen gardenin välissä tuli Costoluto fiorentino, joka kehui olevansa "best grown outdoors". Katsotaan muuttaako se mielensä, jahka alkaa keittiön ikkunalaudalla itää ja näkee Suomen lopputalven. Gardener's delightin sain käytettyä loppuun, mutta Moneymakerin siemeniä jäi vielä vähän ens vuodelle. Kumpikin lajike on hyvin perus ja tavis, mutta makua niissä on ziljoonasti enemmän kuin Tigerellassa ja Ailsassa yhteensä. Satoisiakin ovat, joten ihan mielelläni tutustutan heidät uuteen kasvariin. Siis sitten toukokuussa.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Instant Puutarha ja hella akuuttiin tarpeeseen

Asioista perillä olevat ovatkin jo tietoisia, että Puutarha ja hella löytyy peräti jo kahden kuvan voimin Instagramista (puutarhajahella) sekä ihan ite tuohon blogin kylkeen liimatusta widgetistä. Yleisö (= 2 siskoani) on jo vuoden ajan pyytänyt meitä Instagramiin, mutta olen sanonut, että rupean tutkimaan asiaa sitten, kun olen työtön. Tokihan siis kaikki haluavat seurata työttömän elämää Kangasalan perämetsissä kuvin.

Ihan vielä en ole työtön, mutta viime viikolla tuli ilmoitus, että meidän ja 3 muun tiimin työt absorboidaan emoyhtiöön (en olisi itse osannut hienommin sitä sanoa). Menimme tietysti heti varmistamaan iltapäivälehdistä, onko tämä totta, mutta näköjään 70 ihmisen irtisanominen ei ollut uutisen arvoinen. No, olisi siitä raflaavankin otsikon saanut aikaan ja sitä myöten klikkauksia. Hesari sen sijaan kuulemma julisti, miten viiskymppiset eivät ole enää työkykyisiä. Vaikka en siis vielä ole lähelläkään viittäkymmentä, voin kertoa toimittajalle, että ei sitä akateemisessa asiantuntijatyössä ihan helpolla rampaudu. Edes päästään.

Isä kielsi uuden uran kannabiksen kasvattajana, joten siinä meni sekin plan B. Sen sijaan keskityn nyt noihin chileihin ja paprikoihin. Mokasin hieman, kun odottelin Marconi purplen, Orozcon ja Hungarian yellow waxin itämistä, joten paprikat ja Joe's long ehtivät kurottautua liian pitkiksi. Onneksi ne voi istuttaa hieman syvempään sitten seuraavaan pottiin. Marconi teki valitettavasti vain yhden taimen, eikä Hungarian yellow wax uusintakylvöistä huolimatta edes sitä, mutta Orozco yllätti pukkaamalla kolme minipientä tainta. Siinähän se työttömän aika kuluu, kun niitä hoivaa.

Perjantaina on tomaattien esikylvön aika.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Lauantaiaamun perunagate

Tokihan sitä pitää aloittaa lauantaiaamuna 8:23 kiihkeä whatsappailu siskon kanssa siitä, mitä perunaa aikoo keväällä panna. Innoittajana tietysti torstaina ilmestynyt Kauppilan kuvasto (kuva on otettu torstaina; en aloittanut lauantaita karkkipussilla). Harmiksi Kauppilassa ei ollut mitään uutta ja innostavaa perunaa, vaan kaikkia tarjolla olevia ei-jauhoisia on tullut jo testattua. Arielle oli uusi tuttavuus, mutta Googlekaan ei tiennyt onko se jauhoinen vai ei, joten se jäänee pois tilauksesta.

Kodin Terrassa oli viime vuonna melkoinen määrä pottulajikkeita ja vieläpä useassa erikokoisessa pussissa, joten ehkä säästän pottuostokseni sinne ja odotan josko myös Hyötykasviyhdistys tarjoaisi jotain jännää.

Ihan tilauksetta ei Kauppila kuitenkaan jää, sillä parsapenkki kaipaa täydennystä. Näköjään parsa ei tykkää, jos kettu käy sen päällä kakalla. Tarjolla oli Gijnlimiä, joka on meillä pärjännyt paremmin kuin Herkolim. Pionien ja liljojen kohdalla ummistan silmäni, kun ei meille niitä mihinkään mahdu, vaikka kyllähän se Satisfaction oli hyvässä tarjouksessa. Ja ne ihanat, pinkit maljaköynnökset - josko semmoisiin törsäisi. Ja limenviherään koristebataattiin. Suunnitelmissa on myös kesäretki Kauppilaan, joten Turku saa nauttia meikäläisen euroista tänäkin vuonna.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Ite pitää tämäkin tehä

Kauppoihin oli tullut kotimaista härkäpapusäilykettä, jota härkäpapufanien oli heti testattava. Oman sadon härkäpapupihvit kun ovat ruokapöydän aatelia.

Papujen pakkauksessa oli härkäpapusalaatin ohje, jonka otin mukailtavakseni. Keitin pussillisen Jester-perunoita, kuullotin pannulla fenkolia ja paprikaa ja heitin niiden seuraksi huuhdellut härkäpavut. Päälle lirutin sinappista kastiketta (dijonia, öljyä ja vaaleaa balsamicoa).

Myönnän, että odotukset olivat erittäin, erittäin korkealla, mutta mistä se kitkeryys papuihin oli tullut? Tekstuurikin oli nahnua ja kuoria sai pureskella. Olivat siis hyvin samanlaisia kuin muutkin säilykepavut. Mutta iso plussa kotimaisuudesta ja härkäpavun tuomisesta ruokapöytiin. Ehkäpä tulevaisuudessa tätä herkkua kasvatetaan Suomessa myös ihmisrehuksi, eikä vain eläin-.

Itse tyydyn kasvattamaan tämän(kin) vihanneksen ihan omin käsin ja syömään tuoreena, kun ei säilöminen tee tästä(kään) vihanneksesta sen parempaa. Onpahan taas yksi sesonkiherkku odotettavana. Ensi kesän makuina ovat Triple white (kun sai siemenet halpakaupasta 35 sentillä) ja The Sutton.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Rökt röra


Strömsö teki kokoelmajakson viime vuoden parhaista paloista, ja yksi parhaimmista oli Paul Svenssonin luksusversio gubbrörasta, jota chef päätti heti kokeilla, joskin niin, että anjoviksen sijaan sotkutetaan joukkoon savukalaa. Hetki meni, ennen kuin tarpeeksi tuoretta kalaa osui näköpiiriin, mutta lauantaina päästiin savustamaan tuore nieriä ja sunnuntaina kasattiin gubbröra.

Ruissipsien sijaan tehtiin krutonkeja omasta leivästä, ja viiriäisen munat korvattiin kanan sellaisilla. Perunat oli omasta pihasta (tai no, pakastimesta), mutta sipulit, ruohosipuli ja tilli marketista.

Omituisin osa Paulin gubbröraa oli ruskistetusta voista tehty kastike. Voita ruskistettiin miedolla lämmöllä, koko ajan vatkaten, ja kun voi oli pähkinänruskeaa, se kaadettiin kylmään kasariin, jotta ruskistuminen loppuu. Tuloksena oli kinuskilta maistuva kastike, jonka sopivuudesta annokseen en ollut ihan varma. Etenkin anjoviksen kanssa se olisi voinut olla melkoisen iu. Strömsön tädin mielestä se oli kuitenkin huippuhyvää, joten ehkä kinuskianjovis on kokeilemisen arvoinen.

Loppu röra paistettiin seuraavana aamuna munakkaaseen ja tarjoiltiin oman leivän päällä. Oli turkasen hyvää silläkin tavalla. Myös koirien mielestä.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Tattia, provolonea ja taleggioa - pizza!

Muistattehan toissavuotisen hurjan tattisadon? Tuppaa meikäläisiltä unohtumaan, kun ne kymmenet tattilastupurkit ovat kulmakaapin perällä. Jauheeksi surautettuna tatit kyllä löytävät tiensä patoihin, leipätaikinaan ja kastikkeisiin, ja uutettiinpa tattijauhetta kokeeksi myös öljyyn, kun chefin suosimaa oliiviöljyä löytyi marketin alelaarista eurolla (oikea hinta 17,90 €; ostettiin loput 5 pulloa), mutta sellaisenaan niitä ei meinaa muistaa käyttää.

Chef muisteli joskus muinoin Italiassa kokemaansa annoskateutta, kun viereiseen pöytään kannettiin juustoisen näköistä pizzaa, ja siitä sitten lähti idea tattipizzasta, johon mäiskitään kasoittain provolonea ja taleggioa. Hyvää oli, sekä tattien että juustojen osalta, joskin provolonea olisi voinut olla kyydissä vielä enemmän. Tatteja täytyy ehdottomasti kantaa ruokapöytään useammin, jotta saa niitä käytettyä pois. Pakkohan sienisadon on oltava valtava ens syksynä, kun viime vuosi meni niin poskelleen.